torstai 25. toukokuuta 2017

Mutta minä olen erilainen; yksisarvisajattelu

Tuskin kovin yläkanttiin veikkaan sanoessani, että lähes kaikki syömishäiriöitä sairastavat ajattelevat olevansa ihan erilaisia kuin muut. Että fysiikan lait eivät koske heitä, että he eivät tarvitse niin paljon ruokaa ja että he eivät voi levätä. Että ei heille käy mitään, vaan muille.
Että he eivät ole tarpeeksi sairaita.
Että he - sinä - olet yksisarvinen; se ainoa yksisarvinen, johon mikään kirjoitettu ei päde.
Joten tässä postauksessa kerron tästä niin sanotusta yksisarvisajattelusta  ja pureudun myös tuohon ei koskaan tarpeeksi -ajatusmalliin.



Yksisarvisajattelu lienee kaikkein kiihkeimmillään silloin kun puhutaan energiamääristä.
Moni varmasti tunnistaa sen ajatuksen, että enhän minä oikeasti voi syödä noin paljoa, koska minähän lihon muodottomaksi! Paino nousee vähemmilläkin määrillä runsaasti, joten miten paljon se sitten nouseekaan kolme kertaa suuremmilla energioilla.
Tämä ajatus ei tule tyhjästä ja se pohjautuu ihan totuuteen: nälkiintyneenä, aliravittuna ja säästöliekillä paino nousee kyllä paljon lyhyessä ajassa vähillä ruokamäärillä. Se on ihan totta ja sen kokee varmaan jokainen RED:istä kärsivä. Mutta syy siihen miksi huomattavasti runsaampi määrä energiaa ei tätä tee johtuu aineenvaihdunnasta: syöminen kiihdyttää aineenvaihduntaa. Mitä enemmän syöt, sitä enemmän aineenvaihduntasi ja kehosi joutuu työskentelemään. Mitä vähemmän taas syöt, sitä enemmän BMR (basal metabolic rate, eli se määrä energiaa jonka kulutat pysyäksesi hengissä) laskee. Keho säästää kaikesta - hormonitoiminnasta, aineenvaihdunnasta, sisäelimien toiminnasta, luuston tiheydestä, hiuksista ja ihosta, aivotoiminnasta jne - ja kohdistaa saamansa vähät energiat siihen, että pysyt juuri ja juuri hengissä. Eli keho on triagessa (täällä), ja pysyäkseen toiminnassa keho joutuu syömään omia kudoksiaan.

Kun ihminen aloittaa refeedingin, paino voi nousta todella nopeasti lyhyessä ajassa johtuen eri syistä. Aineenvaihdunta ei luonnollisesti toimi, ruoansulatus on hidas, jolloin esiintyy turvotusta. Kehon solut täyttyvät nesteellä, koska nesteturvotus on kehon keino nopeuttaa vaurioiden parantamista, ja keholla on kiire saada lisää rasvakudosta suojaamaan sisäelimet. Rasvakudos on myös seuraavan nälkiintymiskauden varalle, koska mistäs keho sen tietää milloin se saa seuraavan kerran ruokaa?
Tämä kuitenkin helpottaa sitä paremmin mitä enemmän syöt ja lepäät. Korostan sitä, että tässä tarvitaan molempia - ruokaa ja lepoa - sillä ilman lepoa keho ei pysty hyötymään ruoasta, sillä liikunta pitää kehon nälkiintymistilassa ja todella alttiina lisävammoille.
Tämä kaikki on pelkkää faktaa ja kertoo siitä, että se yksisarviskokemus, ei se ole yksisarvista. Se on ehkä enemmän shetlanninponia. Tai risteytysponia. Pointti on siis se, että se kokemus, jonka niin helposti luulee olevansa todella poikkeuksellinen, onkin täysin normaalia ja yleistä.



