Toipuminen ja masennus, mitä tehdä jos mieliala laskee vaikka teen oikeita asioita ja pidän huolta itsestäni?

Omakohtaisesta kokemuksesta voin todeta että etenkin pitkittyessään syömishäiriö, ahdistus ja masennus kulkevat usein lähekkäin, jopa käsi kädessä. Masennus on tila, joka sisältää erilaisia psyykkisiä ja fyysisiä tuntemuksia, kuten erityisesti alavireyden, apeuden ja toivottomuuden kokemuksia. Nälkiintyneet aivot eivät toimi normaalisti ja mieliala saattaa olla alentunut pitkiä aikoja jos sairaus kestää pitkään. Sairauden mukanaan tuoma yksinäisyyden tunne ei ainakaan helpota tilannetta. Saatat ajatella että kun aloitat toipumisen tapahtuu monia hyviä asioita pikapuoliin. Näin varmasti onkin mutta mieliala ei välttämättä kohenekaan täysin lineaarisesti ja samanaikaisesti fyysisen toipumisen mukana. Monille saattaa olla tuttu toipumisen alussa ns Honeymoon period, jolloin tuntuu että toipuminen on helppoa ja ihanaa ja syöminen onnistuu vaivatta. Kun kehossa alkaa tapahtua muutoksia ja syömishäiriö huomaa joutuneensa alakynteen astuu ahdistus usein mukaan. Kontrollista on luovuttava, vanhoja huonoja syömisen rajoittamiseen liittyviä ahdistuksenhallintakeinoja ei voi enää käyttää.

Kun etenet toipumisessa ja teet oikeita asioita tapahtuu koko ajan jotain uutta kehossasi verrattuna nälkiintyneeseen ja kehoa hajoittavaan olotilaan. Joudut samalla luopumaan syömishäiriön sanelemasta konrtollista ja ahdistus ja masentunut mieliala saattavat astua kuvaan. Näitä ehkä olet syömishäiriökäyttäytymiselläsi koittanut osin pitää aloillaan ja nyt ne tulevat esiin kun toteutat
muutosta. Mielessäsi saattaa liikkua ajatuksia esimerkiksi siitä kuinka olet mahdollisesti menettänyt vuosia sairaudelle, siitä kuinka joudut luopumaan syömishäiriön hyväksymästä kehostasi ja et tiedä mitä tuleman pitää. Saatat myös kokea nopeita mielialanvaihteluita ja tunteiden myllerrystä. Ei ihme että pelottaa. Saatat olla myös sairauden loppuun kuluttuama, totaalisen uupunut ja väsynyt niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Silti pitää jaksaa painaa eteenpäin, joka päivä, joka hetki. Ja luottaa siihen että parempaa on luvassa kun vain jaksaa tämän vaiheen läpi.

Jos sinulla on hoitotiimi toipumisesi tukena on tärkeää kertoa heille mielialaasi liittyvistä asioista jotta he osaavat auttaa sinua mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Jos huomaat että mieliala laskee, älä jää yksin vaan puhu asiasta hoitohenkilökunnallesi ja läheisillesi. Olet sairauden pauloissa pyrkinyt tukahduttamaan monenlaisia tunteita sairaalla käyttäytymisellä, nyt olet muutoksessa jossa vanhat keinot eivät päde ja kaikenlaista voi tulla esiin. Nyt on siis aika opetella uudenlaisia keinoja hallita mielialoja. Sinulla on kaikki vapaudet kokeilla mikä sinulle sopii. Miten esimerkiksi kirjoittaminen, lukeminen, piirtäminen, maalaaminen, valokuvaaminen... Kahvittelu ystävien kanssa, leipominen, ruoanlaitto, mindfulness-harjoitukset, Netflix, lemmikin kanssa touhuaminen..? Nyt on sinun aikasi opetella pitämään itsestäsi hyvää huolta ilman että sairaus pääsee manipuloimaan asiaa. Jos sinulla on nyt vaikeaa, ei se tarkoita että vuoden päästä olisi. Toipuminen on kriittinen ja tärkeä vaihe jonka läpi täytyy vain mennä. Mutta sinun ei tarvitse mennä sitä yksin. Jos sinulla ei ole hoitotiimiä ja koet mielialasi menevän huonoon suuntaan, kannattaa hakeutua elämäntilnateestasi riippuen työterveyshuoltoon, terveyskeskukseen tai esim YTHS:lle ja sitä kautta avun piiriin. Tai kokeilla Syömishäiriöliiton vertaistukipalveluja jos asuinseudullasi on järjestettyä toimintaa. On tärkeää että saat apua mielialaasi jos omat konstit tuntuvat riittämättömiltä. Syömisen kanssa pelaamiseen sinun ei tule palata, se ei ole ratkaisu, ei koskaan enää.

Itselläni on kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka on sairaus, josta en koskaan pääse kokonaan eroon vaikka onkin mahdollista elää oireettomana. Minulla syömishäiriö ja mielialat ovat kulkeneet vähän miten sattuu. Masennus ja ahdistus ovat seuraneet vuosia aktiivisen syömishäiriön rinnalla ja ajoittain mieliala on heittänyt taas toiseen suuntaan. Syömishäiriö ei todellakaan ole helpottanut kaksisuuntaisen kanssa pärjäämistä, kaikkea muuta. Uskon, että kun syömishäiriön suhteen pääsee voitolle, vaikuttaa se lopulta myönteisesti muihinkin psyykkisiin sairauskiin ja oireisiin vaikka toipumisvaiheessa sinua koeteltaisiinkin. Kriittistä on löytää ja hyödyntää sellaisia keinoja jotka auttavat sinua eteenpäin ja hakea apua tarvittaessa. Ja pyrkiä jatkuvasti erottamaan syömishäiriön ääni omasta äänestä ja tehdä valinnat tältä pohjalta. Ja aika, sitä on tarpeen antaa itselleen. Ja olla armollinen ja lempeä itseä kohtaan. Opetella pitämään hyvää huolta itsestä, sellaista mitä syömishäiriö ei ole mahdollistanut.

- Vuokko

Aineenvaihdunta ja hormonitoiminta sekä niiden epätasapaino

Aineenvaihdunnan kiihtyminen ja hormonien epätasapaino tuovat mukanaan erilaisia oireita, jotka voivat olla todella kiusallisia. Aivan kuin pelkästään turvotus, nesteturvotus ja muuttuva keho eivät olisi tarpeeksi, niin sitten iskee siihen päälle vielä hikoilu! Moni varmasti kauhistuu tilannetta: mistä tässä on kyse? Sydän voi käydä todella ylikierroksilla eikä öisin saa nukuttua, koska yöhikoilu pitää hereillä. Kun näistä selviää, niin sitten alkaa iho kukkimaan.Voiko olla enää tuskastuttavampaa?

Tämä kaikki on normaalia.
Kun keho on nälkiintynyt se joutuu triageen eli tilaan, jolloin keskitytään vain tärkeimpään. Keholle tämä tarkoittaa aivojen, sydämen, keuhkojen, maksan ja munuaisten toimintojen ylläpito; kaikesta muusta supistetaan. Kun keho jälleen saa ruokaa se menee shokkiin eikä tiedä miten käsitellä ruokaa ja tässä vaiheessa iskee turvotus. Moni voi kokea todella voimakasta väsymystä mikä johtuu siitä, että keho saa tarpeeksi ruokaa voidakseen kuljettaa nämä signaalit perille; nälkiintymisvaiheen hyperaktiivisuus on itse asiassa peruja esi-isiltämme ja sen tarkoitus on ohjata meidät etsimään ruokaa. Joten kun sitten jälleen annat kehollesi ravintoa ja se tajuaa saavansa ruokaa, niin se haluaa pitää sinut aloillasi syntyneiden vaurioiden laajuuden ja korjausprosessin takia.

On yksilöllistä kuinka nopeasti aineenvaihdunta alkaa kiihtymään, mutta sen huomaa kyllä. Moni kuvaa huomaavansa sen erityisesti yöhikoilusta ja kuumista aalloista, ja sydämen syke voi kiihtyä voimakkaasti. Hikoilun lisääntyminen tuntuu todella kiusalliselta mutta kun vaan sitkeästi jatkat vähintään minimien mukaan syömistä ja lepäät, niin kehosi löytää tasapainon nopeammin.
Sama koskee hormonitoimintaa. Nälkiintymisen aikana hormonitoiminta ei toimi kunnolla, joten yllättävä ruoan saanti saa kehon ihmettelemään mistä on kyse. Tässä vaiheessa saatat tuntea eläväsi uuden puberteetin, koska oireet ovat kuin suoraan siitä: iho-ongelmia, päänahan kuivumista, hilseilyä, hiusten rasvoittumista, ja samaan aikaan iho ja hiukset ovat rutikuivat. On tärkeä tiedostaa se, että näillä oireilla ei ole mitään tekemistä ruoan rasvan määrän kanssa!
Päin vastoin, mitä enemmän lisäät rasvaa ruokaasi niin sitä parempi se on ihosi, hiustesi ja hormonitoiminnan kannalta. Mikäli sinulla on haave perustaa perhe joskus tulevaisuudessa ja kaipaat kipeästi kuukautisiasi takaisin, niin niiden kannalta rasvan saanti on välttämätöntä! Tarvitset hormonitoimintaan kolesterolia, joten etenkin eläinrasvat sekä täysrasvaiset maitotuotteet (puhumattakaan suklaasta) ovat niitä, joista hormonitoimintasi kiittää eniten. Mutta tarvitset myös rautaa, sillä vaikka olisit biologisessa normaalipainossasi mutta kärsit anemiasta niin kehosi ei halua luovuttaa pisaraakaan ylimääräistä verta, koska siitä on puutetta.

Mietitään asiaa hurrikaanin uhriksi joutuneen talon kannalta.
Joka paikassa on pahoja vahinkoja. Ikkunat ovat rikkoutuneet, kantavat palkit ovat poikki, katto on lähtenyt tuulen mukana, seinissä on reikiä. Eli massiivinen tuho, joka vaatii paljon työtä. Jotta talo saataisiin taas asuttavaan kuntoon niin kaikki pitää korjata: ikkunat vaihtaa ehjiin, katto rakentaa uusiksi, kantavat palkit rakentaa. Mikäli yhdenkin näistä jättää pois, niin ei talossa voi asua; ilman kattoa tulee vedet sisälle, ilman ikkunoita tulee hyönteiset ja tuuli ja vesi sisälle, ja ilman kantavaa palkkia koko talo ei pysy pystyssä. Kun keskitytään korjaamaan ensin perustukset saadaan talo siihen kunntoon, että näiden tärkeimpien asioiden jälkeen voidaan keskittyä ns. hienosäätöön, eli siivoamaan sotkut, korjaamaan huonekalut ja hankkimaan uusia tilalle ja tekemään talosta jälleen koti.
Juuri näin se menee kehonkin kohdalla.

