maanantai 24. lokakuuta 2016

Aineenvaihdunta ja hormonitoiminta sekä niiden epätasapaino

Aineenvaihdunnan kiihtyminen ja hormonien epätasapaino tuovat mukanaan erilaisia oireita, jotka voivat olla todella kiusallisia. Aivan kuin pelkästään turvotus, nesteturvotus ja muuttuva keho eivät olisi tarpeeksi, niin sitten iskee siihen päälle vielä hikoilu! Moni varmasti kauhistuu tilannetta: mistä tässä on kyse? Sydän voi käydä todella ylikierroksilla eikä öisin saa nukuttua, koska yöhikoilu pitää hereillä. Kun näistä selviää, niin sitten alkaa iho kukkimaan.Voiko olla enää tuskastuttavampaa?

Tämä kaikki on normaalia.
Kun keho on nälkiintynyt se joutuu triageen eli tilaan, jolloin keskitytään vain tärkeimpään. Keholle tämä tarkoittaa aivojen, sydämen, keuhkojen, maksan ja munuaisten toimintojen ylläpito; kaikesta muusta supistetaan. Kun keho jälleen saa ruokaa se menee shokkiin eikä tiedä miten käsitellä ruokaa ja tässä vaiheessa iskee turvotus. Moni voi kokea todella voimakasta väsymystä mikä johtuu siitä, että keho saa tarpeeksi ruokaa voidakseen kuljettaa nämä signaalit perille; nälkiintymisvaiheen hyperaktiivisuus on itse asiassa peruja esi-isiltämme ja sen tarkoitus on ohjata meidät etsimään ruokaa. Joten kun sitten jälleen annat kehollesi ravintoa ja se tajuaa saavansa ruokaa, niin se haluaa pitää sinut aloillasi syntyneiden vaurioiden laajuuden ja korjausprosessin takia.

On yksilöllistä kuinka nopeasti aineenvaihdunta alkaa kiihtymään, mutta sen huomaa kyllä. Moni kuvaa huomaavansa sen erityisesti yöhikoilusta ja kuumista aalloista, ja sydämen syke voi kiihtyä voimakkaasti. Hikoilun lisääntyminen tuntuu todella kiusalliselta mutta kun vaan sitkeästi jatkat vähintään minimien mukaan syömistä ja lepäät, niin kehosi löytää tasapainon nopeammin.
Sama koskee hormonitoimintaa. Nälkiintymisen aikana hormonitoiminta ei toimi kunnolla, joten yllättävä ruoan saanti saa kehon ihmettelemään mistä on kyse. Tässä vaiheessa saatat tuntea eläväsi uuden puberteetin, koska oireet ovat kuin suoraan siitä: iho-ongelmia, päänahan kuivumista, hilseilyä, hiusten rasvoittumista, ja samaan aikaan iho ja hiukset ovat rutikuivat. On tärkeä tiedostaa se, että näillä oireilla ei ole mitään tekemistä ruoan rasvan määrän kanssa!
Päin vastoin, mitä enemmän lisäät rasvaa ruokaasi niin sitä parempi se on ihosi, hiustesi ja hormonitoiminnan kannalta. Mikäli sinulla on haave perustaa perhe joskus tulevaisuudessa ja kaipaat kipeästi kuukautisiasi takaisin, niin niiden kannalta rasvan saanti on välttämätöntä! Tarvitset hormonitoimintaan kolesterolia, joten etenkin eläinrasvat sekä täysrasvaiset maitotuotteet (puhumattakaan suklaasta) ovat niitä, joista hormonitoimintasi kiittää eniten. Mutta tarvitset myös rautaa, sillä vaikka olisit biologisessa normaalipainossasi mutta kärsit anemiasta niin kehosi ei halua luovuttaa pisaraakaan ylimääräistä verta, koska siitä on puutetta.




Mietitään asiaa hurrikaanin uhriksi joutuneen talon kannalta.
Joka paikassa on pahoja vahinkoja. Ikkunat ovat rikkoutuneet, kantavat palkit ovat poikki, katto on lähtenyt tuulen mukana, seinissä on reikiä. Eli massiivinen tuho, joka vaatii paljon työtä. Jotta talo saataisiin taas asuttavaan kuntoon niin kaikki pitää korjata: ikkunat vaihtaa ehjiin, katto rakentaa uusiksi, kantavat palkit rakentaa. Mikäli yhdenkin näistä jättää pois, niin ei talossa voi asua; ilman kattoa tulee vedet sisälle, ilman ikkunoita tulee hyönteiset ja tuuli ja vesi sisälle, ja ilman kantavaa palkkia koko talo ei pysy pystyssä. Kun keskitytään korjaamaan ensin perustukset saadaan talo siihen kunntoon, että näiden tärkeimpien asioiden jälkeen voidaan keskittyä ns. hienosäätöön, eli siivoamaan sotkut, korjaamaan huonekalut ja hankkimaan uusia tilalle ja tekemään talosta jälleen koti.
Juuri näin se menee kehonkin kohdalla.



Olen itse kokenut nuo aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan tuomat epämiellyttävyydet: kuumat aallot, yöhikoilun, sydämen sykkeen huomattavan kiihtymisen, ihon kukkimisen, kuivan päänahan ja samalla näiden sekoittumisen nälkiintymisen oireiden kanssa. Saatoin palella todella paljon tiettyihin aikoihin päivästä ja taas esimerkiksi iltapäivää kohden rupesi tulemaan koko ajan kuumempi ja kuumempi olo. Ruumiinlämpö nousi ja teki olosta kuumeisen ja epämiellyttävän. Mietin loppuuko nämä koskaan, vai olenko pilannut kehoni niin, että saan aikaiset vaihdevuodet? Otin kaksi tai jopa kolme kylmää suihkua päivässä - turhaan, koska heti niiden jälkeen kylvin hiessä. Sosiaaliset tilanteet lisäsivät kuumia aaltoja enkä saanut öisin nukuttua. Mutta nämä meni ohi itsestään, samoin ihon kunto parani pikkuhiljaa kun vaan jatkoin vähintään minimien mukaan syömistä ja lepäsin.
Tiedän miten turhauttavalta se tuntuu ja miten suuri houkutus on ruveta muokkaamaan ruokavaliota rasvattomaksi, sokerittomaksi, kevyeksi, lähes kalorittomaksi salaattikuuriksi, mutta se ei ole ratkaisu. Ratkaisu on se, että syö vähintään 2500-3000 kcal päivässä, ei rajoita rasvan tai hiilihydraattien saantia, koska ne ovat vaurioiden korjaamisen ja kehon toiminnan kannalta olennaisia. Ethän sinä hurrikaanin hajottamaa taloakaan voi korjata pelkästään uusilla laudoilla (proteiinilla), vaan tarvitset runsaasti kaikkea muuta avuksi (hiilihydraatteja ja rasvoja).
Millä keinolla itse sain oloa lievitettyä niin tuuletan asuntoni huolellisesti ennen nukkumaan menoa ja tarvittaessa pidän ikkunan öisin hitusen raollaan. Varo kuitenkin kylmää vetoa, sillä keho laittaa lämmöntuotannon entistä kovemmin päälle kylmän ilman iskiessä ja siitä syntyy vain ikävä kierre. Kuumien aaltojen iskiessä viilensin oloani laskemalla kylmää vettä ranteisiin ja käsivarsiin. Tämän voi hyvin tehdä myös niin, että viilentää painaa esimerkiksi kylmäkallea ihoa vasten (ranteet, yläselkä, rintakehä). Kannattaa vaatetuksessa myös suosia hengittäviä materiaaleja ja ainakin itse lähdin kotoa aina sillä tavalla pukeutuneena, että minulla oli viileä olo; sosiaalisissa tilanteissa olo muuttui huomattavasti tukalammaksi ja jos minulla oli jo kotona lämmin olo niin kuumasta aallosta saattoi olla ihan varma. Vältä myös kuumia juomia, sillä ne lisäävät lämpöä.
Itseään voi rauhoittaa puhumalla tai omilla ajatuksillaan. Usein muut eivät edes huomaa, että koet parhaillasi liiallista kuumuutta ja hikoilua ja yleistä tukalaa oloa, se tuntuu itsestä kaikkein pahimmalta. Ole tietoinen kehosi reaktioista: alatko jännittämään ja menetkö paniikkiin, jolloin kehosi erittää lisää adrenaliinia. Hengitä syvään ja rauhallisesti (hyvä esimerkki on 5 sekuntia sisäänhengitystä, 5 sekuntia hengityksen pidättämistä ja 5 sekuntia uloshengitystä, ja toista useamman kerran) ja rauhoita itsesi sanoen, että ei ole yhtään mitään hätää, tämä menee ohitse. Näin aivosi saavat viestin rauhoittua ja kehosi reaktiot alkavat rauhoittua myös.