Elin itse siinä omassa yksisarvisen kuplassani. Kun ensimmäistä kertaa törmäsin letsrecoveriin ja luin niitä tekstejä, olin totaalisessa kieltäytymisen tilassa. Ei nämä asiat koske minua, koska enhän minä koskaan voi syödä noin paljoa! En todellakaan voi levätä laakereillani ja syödä, koska minähän lihon ihan älyttömästi! En koskaan voi syödä vapaasti mitä ikinä haluan, koska multahan menee kontrolli, sitten terveys, ja koko maailma kaatuu niskaan! En voinut kuvitella, että nämä asiat koskevat kaikki minuakin. En ennen kuin kokeilin.
Itseäni auttoi todella paljon asioiden selvittäminen. Kirjaimellisesti elin parin kuukauden ajan googlessa kiinni, sillä minun oli pakko selvittää ihmiskehon toiminta juurta jaksaen; oli pakko selvittää miksi minun kroppani toimii näin, ja onko se normaalia (on).
Suurin epäuskoa tuottava asia oli se, että minäkin voin - tai minunkin pitää - syödä näiden ohjeiden mukaan. Olen saanut aika tehokkaan aivopesun eri hoitotiimeiltä, etten tarvitse yli 1800 kcal (ehdoton maksimi oli 2000), koska painoni nousee vähemmälläkin. Ja minähän uskoin tähän. Luulin olevani niin poikkeuksellinen, niin erilainen, että kaikki ovat väärässä antaessaan neuvoja itselleni.
Mutta se olinkin minä, joka oli väärässä.

Miksi toisten kehot sitten vahingoittuvat enemmän kuin toisten? Eikö kaikille pitäisi tulla samat vauriot? Entä jos kehoni ei vaurioidukaan, enkö olekaan sairas?
Tämä johtuu useista eri tekijöistä, kuten perinnöllisistä, lääkityksellisistä sekä muista tekijöistä. Toiselle voi osteoporoosi kehittyä hyvin aikaisin kun taas toinen voi sairastaa vuosia ilman luuston tiheyden heikentymistä, mutta hänellä voikin olla jotain muuta todella vakavaa elimellistä vauriota. Osalla esimerkiksi e-pillerit voivat antaa pientä suojaa luustolle, mutta ne eivät ole ratkaisu syömishäiriön aiheuttamaan osteoporoosiin ja/tai amenorreaan.
Harvoin kehon vauriot tuntuvat miltään ja aika monella voi käydä niin, että vasta vuosien sairastamisen jälkeen keho alkaa vaurioitua. Verikokeetkaan eivät aina kerro totuutta, sillä nälkiintyminen ja etenkin kuivuminen peittävät kehon oikean tilan alleen ja antavat vääristyneitä tuloksia.
Mutta kenenkään keho ei selviä täysin koskemattomana syömishäiriöstä, olipa kyseessä sitten kuukauden tai kuuden vuoden mittainen nälkiintymisjakso. Ei tarvitse olla elinsiirtojonossa ollakseen sairas, eikä tarvi kärsiä kroonisista kivuista ollakseen sairas. Pelkästään jo ajatus, ettei ole tarpeeksi sairas kertoo takuuvarmasti siitä, että on sairas. Terveet ihmiset eivät ajattele niin.
Syömishäiriö yrittää huijata koko ajan asettamalla uusia tavoitteita, mutta koskaan ne eivät riitä. Onnistunutta ja hyvää syömishäiriöistä ei ole elossa, koska kaikki he ovat kuolleet.
Älä anna sen ei tarpeeksi sairas -ajatuksen huijata, koska sinä takuulla olet tarpeeksi sairas! Ja enemmän kuin arvokas ja oikeutettu parantumaan!




Kuinka sitten selvitä tämän yksisarvisajattelun kanssa?
Sitoutua parantumiseen. Mieti omaa parantumishistoriaasi: mikä toimintamalli siellä on toistunut ja mikä erityisesti saa sinut ajattelemaan näin, tuntemaan että olet yksisarvinen?
Mikäli kaipaat puhdasta faktaa tueksesi, silloin sinun on enemmän kuin suotavaa selvittää tieteelliset seikat. Etsiä tutkimuksia, etsiä tieteellisiin artikkeleihin ja tutkimuksiin pohjautuvia blogeja, nettisivuja, artikkeleita jne. Voit samalla peilata itseäsi näihin faktatietoihin ja etsiä yhtäläisyyksiä avuksi.
Laita se ajatus merkille. Tiedosta, että nyt tämä on mun syömishäiriön tuottama ajatus, nyt tämä on yksisarvisajattelua, nyt tämä on tätä ei tarpeeksi sairas -ajattelua, koska se tiedostaminen on kaiken a ja o. Toimi sitten päin vastoin kuin syömishäiriö edellyttää, eli syö ja lepää.
Voit totta kai olla syömättä ja liikkua mutta silloin et voi odottaa täyttä toipumista ja kehon palautumista optimaaliseen tilaan. 