Olen itse kokenut nuo aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan tuomat epämiellyttävyydet: kuumat aallot, yöhikoilun, sydämen sykkeen huomattavan kiihtymisen, ihon kukkimisen, kuivan päänahan ja samalla näiden sekoittumisen nälkiintymisen oireiden kanssa. Saatoin palella todella paljon tiettyihin aikoihin päivästä ja taas esimerkiksi iltapäivää kohden rupesi tulemaan koko ajan kuumempi ja kuumempi olo. Ruumiinlämpö nousi ja teki olosta kuumeisen ja epämiellyttävän. Mietin loppuuko nämä koskaan, vai olenko pilannut kehoni niin, että saan aikaiset vaihdevuodet? Otin kaksi tai jopa kolme kylmää suihkua päivässä - turhaan, koska heti niiden jälkeen kylvin hiessä. Sosiaaliset tilanteet lisäsivät kuumia aaltoja enkä saanut öisin nukuttua. Mutta nämä meni ohi itsestään, samoin ihon kunto parani pikkuhiljaa kun vaan jatkoin vähintään minimien mukaan syömistä ja lepäsin.
Tiedän miten turhauttavalta se tuntuu ja miten suuri houkutus on ruveta muokkaamaan ruokavaliota rasvattomaksi, sokerittomaksi, kevyeksi, lähes kalorittomaksi salaattikuuriksi, mutta se ei ole ratkaisu. Ratkaisu on se, että syö vähintään 2500-3000 kcal päivässä, ei rajoita rasvan tai hiilihydraattien saantia, koska ne ovat vaurioiden korjaamisen ja kehon toiminnan kannalta olennaisia. Ethän sinä hurrikaanin hajottamaa taloakaan voi korjata pelkästään uusilla laudoilla (proteiinilla), vaan tarvitset runsaasti kaikkea muuta avuksi (hiilihydraatteja ja rasvoja).
Millä keinolla itse sain oloa lievitettyä niin tuuletan asuntoni huolellisesti ennen nukkumaan menoa ja tarvittaessa pidän ikkunan öisin hitusen raollaan. Varo kuitenkin kylmää vetoa, sillä keho laittaa lämmöntuotannon entistä kovemmin päälle kylmän ilman iskiessä ja siitä syntyy vain ikävä kierre. Kuumien aaltojen iskiessä viilensin oloani laskemalla kylmää vettä ranteisiin ja käsivarsiin. Tämän voi hyvin tehdä myös niin, että viilentää painaa esimerkiksi kylmäkallea ihoa vasten (ranteet, yläselkä, rintakehä). Kannattaa vaatetuksessa myös suosia hengittäviä materiaaleja ja ainakin itse lähdin kotoa aina sillä tavalla pukeutuneena, että minulla oli viileä olo; sosiaalisissa tilanteissa olo muuttui huomattavasti tukalammaksi ja jos minulla oli jo kotona lämmin olo niin kuumasta aallosta saattoi olla ihan varma. Vältä myös kuumia juomia, sillä ne lisäävät lämpöä.
Itseään voi rauhoittaa puhumalla tai omilla ajatuksillaan. Usein muut eivät edes huomaa, että koet parhaillasi liiallista kuumuutta ja hikoilua ja yleistä tukalaa oloa, se tuntuu itsestä kaikkein pahimmalta. Ole tietoinen kehosi reaktioista: alatko jännittämään ja menetkö paniikkiin, jolloin kehosi erittää lisää adrenaliinia. Hengitä syvään ja rauhallisesti (hyvä esimerkki on 5 sekuntia sisäänhengitystä, 5 sekuntia hengityksen pidättämistä ja 5 sekuntia uloshengitystä, ja toista useamman kerran) ja rauhoita itsesi sanoen, että ei ole yhtään mitään hätää, tämä menee ohitse. Näin aivosi saavat viestin rauhoittua ja kehosi reaktiot alkavat rauhoittua myös.

Kehon reaktiot voivat olla todella sekaisia ja hämmentäviä mutta ne johtuvat siitä, että keho etsii tasapainoa. Voit olla varma, että kokemasi oire on normaali joskin se voi olla äärettömän kiusallinen. On hyvin yksilöllistä miten kauan tämä aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan aiheuttama epätasapainotila helpottaa mutta se helpottaa kaikilla! Voin sanoa vielä omasta kokemuksestani, että kun nämä yöhikoilut ja kuumat aallot alkoivat helpottaa niin aineenvaihdunta toimi toden teolla. Nälkäsignaalini heräsivät ja tuntuu, että minulla on nälkä tunnin välein. Mutta minulla ei ole koskaan ollut yhtä nopea aineenvaihdunta ennen kuin nyt ja viime keväänä MinnieMaudin noudattamisen ansiosta, joten tämä työ todellakin palkitsee itsensä!

Lisätietoa täällä, täällä sekä erinomainen keskustelu aiheesta täällä.

-Heidi

Bulimian hoito ja miten lopettaa oksentelu?

Olemme saaneet paljon toiveita liittyen bulimian hoitoon ja oksentelun lopettamiseen, joten tämä postaus keskittyy siihen.

Mutta ensiksi vähän teoriaa: mitä on bulimia?
Sanana "bulimia" tulee kreikan kielestä sanoista bous (härkä) ja līmos (nälkä), eli näin ollen sanana bulimia tarkoittaa "härännälkää".
Bulimia on syömishäiriö, jolle on tyypillistä toistuvat ja hallitsemattomat ahmimiskohtaukset, joita seuraa jonkinlainen kompensointikäyttäytyminen. Kompensaatiokäyttäytymisellä tarkoitetaan sellaista käyttäytymistä, jolla pyritään pääsemään eroon juuri syödystä ruoasta eri keinoilla, ja bulimiassa tyypillisin keino on oksentaminen. Tämän lisäksi usein esiintyy laksatiivie ja/tai nesteenpoistajien väärinkäyttöä, suolihuuhteluita, pakonomaista liikuntaa ja paastoamista.
Tyypillisesti ahmimiskohtaukset aiheuttavat niin suurta häpeää, että niiden lihottavaa vaikutusta pyritään hillitsemään rajoittamalla ruokavaliota, joka puolestaan lisää suoraan ahmimiskohtausten alttiutta.

Bulimiaa sairastavat kokevat sairautensa usein häpeällisenä ja sen takia on arvioitu, että vain yksi kuudesta tapauksesta havaitaan perusterveydenhuollossa. Bulimia on kuitenkin huomattavasti yleisempi kuin esimerkiksi anoreksia ja jonkinlaisia bulimisia oireita on jopa 20-40%:lla nuorista naisista; varsinaisen bulimiadiagnoosin saaneita on vähän tutkimuksesta vaihdellen 1-4% naisilla.
Bulimia aiheuttaa vakavia fyysisiä vaurioita. Veren elektrolyyttihäiriöt voivat aiheuttaa kohtalokkaita rytmihäiriöitä, hampaiden kiille kuluu ja hampaisiin syntyy eroosiota, on erilaisia toiminnallisia vatsavaivoja, refluksitautia, kuivumista, kuukautishäiriöitä, sylkirauhasten ja poskien turpoamista. Hapan oksennus syövyttää ruokatorvea mikä pahimmillaan voi johtaa oireyhtymään nimeltä Barrettin ruokatorvi, jossa ruokatorven alaosan limakalvo muuttuu suolen limakalvon kaltaiseksi. Tämä on myös erittäin suuri ruokatorven syövän riskitekijä.

Bulimian diagnostiset kriteerit ovat
- toistuvat ahmimisjaksot, joita tapahtuu vähintään kahdesti viikossa kolmen kuukauden ajan
- ruoka hallitsee ajattelua ja yksilö kokee pakonomaista tarvetta syödä
- ahmitun ruoan lihottavaa vaikutusta pyritään estämään erilaisilla kompensaatiokeinoilla, mm. oksentamisella
- voimakas lihomisen pelko sekä käsitys olevansa lihava

MinnieMaud soveltuu myös bulimian hoitoon, sillä bulimia kuuluu näihin restriktiivisiin syömishäiriöihin. Eli samat säännöt pätevät niin bulimian kuin anoreksian hoidossa, mutta bulimian hoidossa haastavinta on opetella sietämään ruoan ja kylläisyyden tunnetta ja lopettamaan oksentelu. Joudut näkemään vaivaa etsiäksesi uusia, toimivia keinoja käsitellä pahaa oloa, mutta se työ palkitsee itsensä moninkertaisesti takaisin!

Mutta miten päästä alkuun? Mitä pitäisi tehdä, kun jo pelkkä ajatuskin pelottaa?