Kehon reaktiot voivat olla todella sekaisia ja hämmentäviä mutta ne johtuvat siitä, että keho etsii tasapainoa. Voit olla varma, että kokemasi oire on normaali joskin se voi olla äärettömän kiusallinen. On hyvin yksilöllistä miten kauan tämä aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan aiheuttama epätasapainotila helpottaa mutta se helpottaa kaikilla! Voin sanoa vielä omasta kokemuksestani, että kun nämä yöhikoilut ja kuumat aallot alkoivat helpottaa niin aineenvaihdunta toimi toden teolla. Nälkäsignaalini heräsivät ja tuntuu, että minulla on nälkä tunnin välein. Mutta minulla ei ole koskaan ollut yhtä nopea aineenvaihdunta ennen kuin nyt ja viime keväänä MinnieMaudin noudattamisen ansiosta, joten tämä työ todellakin palkitsee itsensä!

Lisätietoa täällä, täällä sekä erinomainen keskustelu aiheesta täällä.

-Heidi

40 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus aineenvaihdunnasta. Kiitos.:)

    Olen tässä pohtinut, kun itse olen kokenut erilaisia ahdistusoireita, paniikkia ja epämiellyttävää oloa, ja koskaan aiemmin en (siis teininä, nuorempana), että mistähän kummasta ne tulee ja johtuu?
    Vaikka ei tiedosta olevan sillä hetkellä esim. stressiä tai suuria huolia.
    Se vain iskee välillä kuin salama kirkkaalta taivaalta. Välillä kestää muutaman tunnin, joskus jää ns. päälle eli on monta viikkoa sellaista epätodellista tuskaisuutta (aivan kuin jännittäisi kaikkea, mahan pohjassa kourii ja kehossa kihelmöi, tulee rytmihäiriöitä, pistää sieltä ja täältä, kuumottaa, posket hehkuu, vapisuttaa, tärisyttää, ym.ym.)
    Sitten taas toisinaan on keuhko-kurkkuongelmia. Nekin todella omituisia. Olen kuitenkin tutkituttanut itseäni (keuhkokuvat, verikokeet,vatsan ultrat ym. ) ja ovat hyvät. Eli elimellistä sairautta.
    Hoh,hoh...välillä alkaa todella ärsyttää, kun esim. kuiva yskä vaan jatkuu ja jatkuu kuukausitolkulla, keuhkoja kutittaa ja saattaa tulla palan tunnetta kurkkuun söi mitä söi. (eikä syytä löydetty)
    Jotain alitajunnan aiheuttamia?
    Paniikkihäiriötä? Ahdistusta? Psyykkistä?
    Mikähän avuksi?

    Minä olen nyt ottanut turvotuksen avuksi refluksilääkkeitä ja taitavat auttaa, ettei niin paha olo kalva, kun kuitenkin halu syödä, koska on nälkä. (ja sehän on mahtavaa, kun saa ja voi syödä...alkaa keho oikein huutaa energiaa...)

    MJ



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      En ole lääkäri enkä sairaanhoitaja, joten en osaa vastata sulle siltä kannalta. Sanoit kuitenkin, että mahdolliset elimelliset sairauden on poissuljettu joten periaatteessa jäljelle jää psyykkiset syyt.
      Monet mainitsemistasi oireista on itsellenikin tuttuja sillä olen nuorempana kärsinyt aika pahasta paniikki- ja ahdistushäiriöongelmasta.

      Monesti tuntuu siltä, että oireet tulee ihan yllättäen ilman mitään ennakko-oiretta. Fakta on kuitenkin se, että aina on jokin laukaiseva tekijä, joka pitää vaan kaivaa esille. Usein on vielä niin, että päällimmäisenä vellova tunne (esimerkiksi ahdistus) vain peittää alleen sen todellisen tunnetilan, jonka torjuminen sitten aiheuttaa näitä monenlaisia oireita. Tämä selittäisi myös sen että miksi ne ovat tulleet vasta näin aikuisiällä.

      Syömisen aloittaminen tuo yleensä kans mukanaan ison tunnekirjon. Itselläni on ollut niin, että päällimmäisenä ollut järkyttävä läskiahdistus on ollut vain jäävuoren huippu, joka on pitänyt avata ja katsoa mitä siellä sisällä on. Kun aivot saa lisää energiaa alkaa myös signaalit toimia puoleen ja toiseen, ja etenkin jos olet kovin herkkä, niin keho reagoi ahdistukseen ja psyykkiseen pahaan oloon erilaisin reaktioin.

      Hieno homma, että olet saanut refluksilääkkeistä apua! Sun homma on syöminen, ja ainahan se on vähän mukavampaa jos fyysinen olo on edes hitusen parempi :)

      Tsemppiä!

      -Heidi

      Poista
  2. Mielenkiintoinen mutta samalla tyhjentävä vastaus moniin ongelmiin!

    VastaaPoista
  3. Voisi johtua myös noista refluksioireista tuo kuiva yskä ja ahdistus kurkussa. Mutta minulla itselläni on sellainen kokemus, että kun söin jatkuvasti liian vähän ja olin anorektinen, niin kävin kokoajan ylikierroksilla ja aivot kehittivät ties mitä ahdistus- ja paniikkihäiriöitä. Se oli kamalaa ja luulin etten ikinä voisi toipua, mutta kun aloin syömään ja tervehdyin, kaikki paniikkikohtaukset loppuivat. Siinä menee oma aikansa, kun elimistö ei ole enää hätätilassa. Luulen että sinunkin kehosi viestittää aliravitsemuksesta ja hätätilasta tuollaisilla reaktioilla, joten jatka vaan syömistä, niin luulenpa että aivosikin rauhoittuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Kiitos tästä kommentista. Lohduttava havainto.
      Tää on varmasti juuri noin. Elimistö on hätätilassa ja aivoilla ei oo riittävästi energias&rasvaa ja siksi kroppa käy kierroksilla ja lähettää paniikkisingnaaleja.

      Poista
  4. hei,
    heti ensimmäiseksi haluan sanoa etten ole haastamassa riitaa ja tämä on ainoa teksti jonka olen tästä blogista lukenut, mutta toivoisin että kun esität asiasi faktoina, laittaisit myös lähteet. en ole koskaan enkä mistään lähteestä kuullut että aliravitsemuksessa pitäisi suosia eläinrasvaa. päinvastoin jopa aila rissanen, joka on syömishäiriöihin erikoistunut somaattinen lääkäri, painotti minulle hyvien kasvisrasvojen merkitystä, joita saa esim pähkinöistä ja rypsiöljystä. lähteet ja tutkimukset joista tiedot poimit, ovat mielestäni tarpeellisia niin kauan kuin et painota tai kerro perustuvatko esittämäsi asiat ainoastaan omaan kokemukseesi, sillä ymmärtääkseni et ole alan ammattilainen. mutta tämä on ihan ystävällismielinen viesti ja toive! on hienoa että kirjoitat tällaista blogia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Vilhelmiina!

      Ensiksikin, en ole koskaan kuullut sh-lääkäristä nimeltä Aila Rissanen joten googletin hänet. Hän on siis lihavuustutkija, joten ymmärrän miksi hän tuo esille näitä asioita, jotka ovat huomattavasti relevantimpia normaaleille ja/tai ylipainoisille ihmisille.

      Tämä seuraava fakta on ihan yleispätevä fakta, jonka tietää jokainen RED-potilas ja heitä hoitava hoitohenkilökunta. Nälkiintymisen aiheuttamien vaurioiden takia et ole samalla viivalla normaaleiden tai ylipainoisten ihmisten kanssa. Jotta kehosi voi toipua vaurioista, joita sinullakin on enemmän kuin voit kuvitellakaan, niin tarvitset huomattavasti suuremman määrän ruokaa ja mikäli haluat joskus myös hormonitoimintasi takaisin, niin etenkin rasvaiset maitotuotteet ovat välttämättömiä. Syy siihen on se, että näistä saat kolesterolia (kuten myös lihatuotteista) joka on välttämätön hormonitoiminnan kannalta.