Lopuksi haluan sinun kuvittelevan sellaisen elämän, jota haluaisit elää, sinun unelmaelämää. Ohjailen sitä hiukan, sillä uskon monella olevan ainakin vähän vääristynyt käsitys normaalista ja ei-häiriintyneestä syömisestä ja elämästä, että siihen unelmaelämään ei pitäisi kuulua minkään tasoista syömisen kontrollointia tai edes sen seuraamista mitä syö, eikä painon seuraaminen ole poikkeus. Normaalit, terveet ihmiset eivät katso ruokansa perään eivätkä käy vaa'alla edes viikottain.
Mitä se optimaalinen, täysi parantuminen sitten on, niin jokaisella se näyttää erilaiselta, mutta tietyt samat seikat siellä näyttäytyy: ei ole tarvetta seurata painoaan eikä ole tarvetta seurata syömäänsä ruokaa, sillä keho hoitaa molemmat asiat. Tässä ei voita tiede, taide tai edes oma järki, vaan jokaisen oma keho. Meitä on siunattu uskomattoman älykkäällä ja hienovaraisella keholla ja sisäsyntyisellä taidolla syödä täsmälleen oikean verran ja oikeita ruoka-aineita ja säilyttää paino ilman mitään vippaskonsteja, joten arvostetaan sitä!
Parantuminen voi olla joko äärettömän tuskainen kokemus tai äärettömän voimauttava kokemus, ja meillä itsellä on valta päättää kumpaa se on. Joten miksi ei tehdä siitä niin voimaannuttava kuin mahdollista uudella mahdollisuudella? Koska se me ollaan saatu: uusi mahdollisuus.




Miksi parantumisvaiheessa ei pidä liikkua, lisää täällä.
Ajatusten voimasta lisää täällä.
Mitä haittaa on alipainosta, lisää täällä.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Miten kohdata vaikeat tunteet?

Syömishäiriöstä toipumiseen kuuluu valitettavasti usein enemmän tai vähemmän vaikeiden tunteiden kohtaaminen. Syömishäiriön avulla on pyrkinyt turruttamaan ja kontrolloimaan vaikeita tunteita, tai, tunteita ylipäätään. Silti sairauden kanssa käsi kädessä kulkee usein ahdistus ja masennus, etenkin kun sairaus pitkittyy. Niihin turtuu lopulta ja kurjasta olosta tulee normiolotila. Ei enää muista millaista on kokea tunteiden koko kirjo, se myös pelottaa. Toisaalta sairauden alkuvaiheessa saattaa tuntea euforista oloa aliravitsemuksen myötä, valheellista hallinnan tunnetta. On mahdollista että ennen sairastumista on kohdannut traumaattisia kokemuksia, kiusaamista, vaikeuksia perheessä, asioita jotka ovat ylittäneet sietokyvyn. Sairaus astuu näin ollen palvelemaan tunteiden turruttamista ja tarjoaa pehmeän sumukerroksen tunteiden ympärille. Ei ihme että toipuminen on monin tavoin haasteellista ja toipuessa joutuu kohtaamaan tunteita monella tasolla.





Ensinnäkin syömisen lisääminen tarkoittaa kontrollista luopumisen opettelemista ja todennäköisesti lisää näin ahdistusta hetkellisesti. Mitä pidempään uusia asioita toistaa sitä helpommaksi ne muuttuvat ja ahdistus alkaa hellittää. Muuttuva keho osaltaan lisää myös usein ahdistusta, sekin merkitsee sairaan kontrollin hellittämistä. Toipumisvaiheessa kannattaa minimoida ahdistusta tuottavat tekijät niin pitkälle kuin mahdollista ja esim vaatteilla on suuri merkitys siinä, millaiselta oma keho tuntuu. Heitä siis pieneksi jäävät vaatteet urakalla pois ja valitse sellaisia vaatteita joissa keho tuntuu siedettävältä. Sinun ei tarvitse selvitä yksin, koita hankkia itsellesi ulkopuolista apua, oli se sitten esim vanhempien tai ystävien muodossa, vertaistoiminnan kautta, terveyskeskuksen hoitajan käynneillä tai psykoterapeutin avustuksella. 