1. Ruokailut kuntoon! Syö 5-6 pientä ateriaa tasaisin väliajoin äläkä missään vaiheessa anna nälän päästä liian kovaksi, koska nälkä on aina suora triggeri ahmimiseen ja oksentamiseen. Muista myös riittävä nesteiden nauttiminen, koska oksentelu kuivattaa kehoasi rajusti.
2. Älä kiellä itseltäsi mitään ruokaryhmiä! Kun leimaat jonkin ruokaryhmän itseltäsi kielletyksi siitä tulee sinulle pakkomielle. Et voi lopettaa sen ajattelemista ja loppujen lopuksi päädyt vain ahmimaan ja oksentamaan. Kokeile käänteistä psykologiaa: kaikki ruoka on minulle sallittua, saan syödä ihan mitä vaan ikinä haluan, mutta oksentamatta.
3. Kiellätkö itseltäsi muutakin kuin ruokaa, kuten hyvää oloa, lämpöä, rakkautta, leffaelämyksiä? Hoetko itsellesi koko ajan ettet ole minkään kivan arvoinen, ettet ole ystävien arvoinen? Tässä pätee sama kuin ruoassakin: älä kiellä itseltäsi mitään. Muuten ahdistuksen ja masennuksen kierre ruokkii itseään ja päädyt hakemaan lohtua ruoasta.
4. Lopeta laihduttaminen!!! Oikeasti! Ja tähän liittyen älä punnitse itseäsi vaan heitä se vaaka jorpakkoon.
5. Mitä tunnet? Jos tunnet koko ajan jotain epämääräistä ahdistusta tai pelkkää sekasotkua, niin pysähdy hetkeksi. Usein se päällimmäinen epämiellyttävä tunne peittää alleen ne oikeat tunteet, esimerkiksi pelon tai turvattomuuden tai surun, mutta joita et anna itsesi tuntea jostakin syystä. Pysy tietoisena tunteistasi äläkä pyyhi niitä syrjään vaan ota ne vastaan sellaisena kuin ne tulee. Hyödynnä tarvittaessa eri ahdistuksenhallintakeinoja ja/tai tippitaitoja.
6. Tiedosta triggerit ja vältä niitä. Useimmille syö niin paljon kuin haluat -buffetit ovat suora tervetulokutsu ahmimiselle, joten älä mene sellaiseen paikkaan. Tai jos tiedät etukäteen joutuvasi buffetpöytään mieti jo valmiiksi mitä syöt ja pysy siinä suunnitelmassa. Tarvittaessa voit aina kysyä neuvoa joltakin luotettavalta ihmiseltä ja pyytää häntä auttamaan sinua mikäli iskee halua ahmia ja oksentaa.
7. Pysy tietoisena ahmimishimoista. Kun sellainen tulee muista STOP: seis, ota askel taaksepäin, havainnoi tilannetta ja pysy tietoisena itsestäsi ja reaktioista. Mikä minut ajoi tähän tilanteeseen? Miksi haluaisin ahmia ja oksentaa? Olenko syönyt päivällä liian vähän ja nyt illalla on kova nälkä, vai haluaisinko syödä jotain hyvää mutta en salli sitä itselleni? Tässä tilanteessa ratkaisu on syödä riittävästi jo heti aamusta alkaen ja olla kieltämättä itseltäsi mitään. Syö ne pari keksiä tai muutama suklaapala, pysähdy, ota askel taaksepäin ja jätä se siihen.
8. Opettele ottamaan ajatukset ja tunteet vain ajatuksina ja tunteina, ja opettele kyseenalaistamaan niitä. Sen sijaan että ajattelet olevasi lihava, muuta se muotoon "minulla on ajatus, että olen lihava". Tai jos ajattelet päivän ajan ahmivasi illalla ja suunnittelet sessiota, muuta se muotoon "minulla on ajatus, että haluan ahmia ja oksentaa illalla". Tätä joudut toistamaan alussa useasti, jotta se menee perille, mutta tämä on varsin tehokas keino. Kun muutat sen muotoon "minulla on ajatus, että..." tajuat jo siinä vaiheessa mikä se ajatus on ja että se on vain ajatus! Ajatus, jota ei tarvitse noudattaa.
9. Mieti miten puhut itsellesi. Oletko äärimmäisen tuomitseva itseäsi kohtaan ja vain dissaat itseäsi? Haukutko itseäsi koko ajan sanoilla, joita et koskaan kehtaisi sanoa kenellekään muulle? Sisäisellä puheella on uskomattoman suuri vaikutus ensinnäkin siihen miten me suhtaudutaan itseemme mutta sillä on myös suora yhteys toipumiseen ja ahmimisen ja oksentamisen estämiseen. Mikäli koko ajan haukut itseäsi ja sanot, ettet ole minkään arvoinen ja että voisit yhtä hyvin vain ahmia ja oksentaa, niin tämä vain vahvistaa tuhoisaa ajatusmallia ja ylläpitää kierrettä. Sitä paitsi puhuisitko näin ystävällesi?
10. Viimeisenä mutta ei missään nimessä vähäisimpänä ne keinot käsitellä syömisen aiheuttamaa oloa. Tästä lisää seuraavassa kappaleessa.

bulimian kierre

Ihan ensiksi sinun kannattaa miettiä mitä keinoja olet kokeillut ja mitkä keinot olet huomannut toimimattomiksi. Tähän lisähuomautukseksi sellainen asia, että yksi kokeilu ei riitä sulkemaan pois vaihtoehtoja, vaan joudut kokeilemaan niitä useamman kerran vaikka se kuinka tuntuisi toimimattomalta. Sinun pitää opettaa itsellesi ja saada aivojen perukoille uutta käyttäytymismallia entisen tuhoisan tilalle, ja se tapahtuu vain ja ainoastaan toistojen kautta.
Huomion poissiirtäminen on olennaista. Siirrä huomiosi pois tilanteesta ja katso vaikka televisiota, lue kirjaa, tee käsitöitä, soita ystävällesi tai perheenjäsenelle, lakkaa kynnet, laula, soita, tanssi, kirjoita olotilaa ja päästä ihan kaikki ulos paperille. Useat kokevat paperille "oksentamisen" tehokkaana tapana saada pois mielestä se ahdistus ja pelko ja tästä on myös se hyöty, että voit jälkikäteen lukea tekstejäsi ja huomata toistuuko jokin kaava tai ajatusmalli ja onko ne kytköksissä johonkin.
Tietoisena pysyminen tuntuu alkuun epämiellyttävältä ja sitä voi löytää itsestään todella pelottavia ajatuksia ja tunteita, mutta tietoisuus itsestään ja ajatuksistaan ja tunteistaan auttaa löytämään ne kompastuskivet. Mieti miksi olet bulimian kehittänyt, mitä tarvetta se on syntynyt palvelemaan? Jotakin tarvetta varten se sinulla on, et sinä muuten olisi siihen sairastunut.
Olitko masentunut? Onko itsetuntosi todella huono? Pidätkö itseäsi täytenä nollana ja mitättömyytenä, ei minkään arvoisena? Ajatteletko, että syömisen ja kropan ulkomuodon kontrollointi jotenkin kompensoisi näitä käsityksiä itsestäsi?
Tiedosta oma mustavalkoajattelusi ja sairauden ajatukset ja kyseenalaista ne.
Onko ihan totta, että olen maailman typerin ihminen?
Onko ihan totta, etten ansaitse mitään?
Onko ihan totta, että olen niin surkea ihminen, että minun pitää ahmia ja oksentaa?
Onko ihan totta, että elämässä ei ole kuin musta ja valkoinen?

Kun alat taas ravitsemaan kehoasi voi fyysiset oireet olla rajut. Turvotus, hidas ruoansulatus ja ruoan kurkkuun takaisinnouseminen ovat todella epämiellyttäviä, mutta ne kaikki menevät ohi sitä nopeammin mitä sitkeämmin ruokit kehoasi.
Voit kokea säännöllisen syömisen aloittamisen helpommaksi ruoilla, jotka ovat nestemäisiä ja pehmeitä (esimerkiksi keittoja, smoothieita, soseita) joten niitä kannattaa hyödyntää kunnes kroppasi taas alkaa oppia käsittelemään ruokaa. Lisää ruokaan suolaa ja pureskele ruokasi, sillä vatsalaukullasi ei ole hampaita; sinulla on hampaat ruoan pureskelua varten. 
Mikäli sinun on hankala syödä keskittyen vain syömiseen, niin siirrä huomio muualle ja katso vaikka telkkaria syödessäsi ja katso telkkaria/lue kirjaa/tee käsitöitä vielä tunti syömisen jälkeenkin ja pysy paikoillasi. Tämä auttaa kehoasi käsittelemään ruokaa ja samalla vältät myös oksentamisen. Mikäli ruoka nousee kurkkuun häiritsevästi kannattaa ehdottomasti kokeilla happosalpaajia jokaisen ruokailun päätteeksi. Myös erilaisia ruoansulatusentsyymikapseleita voit vallan erinomaisesti käyttää apuna! Voit myös kokeilla juoda teetä aterian päätteeksi, ja myös lämmin haude (kuumavesipullo tai vaikka mikrossa lämmitettävä riisipussi) vatsan päällä voi lievittää turvotusta.
Mikäli kylläisen olon sietäminen tuntuu melkein ylitsepääsemättömältä eikä aloillaan oleminen onnistu voit lähteä vaikka rauhalliselle kävelylle ja poistua tilanteesta. Mene ulos istumaan ja valokuvaa samalla; tee vaikka erilaisia valokuvakollaaseja kyseiseen olotilaan liittyen!

 
Tärkeintä on saada ruokailurytmit kuntoon. Syö 5-6 pientä ateriaa päivässä tasaisin väliajoin. Ruoansulatusongelmia lievittääksesi suosi helppoja ja prosessoituja ruokia: lisää reilusti öljyä keittoon tai kunnon annos maapähkinävoita tai muuta rasvan lähdettä smoothieeseen. Kourallinen pähkinöitä on erinomainen lisä ruokaan kuin ruokaan antaen kehollesi todella kipeästi kaivattuja ravintoaineita eikä sen määrä ole niin suuri, että se aiheuttaisi välittömän himon ahmia ja oksentaa.
Etsi erilaisia keinoja siirtää huomiota muualle halusta oksentaa. Joudut tässä näkemään vaivaa, mutta se palkitsee sinut kyllä! Älä kiellä itseltäsi mitään, koska se on nälän ohella yksi suurimmista triggereistä ahmimiseen ja oksentamiseen. Jos sitten sorrut oksentamaan mieti mikä sinut ajoi siihen: olitko nälkäinen? Olitko surullinen etkä tiennyt miten käsitellä sitä? Ota opiksesi näistä tilanteista, koska relapsit opettavat aina jotakin! Muista kuitenkin se, että vaikka relapseja tapahtuu niin se ei saa olla syy retkahtamiseen!!
Ota päivä kerrallaan tai vaikka vain puoli tuntia kerrallaan, sillä usein koko laajemman kuvan ajattelu vain aiheuttaa pakokauhua ja saa lyömään takapakin päälle. Aseta itsellesi tavoitteita ja sitten palkitse itsesi niistä. Esimerkiksi kun olet ollut viikon oksentamatta pääset käymään kampaajalla; kahden viikon oksentamattomuus tarkoittaa uutta takkia jne.

Ja lopuksi: tämä on sinun käsissäsi, sinun omissa käsissäsi! Kun iskee extreme hunger ja sydän pakokauhusta hakaten olet jo valmis oksentamaan, niin pysähdy, jähmety. Muista, että vain sinä itse voit tilanteeseen vaikuttaa oksennatko vai et, ei kukaan muu sinua pakota niin tekemään.


