Usein pakkoliikunta liittyy restriktiivisissä syömishäiriöissä sekä energian polttamiseen ja syömisten kompensointiin / ansaitsemiseen että pyrkimykseen hallita ahdistusta ja vaikuttaa mielialaan. Valitettavasti liikunta nähdään yleisesti hyväksyttynä ja sosiaalisesti suotavana tapana viettää aikaa ja vaikuttaa terveyteen. Siihen kannustetaan joka suunnasta. Sinun on kasvatettava ikäänkuin teflonkuori ympärillesi ja jätettävä kaikki ympäriltä tulevat yllykkeet omaan arvoonsa. Ne eivät koske sinua. Sinun ei pidä liikkua. Se on sinulle haitallista ja jopa hengenvaarallista. Joudut opettelemaan uusia tapoja viettää aikaa ja hallita ahdistustasi (kts. tämä juttu).
Miksi sitten sairastaessa ja toipumisvaiheessa ei pidä liikkua?
Ensinnäkin, se ei ole terveytesi kannalta turvallista. Saatat asettaa itsesi jopa hengenvaaraan, sillä sairaus (tässä tarkoitetaan restriktiivisiä syömishäiriöitä eli anoreksiaa, restriktiivisen syömisen ja sitä seuraavan reaktiivisen syömisen syklejä, bulimiaa, ortoreksiaa, ja anoreksia athleticaa) saattaa vahingoittaa sydämesi kykyä toimia normaalisti. Sydämeen kohdistuu uhkia sydänlihaksen fyysisen vaurioitumisen kautta, elekrtolyyttien epätasapainon vuoksi ja hermoston de-myelinisaation kautta. Huomio! Vaikka olisit normaalipainoinen ei se tarkoita että sydäntäsi koskevat riskit olisivat ratkaistu, erityisesti jos sinulla on syömisen rajoittamis-reaktiivisen syömisen jaksoja, syöt vain 1000-2000 kaloria päivässä (sub-clinical starvation) ja/tai oksentelet ja/tai käytät laksatiiveja tai diureetteja.
Kun et anna elimistöllesi riittävästi ravintoa ja näännytät sitä, käyttää se hyödykseen kaiken mahdollisen ja alkaa kannibalisoida itseään. Suurimman osan elimistömme hermosoluista ympärillä on niiden toimintaa (vauhti, tarkkuus) parantavat myeliinivaipat, jotka koostuvat rasvasta. Nälkiintynyt elimistö saattaa käyttää niitäkin hyödyksi (tämä on mahdollista mutta onneksi ei tavallista) ja koska hermosolujen de-myelinisaatio tapahtuu ympäri kehon, olet alttiimpi loukkaantumisille. Et liiku niin sujuvasti etkä ole niin koordinoitu kuin mitä tulet olemaan kun saavutat täyden remission ja hermostosi on täysin parantunut. Lisäksi, jos sinulla ei ole kuukautiskierto kunnossa, olet alttiimpi rasitusmurtumille (nimim. kokemusta on ja paraneminen vei kauan). Muista myös että alipainoisuus on suhteellista, sillä se perustuu juuri sinun kehosi set pointtiin ja oletko sen alle, ei BMI-luokituksen mukaisiin lukuihin. Muista lisäksi että sinä olet tarpeeksi sairas levätäksesi ja syödäksesi riittävästi ja toipuaksesi. Jos mielessäsi käy ettet olisi, toimii se perusteena sille että kyllä vain olet! Muista myös että et voi kompensoida liikunnan energiavaikutuksia syömällä enemmän ja sillä tavoin jatkaa liikkumista toipuessasi. Kehosi ei ole kone ja jatkamalla liikkumista vain aiheutat stressitilan elimistöllesi ja täysi toipuminen estyy. Lisäksi liikunta toipumisprosessin aikana moninkertaistaa relapsin riskin ja pahimmillaan joudut pakkoliikuntakierteeseen, jota sinulla ei välttämättä vielä ole ollut.