On normaalia että toipumisvaiheessa tunteet heittelevät laidasta laitaan. Ahdistuksen hallinnan suhteen kannattaa katsastaa tämä postaus. Vaikean ahdingon hetkellä TIP-taidoista (kehon lämpötilan muuttaminen esim kylmäpakkauksen tai kylmän veden avulla, itsensä rasittaminen intensiivisesti liikkumalla esim kyykkyhypyillä, progressiivinen rentoutus joka tarkoittaa äärimmäistä kehon lihasten jännittämistä ja hengityksen pidättämistä 10-20 sekunnin ajan ja sitten rentouttamista) voi olla suurta hyötyä leikkaamaan intensiivisimmän tunnehuipun jonka jälkeen on mahdollista ottaa käyttöön muita ahdistuksen ja tunteensäätelykeinoja. Koita muistuttaa itseäsi siitä että kyseessä on ohimenevä vaihe, näin ei jatku ikuisesti. On luvallista itkeä, huutaa, hakata tyynyä, mitä vain joka purkaa pahaa oloa ja mikä ei vahingoita itseä tai toisia. Voit myös kirjoittaa ajatuksiasi ylös tai koittaa piirtää/ maalata tunnetiloja. Joskus rauhallinen kävely ulkoilmassa helpottaa. 

Tärkeää olisi olla pelkäämättä tunteitaan. Tunteet ovat todellisuudessa vain tunteita, ne tulevat ja menevät, ne eivät sinällään velvoita mihinkään toimintaan. Tunteet ovat kertomassa meille jotakin. Joskus ne johtavat meitä harhaan, aktivoituvat ns. väärästä hälytyksestä. Joskus tunnetila on vaikea tunnistaa, olenko oikeastaam vihainen vai surullinen? Olenko vihainen vai onko taustalla häpeän tunne? Tunnetilojen tunnistaminen vaatii joskus itsetutkiskelua ja harjoittelua. Mindfulnessilla tarkoitetaan tietoisuustaitoja, kykyä hyväksyä tämä hetki sellaisena kuin se on, tuomitsematta ja arvottamatta sitä millään lailla. Hyväksyä vaikea tunnetila, tunnistaa se ja päästää siitä irti. Täältä löytyy lisää mindfulnessista. Voit ajatella tunteita ja ajatuksia mielikuvan tasolla vieraina järjestämissäsi juhlissa joissa itse toimit isäntänä. Vieraat tulevat olohuoneeseen, viipyvät siellä vaihtelevan tovin ja lähtevät. Sinä toivotat heidät tervetulleiksi ja hyvästelet lähtiessä. Kukaan vieraista ei jää olohuoneeseesi asumaan, samoin tunteetkaan eivät jää päälle sellaisenaan ikuisiksi ajoiksi vaan tulevat ja menevät.




Toipuessasi sinun on opetettava aivoillesi uusia tapoja ja aktivoitava uusia yhteyksiä aivoissa, sellaisia jotka palvelevat sinun hyvinvointiasi. On ymmärrettävää että se on ahdistavaa ja työlästä, silti täysin mahdollista toteuttaa. Jos olet kokenut traumaattisia asioita ennen sairastumista, voi olla tarpeen työstää näitä kokemuksia tavalla tai toisella. On tärkeää että et käytä syömishäiriötä tunteidesi säätelyyn vaan opettelet vaihtoehtoisia keinoja. Sinun kannattaa opetella rentoutumaan ja suuntaamaan huomiotasi toisaalle vaikeiden hetkien koittaessa. Rentoutumista kannattaa harjoitella neutraalissa olotilassa, silloin harjoitukset on helpompi ottaa käyttöön tositilanteessa. Yksi yksinkertainen hengitysharjoitus on vetää keuhkoihin ilmaa ja laskea samalla neljään, sitten pidättää hengitystä laskemalla seitsemään ja puhaltaa ilma ulos laskemalla kahdeksaan. Uloshengitys on siis puolet pidempi kuin sisäänhengitys. Eräs huomion siirtämisen harjoitus on kiinnittää huomio viiteen asiaan ympärillään ja nimetä ne mielessään, esim. näen edessäni tuolin joka on sininen, sitten nimetä viisi asiaa jotka kuulee ja kolmantena viisi asiaa jotka tuntee. Tätä voi toistaa useamman kierroksen tarpeen vaatiessa ympäristöstä riippumatta.

Vaikean hetken tullessa koita muistaa että tunne on vain tunne eikä velvoita sinua toimimaan millään tavalla. Tärkeintä on että pidät itsesi turvassa ja valitset sinulle toipumistasi tukevia tekemisiä jos päätät toimia. Ja muista että et ole yksin taistelussa ja että parempaa on luvassa kun vain jaksat jatkaa toipumisen tiellä.