      Paljon lääkärit puhuvat näiden rasvojen haitallisuudesta ja mahdollisesta yhteydestä sydän- ja verisuonitauteihin, mutta monet tutkimukset kumoavat nämä väitteet. Ja kun kyse on RED-potilaan hoidosta (AN, BN, ON) niin kehon toimintojen normalisoinnnin ja vaurioiden parantumisen kannalta on vielä tärkeämpää saada myös niitä "pahoja" ruokia.

      Tässä sinulle linkkejä luettavaksi ja näitä olen käyttänyt itse lähteinä:

      http://letsrecover.tumblr.com/tagged/ammenorhea
      https://makeup.saloni.pk/2015/04/28/balancing-hormones-naturally-a-saloni-special/
      https://authoritynutrition.com/top-8-reasons-not-to-fear-saturated-fats/
      http://www.reuters.com/article/us-fat-heart-idUSTRE61341020100204
      http://letsrecover.tumblr.com/tagged/menstruation

      "The concept that any macronutrient must be avoided to ensure health is the age-old mistake often made that evidence of removing macronutrients can resolve pre-existing conditions and therefore must somehow also be protective for those with no pre-existing condition. That's a dangerous and ultimately false conclusion.
      Dietary fats, including saturated fats, are critical for the functioning of your entire nervous system. They are especially important in rebuilding your damaged nervous system in recovery from restrictive eating disorders.
      Woman require all dietary fats to support their entire reproductive function as well."
      -Gwyneth Olwyn, the founder of YourEatopia and MinnieMaud

      Lähde: http://youreatopia.squarespace.com/normal/post/1771609#post1772013

      -H.

      Poista
    2. hei, laitoin vastauksen tähän viestiisi, saitko sen? tai onko joku muu syy ettet julkaissut sitä?

      Poista
    3. Sain viestisi mutta vahingossa poistin sen kun yritin julkaista sitä :D
      Puhelimella kun aina välillä häärää niin sattuu näitä vahinkoja :)

      -H.

      Poista
    4. siinä oli vaan lyhyesti että aila rissanen on myös työskennellyt vuosikausia helsingin syömishäiriöyksikössä ja on todella arvostettu asiantuntija myös tällä alueella. Hänen sanansa ovat vuosikausien kokemuksesta sekä ammattitaidosta.

      ja tottakai tiedän että aliravitulla elimistöllä on eri tarpeet ja se toimii eri tavalla kuin terve, mutta se ei tarkoita ettäkö ruumista olisi välttämätöntä ruokkia lähtökohtaisesti erityisesti eläinrasvoilla/sokereilla tms, vaikka tottakai ne saavat myös ruokavalioon kuulua (jos ei tunne eettistä vastuuta esim ympäristöstä tai eläintenoikeuksista)

      mutta hienoa nähdä että sinulla on lähteesi, mielenkiintoni ei riitä niitä lukemaan tai perehtymään niiden pätevyyteen. ja toivotan meille kummallekin kaikkea hyvää tällä vaikealla toipumisen tiellä.

      Poista
    5. Vilhelmiina hyvä,

      Mainitsemasi lääkäri voi olla vain Helsingin seudulla tunnettu, enkä kyllä itse törmännyt häneen ollessani SHK:ssa. Mutta onhan noita lääkäreitä useita joskaan se ei tarkoita sitä, että lääkäri osaisi automaattisesti hoitaa oikein.

      On hitusen loukkaavaa, ettet vaivaudu edes katsomaan ruoasta - etenkin terveellisestä ja "epäterveellisestä" ruoasta - vaan kyseenalaistat asian ilman sen tarkempaa tietoa.
      Enkä näe mitään syytä siihen, että miksi pitäisi tuntea syyllisyyttä syömisestä joidenkin eettisten syiden takia, koska syömisen aiheuttama syyllisyyden tunne ei ole adekvaattia! Sitä paitsi ruoalla on psyykkisesti paljon suurempi vaikutus kuin yksilön jättämä hiilijalanjälki ja sen yksilön ruoan eettisyys.

      Eiköhän ne mun käyttämät lähteet ole ihan päteviä, joten turhaan sinä siitä murehdit :) Sinulla kun on nyt tärkeämpiäkin asioita mietittävänä, kuten oma hengissä pysyminen ja toipumisesi.
      Hyvää jatkoa sinulle :)

      -H.

      Poista
    6. hei taas, tarkoitukseni ei ollut missään nimessä loukata! olen vain tottunut ilmaisemaan itseäni suoraan(ihan irl:kin uudet tuttavat saattavat toisinaan hätkähtää ennen kuin tajuavat että se on vain tapani olla eikä mitään henkilökohtaista). pahoittelen, mutta ymmärrän hyvin että etenkin tekstin kautta jolloin kehonkieli ja äänensävy tms ei tule esiin, on helppo tulkita väärin...

      en halua nyt eettisistä kysymyksistä lähteä sen enempää debatoimaan mutta sen verran sanon että jos tekee valintoja eettisesti kestävämmän ruokavalion sisällä ei tarkoita millään lailla syyllisyyden tuntemista syömisestä. silti voi haastaa itseään herkuilla ja ns epäterveellisellä ruoalle, joiden ravintosisällöt eivät tule tehotuotannosta tms. (ja kasvisruoka tekee hyvää opiskelijabudjetille! linssit, pavut, kausituotteet <3 :DD )

      Poista
    7. Okei, asia ymmärretty :)

      Mä sanon aina, että saadakseen kontrollin täytyy kontrollista luopua. Jotta keho saa tarvittavat ravintoaineet voidakseen toipua kunnolla, niin pavut ja linssit eivät tee esimerkiksi hormonitoiminna sitä mitä vaikkapa rasvaiset maitotuotteet tekevät. Miksi miettiä eettisiä syitä ja miksi tuntea syyllisyyttä siitä, koska tärkeintä on oman terveyden palauttaminen?
      Näitä asioita on huomattavasti parempi miettiä sitten kun oma toipuminen on jo lähes valmis. Tällöin keho on jo paremmassa voinnissa ja myös sun ajatus kulkee paremmin, jolloin sitä voi tajuata ettei enää olekaan sellaista kiinnostusta tiettyihin asioihin (fitness, veganismi etc), jotka tuntuivat itselle niin sydämen asioilta vaikka oikeasti se oli puhtaasti syömishäiriön sanelema asia.
      Mä ymmärrän kyllä tuotannon vaikutukset ympäristöoloihin ja ymmärrän myös sen, että omilla valinnoilla voidaan asiaan vaikuttaa. Mutta siltikin mä rohkenen väittää, että oma terveys menee niiden edelle.

      -H.

      Poista
    8. Vähän huolestuttaa, että epäilet vuosia alalla toimineen lääkärin ammattitaitoa käyttäen kuitenkin lähteinä lähinnä Gwyneth Olwynin kirjoituksia, vaikka kyseinen henkilö ei ole syömishäiriöiden hoitoon erikoistunut ammattilainen. Hyvä, jos minnie maud toimii joidenkuiden ihmisten tapauksessa, mutta sen pohjalla ei ikävä kyllä ole laajoja, vertaisarvioituja tutkimuksia tai meta-analyyseja vaan lähinnä yhden henkilön kokoama sarja nettiartikkeleita.

      Mahdollisesti virheellisten väitteiden levittäminen faktoina saattaa vaikuttaa todella negatiivisesti haavoittuvaisessa asemassa oleviin ihmisiin, jotka haluavat epätoivoisesti parantua. Peräänkuulutan varovaisuutta.

      Poista
    9. Moikka ja olipa hyvä että otit aiheen puheeksi! Uskon, että sinun lisäksesi siellä saattaa olla muitakin, joita aihe kiinnostaa.

      Elikkäs..
      Mä kyllä rohkenen epäillä sellaisia lääkäreiden ravitsemuksellisia neuvoja, jotka perustuvat näihin suosituksiin, jotka on tehty normaaleille, terveille ihmisille.
      Mikäli et tiedä mitä esim. anoreksia ja bulimia aiheuttaa keholle, vilkaisepas tätä linkkiä:
      https://www.nationaleatingdisorders.org/health-consequences-eating-disorders

      Keho on nälkiintynyt eikä nälkiintymistä voida korjata rajoittamalla ruokavaliota. Esimerkiksi osteoporoosia ei pysty pysäyttämään muutamalla maitolasilla päivässä vaan siihen tarvitaan extraa; kun koko keho on vaurioitunut tarvitaan extraa kaikesta ja paljon!
      Tämä on se mitä mä epäilen valtaosan terv.hoitohenkilökunnan kohdalla ja voin sen todeta ihan itse omasta kokemuksesta ekä usko olevani ainoa.