Keho tulkitsee liikunnan vahingollisena tekijänä, joka nostaa kehon stressitilaa ja hajottaa kudoksia. Kun terve ihminen liikkuu, liikunta aiheuttaa mikrovaurioita lihaksistoon, jotka riittävän syömisen ja levon myötä vahvistuvat. Mutta kun syömishäiriöstä kärsivä ihminen liikkuu, hänellä on jo ennestään rasittunut keho ja liikunta vain rikkoo heikkoja kudoksia entisestään eikä siihen auta edes liikunnalla kulutettujen kalorien lisääminen ruoan muodossa; liikunta ylläpitää kehon korkeaa rasitus- ja nälkiintymistilaa.
Huom! Sinun ei tarvitse ryhtyä vuodelepoon mutta koita välttää mahdollisuuksien mukaan kaikkea ylimääräistä rasitusta.
Miten selättää liikunta-addiktio?
Kun korvaat liikunnan ja rasituksen toipumisvaiheessa parannat huomattavasti mahdollisuutta pysyvään ja hyvään remissioon. Liikunnasta luopuminen ei ole helppoa mutta on aivan välttämätöntä. Jotta sinun olisi mahdollista jättää liikuntakerrat väliin mieti tilalle jotakin korvaavaa aktiviteettia. Se voi olla mitä vain, esimerkiksi jos sinulla on ollut tapana mennä vaikka lenkille aamulla, korvaa se nukkumalla pidempään. Jos pidät käsitöistä, tee niitä. Tapaa ystäviäsi. Tee hyvin lyhyitä ja hitaita kävelyitä (15-20 min) ja havainnoi samalla ympäristöäsi kaikilla aisteillasi. Ota kuvia.
Miten sitten käytännössä kykenen edellä kuvattuihin tekemisiin ilman että repsahdan uudelleen? Suosittelen kirkastamaan tavoitteesi. Miksi liikunnasta pidättäytyminen on sinulle tärkeää? Mitä siitä seuraa jos palaat vanhaan? Et varmasti ole voinut hyvin sairastaessasi, mikset katsoisi mitä muuta elämällä on sinulle tarjolla? Luovu sairauden luomasta identiteetistäsi ja löydä oma persoonasi. Voit kirjoittaa itsellesi muistutuskortteja vaikeiden hetkien varalle; miksi liikunnasta pidättäytyminen on välttämätöntä? Tai voit askarrella aarrekartan toipumiseen liittyen joka muistuttaa sinua tavoitteestasi. Ennakoi myös riskejä. Jos koet riskin sille että lähdet kävelylenkillä juoksemaan, älä lähde kävelylenkille. Älä ylipäätään lähde ulos urheiluvaatteissa. Tunnista ja ennakoi riskit. Sinulla ei ole mitään menetettävää, vain saatavaa!
Lisäksi ajatusmallin muuttaminen auttaa. Sen sijaan että ajattelet mustavalkoisesti joutuvasi luopumaan liikunnasta koko elämäsi ajaksi muuta ajatusmallia. Sinä käyt läpi kehollesi rankkaa toipumisjaksoa, jonka ajaksi sinun täytyy pidättäytyä liikunnasta, ei siis loppuelämäsi ajaksi. Mikäli olet intohimoisesti harrastanut jotain lajia voit palata lajin pariin kun olet saattanut toipumisprosessin loppuun (eli olet biologisessa normaalipainossasi, hormonitoiminta toimii moitteetta, sinulla ei ole mitään nälkiintymisen oireita). Mutta varovaisuus on valttia ja kohtuus ennen kaikkea!
Kehosi tekee valtaisaa toipumistyötä parantumisen aikana ja se tarvitsee siihen kaiken ruoan ja levon. Emme voi itse koskaan tietää tarkalleen mitä kaikkea vaurioita kehossamme on, mutta kehomme tietää. Lepo on välttämättömyys, sillä se mahdollistaa näiden vaurioiden mahdollisimman täydellisen korjaamisen sekä painon jakautumisen tasaisesti.