Hyvää alkavaa kesää kaikille <3!


- Vuokko

perjantai 5. toukokuuta 2017

Elämää toipumisen jälkeen ja oman itsen löytäminen

Parantumisprosessi on prosessi useine eri vaiheineen, ja yksi vaiheista on aktiivisen toipumisajan jälkeinen elämä. Tämä vaihe pelottaa ja epäilyttää monia useistakin syistä. Oma identiteetti voi olla hakusessa, sillä syömishäiriö valtaa ihmisen kuin syöpä.
Mitä siis sitten, kun paino on normalisoitunut ja fyysinen toipuminen on tapahtunut?
Mitä tapahtuu sitten? Entä miten säilyttää se tulos?

Syömishäiriöstä parantumisessa fyysinen toipuminen tapahtuu kaikkein nopeiten ja on äärettömän tärkeää tiedostaa se, että se oikea toipuminen alkaa vasta sitten sen jälkeen. Aivoilta kestää keskimäärin vuoden päivät päästä takaisin optimaaliseen tilaan parantumisen aloittamisesta, joten jo tästäkin syystä psyykkinen toipuminen alkaa vasta myöhemmin.
Sinulle on kehittynyt syömishäiriö palvelemaan jotakin tarkoitusta ja tämän työstäminen on oleellista. Mikäli kyseessä on tunteensäätelyn keinojen puuttuminen, täytyy sinun opetella niitä. Tiettyyn pisteeseen asti voi itsekin yrittää opetella niitä mutta omia juurtuneita tapojaan ja ajatusvääristymiään voi olla todella vaikea tunnistaa, jolloin terapiasta on suuri apu. Eri terapiasuuntauksia on laidasta laitaan mutta kognitiinen terapia on tässä hyvä, sillä siinä ihmistä opetetaan tunnistamaan omaa hyvinvointiaan rajaavia ja epätarkoituksenmukaisia ajatustapoja sekä niiden yhteyksiä ongelmakäyttäytymiseen, ja terapiassa opitaan ongelmanratkaisutaitoja sekä etsitään terveempiä ajatuksia niiden vääristyneiden ajatusten tilalle.
Kognitiivisia terapiamuotoja on useita, joista pariksi esimerkiksi kognitiivis-analyyttinen terapia, skeematerapia, dkt eli dialektinen käyttäytymisterapia, sekä mindfulness.




Monelle - etenkin pitkään sairastaneelle - oma identiteetti voi olla totaalisen hukassa. Syömishäiriö on kuin syöpä, joka ulottaa lonkeronsa ihmisen jokaiseen ulottuvuuteen vieden ihan kaiken. Jos nyt miettisit omaa luonnettasi, niin miten sitä kuvailisit? Miten kuvailisit itseäsi? Mitä sinä olet?
Omaa itseään voi lähteä hyvin miettimään omien rooliensa kautta. Esimerkiksi itse voisin luonnehtia itseäni seuraavasti: olen tytär, sisar, täti, siskontytär, veljentytär, koiramamma, tanssija, juoksija, esiintyjä, markkinoija. Omia luonteenpiirteitäni voisin luonnehtia taas seuraavasti: olen introvertti mutta en ole epäsosiaalinen, olen aika seurallinen, olen huumorintajuinen, olen aika sarkastinen, olen optimistinen pessimisti, olen herkkä ja taiteellinen, kaipaan omaa tilaa ja aikaa.
Nämä ovat kaikki minun omia luonteenpiirteitä, eivät sairauden, sillä jos luonnehtisin itseäni sairaudesta käsin, niin olisin epäonnistuja, heikko, ei-rakastettava, luovuttaja, ilkeä ja paha, en hyvä mihinkään, arvoton ihmispaska jonka pitää vain kuolla.
Itse asiassa nämä jälkimmäiset piirteet ovat sellaisia, jotka minulle aktivoi nälkiintyminen. Mutta osa noista, esimerkiksi epäonnistuja ja huono kaikessa, ovat omia ajatusvääristymiäni, joita olen joutunut työstämään paljon terapiassa, koska muuten ne eivät korjaantuisi millään.