      Väität, että MinnieMaud toimii vain harvojen kohdalla, joten pysähdytään tähän. Ekaksikin nykyisin aika moni inpatient treatment Suomessa käyttää MinnieMaudin guidelinesejä hoidossaan sitä tiedostamatta: kalorimäärät ovat minimien mukaiset, liikunta on kielletty ja laitetaan kohtaamaan pelkoruokia. Toivon, että tähän suuntaan menisi koko Suomi sillä Käypä Hoito jättää paljon tulkinnanvaraisia harmaita aukkoja, jolloin hoitotiimi tietämättään ja tietämättömyyttään lähtee helposti sooloilemaan, eli tarjotaan ennemminkin vahingollisia kuin hyödyllisiä neuvoja. Sainpahan itsekin hoitajalta neuvon, että ehkä kannattaisi vähentää ruokia saadakseni nesteturvotuksen kuriin. Uskon, että sinäkin ymmärrät miksi tämä neuvo sai mut raivostuneeksi.
      Toiseksi, kyselit tutkimustulosten perään. Syömishäiriöistä on vaikea löytää luotettavia tutkimustuloksia, koska tutkimuksia itsessään on vaikea tehdä. Mandometer Ruotsissa on julkaissut oman tutkimustuloksensa mutta se ei ole kovinkaan objektiivinen, koska tutkimusta ei ole teetetty puolueettomalla taholla. Lisäksi Englannissa on tehty joitain tutkimuksia myös, mutta koska otanta ei pysy stabiilina niin nekään ei ole kovin luotettavia. Sen sijaan eri terapioiden merkityksestä syömishäiriöiden hoidossa on tutkittua, ja esim. kognitiivinen psykoterapia ja DKT ovat suosittuja etenkin bulimian hoidossa.
      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15639682
      http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=nix02136
      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/?term=26009868
      https://www.eatingdisorderhope.com/information/help-overcome-eating-disorders/studies/scientific-developments-and-research-in-eating-disorders-laying-the-groundwork-for-increasingly-effective-treatment

      Olen sun kans samaa mieltä siitä, että virheellisten väitteiden levittäminen faktoina voi olla tuhoisaa. Tästä voin antaa esimerkkeinä tuon shitness-kulttuurin, veganismin, clean eatingin ja parantumisen yrittämisen syömishäiriön pelkojen mukaan. Siksi mäkin peräänkuulutan varovaisuutta mutta samalla myös tiettyä objektiivisuutta, pientä oma-aloitteisuutta ja maalaisjärkeä. Ei vaadi lääkiksen käymistä sen ymmärtäminen, että rajoittamalla ruokaa ei parannuta rajoittamisesta, vaan nimenomaan tekemällä aina päin vastoin. Lisäksi meitä on siunattu pirun älykkäällä keholla, joka kyllä kertoo mitä se tarvitsee, eikä siihen tarvita taisteluita siitä, onko rasva x parempi kuin rasva y, ja onko parempi syödä 300 kalorin edestä broccolia ja turvottaa itsensä tukkoon, vai suosiolla lykätä broccolit myöhempään vaiheeseen, kun sitä oikeasti tekee mieli.

      Jos löydät tutkimustuloksia, niin toki kerro mulle, haluan mielelläni katsoa ne! Mutta yksi parhaimmista tutkimuksista on Minnesota Starvation Experiment, siitä ei pääse yli eikä ympäri sillä se kertoo todella hyvin nälkiintymisen vaikutuksesta ihmiskehoon niin fyysisesti kuin psyykkisesti.
      Me ollaan kaikki erilaisia eikä kaikki sovi kaikille, mutta tietyt asiat ovat niin yleispätevää faktaa, jotka pätevät ihan kaikkien kohdalla: riittävä syöminen ja lepo, jotka on vaan pakko jos haluaa toipua täysin. Jos taas haluaa ylläpitää pakkomieltä ruoasta ja liikkumisesta, niin toki, ei tarvise syödä eikä levätä. Choice is yours :)

      -H

      Poista
  5. Hyvä kirjoitus Heidi.

    On niin lohduttavaa ja kannustavaa lukea tätä blogia, koska täältä saa hyvää tukea syömishäiriön kanssa "taistellessa".

    Ja kuten täälläkin on monella sivulla saanut lukea, että ei ruokia/syömisiä pidä luokitella ns.hyviin ja pahoihin.
    Se juuri niin. Kaikkea saa ja voi syödä.
    Olemme myös yksilöitä, eikä syömisiä voi myöskään vertailla.
    Jotkut esim.ovat koko ikänsä syöneet voita, kermaa, sokereita,ym.ruokia, joita niin kovasti parjataan. Ja ovat voineet hyvin. Ei sairauksia,tai ongelmia syömisten, kehonkuvan ym.kanssa.
    Ihaiailenkin jotenkin ihmisiä, jotka ovat kaikkiruokaisia ja niin sinut itsensä kanssa.
    Osaavat nauttia, syödä aina mitä mieli tekee...ym.

    Otetaan rennosti ja koitetaan vaan syödä kaikenlaista mitä halutaan sopivassa suhteessa.
    Ja haastetaan itseämme kohtaamaan vaikeitakin ruokia, niin elämä hymyilee.:)

    Kiitos tästä blogista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, ja kiitos kommentistasi! Ihanaa kuulla, että koet tämän blogin avuksi itsellesi! :)

      Olet ihan oikeassa tuosta ruoan luokittelusta. Jos jokin ruoka olisi oikeasti vaarallista niin ei sitä olisi myynnissä ollenkaan. Me saadaan median ja somen kautta viestejä niistä "pahoista" ruoista, ja siinä on äkkiä pieni ihminen sekaisin. Ristiriitaista viestiä pukkaa ja niillä kumotaan toinen toisensa jälkeen. Siksi en itse seuraa enää yhtään näitä ruokatrendejä, koska mitä hyötyä siitä on? Ei kertakaikkiaan mitään!
      Jos tulen rukkaamaan omaa ruokavaliotani niin se johtuu vain ja ainoastaan terveydellisistä syistä, ei siksi että jokin ruokavalio tai -aine on trendinä.

      Tasapaino on avainsana ja siihen toipumisella tähdätään. Keho ja mieli on pitkään kaaoksessa ja moni kauhistuu sitä rasvaisten ja sokeristen ruokien himoa - niin minäkin säikähdän yhä edelleen! - mutta pitää vaan luottaa kehoon. Se on fiksumpi kuin minä ja jos todella haluan ulos tästä loukusta, niin se menee kehon ehdoilla :)

      -Heidi

      Poista
  6. Osuipa tämä ketju silmiini. Mahtavaa.
    Itse kärsin myös aivan kamalasta kuivasta yskästä, enkä tosiaan tiedä, mitä se on. Minut on myös tutkittu läpikotasin. Otan jos jonkinlaisia droppeja, ettei keuhkoja ja kurkkua kutittas koko ajan. Mutta vaikka minulle on tehty pef-mittauskin, eikä osoita astmaa, niin olen silti epäillyt oisko silti astmaa? Juttelin nimittäin erään astmaatikon kanssa ja hän sanoi, että hänen astma alkoi juuri kamalalla kuivalla yskällä ja pienillä hengenahdistuskohtauksilla....sitten saipi lääkityksen, jonka kanssa menee hyvin.
    Inhottaa vaan rampata kysymässä ja valittamassa lääkärissä koko ajan tätä yskää.
    Olen nuo refluksilääkkeetkin kokeillu, helpottaa aina juu tovin ja yskänlääke (reseptillä määrätty yskän ärsytykseen) on hyvä, auttaa keuhkojen kutinaan. Mutta aina vaan jatkuu....

    Onhan niitä kaikenlaisia mystillisiä juttuja tietty psyykkisten oireilujenkin takana. Kuten sinä anonyymi kirjoitit, että monenlaiset ylikierrosoireilut katoavat, kun alkaa syödä kunnolla eikä ns. rääkkää kehoaan ja mieltä aliravitussa tilassa.
    Kiitos noistakin kannustavista kommenteista, täytyy vaan lisätä omaankin ruokavalioon rasvaa ja hiilareita ym. että saa ns. lihaa luiden ympärille ja aivotkin toimis järkevästi. Ehkä sitten psyykkisetkin ahdistus- ja paniikkiajatukset katoavat ja toivottavasti tuo kamala yskäkin.
    Tsemppiä muillekin.
    Miten te muuten selätettä paniikkikohtaukset tai pidätte ne pois? Ja mitä teette, kun kohtaus iskee, miten sitä voisi hallita ja oppia olemaan sen kanssa?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, ja kiitos paljon ajatuksia herättävästä kommentista! Toivottavasti myös ihan ylin anonyymikin saisi pientä apua tästä :)

      Lisää ehdottomasti lisää rasvoja ja hiilihydraatteja ruokavalioon, sillä siitä ei ole sinulle pisaraakaan haittaa, päin vastoin! Hiilihydraatit kiihdyttävät aineenvaihduntaa ja vaikuttavat leptiiniin positiivisesti, ja rasvat ovat olennaisia just hormonitoiminnan ja hermoston kannalta :) Lisäksi myös ne ahdistusoireet rupeavat helpottamaan pikkkuhiljaa, koska jo aliravitsemus itsessään ylläpitää niitä.