Kehosi on fiksu: kun annat sille lepoa ja ravintoa se kyllä palkitsee sen moninkertaisesti :)
- Vuokko ja Heidi
Minun on hirveän vaikea saada itseni vakuuttuneeksi, että nämä ohjeet pätevät minuunkin, jolla ei ole biologiseen painoon matkaa kuin n. 5kg. Tuntuu, että tuo totaalilepo ja suuret kalorimäärät on tarkoitettu vain todella vaikeasti alipainoisille eikä tällaisille joiden bmi on jo 18 :/ .
VastaaPoistaHei!
PoistaVuokko vastasikin sulle tuolla FAQ-sivulla, mutta tiedän sun tunteen todella hyvin.
Nämä minimit ja lepo pätee sinuun aivan yhtä hyvin kuin kehen tahansa muuhunkin RED-potilaaseen. 5 kiloa biologiseen normaalipainoon on paljon, se on sinun kehollesi paljon! Unohda BMI-luokittelut, ne on kehitetty 50-luvulla ja toiseksi alipaino on aina suhteellista, koska meidän jokaisen kroppa ja jokaisen oma biologinen normaalipaino on erilainen bmi-taulukolla.
Jos henkilö A:n biologinen normaalipaino on bmi-taulukon mukaan 25, niin bmi 22 on hänelle alipaino. BMI ei kerro yhtään mitään, joten unohda se.
Ja toiseksi tuo on puhtaasti sairauden ajatus, ja kolmanneksi sulla on oikeus toipumiseen ja terveeseen elämään bmi:stä tai painosta riippumatta! Sh yrittää mitätöidä sua ja sun tilannetta, mutta älä anna sille enempää voimaa: sä olet tarpeeksi!
-Heidi
Mun mielestä on mielenkiintoista, että minnie-maudissa liikunta on niin ehdottomasti kielletty, kun ainakin muutamalle bloggaajalle liikunnasta on ollut paljon apua toipumisessa (en viitsi nimiä mainita, mutta luulisin Heidi ainakin tietävän ketkä on kyseessä). Eli onko asia sittenkään niin mustavalkoinen kun tässä postauksessa esitetään?
VastaaPoistaKropan ja terveyden kannalta asia on just näin mustavalkoinen. Liikunta on kropalle stressaava tilanne, joka terveillä ihmisillä korjaantuu ruoan ja levon myötä. Mutta kun keho on jo valmiiksi vaurioitunut syömishäiriöllä, niin liikunta vain rikkoo kroppaa entisestään. Siihen ei auta vaikka söisi kymppitonnin liikuntapäivänä; vain lepo. Liikunta ylläpitää korkeaa stressi- ja nälkiintymistilaa, jotka eivät korjaannu kuin riittävällä levolla ja ruoalla.
PoistaToiseksi, tällä pyritää suojaamaan myös yksilön mentaalista puolta ja välttämään mm. fitness trap. Eli toisin sanoen sitä kanaa ja parsakaalta ja kahdeksan salia viikossa -tilaa, jolloin syömishäiriö on vain muuttanut muotoaan.
Jo Huddingen teoria kertoo sen, että korkea fyysinen aktiviteetti yhdistettynä liian vähäiseen ruokailuun laukaisee tietyille yksilöille anoreksian perustuen yksilöiden herkempään aivokemiaan. Joten tämänkin pohjalta ajateltuna syömishäiriön reverse-tilanne vaatii täyslevon ja riittävän ravinnon. Huddingen teoriaan pohjautuu mm. Ruotsin Mandometer-klinikka.
Ja kolmanneksi, en tiedä yhtäkään syömishäiriöistä, joka olisi parantunut liikunnalla. Päin vastoin, tiedän lukemattomia syömishäiriöisiä, jotka ovat pudonneet fitness trapiin tai kehittäneet pakkoliikuntaongelman. Viitaten niihin henkilöihin joihin sinä viittaat, me emme tiedä kuin sen osan joka meidän annetaan nähdä ja joka me tulkitaan haluamallamme tavalla.