Miten käsitystä omasta itsestään sitten voi lähteä muuttamaan?
Yksi kelpo keino on kysyä läheisiltäsi miten he luonnehtisivat sinua.
Monella istuu varmasti syvällä ajatus epäonnistujasta, joten haastan sinut miettimään että mikä tukee tätä väitettä? Millä tapaa sinä olet epäonnistunut? Jos saat kurssiarvosanaksi 3 (asteikolla 1 huonoin, 5 paras), niin se ei ole epäonnistumista eikä ole 2 tai 1. Vallitsevat olotilat on pakko ottaa huomioon, sillä oman päänsisäisen demonin kanssa kamppailu on niin rankka asia, ettei oikeasti jokainen ihminen siihen pysty. Joten se, että olet edelleen hengissä ja luet tätä postausta kertoo siitä, että sinun sisälläsi on se taistelija, se oikea sinä, joka taistelee eteenpäin päivä päivältä, taistelee saavuttaakseen paremman elämän. Ja SE vasta onkin asia, josta sinun pitää olla ylpeä!
Vaativuus itseään kohtaan on varsin yleistä ja kulkee melko käsikädessä tämän epäonnistumisen tunteen kanssa. Saatat ajatella, että eihän tästä mitään tule, jos et pidä jotain kuria, tai että epäonnistut vielä pahemmin jos yhtään yrität hellittää otetta. Mutta se ei ole näin.
Mitä enemmän itseään ruoskii ja itseltään vaatii, niin sitä suurempi on epäonnistumisen riski, koska ihminen on eräänlaisessa hälytystilassa koko ajan. Vaativuus kasvaa pala palalta pisteeseen, jolloin ihminen pikkuhiljaa romahtaa näiden vaatimusten alla.
Joten sen sijaan että omaa vaatimustasoaan korottaa, niin sitä pitäisi laskea ja sallia itsensä hengähtää ja antaa vaan olla.



Miten sitten säilyttää se tulos ja vahvistaa sitä?
Validoinnilla sekä myötätunnolla itseään kohtaan.
Validointi tarkoittaa todesta ottamista, ja tässä yhteydessä tarkoitan sillä itsesi todesta ottamista. Validoi itseäsi, omia kokemuksiasi, tunteitasi ja tarpeitasi, koska se on kaiken alku ja juuri. On enemmän kuin ok laittaa omat tarpeet muiden tarpeiden edelle, koska tällä tavalla vahvistat omaa itseäsi, omaa itsetuntoasi ja erotat itseäsi syömishäiriöstä. Kehon kuunteleminen ja sen viestien noudattaminen ei pääty painon normalisointiin, vaan se kulkee mukanasi lopun elämää. Monelle tuottaa pulmia uuden kehon hyväksyminen, joten kehonkuvan työstäminen ja kehopositiivisuus ovat todella loistavia keinoja päästä eteenpäin ja ylläpitää toipumisella saavutettu tulos.
Olet elänyt syömishäiriön kurimuksessa jo liian pitkään ja mitätöinyt omia tarpeitasi, joten nyt voidaksesi edetä toipumisessa täytyy sinun kääntää katse sisimpääsi.
Mitä sinä haluat tehdä? Mitkä ovat haaveitasi? Mistä sinä tykkäät? Jos kaikki olisi mahdollista ja huomenna saisit tehdä sitä mitä oikeasti haluaisit, niin mitä se olisi?
Syömishäiriön jättämää aukkoa pitää täyttää mielekkäillä asioilla ja joskus niitä pitää etsiä ihan väen vängällä. Tykkäätkö matkustella? Mikä olisi sinun unelma-alasi? Mieti vaikka paperille ylös näitä asioita. Hahmottele vaikka miellekartan muodossa smitä haluaisit tehdä, ja sitten rupea askel askelelta miettimään miten pääset niitä kohti.
Esimerkiksi itselleni on selvinnyt se, että en halua jäädä tradenomiksi, koska se ei ole minulle mielekästä työtä. Se tarkoittaa sitä, että joudun uudelleen kouluttautumaan ja sitä varten minun pitää olla hyvässä kunnossa. Ensimmäinen askel kohti tätä on esimerkiksi avoimen yliopiston kurssit ja omatoiminen opiskelu, ja kun valmistun kokemusasiantuntijaksi niin voin tehdä niitä töitä. Tämä on vahva linkki kohti mielekästä elämää, jossa voin hyödyntää kokemuksiani, koska itselleni on todella tärkeää merkityksen luominen tälle sairaudelle. Olen puolet elämästäni kuluttanut tähän sairauteen ja haluan hyötyä siitä, ja voin hyötyä siitä auttamalla muita ja sitä minä haluan tehdä.