-Heidi ja Vuokko

Terveellinen vs epäterveellinen ruoka parantumisvaiheessa

Olen saanut paljon kysymyksiä liittyen terveelliseen ja epäterveelliseen ruokaan. Onko ok syödä vähän herkkuja parantuessa? Pitääkö syödä täysin terveellisesti? Lihonko eri tavalla epäterveellisellä ruoalla? Entä jos haluaisin syödä vain herkkuja?

Ensinnäkin sellainen asia, että parantumisvaiheessa ei ole olemassa epäterveellistä tai roskaruokaa! Itse henkilökohtaisesti vihaan ruoan leimaamista "epäterveellisiin" tai "roskaan" tai edes "herkkuihin", koska ne ovat bensaa suoraan syömishäiriön mustavalkoisiin, ehdottomiin liekkeihin. Mutta koska ihmiset käsittävät mitä tarkoitetaan epäterveellisellä ja mitä terveellisellä, niin vastarinnastani huolimatta käytän noita termejä määrittelynä tässä postauksessa.

On enemmän kuin ok syödä herkkuja parantuessa ja myös parannuttua!
Veikkaan, että suurin osa syömishäiriöisistä pelkää just näitä ei-niin-terveellisiä -ruokia, kuten suklaata, donitseja, pitsaa, hampurilaisia, croissantteja, karkkia jne jne. Mitä enemmän ihminen välttää tiettyjä ruoka-aineita, niin sitä enemmän niitä ajattelee ja sitä suurempia pakkomielteitä niihin liittyy. Parantumisprosessin yksi olenaisimmista osa-alueista on omien pelkojensa kohtaaminen, oli ne sitten mitä hyvänsä.

Olen itse kohdannut saman tilanteen niin viime syksynä kuin tänä syksynä aloittaessani parantumisen: hillittömän himon pelkkiin herkkuihin. Kun keho on ollut nälkiintynyt, siihen on syntynyt paljon vaurioita. Kun keho jälleen saa ruokaa se on pakokauhuissaan. Se pelkää milloin seuraava nälkiintymiskausi iskee, joten se ikään kuin hamstraa sekä ruokaa että painon jämähtämisen keskivartaloon. Ruoansulatus toimii huonosti, turvottaa ja röyhtäyttää (lisää täällä), joten pahinta mitä tässä tilanteessa on ruokien vähentämisen lisäksi niin koettaa korjata tilannetta runsaasti kuitua sisältävällä ruoalla. Sen sijaan ratkaisu on prosessoitujen, energiatiheiden ruokien syöminen hyvin usein, eli juurikin suklaata, karkkia, vaaleaa pastaa, vaaleaa leipää, pitsaa, hampurilaisia, keksejä, maapähkinävoita jne. Nämä ruoat on jo prosessoitu, joten niiden käsittely ei vaadi keholta yhtä suurta työtä kuin runsaasti kuitua sisältävien ruokien, esimerkiksi tumman pastan ja parsakaalin.

Herkut ja muut vastaavat ruoat ovat muuten erinomaisia parantumisvaiheen ruokia myös siksi, että ne sisältävät runsaasti hiilihydraatteja. Hiilihydraatit ovat kehomme polttoainetta ja ne myös kiihdyttävät aineenvaihduntaa ja lisäävät leptiinin tuotantoa. Leptiini on hormoni, joka on vastuussa nälkäsignaaleista, painosta ja energian tasosta. Kun leptiinin tuotanto on alhainen, ihminen on hyvin väsynyt, nälkä ja mielihalut ovat kovia ja paino nousee herkästi. Kun leptiinin tuotanto on korkea, se vaikuttaa päin vastaisesti. Olet varmaan huomannut, miten himoitset paljon hiilihydraatteja sisältäviä ruokia nälkäisenä; leptiini on siitä vastuussa.
Ratkaisu tähän on syödä enemmän hiilihydraatteja, joita tarvitset myös vaurioiden korjaamiseen.
Lisätietoa täällä.

Mutta entäs ne ravintoaineet, hivenaineet ja mineraalit ja vitamiinit, eikö just niitä tarvita tähän prosessiin?
Kehon vauriot korjataan ruoalla, ei C-vitamiinilla. Saat kyllä tarvitsemasi ravintoaineet - hiilihydraatit, rasvat, proteiinit - vaikka et söisitkään kanaa ja parsakaalta. Esimerkiksi suklaassa on hiilihydraattien ja rasvojen lisäksi magnesiumia, rautaa ja muita ravintoaineita (etenkin tummassa suklaassa) ja lisäksi se vaikuttaa mielialaa kohottavasti.
Kehosi ja mielesi toipumisen kannalta on tärkeämpää syödä vaikka 500 kalorin edestä suklaata kuin 500 kalorin edestä kanaa. Saatat kohdata sen ajatuksen, että "jos minä nyt syön niin syön vain ja ainoastaan puhtaasti." Tämä on edelleen hyvin voimakas sairauden ajatus etkä sitä noudattamalla pääse eteenpäin.

Et liho herkuista yhtään eri tavalla verrattuna terveelliseen ruokaan; ainoastaan jos syöt liian vähän on overshoottauksen riski huomattavasti korkeampi kuin syömällä vähintään 2500-3000 kcal. Kalori on aina kalori, tulipa se sitten suklaasta tai parsakaalesta; ainoa ero on turvotus, sillä parsakaali turvottaa voimakkaasti ja aiheuttaa kipua, kun taas suklaan kehosi käsittelee hyvin eikä se turvota samalla tavalla.
Saatat pelätä sitä, että menetät kontrollin syömällä herkkuja tai että jos kerran annat kehollesi "periksi" et syö enää mitään muuta kuin keksejä ja karkkia. Pelko on todellista, mutta se ei ole totuus. Kun olet paremmassa voinnissa ei sinun enää tee mieli syödä kahta jäätelöpakettia ja kolmea suklaalevyä kerrallaan, koska kehosi energiatasapaino on jo aika hyvin kohdillaan. Rupeat myös pikkuhiljaa himoitsemaan normaalia ruokaa.
Esimerkiksi itse himoitsin alussa todella voimakkaasti erilaisia herkkuja ja pystyn kevyesti syömään ison paketillisen jäätelöä, kun taas esimerkiksi viime keväänä ollessani biologisessa normaalipainossa minun ei tehnyt edes mieli jäätelöä. Yhtenä päivänä testasin kuinka paljon sitten sitä saattaisi syödä ja ostin 500 gramman jäätelöpaketin (Ingman Creamyn English Mint ;), ja päädyin syömään siitä vain sata grammaa.
Eli ne mielihalut eivät pysy ikuisesti; kroppasi kertoo kun niiden aika on ohi.

Mikä sitten on normaalia herkkujen syöntiä, niin siitä kertoo kehosi. Muista, että et ole samalla viivalla terveiden ihmisten kanssa kehosi vaurioiden takia, koska ne vauriot vaativat paljon enemmän ruokaa korjaantuakseen kuin mitä terve, normaali ihminen syö päivässä.
Luota kroppaasi, se on ystäväsi ja se haluaa vain sinun parastasi! :)

-Heidi

Toivepostaus: Syömishäiriöstä toipuminen, sosiaaliset tilanteet ja sosiaalinen syöminen

Saimme lukijalta ehdotuksen kirjoittaa sosiaalisista syömistilanteista ja kokemuksistamme siitä, kuinka syömishäiriö on rajoittanut elämäämme, ja miten saada takaisin normaali ja aktiivinen sosiaalinen elämä. Näinpä päätimme, että kirjoitan aiheesta.

Aloitan kertomalla omakohtaisen esimerkin tältä päivältä. Olin sopinut ystäväni kanssa että tavataan kaupungilla iltapäivällä ja mennään kävelemään. Mielessäni olin ajatellut että käveltäisiin rantaa pitkin johonkin kahvilaan. Ystävä ehdottikin että etsittäisiin kahvipaikka eräästä kaupunginosasta. Ok, sopii minulle. Lähdettiin matkaan ja bongattiin leipomomyymälä, jossa oli muutama asiakaspaikka. Ystäväni innostui paikasta ja mentiin tilaamaan. Juuri siinä vaiheessa olisin ollut (sairaus olisi ollut) varsin tyytyväinen pelkkään kahviin mutta ystävä alkoi ehdottelemaan että otetaan joku pulla puoliksi ja kysyi samalla että haluaisinko mielummin kokonaisen. "Puolikas on oikein hyvä" sain sanottua samalla kun pelkoreaktio oli tullut päälle inhottavan ahdistuksen saattelemana. Annoin ystävälle vapaat käden valinnan teossa, luultavasti elimistöni oli pelkoreaktion aiheuttamassa lamaantumisen tilassa (täällä kiinnostava juttu aiheeseen liittyen) ja sain eteeni puolikkaan omenaviineriä. Kun istuttiin kahvittelemaan helpottui olo nopeasti. Ja uskalsin myöntää että viineri oli ihan törkeän hyvää. Juteltiin kaikenlaisista asioista ja huomio siirtyi muualle "pelottavasta viineristä". Ja elämä jatkui kera yhden voiton.

Eli, kun ruoka ylipäätään aiheuttaa meissä pelkoreaktion, ei ole ihme että sosiaalinen syöminen vielä moninkertaistaa ahdistuksen tunteen syömiseen liittyen. Meistä voi tuntua että toiset kiinnittävät huomiota syömiseemme, meidän itsemme voi olla vaikea ylläpitää keskustelua ja suunnata huomiota samalla kun kamppailemme ruoan ja ahdistuksemme kanssa. Tässä kuten monessa muussakin vaikean asian harjoittelussa auttaa toisto ja turvallinen ympäristö. Jos sinun on vaikea syödä muiden seurassa ja haluat ottaa tämän osa-alueen haltuun, aloita harjoittelu pienin askelin. Kuka voisi olla mahdollisimman turvallinen ystävä/läheinen jonka seurassa tuntuisi mahdollisimman vähän epämukavalta syödä? Entä mistä ateriasta sinun olisi helpointa aloittaa? Lounas, välipala vai päivällinen? Lähde määrätietoisesti harjoittelemaan ja kun tunnet että ahdistus vähenee tietyn aterian ja seuran osalta, siirry astetta haastavampaan tilanteeseen. Ole kuitenkin armollinen itsellesi ja älä pakota tilanteisiin jotka tuntuvat ylivoimaisilta. On tärkeää, että sinulla on mahdollisuus kerätä onnistumisen kokemuksia ja saada lisää varmuutta askel askeleelta. Jos olet turvallisessa ja hyväksyvässä seurassa, mitä jos kertoisit että kyseinen tilanne syömisineen on sinulle vaikea? Joskus asian ääneen sanominen vähentää siihen kohdistuvaa henkistä painetta.