      En ole itse enää saanut paniikkikohtauksia pitkiin aikoihin, mutta aikoinaan niiden ollessa vahvasti kuvioissa mukana mä kannoin paperipusseja mukanani, ja aina kun tunsin hyperventilaation iskevän hengitin paperipussiin. Paperipussin sijaan voi käyttää myös esimerkiksi hihaa tai paidan helmaa. Tosin ilmeisesti enää ei tätä menetelmää suositella, koska jos taustalla onkin jotain sydän- tai keuhkoperäistä tämä voi olla vaarallista. Mutta itse tiesin hyperventilaation olevan paniikkiperäistä ja siihen auttoi tuo paperipussi.
      Nykyisin selviän itseni rauhoittamalla. Selvitän faktat itselleni ("ei ole mitään syytä paniikkiin"), hengitän syvään (5-5-5, eli 5 sec sisäänhengitystä, 5 sec hengityksen pidättämistä ja 5 sec uloshengitystä), ja käytän tippitaidoista kivun tuottoa, eli painan esimerkiksi kynnet kämmeniin. Tällä kivun tuottamisella en tarkoita missään nimessä itsensä vahingoittamista, en! Vaan esimerkiksi kynsien nyrkkiin puristamista tai kynnenaluksen painamista, jolloin pointtina on tuottaa ihan päin vastainen kehollinen reaktio ja näin mieli saa muuta ajateltavaa.
      Yleensä siirryn tilanteesta sivummalle, koska ihmislauma tällaisena hetkenä tuntuu vain pahemmalta.

      Toivottavasti tähän tulee muiltakin sulle neuvoja paniikin hallitsemiseen, koska en itse enää siitä kärsi ja mun vinkit perustuvat lähinnä tippitaitoihin. Joten laittakaas te muut tänne vinkkejä kuinka hallitsette paniikkikohtauksia :)

      -Heidi

      Poista
  7. Oon itse miettinyt, että miten e-pillereiden käyttö vaikuttaa paranemisvaiheeseen. Olen syönyt yhdistelmäehkäisypillereitä kahden vuoden ajan, ja tällä ajalla syömishäiriö on ollut pahimmillaan. Menkat oli aiemmin poissa/oudot 1,5vuoden ajan, mutta palasivat pariksi kuukaudeksi ennen kuin aloitin pillerit.
    Oon aika varma että ilman pillereitä menkkoja mulla ei olisi. Pillerithän blokkaa kehon oman hormonitoiminnan ainakin estrogeenin ja keltarauhashormonin takia. Mites muiden hormonien tuotanto, ja kuinka ne heittelevät paranemisen aikana?
    Pillereitä en ole ainakaan vuoteen lopettamassa, vaikka ehkä kannattaisi. Aluksi nää piti aknen kurissa, mutta nyt jotai outoa hormoninäppyä on alkanut ilmestyä.

    - Aino

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Ensinnäkin pillerien aiheuttamat kuukautiset ei ole oikeat, ja siksi sitä kutsutaankin termillä tyhjennysvuoto (hyi, inhoan tuota sanaa! :D). Lisäksi jos pillerit aloitetaan sh-potilaalla siksi että saataisiin kuukautiskierto takaisin, niin sehän on kuin laittaisi laastarin avohaavan päälle: ei se ratkaise ongelmaa vaan pahimmassa tapauksessa aiheuttaa lisäongelmia.
      Ainoa hyvä puoli noissa pillereissä on se, että niiden sisältämä estrogeeni SAATTAA vaikuttaa positiivisesti luuntiheyteen, mutta vain mikäli ei olla akuutissa nälkiintymistilassa ja paino on normalisoitunut aka ollaan setpointissa.

      Syömishäiriö sotkee hormonien tuotannon aika tehokkaasti eikä sitä auta e-pillerit, sillä ne estää kehon normaalin hormonitoiminnan aivan kuten itsekin sanoit. Olen itsekin pudonnut siihen kuoppaan, jolloin lääkärit määräsivät pillerit muka normalisoimaan hormonitoiminnan, mutta pillerit vain sotkivat elimistöä lisää. Ne myös aiheutti tosi ikäviä sivuoireita (turvotus, mielialanvaihtelut, iho-ongelmat), joiden takia sitten lopetin pillerit.

      Ratkaisu oman hormonitoiminnan palauttamiseen on parantuminen. Kehon toiminnot heittävät häränpyllyä aika pitkäänkin mutta pikkuhiljaa se balanssi sieltä löytyy. Ja jos vielä mietitään sitä luustontiheyttä, niin siihen vaikuttaa paitsi ravitsemus ja oikeanlainen luustoa rasittava fyysinen aktiviteetti, niin kaikkein eniten painon normalisoituminen ja riittävä rasvakudoksen määrä, sillä rasvakudos on meidän tärkein hormoneita tuottava elin; luonnollisesti liian vähäinen rasvakudoksen määrä aiheuttaa häikkää tällä alueella.

      -Heidi

      Poista
    2. Mulla e-pillerit aloitettiin siis ehkäisyyn, eikä siihen että hormonitoimintaa korvattaisi. Mulla on osteopeniaa, mutta lääkäri oli ihmeissään kun tulos ei ollut huonompi.Eli pillerit ainakin mulla suojeli luustoa, muut sisäelimet kyllä kärsivät. Nyt paranemisvaiheessa oon vaan laput silmillä niinsanotusti kun ei oo luonnollisia menkkoja kertomassa kehon kunnosta. No, pitää vaan tutkailla muita toipumisen merkkejä :)

      Poista
  8. Kyllä paniikki- ja ahdistuoireet varmasti rauhoittuu ja väistyy, kun satsaa ja panostaa syömiseen ja siihen, että varmasti saa riittävästi energiaa. Jos elimistö on jatkuvasti säästöliekillä, kehittää se tosiaan erilaisia avunhuutoja ja nuo oireet ovat myös niitä. Fysiikka pettää ja antaa merkkejä hädästä, jos ei itse aiemmin huomaa ja tee jotain.
    Että rauhoittumista, rentoutumista ja syömistä, niin aivot toimii kirkkaammin eikä lähetä hätäviestejä muualle kehoon.


    - U

    VastaaPoista
  9. Onko sitä vaan syötävä vaikka ei tuntis aina nälkääkään? Eli söis silti aamupala,lounas,välipala,päivällinen, iltapala ja mahdollisesti vielä aamupäivän välipala ja yö-iltapalaa...ym.
    Se turvottavan tuntuinen olo saattaa vaikuttaa siihen, että ei syökään joka ateriaa, kun ei tunne,että ois ees nälkä ja tarttis ruokaa ja lisäenergiaa. Vaikka sitten taas toisaalta tekis mieli syödä vaikka mitä, mutta vatsa tuntuukin täyteläiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Kyllä, syötävä on vaikkei olisi nälkäkään.
      Toipumisvaiheessa ei voi luottaa nälkäsignaaleihin, koska nälkiintyminen on sotkenut mm. leptiinin tuotannon ja myös kutistuttanut vatsalaukun. Mikäli tässä vaiheessa syö nälkäsignaalien mukaan päätyy syömään aivan liian vähän, ja se taas ylläpitää nälkiintymistilaa.