Mutta ehkä tärkeintä saavutettujen tulosten säilyttämisessä on kuitenkin se, että pystyt tuntemaan myötätuntoa itseäsi kohtaan. Se ei johda asioiden totaaliseen repsahtamiseen vaan se päin vastoin tuottaa parempaa tulosta. Saatat pyytää muilta anteeksiantoa mutta oletko koskaan antanut itsellesi anteeksi asioita? Se on vaikeampaa mutta kukaan muu ei sitä tule sinulle antamaan anteeksi: vain sinä siihen pystyt.
Mikäli myötätunto itseään kohtaan kuulostaa ihan utopialta, niin sitä voi harjoitella. Ota kynä ja paperia ja kirjoita kirje sille pienelle tytölle tai pojalle: mitä haluaisit sanoa hänelle nyt?
Esimerkiksi itse kirjoitin seuraavasti:

Haluaisin sanoa sinulle, että sinä kelpaat.
Sinun ei tarvitse yrittää olla jotain muuta, sinun ei tarvitse yrittää tehdä enempääsi.
Sinä et ole paha, kuten sinulle on sanottu.
Sinun ongelmasi eivät ole syytäsi, sinun tarpeisiisi ei vaan osattu vastata oikein.
Sinulla on oikeus ja lupa olla lapsi, ei sinun pidä yrittää aikuistua yhtään aiemmin tai yrittää kantaa muita.
Älä luovu lapsuudestasi vaan pidä se mukana, säilytä se aina sydämessäsi.
Sinä et ole paha, vaan sinulle on tehty pahoja asioita.
Sinä olet arvokas juuri sellaisena kuin olet.


Oma sisäinen lapsi, siitä puhutaan paljon, mutta se on todella loistava keino harjoitella myötätuntoa itseään kohtaan. Oman elämänkumppani olet kuitenkin sinä itse, joten omaan itseen panostaminen ei ole sallittua vaan se on pakollista! Mieti omaa itseäsi, omia luonteenpiirteitäsi, omaa identiteettiäsi, koska sinulla on sellainen eikä se ole syömishäiriö. Sinulla on syömishäiriö mutta sinä et ole syömishäiriö. Aivan kuten sinulla on silmät, mutta sinä et ole silmät, tai ne kuuluisat sormenkynnet :D Se työ, jonka teet parantumisen aikana - eli pelkojen kohtaaminen, ajatusten muuttaminen ja esimerkiksi kalorien laskemisen lopettaminen - se säilyy ja sitä sinun pitää jatkaa. Mitä aktiivisemmin sitä teet niin sitä näppärämmin aivosi sen ottaa omaksi uudeksi ajatusmalliksi ja sitä luontevampaa siitä tulee. Esimerkiksi puoli vuotta sitten jouduin kehopositiivisuutta harjoittelemaan ihan jankkaamalla, liimaamalla posti-it -lappuja peiliin ja sanomaan ääneen "olen hyvä" ja etsimään hyviä puolia kropastani, ja nykyisin kaikki tämä tulee luonnostaan.
Eli kyllä on mahdollista päästä irti kaikesta kalorin laskemisesta, laihdutusajattelusta ja kroppansa inhoamisesta, se vaan vaatii päivittäistä työtä niiden ajatusten muuttamiseksi, ja se jatkuu lopun ikääsi. Eteen tulee vaikeita hetkiä, jolloin joudut palauttamaan kaikki taidot takaisin mieleesi ja palaamaan perusasioihin, mutta mikäli olet tehnyt pohjan vahvaksi niin sitä helpompaa on päästä ylös jokaisen notkahduksen jälkeen.

Myötätunto itseään kohtaan, oman identiteetin erottaminen syömishäiriöstä ja validaatio. Nämä kolme kantavat jo pitkälle. Lopuksi muista vielä se, että elämää on syömishäiriön jälkeen. Voit muokata elämästäsi juuri sellaisen kuin haluat, sillä kun olet voittanut syömishäiriön, niin sinä todellakin pystyt ihan mihin vaan!

antaa tuulten puhaltaa, ne tuulettaa turkkia ;)

Lisää ajatuksista täällä.
Lisää intuitiivisesta syömisestä ja nälkäsignaaleista täällä.
Ja pelkojen kohtaamisesta lisää postauksia löytyy täältä.