Itselläni on paljon kokemusta tältä osa-alueelta pitkän sairastamisen ja sosiaalisuuteni vuoksi. Sairauden ensivuosina minulle kävi ikään kuin nurinkurisesti niin, että koinkin ulkona syömisen helpompana kuin kotona. Ravintolassa kykenin antamaan itselleni luvan syödä ja usein kävinkin erään hyvän ystäväni kanssa joko kahviloissa tai ruokapaikoissa. Tuolloin turvallinen seura ja lupa syödä toimivat ahdistusta vähentävästi mutta tilanne muuttui myöhemmin. Jossain vaiheessa minulle alkoi olla todella haastavaa olla illalla pois kotoa koska olin luonut tarkat iltarutiinit joita noudatin ahdistusta hallitakseni. Ulkona syömiset tuottivat valtavaa tuskaa ja ahdistusta mutta ajoittain kykeninen osallistumaan iltamenoihin pakotamalla itseni menemään. Voimakas ahdistus oli kuitenkin läsnä ja tavallaan olisin mielummin ollut turvallisesti kotona. Jossakin sairauden vaiheessa tiettyjen aterioitten ulkona syöminen muuttui sujuvaksi. Minulle erityisesti brunssit ja lounaat ulkona syötyinä ovat nykyään hyvin sujuvia, päivälliset taas tosi vaikeita (ja tämä harmittaa!). Olen kuitenkin armollinen itselleni; ei kaikki voi olla helppoa ja jotta ahdistus ei mene överiksi joutuu jostakin nipistämään. Syömistilanteissa olen koko ajan aika tietoinen syömisestäni mutta pystyn hyvin keskittymään keskusteluun ja toiseen ihmiseen. Seura oikeastaan ehkä jopa auttaa minua siirtämään huomiota pois ruoasta ja kun toinen syö rennosti omaa annostansa helpottaa se myös omaa ahdistustani. Mutta koen että juuri seuralla on suuri merkitys asiassa, eli suosittelen ettet menisi syömään millään lailla huonossa tai triggeröivässä seurassa jos se vain on mahdollista etenkin silloin kun haastat itseäsi ja harjoittelet toisten seurassa syömistä!

No miten sitten saada takaisin normaali ja aktiivinen sosiaalinen elämä ja miten sairaus on rajoittanut elämää? Tässäkin kannustan itsensä altistamiseen vähä vähältä. Koska ei sitä sosiaalista elämää saa ellei mene sosiaalisiin tilanteisiin tavalla tai toisella. Lisäksi samalla on hyvä uhmata sairauden sanelemia sääntöjä, tehdä asioita vähä vähältä eri tavoin, harjoitella spontaanisuutta vaikkapa ottamalla ex tempore-kutsu vastaan ja katsomalla mitä siitä seuraa. Ajattelen, että sosiaalisen elämän haltuunotossa vaikuttaa moni asia. Ensinnäkin se miten koet itsesi suhteessa toisiin. Millainen mielialasi on, oletko masentunut vai koetko että olosi on neutraali? Millaisia ihmissuhteita sinulla on? Pystytkö sanomaan mitkä niistä ovat sinulle antoisia ja mitkä kuormittavia? Jos sinulla on ystävinä toisia sairastavia, miten koet heidän seuransa nyt kun pyrit itse aktiivisesti toipumaan?

Jos sinulla on kurja olo itsesi suhteen ja mahdollisesti olet masentunut on erityisen tärkeää että olet lempeä itsellesi etkä pakota mihinkään mikä tuntuu liialliselta. Tärkeää on saada positiivisia kokemuksia ja hyviä muistoja. Kuten seurassa syömisen suhteen myös tässä olisi hyvä miettiä keiden seura toimii milloinkin? Esimerkiksi jos olet huonolla fiiliksellä ja mieliala maassa, kuka voisi olla sellainen ystävä joka ymmärtää tilanteen ja voit olla täysin oma itsesi? Tai jos haluat lähteä iltaa viettämään vauhdikkaammin, kenen seuraan silloin hakeudut? Tai jos haluat jakaa sairauteen liittyvä ajatuksia ja kokemuksia, kenen kanssa se olisi mahdollista? Sinun kannattaa ihan ajatuksella miettiä ihmissuhteitasi ja sitä kenen seura tekee milloinkin sinulle hyvää. Ja jos sinulla on sellaisia ihmissuhteita jotka eivät palvele sinua, jätä ne!

Omalla kohdallani täytyy sanoa että olen joutunut neuvottelemaan ja käymään kauppaa paljon sairauden kanssa jotta olen saanut pidettyä ystävyyssuhteeni ja sosiaalisuuteni. Joskus opiskeluaikana oli ajanjakso jolloin vetäydyin ehkä enemmän syrjään ja keskityin opintoihini ja osa-aikatyöhön mutta muuten kaikki sairastamani vuodet olen kuitenkin ylläpitänyt ystävyyssuhteitani. Mutta kuten totesin, kauppaa käymällä. Esim. sairausvuosina pakkoliikunnan olen aina sovittanut päiväohjelmaan ja muutenkin ehkä juuri kontrolloivuus aikatauluissa on näyttäytynyt ihmissuhteissani. Mitä aktiivisempi sairaus on ollut, sitä vähemmän olen kyennyt heittäytymään tilanteisiin vaan olen halunnut tietää mahdollisimman tarkkaan etukäteen miten mikäkin menee. Varsinkin viime vuosina olen tehnyt lähimmille ystävilleni tiettäväksi sairauteni (toisaalta osalle se on varmaan ollut vuosien varrella ilmiselvääkin). Koen että silti mikään ei ole muuttunut, kukaan ei ole sen vuoksi kääntänyt minulle selkäänsä tai suhtautunut minuun omituisesti.

Muista että sinä olet Sinä, et sairaus! Sinulla on sairaus josta olet toipumassa eikä sitä tarvitse millään lailla hävetä. Joka päivä sinulla on lukuisia mahdollisuuksia haastaa sairautta eri tavoin, käytä ne hyväksesi. Tee asioita eri tavoin, muuta suunnitelmia, anna elämän viedä sinua. Pienistä asioista alkaa muodostumaan uusia kokemuksia ja poikkeuksesta tuleekin normi. Täten sinun on mahdollista muokata elämääsi sinun näköiseksesi.

Tällaisia ajatuksia aihe minussa herättää.


- Vuokko

Surutyö; sairaudelle menetetyt vuodet, hyväksyminen ja sairaudesta luopumisen haasteet

Toipuminen on monitahoinen prosessi. Joudut työstämään käyttäytymistäsi ja ajatuksiasi monella tasolla. Mitä pidempään olet sairastanut, sitä vahvistuneempia sinulla on sairauden sanelemat ajattelumallit ja joudut tekemään paljon työtä korvataksesi ne uusilla, terveillä tavoilla suhtautua itseesi, kehoosi ja ruokaan. Toipuminen avaa uusia tulokulmia syömishäiriöön. Enää et ole vain sairauden orja ja toista kaavamaisesti sairaita toimintamalleja vaan saat niihin perspektiiviä. Tämä saattaa herättää sinussa uusia tunteita ja ajatuksia ja saatat tulla vastakkain surun kanssa. Olet menettänyt sairaudelle enemmän tai vähemmän mahdollisesti vuosikymmenen tai useampia ja niitä et saa takaisin. On hyvin luonnollista, että tämä herättää sinussa surua.

On mahdollista että suru etenee tiettyjen vaiheiden kautta, joita ovat shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe ja sopeutumisvaihe (kts.). Vaiheet voivat ilmetä myös limittäin tai samanaikaisestikin. Kun annat itsellesi luvan tuntea kaikenlaisia tunteita, työstät samalla menetystä ja pääset eteenpäin. Sinun ei tarvitse jäädä katkeroituneena miettimään menneitä aikoja, vaan saat antaa itsellesi luvan suunnata täysillä tulevaisuuteen. Surusta toipumista ei kuitenkaan voi kiirehtiä, se ottaa oman aikanasa. Sinun kannnattaa tässä vaiheessa (toki koko toipumisprosessin aikana ylipäätään) kääntyä läheisten ihmisten puoleen ja kertoa heille tilanteestasi jos se vain tuntuu mahdolliselta ettei sinun tarvitsisi käydä vaihetta yksin läpi.

Kerron esimerkin itsestäni ja hiuksistani. Tämä liittyy niin surutyöhön kuin hyväksymiseenkin. Olen käynyt tietynlaisen pitkän ja raskaan suruprosessin hiuksiini liittyen. Minulla oli lapsena ja ennen sairastumista todella paksut, vahvat ja upeat hiukset. Kun sairastuin anoreksiaan 14-vuotiaana meni pari vuotta jonka jälkeen joskus lukioikäisenä hiukseni alkoivat lähtemään todella suurina määrinä. Yhden lukuvuoden aikana olin menettänyt varmaan arviolta 3/4 hiuksistani. Olin niin syvällä sairaudessa että en kyennyt käsittelemään asiaa lainkaan vaan tavallaan kielsin sen (tavallaan shokkivaihe). Meni monta monta vuotta ja elin asian kanssa tietynlaisessa kieltämisen tilassa kunnes yli kymmenen vuotta myöhemmin asia tuli voimakkaasti tietoisuuteeni ja olin järkyttynyt, ahdistunut, vihainen, pettynyt ja jopa vähän vainoharhainen (reaktiovaihe, käsittelyvaihe). Kiinnitin kovasti huomiota toisten ihmisten hiuksiin ja olin kateellinen siitä miksi minä en saanut omia tuuheita hiuksiani takaisin. Pääsin tästä vaiheesta eteenpäin ja hyväksyin tilanteen ollen samalla koko ajan hieman surullinen ja hyvin tietoinen hiuksistani. Vasta viime vuosina kun olen todella antanut panoksia toipiumiseen olen pystynyt hyväksymään hiusteni menetyksen (sopeutumisvaihe) ja samalla tullut uudelleen toiveikkaaksi siitä että kehoni tervehtyessä mahdollisesti myös hiukseni kasvaisivat takaisin sellaisiksi kuin geenit ovat ne minulle tarkoittaneet. En enää pyöri katkerana menneessä vaan hyväksyn tilanteen ja suuntaan eteenpäin. Jos hiukseni eivät enää tuuhene, sekin on ok. Olen sairastanut lähes 20 vuotta vakavaa sairautta, tottakai se jättää erilaisia jälkiä kehooni. Enää en ajattele että joutuisin häpeämään itseäni hiusteni vuoksi. Ne ovat osa minua.