      Minimit ovat vain minimejä ja yli on suotavaa mennä. Turvotus on on ikävä mutta erittäin yleinen vaiva ja se helpottaa syömällä.
      Lue seuraava postaus aiheesta:
      http://freeyourrecovery.blogspot.fi/2016/09/alkuvaiheen-kompastuskivia-ja-niiden.html
      http://freeyourrecovery.blogspot.fi/2016/11/hiilihydraatit-rasvat-ja-proteiinit.html

      Lisäenergiaa saat hyvin kätevästi esim. pähkinöillä, levitteillä, vaihtamalla kevyttuotteet normaaleihin, ja ehdottomasti pois kaikki kuitupitoiset ruoat, koska ne vain turvottaa enemmän.
      Lue aiheesta lisää:
      http://freeyourrecovery.blogspot.fi/2016/10/terveellinen-vs-epaterveellinen-ruoka.html
      http://freeyourrecovery.blogspot.fi/2016/10/ateriaesimerkkeja.html

      Eli syö kun sinulla on nälkä, syö kun sinulla ei ole nälkä, ja syö kun ajattelet ruokaa.

      -Heidi

      Poista
  10. Okei, Kiitos.
    eli ei kun siis syömään vaan kun mielitekoja ja haluja tulee ja niitähän tulee pitkin päivää ja iltaa...
    onks ok siis syödä vaikka parin tunnin päästä edellisestä sapuskoinnista, vaik ois vetäny tuhdit setit. Ja yöllähän saa kans syödä eikö vain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ok syödä vaikka tauotta mikäli sulla on sellainen olo ja nälkä. Yöksi kannattaa varata jotain suupalaa yöpöydälle sängyn viereen.
      Lue tuolta FAQ-sivulta mun kirjoittama kattavampi vastaus samankaltaiseen kysymykseen :)

      -Heidi

      Poista
  11. Mihin oikein perustuu noi mukamas ihmisen päivittäin tarvittavat energiamäärät...kun muka 1800 kcal - 2000 ois monelle passeli?
    Mut epäilen että ei oo.
    No joo onhan niitä toki naisii jotka varmaan kitkuttaa 1500 kcal paikkeilla ja liikutaan kuitenkin ihan älyttömästi.
    Että kysympä vaan onks tervettä, oikein suunniteltu ja perusteltua?
    Jotkut kun sit takertuu vaan toljaamaan ja jää koukkuun kalorien laskemisessa ja kaikki om päin peetä,jos sit meneekin yli, kun taulukot näyttää ohjenuoraks.
    En oikein käsitä...kun joskus kaloreita tiukkaankin laskeskellassa söin ihan äly kamalasti ja ns.kaloritaulukoiden antamien lukemien yli. Tuntu joo kauheelta, miten mun muks pitäs oikeest syödäkin vaan 1800 ja söin vaik 2500. Mut en oo kyl "lihonu", vaikks siis painoo pitäs saada normaaliin, kun reilust alipainos roikutaan.
    Mut ihan terveitä ihmisiä aatellenkin...liikuntaa,liikuntaa ja sit energiamäärät on pieniä.?
    Ihme että porukks on kiukkusta. Ei jakseta. On vetämättömyttä ja haluttomuutta ym.ym.
    Jos ei salli itelleen kunnolla ruokaa, niin se sit näkyy jollain tapaa.

    Mut kun jotkut oikeest on koukussa tohon älyttömään kalorien tuijotukseen ja työpaikoilla vaik pohtii,kuin paljon ny tost ja tost kertyy...oi,voi...enpä taida tänään muuta syödä..vaikka siis nälkä tulis ja kulutusta on.
    Eiks pitäs syödä vaan miten hyvält tuntuu ja unohtaa tiukkspiponen kontrolli kaikkeen.
    Vai miten tää on tällast?
    Täs menee ihan pasmat sekasin itelläänkin. Ja alkaa miettii joka suupalaa. Että olikohan sallittua tai liikaa ym.
    :)
    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se energiamäärä perustuu ihan fysiikkaan. Ihmiskeho vaatii energiaa toimiakseen ja toiset enemmän kuin toiset. Tuo ilmoitettu 1800-2000 kcal on puhtaasti markkinointikikka, sillä kukaan ihminen ei ole terve eikä voi hyvin noin vähillä määrillä. Sanoisitko sä mulle, että mä en missään nimessä tarvitse enempää kuin 1800 kcal, vaikka mun keho vaatii 3000 kcal toimiakseen? Kieltäisitkö ystävääsi syömästä enempää kuin 2000 kcal vaikka hän tarvitsisi 2500 kcal? Sallisitko ihmisten kulkevan tuolla kaduilla osteoporoottisina, hedelmättöminä ja yleisesti huonossa voinnissa vain siksi, että he eivät saa syödä enempää kuin median kertoma 2000 kcal?
      Terve, normaali ihminen syö 2500-3500 kcal, piste. On tehty tutkimuksia tästä asiasta, ja eräskin tutkimus oli kaksivaiheinen: ekassa vaiheessa yksilöt itse kirjasivat ylös syömänsä määrän, ja tokassa vaiheessa samoja määriä tutkittiin kliinisissä oloissa. Ja kuinkas kävikään: ihmiset itse arvioivat syömänsä määrän alakanttiin (unohdettiin pähkinät, viineri, salaatinkastike jne) eli n. 2000 kaloriin, kun labraoloissa todettiin heidän syövän oikeasti 2500-3000 kcal. Tästä syntyi sitten se, että asetettiin kahdentonnin raja ylipainon taistelua vastaan, sillä tiedettiin ihmisten syövän VÄHINTÄÄN 500 kcal enemmän kuin suosituksissa lukee. Tuo kaloriraja tehtiin myös siksi, että ihmiset pystyisivät itse vertailemaan tuotteiden rasva- ja suolamääriä oikein.
      Lue lisää:
      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/1454084
      http://www.theatlantic.com/health/archive/2011/08/why-does-the-fda-recommend-2-000-calories-per-day/243092/
      http://letsrecover.tumblr.com/post/83185076107/im-seeing-this-all-over-the-tv-web-people-in

      Joten kyllä, se on tervettä, oikein suunniteltua ja perusteltua, koska fakta on se, että ihmiskeho vaatii energiaa pysyäkseen hengissä, pystyäkseen uudistamaan soluja, taistellakseen tauteja vastaan, voidakseen liikkua JA pysyääkseen terveenä. Lue nuo kolme linkkiä, niin saat vielä laajemman käsityksen asiaan.
      Kaloritaulukot ja -laskurit ovat todella pahasti väärässä, koska ne laskevat kalorinkulutuksen vain painon, pituuden, sukupuolen ja iän perusteella, ja keho ei ole laskuri! Etenkin sh-potilaan kohdalla nuo laskurit ovat yksinkertaisesti pe*seestä eikä niissä ole pienintäkään totuuden hiventä.

      Tää yhteiskunta on mätä. Syömisestä on tehty niin vaikeaa ja monimutkaista vaikka oikeasti se on todella yksinkertaista: syödään kun on nälkä tai tekee mieli jotain, ja lopetetaan kun ollaan kylläisiä. Kiville tämä menee silloin, kun siitä tehdään vaikeampaa kuin se on. Olet varmasti nähnyt instassa näitä shitness-tyyppejä, jotka mainostaa ennen jälkeen-kuvissa tuota 1800 kcalin rajaa, ja ennen-kuvassa on yleensä joku 600-1200 kcal tai se on esim. binge eating, ja jälkeen-kuvassa on vain 1800 kcal ja mainostetaan onnellisuutta ja terveyttä. Tämä on puhtaasti myyntipuhetta! Markkinoidaan tiettyä dieettiä tai ravintolisää enkä mä hetkeäkään usko, että henkilö oikeasti syö niin vähän. Ei ole fyysisesti mahdollista pystyä kasvattamaan lihasmassaa ja toipumaan rankasta treenistä niin vähillä kaloreilla, koska se vaatii ihan pirusti energiaa!
      Dieettien kauppaaminen on rikasta puuhaa, koska ihmiset tarttuu siihen, mutta jotta tavara saataisiin kaupaksi niin sitä pitää markkinoida. Siellä on markkinointitiimi taustalla ja siellä on ostettu vähän tietoa joltain ratelta, jätetty tärkeät jutut pois (just esim. tämä paljonko ihminen oikeasti vaatii energiaa pysyäkseen terveenä) ja korostettu ulkonäköasioita.