Kuten tämä lepo-osio. Sä joko haluat nähdä sen äärimmäisen mustavalkoisena ja tuhoisana, sairautta ruokkivana asiana tai sä voit nähdä sen terveyttä kohti vievänä ajanjaksona, joka ei kestä ikuisuuksiin.
Mustavalkoajattelu on ikävän tyypillistä tämän (ja monien muiden mt-häiriöiden) problematiikan potilailla ja ihan liian usein sitä käytetään tuhoisana keinona. Mustavalkoista tässä asiassa on kehon vauriot, ne ovat mustaa valkoisella, karua faktaa, jotka eivät muuksi muutu. Ne on mustavalkoista.
Mutta on sun valinta näetkö levon yhtä tuhoisan mustavalkoisena vai onko se sulle mahdollisuus löytää loppuelämän kantavia coping mechanismeja ja balanssia.
-Heidi
Olen vasta tutustumassa sivustoihin, mutta vaikuttaa hyvältä. Täältä voisi oikeasti saada hyvää tukea ja vinkkejä omaankin toipumiseen kamppaillessa epämääräisen syömishäiriön kanssa.
VastaaPoistaMietin tätä liikunnan ja syömisen suhdetta, että mikä ja minkälainen liikunta on sitten sopivaa, kun on reippaasti alipainoa. Vai eikö pitäisi juurikaan harrastaa liikuntaa? Mitä pidän sitten mittarina, milloin rasittavampaa liikuntaa voi harrastaa, (kun aina tosiaan nuo bmi ja painotaulukot eivät kerro totuutta, kun olemme niin erilaisia kropaltamme. Mutta suunnilleen osviittaa?
Ja millä sitä mieltä ja ajatuksia voi hallita, että on ihan normaalia olla liikkumatta, kun kaikki muut liikkuu ja se tuntuu kuuluvan tämän päivän meininkiin, että aina vaan liikutaan ja käydään salilla, lenkillä, jumpissa ym.? Siitähän tulee huono omatunto, jos ei liiku....:)
Liikuntarakastava, Minnis
Moikka Minnis!
PoistaIhan ensiksi mä kyseenalaistan sun ajatuksen siitä, että kaikki liikkuu.
Liikkuuko oikeasti? Mä rohkenen väittää, että ei todellakaan liiku. Tunnen useita ihmisiä, joille liikunta on pakkoa ja tunnen aivan yhtä monta ihmistä, jotka eivät harrasta liikuntaa yhtään, ainoastaan hyötyliikuntaa.
Syömishäiriötä sairastaessa me menetetään helposti perspektiivi, ei nähdä metsää puilta. Nähdään vain se mikä sopii sh:lle eli muiden ruoka- ja liikuntakäyttäytyminen. Tämä on hyvin pieni osa koko totuudesta ja myös äärettömän tyypillinen ajatusmalli, jota pitää kyseenalaistaa koko ajan.
Mutta mitä liikuntaan tulee, niin itselleni on annettu lupa liikkua BMI 16-17 paikkeilla ja aina ennen käytin sen hyödykseni - ja repsahdin. Joten nyt en liiku ollenkaan, ja se tuntuu niin helpottavalta!
Syy siihen miksi liikunnasta pitää pitää taukoa on ne kehon vauriot. Niitä ei voi saada pois neuvottelemalla lääkärin kanssa liikunnan aloittamisesta. Niitä ei voi saada pois järkeilemällä. Niitä ei voi saada pois ignooramalla ne.
Keho tarvitsee runsaasti lepoa ja ravintoa pystyäkseen korjaamaan ne vauriot ja saamaan sinut jälleen elämisen arvoiseen kuntoon kokonaisvaltaisesti.