Surun kokemukseen ja sairaudesta luopumiseen liittyy myös hyväksymisen taito. Hyväksymisellä tarkoitetaan sitä, että annat asioiden olla juuri niin kuin ne ovat (kts.). Hyväksyt kokemuksesi sellaisenaan etkä arvostele tai yritä muuttaa sitä millään tavalla. Hyväksyminen ei tarkoita luovuttamista tai passiivista alistumista, vaan hyväksymistä luonnehtii aktiivisuus ja se on valintojen tekemistä. Hyväksyessä kokemuksesi sallit ensin hankalien ajatusten ja tunteiden tulla tietoisuuteen ennen kuin teet päätöksen kuinka reagoit niihin sen sijaan että reaktio olisi automaattinen ja impulsiivinen. Voit harjoittaa aktiivisesti hyväksyvää asennetta toipumisessasi. Sen sijaan että automaattisesti "ostaisit" sairauden tuottamat ajatukset ja käskyt ja lähtisit niitä toteuttamaan (syvällä sairaudessa oleminen), voit tiedostaa ja tunnistaa ne ja tuntea niiden tuottamat tunteet mutta olla toimimatta niiden mukaan. Kun maltat, menevät ne ohi ilman että vahvistat niitä toiminnallasi. Kun olet toipumassa, on hyvinvointisi kannalta tärkeää että hyväksyt tilanteen ilman arvottamista. Tämä hetki on se mihin voit vaikuttaa, ei menneisyyteen. Toisaalta voit kääntää menetyksen vahvuudeksi. Olet läpikäynyt todellisen helvetin ja vahvistunut ihmisenä valtavasti.

Sairaudesta luopuminen saattaa nostaa esiin myös monia kysymyksiä; kuka minä olen ilman sairautta? Millainen persoonani on kun sairaus ei sitä varjosta? Millainen on arvomaailmani oikeasti? Mitkä ovat omia intressejäni ilman että sairaus ottaa niihin kantaa? On mahdollista että sairaus kutsuu sinua takaisin syvyyteen, uskottelee että siellä on tuttua ja turvallista ja "oikea elämä" ei ole sinua varten. Tässäkin kohtaa voit harjoittaa hyväksyvää asennetta; nämä ovat sairauden tuottamia ajatuksia, eivät totta. Voin kuulla ne mutta jättää ne täysin omaan arvoonsa. Jos ne tuottavat ahdistusta, on se tunne jonka kanssa minun täytyy koittaa tulla toimeen ja voin pyrkiä hallitsemaan sitä erilaisin keinoin (kts.) ilman että alan toteuttamaan sairauden käskyjä.

Miten viestitän toisille että olen muuttumassa, tulemassa omaksi itsekseni niin fyysisesti mutta ennen kaikkea henkisesti? Tähän liittyen joudut luultavasti tekemään oman elämäsi uudelleen määrittelyä. Sinulla on oikeus ja mahdollisuus rajata keitä ja mitä haluat jatkossa elämääsi. Mitkä asiat eivät enää toimi ja mistä haluat luopua? Esimerkiksi jos ole sairaana käynyt paljon salilla saatat nyt huomata että se elämäntapa ei enää puhuttele sinua lainkaan. Näin voit vapaasti aikuisena ihmisenä valita jättää salin ja siihen liittyvän elämäntavan ja etsiä jotakin sinua aidosti tyydyttävää tekemistä. Nyt on aika jättää sairauden näpit kokonaan pois pelistä, sillä nyt on sinun aikasi luoda itsellesi omannäköinen elämä. Olet vahva ja sinnikäs ihminen, olet käynyt läpi asioita joihin kaikki eivät kykenisi. Anna itsellesi arvostusta ja kiitosta ja katso rohkeasti eteenpäin.

- Vuokko

Miten kestää oma muuttuva keho ja mahdolliset toisten kommentit?

Tämä on todellinen kulmakivi toipumisessa. Konkreettinen muutos kehossasi on usein väistämätön, jotta saavuttaisit vapauden sairaudesta. Joudut työstämään muuttuvan kehosi hyväksymistä ja olet väistämättä alttiina ympäristön huomioille muutoksesta. Taustaa jutulle löydät täältä ja täältä.

Saatat saada vilpittömän iloisia ja huojentuneita huomioita siitä että näytät terveemmältä, mutta saatat saada myös töksähtäviä kommentteja siitä että painosi on noussut tai että sinua ei ole näkynyt salilla. Koska et voi kontrolloida kaikkea ympärilläsi voit yrittää muuttaa omaa suhtautumistasi kommentteihin. Sen sijaan että ahdistut ja negatiivinen energia valtaa sinut, voit vastata huomautukseen vaikka että "kiitos, niin olenkin ja minusta tuntuu paljon paremmalta kun suunta on kohti terveyttä". Vastatessasi kommenttiin positiivisella sävyllä viestität samalla itsellesi että tämä on positiivinen asia. Voit myös koittaa muuttaa ympäristön asennetta mutta se ei aina ole mahdollista. Jos sinulla on tiivis sosiaalinen piiri voit halutessasi kertoa jollekin heistä todellisen tilanteen, eli että olet toipumassa hengenvaarallisesta sairaudesta. Näin on mahdollista että sana kulkee muillekin eikä sinun tarvitse kohdata tilannetta jokaisen ystäväsi kohdalla. Voit tottakai kertoa kenelle tahansa tilanteestasi ja siitä ettet toivo kommentteja olemuksestasi.

Mitä mieltä olet ylipäätään ihmisten painosta? Onko se merkityksellinen asia? Ovatko lihavat "huonompia" ihmisiä kuin laihat? Sinun saattaa olla hyvä tarkastella asennemaailmaasi. Jos et yleisellä tasolla ajattele painon olevan merkityksellinen tekijä ihmisen arvossa miksi sitten mahdollisesti mittaroit sillä kuitenkin omaa arvoasi? Mitä paino oikeasti tarkoittaa? Avaruudessa painat nolla kiloa! Mikä silloin muuttuu? Paino ei kerro mitään muista ominaisuuksistasi, ei älykkyydestäsi, persoonallisuudestasi jne.. Ihminen joka on lihava ei oikeastaan ole erilainen kuin ihminen jolla on kiharat hiukset, kyse on vain piirteestä. Sinun olisi aika antaa valta kehollesi ja luottaa siihen että kunhan annat sille riittävästi ravintoa ja lepoa vie se sinut tilaan jossa sinun kokonaisuutena on hyvä olla. Kehosi paino ei ole sinun kontrollissasi, ei nyt eikä kahden vuoden kuluttua.

Jotta sinun olisi helpompi olla toipuessasi kannattaa sinun miettiä triggereitä ja keinoja niiden välttämiseen. Millaisia tunteita esimerkiksi toiset sairastavat sinussa herättävät? Jos huomaat triggeröityväsi, ota etäisyyttä, lopeta esim triggeröivien blogien ja IG-tilien seuraaminen. Onko sinulla sairaudesta muistuttavia vaatteita, sellaisia "tavoitehousuja" esim.? Vie ne keräykseen tai heitä ne pois!! On tärkeää tiedostaa että kehosi on nyt muutostilassa ja saattaa kerätä nestettä jne. Kannattaa käyttää joustavia ja väljiä vaatteita, esim legginssit ja mekko/tunika voivat toimia hyvin tässä vaiheessa. Ehkä juuri nyt sinun ei kannata ostaa paljoa uusia vaatteita koska et tarkkaan tiedä milloin ja mihin kehosi tasapainottuu. Pillifarkut eivät ole nyt ystäväsi! Onko lähipiirissäsi roolimalleja? Henkilöitä, jotka ovat sinut itsensä ja kehonsa kanssa olivat sitten minkä muotoisia ja kokoisia tahansa? Hakeudu heidän seuraansa! Jos taas ympärilläsi on sairautta millään lailla ruokkivia tahoja, pyri välttämään heitä jos mahdollista. Sinulla on oikeus sanoa töissä ruokatauolla että voitaisiinko keskustella muusta kuin laihdutuksesta, terveellisistä elintavoista ja liikkumisesta jos joudut näitä puheita kohtaamaan.

Anna aivoillesi säännöllisesti ja riittävästi ravintoa niin ajatuskin luistaa paremmin ja sinun on mahdollista työstää tähän toipumisvaiheeseen liittyviä haasteita. Tämä on välivaihe, välttämätön sellainen kohti tervettä tasapainoa. Sinun painosi ei nouse ikuisesti, kenenkään ei nouse. Kehollasi on sille ominainen ja sopiva set point, johon se automaattisesti hakeutuu kunhan vain annat sille työrauhan ja rakennusaineita. Sillä ei ole merkitystä mikä on ollut lähtötilanteesi, kehosi tietää mitä se tekee. Luota siihen, anna itsellesi mahdollisuus ja erityisesti älä anna ympäristön vaikuttaa negatiivisesti sinun terveyteesi! Sinä olet kaikkea muuta kuin syömishäiriösi :).

- Vuokko

Liikunta ja toipuminen; miksi tarvitset täyden levon ja miten se onnistuu

Kysymyksiä on tullut liikuntaan liittyen. Onko MinnieMaudia mahdollista toteuttaa niin että liikkuu hieman? Miten selättää liikunta-addiktio ja esim välttää juoksemaan lähteminen kävelylenkillä? Miksi ei pitäisi liikkua? (Pakko)liikunta on hyvin yleinen ongelma syömishäiriöissä ja saa monenlaisia ilmenemismuotoja. Jotta voisit päästä irti sairaudesta ja toipua kokonaan tarvitset totaalilevon. Tässä postauksessa perustelemme enemmän miksi liikunnasta pidättäytyminen on toipumisen kannalta välttämätöntä sekä kerromme keinoja hallita yllykkeitä pakkoliikunnan jatkamiseen. Tekstiin löytyy laajemmin taustaa täältä ja lisäksi sovellamme omia kokemuksiamme aiheesta.