      Neuvon sulle kuten monelle muullekin sulkemaan silmät ja korvat tuolta dieetti- ja shitnesspuheelta, koska se on vain haitaksi. Näethän sä itsekin miten se aiheuttaa tuohtumusta ja ahdistusta :D

      -H

      Poista
  12. Hyvä kun kirjoitit juuri noin. Tosiaan todistit sen mihin ansaan moni menee, kun uskoo liikaa mitä media meille suoltaa. Täyttä potaskaa. Ja kuvillahan saadaa muunneltua esim. tota lihasmassan "muka" kasvamista vaikka miten ja sitten retostellaan, miten vähän syö ja voidaan hyvin. Tota mäkin just ajoin takaa, että ei voi toi 1800 - 2000 kalorii tai sen alle riittää normi ihmiselle, joka ei pelkästään esim. makaa vuoteessa.
    Olen just tota mieltä kans, että ei pitäs mainostella liikaa yleisesti miten paljon tai vähän kunkin pitäs syödä tai liikkua, kun siihen vaikuttaa noitten pituus-paino,ikä ym. seikkojen mukaan myös moni moni muu asia.
    Mut se on uskomatonta, miten oikeesti moni menee tohon koukkuun ja ansaan. Ne lukee silmät kirkkaana naisten lehtiä ja erilaisia diettivillityksiä, miten mikäkin vaikuttaa. Ja että autuus ja onni on muka siinä, että taas pitää laihduttaa ja kiinteyttää. Kun oikeesti elämässä on tärkeämpiäkin asioita, kun se miltä oikeesti näyttää. Onko esim. väliä sillä onko muutama kilo ns. ylimäärästä ja voi nauttia elämästä, kun se että on anorektisen laiha ja taistelee erilaisten liitännäissairauksien kanssa.

    Mutta näillä diettivillityksillä, shitness-touhuilla ja ruokavinkeillähän lehdet myy. Samoin proteiinipatukoiden ja proteiiniruuan sekä gluteenittomuuden hehkutus on menny ihan yliäyräiden. Kun just yhes terveysalan jutussa oli, että ei tosiaan ole tarvetta kieltäytyä mistään jos ei ole terveydellisiä esteitä (esim. allergiat). Viitattiin siihenkin, että turhan moni on mennyt siihen koukkuun, että syö gluteenittomasti vaikka ei olis todellakaan aihetta.

    Hyvin sanoit lopussa, että miten tää aihe aiheuttaa puistatusta...ahdistusta ja tuohtumusta..Sitä tosiaan se tekee ja taas joulun jälkeen niistä saa lukea lehdet pullollaan. On kyllä kuljettava ohi, ei muuten mitään tuu. Ahdistuu entisestään, koska mä aion tasan tarkkaan hakee lisää herkkuja kaupasta ja syödä niitä hyvällä omalla tunnolla. Mutta jos mä alan tohon, että luen jokaisen naisten lehden dieettivinkin ja terveellisen syömisen aakkoset, niin voin olla ahtaalla ja alkaa pitää erilaisia lakkoja ja kieltää itseltäni yhtä sun toista.
    Ja kannattaako se?

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä teit todella loistavia pointteja, Viivi! Kuvankäsittelyillä saadaan ihmeitä aikaiseksi ja mikäs sen parempi markkinointikikka kuin ottaa shitnessiä harrastava tekemään yhteistyötä ja mainostamaan omaa tuotetta! Tiedätkö miten julmetusti Quest Nutrition tekee rahaa? Todella julmetusti! Sana proteiini on tungettu ihan kaikkeen, ja nyt on nousussa taas kaikki vegeruoat.
      Tämä on todella tuottelias bisnessidea ja ihmisethän nyt ostaa mitä vaan, jos sen on markkinoinut oikein!

      Olen samaa mieltä mitä luit siitä lehdestä. En näe mitään syytä siirtyä esim. gluteenittomaan ruokavalioon mikäli ei ole siihen mitään terveydellisiä syitä. Pahimmassa tapauksessa tällaisen ruokavaliomuutoksen seurauksena keho tottuu ns. väärällä tavalla, ja kun sitten yritetään syödä jotain muuta niin kroppa ei sitä enää sulatakaan.

      Haha, ennen joulua on vinkkejä kuinka pudottaa 5 kiloa pikkujouluihin, ja joulun jälkeen vinkkejä kuinka pudottaa ne joulukilot. Näiden lehtien topicit vain korostaa sitä yhteiskunnan sairautta ja saa meidät uskomaan, että epäterveellisyys on terveellistä. On unohdettu kokonaan se tasapaino ja ihmisen normaalius, ja on keskitytty vain tiukasti siihen kontrollointiin.
      Joten ei, ei se kannata laittaa niihin huomiota. Sun hyvinvointi ja terveys on tärkeämpää kuin joidenkin lehtien levikki.
      Mä tykkään sanoa, että kaikki ruokaan ja syömiseen liittyvä hifistely (tällä tarkoitan turhia erikoisruokavalioita, ruokien valikointia ja ylenpalttista liikuntaa) on meille kuin pähkinä pähkinäallergikolle: se sairastuttaa meidät! Aivan kuten Huddingen teoriassa on todettu, että korkea fyysinen aktiviteetti yhdistettynä vähempään ruokailuun laukaisee tietyillä yksilöillä anoreksian, niin tässä todella pätee tuo teoria. Median kertoma 1800 kcal ja jokapäiväinen treeni aiheuttaa jo anafylaktisen shokin.
      Joten silmät vaan kiinni niiltä jutuilta, koska kukaan meistä RED-potilaista ei todellakaan tarvitse kannustusta liian vähään syömiseen ja liian paljoon liikuntaan!

      -H

      Poista
  13. Just tota pointtia pitäs tuoda ihmisille enemmän, ettei kannattas liikaa muuttaa ruokavaliotaan jonkun villitysten, buumien ym. dieettihehkutusten mukaisesti, koska NE voi sairastuttaa ja on varmasti jo sairastuttanut. Esim. jos ei ole keliakiaa, ei ole mitään syytä vältellä gluteenituotteita. Tai jos ei ole maitoallerginen niin maitotuotteita ym.
    Johan se on nähty, kun jotkut vetää älyttömän määrän kuituja tai proteiineja, niin munuaisten toiminta häiriintyy ja vatsa reagoi, kun sen pitää työstää kuidut ja ulostemassaa tulee "viivana". Eli siis kohtuus kaikessa ja tasapainoisesti hyvän mielen ja halujen mukaan. Mut kun on näitä jotka vaan julistaa suureen ääneen, kun on jätetty sitä ja tätä pois, vaikkei tarttis. Ja koko perhe pakotetaan samaan muottiin.
    Mut mä siis raivostuin ja ärsyynnyin taas kun tahtomattani eteen tuli "lässytystä" näiden terveysintoilijoiden taholta. Kun julistetaan miten syödä oikein esim.raakaruokaa, tai poistaa just ruokavaliostaan sitä ja tätä ja sit voi niin älyttömän hyvin ja muka oikeesti jaksaminen vahvistuu.
    Miten ihmeessä jaksaminen voi vahvistua ja voimistua, ylipäätään saada lisää energiaa, jos ruokavaliosta karsitaan tärkeitä elementtejä pois. Kalsiumin lähteet, maitotuotteet, viljat, sokerit, suolat, käytetään light-tuotteita, ym.??
    Näitä otsikolla "hyvinvointia oikealla ruokavaliolla" tyyppisiä juttuja näkee tämän tästä ja ne tyypit yrittää oikeesti kumota kaikki monipuolisen ruokavalion hyvät puolet ja haukkuu meillä tarjottavan ja myytävän ruuan ihan maan rakoon.
    Ja mitä mä oo muutamia sellasia ääriruokavaliota noudattavia ihmisiä tavannu, niin oikeesti poikkeuksetta kaikki ovat olleet todella kalpakan näköisiä (kuin siis aneemisia), ja heidän suhtautumisensa muihin ihmisiin on ruokailutilanteissa hyvin halveeraava ja itseään ylentävä ja lisäksi hehkuttavat kuinka puhdas olo on koko ajan. Mutta sitten käänteisenä olen kuitenkin aisitinut oudon "väsymyksen" (vaikka siis pitäisi olla virtaa ja energiaa..) Ei siis jaksas tollasta. apua.
    Sit tietysti kyläily-ym. sosiaalisissa tilanteissa "totaali-ruokavaliotaan noudattavat" ovat melkoisia kieltäytyjiä, mikään ei siis tietenkään kelpaa ja pitävät itseään oikeasti muita parempina ihmisinä, kun ovat valinneet tällaisen tien ja tavan elää.
    Oikeesti onneks mun lähipiiriin ei kuulu tällaista, koska nää on mulle kaikki pahoja kompastuksia ja omaantuntoon vaikuttavia. Vaikken halua siis olla mikään esim. raakaruokailija, niin sitten kokee syyllisyyttä omasta ruokavaliostaan, että hitsi vieköön, miks mä syön leivonnaisia, karkkia, eineksiä, käyn ulkona syömässä ja yritän syödä itselle vaikeita ruokia kuten pasteijat, munkit, hampparit ym.
    Yritä siinä sitten hyväksyä itsensä ja tehdä parannusta omassa ruokavaliossaan monipuoliseksi ja kaiken sallivaksi mikä allergioiden suhteen on mahdollista, suhteessa liikuntaan ja rentoutumiseen. Ja nauttia esim. just kaikista herkuista, kun takaraivossa jyskyttää erilaisten terveysintoilijoiden mielipiteet, ajatukset ja tavat toteuttaa hyvää elämää (luovu siitä ja jätä se ja mä en syökään sitä ja tätä, meillä ei käytetäkään ollenkaan sitä ja tätä ja ollaan lapsetkin saatu nyt syömään ja tottumaan siihen ja tähän.....)
    Mielestäni esim. lapsille pitäisi ehdottomasti sallia monipuolinen ja ravitseva syöminen eikä tehdä rajoitteita ja kauheita kieltoja.
    Jatkuu..