Nyrkkisääntönä pidettänee sitä, että kun olet päässyt biologiseen normaalipainoon voi jälleen aloittaa liikunnan. Eli et siis joudu pysyvästi luopumaan liikunnasta vaan kyseessä on tilapäinen rajoitus, jotta sinä voisit toipua niin hyvin kuin mahdollista :)
Itse kamppailin todella rajusti liikunnan ja levon kanssa ja valitettavasti en itse pystynyt sitä lopettamaan ennen kuin oli pakko. Juoksin jalkani rikki, ja siitä huolimatta meni melkein kaksi viikkoa ennen kuin uskalsin hellittää kävelylenkeillä. Kun sen sitten tein olo oli samaan aikaan hiukan ahdistunut ja hurjan helpottunut. Levon tarve iski samalla kuin moukari, kroppa oli todella kipeä ja uskomattoman väsynyt ja sain kirjaimellisesti pakottaa itseni käyttämään koiran kävelyllä. Mutta nyt pikkuhiljaa väsymys alkaa helpottamaan, lepo on jo normaali olotila ja mielenkiinto kävelylenkkejä kohtaan alkoi nousta.
Toki iskee ikävä ja kaipuu ja ahdistus, kun näen juoksijoita ulkona mutta sen osaa ottaa vain tunteena ja tiedostaa se, että ei jokainen vastaantulija juokse. Aluksi näin vain juoksijoita, mutta nyt näen yhä enemmän ja enemmän koiranulkoiluttajia. Kyse ei suinkaan ole siitä, että juoksijoita ei näy enää ulkona, vaan kyse on siitä mihin mä kiinnitän huomiota enemmän.
Kun tulee ahdistus ja huono omatunto liikkumattomuudesta, niin ota ne vain tunteina. Sh:n tuottamat ajatukset ovat vain ajatuksia. "Minulla on ajatus, että lihon jos en liiku" sen sijaan että "mä vain lihon jos en liiku". Tällä tavalla hoksaat asian eron ja uudelleenkoulutat aivojasi.
Hyvin todennäköisesti sinullekin iskee kova väsymys, koska se on kehon keino pitää sinut aloillasi vaurioiden korjaamisen aikana. Mutta mikäli vaan sitkeästi maltat levätä, rupeaa mielenkiintosi heräämään ja myös mielialasi nousemaan :)
Tähän sinun on hyvä kehittää erilaisia keinoja hallita olotilaa, ja olen tästä kirjoittanut tuonne FAQ -sivulle.
Se liikunta odottaa sinua kyllä siihen saakka, että olet biologisessa normaalipainossa, ihan takuulla odottaa. Mutta kehosi ei odota, eikä terveytesi.
Anna kropallesi mahdollisuus, ja anna myös itsellesi mahdollisuus. Alku on pelottavinta koska itse ainakin pelkäsin hurjasti sitä, että lihon viikossa muodottomaksi. Mutta ei, ei siinä käy niin.
Tsemppiä! :)
-Heidi
Kiitos vastauksesta ja helpottavista, kannustavista sanoista. Tosiaan, liikunta kuluttaa ja kun keho on muutenkin säästöliekillä ja tarvii ihan älyttömästi energiaa paikatakseen ja korjatakseen tilannetta parempaan, niin ei sille ylimääräinen liikunta tosiaan tee hyvää.
PoistaAhdistuken tunteita on vaan opeteltava hallitsemaan ja siirtämään en taka-alalle..pitää keskittyä johonkin muuhun, niin ahdistus ei valtaa mieltä. Aivot huutaa rasvaa ja sitähän tässä tosiaan tarvitaan. Monipuolista ja runsasta syömistä useita kertoja päivässä ja itsensä likoon laittamista vaikeiden ruokien ja tilanteiden edessä. Mutta oikeastaan se on samalla myös nautinnollista, kun voi vetää kaikenlaista sapuskaa ja opetella taas syömään esim. pikaruokapaikoissa tai kylässä. Niitäkin voi pitää eräänlaisina tehtävinä itselleen, että suoriutuu, kun antaa mennä vaan ja nauttii. Ja taas voi vaikka palkita itsensä sen jälkeen hyvällä ruualla /makeapalalla. :) Onnistuin, jes. Aina uusia ja uusia kokeiluja ja voittoja. Tutkimista ja heittääntymistä moninaiseen ruuan maailmaan. Sieltähän voi löytyä vaikka mitä kivaa :)
Että ei kun haasteita kohti ja viis veisaa mitä muut puuhaa, minä tyttö syön hyvin ja teen uusia gulinaristisia löytöjä :)
Minnis
Ja vielä haluaisin lisätä, että vaikka moni varmasti ajattelee ja kokee liikunnan hyväksi ja rentouttavaksi asiaksi elämässä, niin tosiaan, kuten Heidikin tuossa on kirjoittanut, niin liikunta kuluttaa ja rasittaa syömishäiriöisen kroppaa.