Usein pakkoliikunta liittyy restriktiivisissä syömishäiriöissä sekä energian polttamiseen ja syömisten kompensointiin / ansaitsemiseen että pyrkimykseen hallita ahdistusta ja vaikuttaa mielialaan. Valitettavasti liikunta nähdään yleisesti hyväksyttynä ja sosiaalisesti suotavana tapana viettää aikaa ja vaikuttaa terveyteen. Siihen kannustetaan joka suunnasta. Sinun on kasvatettava ikäänkuin teflonkuori ympärillesi ja jätettävä kaikki ympäriltä tulevat yllykkeet omaan arvoonsa. Ne eivät koske sinua. Sinun ei pidä liikkua. Se on sinulle haitallista ja jopa hengenvaarallista. Joudut opettelemaan uusia tapoja viettää aikaa ja hallita ahdistustasi (kts. tämä juttu).


Miksi sitten sairastaessa ja toipumisvaiheessa ei pidä liikkua?

Ensinnäkin, se ei ole terveytesi kannalta turvallista. Saatat asettaa itsesi jopa hengenvaaraan, sillä sairaus (tässä tarkoitetaan restriktiivisiä syömishäiriöitä eli anoreksiaa, restriktiivisen syömisen ja sitä seuraavan reaktiivisen syömisen syklejä, bulimiaa, ortoreksiaa, ja anoreksia athleticaa) saattaa vahingoittaa sydämesi kykyä toimia normaalisti. Sydämeen kohdistuu uhkia sydänlihaksen fyysisen vaurioitumisen kautta, elekrtolyyttien epätasapainon vuoksi ja hermoston de-myelinisaation kautta. Huomio! Vaikka olisit normaalipainoinen ei se tarkoita että sydäntäsi koskevat riskit olisivat ratkaistu, erityisesti jos sinulla on syömisen rajoittamis-reaktiivisen syömisen jaksoja, syöt vain 1000-2000 kaloria päivässä (sub-clinical starvation) ja/tai oksentelet ja/tai käytät laksatiiveja tai diureetteja.

Kun et anna elimistöllesi riittävästi ravintoa ja näännytät sitä, käyttää se hyödykseen kaiken mahdollisen ja alkaa kannibalisoida itseään. Suurimman osan elimistömme hermosoluista ympärillä on niiden toimintaa (vauhti, tarkkuus) parantavat myeliinivaipat, jotka koostuvat rasvasta. Nälkiintynyt elimistö saattaa käyttää niitäkin hyödyksi (tämä on mahdollista mutta onneksi ei tavallista) ja koska hermosolujen de-myelinisaatio tapahtuu ympäri kehon, olet alttiimpi loukkaantumisille. Et liiku niin sujuvasti etkä ole niin koordinoitu kuin mitä tulet olemaan kun saavutat täyden remission ja hermostosi on täysin parantunut. Lisäksi, jos sinulla ei ole kuukautiskierto kunnossa, olet alttiimpi rasitusmurtumille (nimim. kokemusta on ja paraneminen vei kauan). Muista myös että alipainoisuus on suhteellista, sillä se perustuu juuri sinun kehosi set pointtiin ja oletko sen alle, ei BMI-luokituksen mukaisiin lukuihin. Muista lisäksi että sinä olet tarpeeksi sairas levätäksesi ja syödäksesi riittävästi ja toipuaksesi. Jos mielessäsi käy ettet olisi, toimii se perusteena sille että kyllä vain olet! Muista myös että et voi kompensoida liikunnan energiavaikutuksia syömällä enemmän ja sillä tavoin jatkaa liikkumista toipuessasi. Kehosi ei ole kone ja jatkamalla liikkumista vain aiheutat stressitilan elimistöllesi ja täysi toipuminen estyy. Lisäksi liikunta toipumisprosessin aikana moninkertaistaa relapsin riskin ja pahimmillaan joudut pakkoliikuntakierteeseen, jota sinulla ei välttämättä vielä ole ollut.
Keho tulkitsee liikunnan vahingollisena tekijänä, joka nostaa kehon stressitilaa ja hajottaa kudoksia. Kun terve ihminen liikkuu, liikunta aiheuttaa mikrovaurioita lihaksistoon, jotka riittävän syömisen ja levon myötä vahvistuvat. Mutta kun syömishäiriöstä kärsivä ihminen liikkuu, hänellä on jo ennestään rasittunut keho ja liikunta vain rikkoo heikkoja kudoksia entisestään eikä siihen auta edes liikunnalla kulutettujen kalorien lisääminen ruoan muodossa; liikunta ylläpitää kehon korkeaa rasitus- ja nälkiintymistilaa.
Huom! Sinun ei tarvitse ryhtyä vuodelepoon mutta koita välttää mahdollisuuksien mukaan kaikkea ylimääräistä rasitusta.

Miten selättää liikunta-addiktio?

Kun korvaat liikunnan ja rasituksen toipumisvaiheessa parannat huomattavasti mahdollisuutta pysyvään ja hyvään remissioon. Liikunnasta luopuminen ei ole helppoa mutta on aivan välttämätöntä. Jotta sinun olisi mahdollista jättää liikuntakerrat väliin mieti tilalle jotakin korvaavaa aktiviteettia. Se voi olla mitä vain, esimerkiksi jos sinulla on ollut tapana mennä vaikka lenkille aamulla, korvaa se nukkumalla pidempään. Jos pidät käsitöistä, tee niitä. Tapaa ystäviäsi. Tee hyvin lyhyitä ja hitaita kävelyitä (15-20 min) ja havainnoi samalla ympäristöäsi kaikilla aisteillasi. Ota kuvia.

Miten sitten käytännössä kykenen edellä kuvattuihin tekemisiin ilman että repsahdan uudelleen? Suosittelen kirkastamaan tavoitteesi. Miksi liikunnasta pidättäytyminen on sinulle tärkeää? Mitä siitä seuraa jos palaat vanhaan? Et varmasti ole voinut hyvin sairastaessasi, mikset katsoisi mitä muuta elämällä on sinulle tarjolla? Luovu sairauden luomasta identiteetistäsi ja löydä oma persoonasi. Voit kirjoittaa itsellesi muistutuskortteja vaikeiden hetkien varalle; miksi liikunnasta pidättäytyminen on välttämätöntä? Tai voit askarrella aarrekartan toipumiseen liittyen joka muistuttaa sinua tavoitteestasi. Ennakoi myös riskejä. Jos koet riskin sille että lähdet kävelylenkillä juoksemaan, älä lähde kävelylenkille. Älä ylipäätään lähde ulos urheiluvaatteissa. Tunnista ja ennakoi riskit. Sinulla ei ole mitään menetettävää, vain saatavaa!

Lisäksi ajatusmallin muuttaminen auttaa. Sen sijaan että ajattelet mustavalkoisesti joutuvasi luopumaan liikunnasta koko elämäsi ajaksi muuta ajatusmallia. Sinä käyt läpi kehollesi rankkaa toipumisjaksoa, jonka ajaksi sinun täytyy pidättäytyä liikunnasta, ei siis loppuelämäsi ajaksi. Mikäli olet intohimoisesti harrastanut jotain lajia voit palata lajin pariin kun olet saattanut toipumisprosessin loppuun (eli olet biologisessa normaalipainossasi, hormonitoiminta toimii moitteetta, sinulla ei ole mitään nälkiintymisen oireita). Mutta varovaisuus on valttia ja kohtuus ennen kaikkea!
Kehosi tekee valtaisaa toipumistyötä parantumisen aikana ja se tarvitsee siihen kaiken ruoan ja levon. Emme voi itse koskaan tietää tarkalleen mitä kaikkea vaurioita kehossamme on, mutta kehomme tietää. Lepo on välttämättömyys, sillä se mahdollistaa näiden vaurioiden mahdollisimman täydellisen korjaamisen sekä painon jakautumisen tasaisesti.
Kehosi on fiksu: kun annat sille lepoa ja ravintoa se kyllä palkitsee sen moninkertaisesti :)

- Vuokko ja Heidi

Kognitiivinen dissonanssi ja toipuminen aikuisiällä; onko jo liian myöhäistä?

Teksti pohjautuu Your Eatopian artikkeliin (linkki) kognitiivisesta dissonanssista ja toipumisesta aikuisiällä sekä omiin kokemuksiini aiheesta. Keskeinen sanoma on, että koskaan ei ole mahdotonta eikä liian myöhäistä toipua syömioshäiriöstä, iästä riippumatta. Sinun ei ole liian myöhäistä toipua. Sinun tulee kuitenkin ottaa huomioon ja työstää kognitiivista dissonanssia, joka vaikuttaa toipumisessasi.

Mitä kognitiivinen dissonanssi tarkoittaa?

Mitä pidempään olet sairastanut, sitä enemmän aivoihisi on muodostunut syömiskäyttäytymiseen liittyviä suuressa kulutuksessa olevia alueita. Kuljet automaattisesti näiden syömishäiriöisten alueiden läpi, vähän samalla tavalla kuin kuljet liikenteessä eri paikkoihin sinulle ennestään tuttuja reittejä. Uusien kulkureittien löytäminen tuottaa aluksi vaivaa ja on työlästä mutta toistojen ja harjoittelun kautta tilanne helpottaa. 

Monet aikuisiällä sairastavat ovat sairastaneet vähintään vuosikymmenen. Tänä aikana aivojen toiminnanohjausjärjestelmät ovat joutuneet käyttämään valtavasti aikaa rationalisoidakseen ja minimoidakseen kognitiivista dissonanssia tietäen samalla että syömisen rajoittaminen on vahingollista ja samalla jatkaen sitä tästä tiedosta huolimatta. 