    VastaaPoista
  14. Jatkuu....
    Ja se, että ihmisiä kehotetaan laiduttamaan ennen ja jälkeen joulun..ihan täyttä potaskaa. Ei kukaan nyt pelkästään jonkun tietyn juhlasyömisen ym. seurauksena liho niin paljon, että sillä olisi mitään vaikutusta kokonaisuuteen ihmisen hyvinvoinnista tai kertyneistä kiloista. Se on kyllä enemmän tunne siitä, että "huh,huh tulipas syötyä paljon, mutta oikeesti ei ookaan tullu kilookaan ylimäärästä. Median luoma markkinoitikikka tämäkin.
    Ei se oo ratkasevaa muutenkaan,miten syö just esim. jouluna, kun se miten syö joulujen välissä. Ja mitä siitäkään sitten jos vähän tulee kiloja, ei niistäkään pitäisi ottaa liikaa stressiä.Pitäisi enemminkin kannustaa löytämään ihmisille iloja ja nautintoja siitä mitä saa kun syö hyvin ja nauttii kaikesta, kun siitä, kun ei syö ja jättää kaiken.
    Jatkan…

    Jatkuu..
    Ja kaikkia ihmisiä ei pitäisi tyrkyttää harrastamaan muutenkaan liikuntaa millään pakkomeiningillä. Tietäähän se, että ei siitä kukaan oikeasti nauti, mutta kun niin sanotaan, niin onhan se pakko..Kun naapurikin treenaa sinne maratonille, niin onhan meikäläisenkin tm.
    Mun on ainakin, niin kun aikasemmin kirjoitin,sulkea silmät ja korvat kaikilta fitness-ohjelmilta, terveellisen elämän valistajien luennoilta ym. koska ne on mulle kyl pahoja ja mä jo nyt suunnittelen mielessä, että nyt voin syödä tätä ja tätä herkkua, mutta sitten on pidettää paussi, pieni lakko. Mutta sitten taas toisaalta kysyn itseltä, että onko mun tehtävä niin vai kuka sen sanoo, miten mun pitää elää ja miten syödä. Jos joku alottaa tammikuusta tipattoman, joku karkkilakon ym. niin toisaalta miettii, miksi? Mitä hyötyy siitä on, että pitää jotain lakkoja? Vaikka itekin täs sellaista miettii, että pitäisköhän...kun kaikkia ns. epäterveellisiä pidetään "pahoina" ja niistä pitäs kieltäytyä tai vähentää niiden käyttöä, tai luopua kokonaan.
    Ja sit taas toisaalta tekee mieli esim. sitä makean syömistä jatkaa normitapaan ja päivittäin. Ja toisaalta toinen puoli sanoo, että siittä kyl pitää sit pitää paussia.
    Voi apuva. On tässä melkoisessa ristitulessa tunteiden ja muiden ihmisten vaikutusten kanssa.
    ??
    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi näistä kommenteista, ei juuri lisättävää! :D
      Mahtava huomata miten olet hoksannut tämän asian, koska sä todella puhut asiaa!

      -Heidi

      Poista
  15. Mut mitä mieltä Heidi oot noista lakoista/kuureista ym.?
    Ja kuinka psyykata itteensä, ettei ala kieltämään iteltään mitään?
    Ei ainakaan ois tarve, mut mielihän voi yhtäkkiä päättää, että nyt muuten ei sit syödä tuota ja tuota...ja tonkin vois jättää kokonaan ja alkaa noudattaa jotain vallalla, villityksessä olevaa ruokadieettiä. Kiellot lisääntys ja kokis että onko ny jotenkin parempi, kun pystyn luopuun jostain ?

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en henkilökohtaisesti kannata mitään ruokaan tai liikuntaan kohdistuvia kuureja tai lakkoja, koska niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Toki ymmärrän sen, että jonkinlainen treenikuuri voi sysätä kohti terveellisempiä elämäntapoja mutta jos nyt ollaan rehellisiä niin harvoin sitä tapahtuu. Yleensä käy niin, että kuurin jälkeen kaikki kilot tulevat takaisin, koska ei pystytä ylläpitämään vaadittavia muutoksia, ja näin päädytään jojoilemaan.
      Sen sijaan mä kannatan tasapainoa ja sen etsimistä ja sen soveltamista omiin elämäntapoihin, koska liian tiukka kuuri ei sitä varmasti anna.

      Mä en oikeastaan osaa antaa sulle mitään taikakeinoa, jolla välttää nämä sudenkuopaksi koettavat kuurit ja villitykset, vaan se pitää itse tiedostaa ja vaikka tietoisesti välttää niitä, sanoa itselleen että tämä ei ole mua varten, tämä ei aja mun etuja eikä mun toipumista. Kiellot ja rajoittaminen ei sitä onnea tuo, ja se vain aktivoi sairauden. Muista se, että aina kun iskee se halu hypätä johonkin diettiin mukaan, niin se on sun sairaus silloin äänessä, et sinä.
      Itse olen sulkenut korvani ihan täysin noilta dieetti- ja shitnesspuuhilta, en lue sellaisia blogeja tai artikkeleita enkä missään nimessä seuraa sellaisia tilejä somessa. En kuuntele perheenjäsenten dieettivillityksiä koska tiedän sen olevan mulle vahingollista; kun joku dieetti voi olla yhdelle terveellistä, niin minut se voi tappaa. Tämä on jälleen yksi fakta, ja mä kehotan suakin tässä tekemään mustavalkoista jakoa ja tietoisesti blokkaamaan kaikki ruokavalioon ja liikuntaan liittyvät kuurit ja hurahdukset mielestä ja miettimään, että ne ovat sulle äärimmäisen vahingollisia. Jos ne dieetit ja vastaavat toimisivat sulla, niin sä olisit parantunut jo aika päiviä sitten!

      Muista, että tasapaino ei ole mistään luopumista, vaan se on nimenomaan kaiken sallimista :)

      -H

      Poista
  16. Aivan..sallimista ja hyväksymistä. Siinäpä ne tärkeät pointit.
    Ja tuon seikan huomioiminen hyvin oleellista,että erilaiset dieetit ja liika liikunta, paastot ym. voivat olla suorastaan vahingollisia, vaarallisia jo ennestään kroppaansa rääkänneille red-potilaille!!
    Mitä sitten jos joku haluaa luopua jostain ja kohdella omaa kehoaan huonosti..Ei tartte sitä tehdä itse, vaan rakastaa itseään ja tarjota kaikkea hyvää itselleen.

    -V

    VastaaPoista
  17. Ihanaa, että tän tekstin avulla selvisi syy muun muassa mun järjettömään yöhikoiluun. Olen tämän viikon aikana herännyt yltäpäältä hiestä märkänä pitkin yötä. Päivisin taas välillä iskee kauhea palelu. Jotenkin helpottavaa ymmärtää, mistä tälläisetkin asiat johtuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, sanoisinko että I feel you! Todella epämiellyttävä olotila ja ajanjakso mutta samalla myös todella tuttua. Totta kai itsestä tuntuu, että on jotenkin poikkeava muista, koska ei muut näytä niin hikoavan kuin pienet porsaat, mutta jos yhtään lohduttaa niin et ole ainoa ja se menee ohi.
      Runsaasti kärsivällisyyttä, ruokaa ja lepoa vaan! :)

      -H

      Poista

Kommentteja, joissa on manittu BMI- tai painolukemia,ei julkaista, joten ethän mainitse niitä! Riittää, että mainitset olevasi ali-, normaali- tai ylipainoinen.
Kiitos! <3