VastaaPoistaSyömishäiriöisellä on niin paljon korjattavaa kehossaan, että siihen tarvitaan todella paljon energiaa ja jos vielä liikkuu korjattavaa ja täydennettävää kertyy monin verroin lisää.
Työ sopivan liikunnan ja runsaan energian saamisen suhteen on tehtävä päässä ja ajatustasolla. Sallivuutta ja hyvän olon etsimistä ja nauttimista ilman liikunnan rääkkiä.
Aivan mahtavaa tekstiä.
VastaaPoistaTosi hyvä ja tärkeä pointti tämä liikunnan minimointi vaiheessa, jossa syömishäiriöinen on alipainoinen ja taistelee sen eteen, että saisi lisää energiaa. Alkaisi syödä enenmmän ja monipuolisemmin kaihtamatta mitään ruokia.
Tämä on myös vaikea asia, koska tekee mieli liikkua, että "voisi" syödä. Mutta oikeesti on tosi tärkeää, että alkaa vaan lisätä ruokavalioonsa etenkin rasvaa ja hiilareita eikä liiku liikaa. Etsii mielenkiintoisia asioita muusta tekemisestä :)
Luin juuri eräästä lehdestä artikkelin, jossa puhuttiin siitä, miten tärkeää on, että saamme rasvoja, sillä aivomme tarvitsevat niitä. :)
Terveyden tärkeyden ymmärtää ja tajuu yleensä siinä vaiheessa, kun huomaa, että jotain on vialla ja kaikki ei ole niin kun pitää. Joten kyllä omaa terveyttään kannattaa vaalia ja syömishäiriöisten siis alkaa syödä eikä kärvistellä ja rääkätä itseään.
Jos jonkun jutun syöminen tuntuu syylliseltä, kääntää sen niin, että voi,voi mistä joku jää paitsi kun ei syö tätä, koska tämä on niin hyvää ja tulen hyvälle tuulelle ja jaksan paremmin. Että ne toisten lautaset jättää siis unholaan ja keskittyy vaan itseensä.
Tästä sairaudesta parantumiseen tarvitaan hiukka enemmän itsekeskeisyyttä, kun ja jos tähän menessä usein on huolehtinut vain toisista, niin nyt itsestä!
Hienosti Minnis kommentoit, että nimenomaan haasteita kohti ja viis veisaa mitä muut tekee, ajattelee ym. sitä ei nyt pidä ajatella alkuunkaan.
Ja vielä haluaisin lisätä, että vaikka moni varmasti ajattelee ja kokee liikunnan hyväksi ja rentouttavaksi asiaksi elämässä, niin tosiaan, kuten Heidikin tuossa on kirjoittanut, niin liikunta kuluttaa ja rasittaa syömishäiriöisen kroppaa.
Syömishäiriöisellä on niin paljon korjattavaa kehossaan, että siihen tarvitaan todella paljon energiaa ja jos vielä liikkuu, korjattavaa ja täydennettävää kertyy monin verroin lisää.
Työ sopivan liikunnan ja runsaan energian saamisen suhteen on tehtävä päässä ja ajatustasolla. Sallivuutta ja hyvän olon etsimistä ja nauttimista ilman liikunnan rääkkiä.
- J