Kognitiivisella dissonanssilla (linkki) tarkoitetaan tilannetta, jossa emme toimi kuten tiedämme että meidän parhaaksi olisi. Tilanne muodostaa kuilun sen väliin miten haluaisimme määritellä itsemme ja miten todella toimimme. Kuilua kutsutaan kognitiiviseksi dissonanssiksi. Tunne on epämiellyttävä ja pyrkiäksemme vähentämään sen vaikutusta muotoilemme uudelleen toimintamme syitä, jotta ne eivät vaikuttaisi niin epäsopivilta liittyen kokemukseemme itsestämme. Olet saattanut aloittaa toipumisen lukuisia kertoja mutta ahdistuksen kasvaessa hallitsemattomaksi sortunut taas nipistämään syömisiä. Tällöin olet saattanut käyttää rationalisointia (esim ei tämä nyt niin paha juttu ole) toimintasi jatkamiseksi ja puolusteluksi, koska olet tuntenut olevasi ansassa tehdessäsi sellaista minkä samalla tiedät ettei se ole sinulle hyväksi. Rationalisointia on kolmea tyyppiä: 360-asteen kieltäminen, neuvottelu ja vertailut. Yleisin 26-52-vuotiaiden syömishäiriötä sairastavien rationalisointikeino on neuvottelu. Neuvotteluja voit käydä niin itsesi kuin läheistesi kanssa. Vertailua rationalisointikeinona on helppo harjoittaa. Löydät aina jonkun joka on laihempi tai harjoittaa vielä pahempia sairauden toimintoja jne. 

Sinun tulee kuitenkin hyväksyä että käytitpä edellä mainittuja kaikkia rationalisointikeinoja tai niistä vain yhtä tai kahta, täytyy sinun hyväksyä että et voi jatkaa kognitiivisen dissonanssin vähentämistä keksimällä verukkeita sille että voit jatkaa sinulle haitallista toimintaa. Jos jatkat, tulet kohtaamaan monenlaisia vakavia haittoja niin fyysisellä, psyykkisellä kuin sosiaalisella puolella (kts linkki). Mitä kauemmin jatkat, sitä enemmän haittaa itsellesi tuotat. Aloita toipuminen nyt, sillä nyt on hyvä aika! Se ei tapahdu itsestään! Muutos ei tapahdu yhdessä yössä ja sinun tulee kulkea vähemmässä käytössä olleita reittejä pitkin aivoissasi lukuisia kertoja mutta uusi normaali on mahdollista saavuttaa, riippumatta iästäsi. 

Itse olen sairastanut lähes 20 vuotta (ajoin tilanne on ollut hyvä, ajoin quasi ja ajoin aktiivinen relapsi) ja tunnistan käyttäneeni paljon rationalisointikeinoja, etenkin neuvottelua ja vertailua. Ne astuvat vahvasti kuvaan etenkin pyrkiessä haastaa sairautta. Minua on auttanut paljon tieto sairauden pitkittymisen aiheuttamista vaurioista. Olen pystynyt käyttämään faktoja sairautta vastaan, muistuttamaan niillä itseäni vaikeissa tilanteissa ja muuttamaan käyttäytymistäni. Olen hyväksynyt, että en voi elää samalla tavalla kuin henkilö, jolla ei koskaan ole syömishäiriötä ollut. Joudun luopumaan tietyistä asioista, kuten juokseminen, todennäköisesti loppuelämäkseni, koska se laukaisee minulla herkästi relapsin. Jos pidän itsestäni huolen, voin elää täysipainoista elämää mutta minun tulee olla tiettyjen asioiden suhteen varuillani. En voi laihduttaa, mahdollisesti en voi urheilla runsaasti, minun tulee huolehtia riittävästä syömisestä joka päivä. Osa kehossani olevista vaurioista on luultavasti pysyviä, osa ajan kanssa korjautuvia mutta en voi vaikuttaa menneeseen. Sen sijaan tulevaisuuteen voin. 

- Vuokko

Ateriaesimerkkejä

Olen huomannut, että yksi eniten kysymyksiä aiheuttava aihe MinnieMaudissa on ateriat. Millä tavalla pitää syödä, että saa minimit täyteen?
Joten tässä postauksessa avaan vähän tätä asiaa ja annan erilaisia esimerkkejä siitä, millaisia voi ateriat ja välipalat olla.

Ihan ensiksikin kannattaa vaihtaa kaikki kevyet ja rasvattomat tuotteet normaaleihin tuotteisiin. Eli esim. kevytjuusto normaaliin, rasvaton maito kevyeeseen tai täysmaitoon, rasvattomat rahkat normaaleihin jogurtteihin jne. Tämä siksi, että joudut syömään kevyttuotteita huomattavasti enemmän verrattuna normaaleihin tuotteisiin saadaksesi tarvittavan energiamäärän täyteen. Lisäksi kevyttuotteet ovat lähes aina syömishäiriön sanelema asia, joten parantumisesi kannalta on olennaista pystyä syömään muita kuin kevyttuotteita.

Mikäli sinulla on ateriasuunnitelma käytössä voit totta kai jatkaa sen noudattamista, mutta lisää energiaa pienillä muutoksilla, kuten juurikin noiden kevyttuotteiden korvaaminen aidoilla, rasvan käyttö, erilaiset naposteltavat ja levitteet kehiin, jne.
Tärkeintä on se, että saat energiaa tasaisesti pitkin päivää, esimerkiksi jokainen ateria sisältää 600 kcal ja syöt 5-6 krt päivässä = 3000 - 3500 kcal!
 

Aamiainen

Vaihtoehto 1: Astetta parempi kaurapuuro
Tee kaurapuuro maitoon (joko kevyt- tai täysmaito, tai vaihtoehtoisesti manteli-, kookos-, riisi- tai jotain muuta vastaavaa maitojuomaa) niin, että hiutaleita on 1,5 dl (40-50 gr) ja nestettä 2 dl.
Lisää joukkoon reilu ruokalusikallinen (~ 20 gr) maapähkinävoita tai jotain muuta haluamaasi levitettä (esim. Nutellaa tai suklaalevitettä) tai öljyä.
Voit lisätä joukkoon reilun ruokalusikallisen jotain siemeniä tai pieni kourallinen pähkinöitä (~ 15-20 gr) tai kuivattuja hedelmiä.
Banaani tai kaksi pienempää hedelmää tai lasillinen mehua.

40 gr kaurahiutaleita mantelimaitoon tehtynä, banaani, soijakookosjogurttia 50 gr,
raejuustoa 50 gr, maapähkinävoita 20 gr, pieni kourallinen kuivattuja hedelmiä

Vaihtoehto 2: Suklainen leipä- ja jogurttiaamiainen
Kaksi viipaletta leipää tai 4 riisikakkua, joiden päällä reilusti levitettä (voi, maapähkinävoi, Nutella, suklaalevite...) ja puolikas banaani.
Jogurttia (ei rasvatonta tai kevyttä!), johon lisää toinen puolikas banaania, ruokalusikallinen kaakaojauhetta/vastaavaa, 4 ruokalusikallista muroja tai mysliä, reilu ruokalusikallinen haluamiasi siemeniä tai pähkinöitä (n. 15-20 gr).
Kuppi kaakaota tai chai lattea tmv.

Lounas ja päivällinen

Pastaa 80-100 gr (keittämätön paino!), haluamaasi lihaa tai kanaa tai kalaa tai tofua minimissään 50 gr öljyssä paistettuna.
Pieni kourallinen salaattia.
Leipä levitteellä ja päällisillä.
Lasillinen (n. 2 - 2,5 dl) kevyt- tai täysmaitoa.
Jälkiruoaksi esim. suklaata (n. 30 gr) tai 3 täytekeksiä tai 6 tavallista keksiä tai 50 gr irtokarkkeja

300 gr kirjolohikiusausta, kurkkua, 50 gr raejuustoa; jälkiruoaksi 1 vanukas ja 80 gr
irtokarkkia

Iltapala

Vaihtoehto 1: Karjalainen
Kaksi isoa tai kolme pientä karjalanpiirakkaa voilla ja juustolla.
Yksi banaani tai kaksi pienempää hedelmää tai lasillinen mehua.

3 pientä karjalanpiirakkaa, joista kaksi voilla ja juustolla, yksi maapähkinävoilla
ja banaanilla, 1 vanukas, 1 hedelmä = 700 kcal

Vaihtoehto 2: Maapähkinävoiunelma
Kaksi leipää tai 4 riisikakkua reilulla kerroksella maapähkinävoita (ruokalusikallinen leipää kohti), yksi banaani siivuttuna leipien päälle.

kaksi maapähkinävoi-banaanileipää sekä kreikkalainen jogurtti = 600 kcal

Vaihtoehto 3: Pieni mutta paljon energiaa
100 grammaa kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä.
Lasillinen mehua sekä haluamasi tuore hedelmä.

Vaihtoehto 4: Herkullinen
Haluamiasi keksejä n. 60 gr (esim. 6 kpl Oreo-keksejä tai 12 kpl pieniä keksejä).
Iso lasillinen kevyt- tai täysmaitoa.
70 gr kuivattuja hedelmiä.

2 mp-banaanileipää, hedelmäsalaatti rahkalla ja maapähkinävoilla ~ 600 kcal

Välipala

Vaihtoehto 1: makean suolainen unelma
6 suolakeksiä, 60 gr maapähkinävoita tai Nutellaa tmv haluamaasi levitettä.
Banaani tai kaksi pienempää hedelmää tai lasillinen mehua.

Vaihtoehto 2: Suklainen
100 gr suklaata.

Vaihtoehto 3: On the go
Croissant tai jokin muu isohko leivos.
Banaani tai kaksi pienempää hedelmää.
Kuppi kaakaota tmv.

Huomio!!

Nämä ovat vain ehdotuksia ja itse hyväksi koettuja keinoja, ja näitä voi varioida todella paljon. Jokainen ateria ja välipala sisältää n. 600 kcal: osa voi olla 620, osa 590, mutta keskimäärin 600 kcal.
Mikäli minimisi on 2500 kcal, voit koostaa sen niin, että syöt 600 kalorin aamiaisen, lounaan ja päivällisen, ja kaksi 300 kalorin välipalaa.
Esimerkki 300 kalorin välipalasta: suklaapatukka ja hedelmä tai croissant ja hedelmä tai täytetty donitsi ja hedelmä tai 4 suolakeksiä maapähkinävoilla/Nutellalla tai muulla vastaavalla.
Tai toinen vaihtoehto on jakaa jokin välipalaehdotus kahteen osaan.
Mikäli minimisi on 3000 kcal, syö jokaisella aterialla 600 kcal, ja viisi ateriaa päivässä.
Mikäli minimisi on 3500 kcal, syö kuten kuvatut viisi 600 kcal sisältävää ateriaa plus lisää kaksi 300 kcal välipalaa esim. aamiaiselle ja päivälliselle.

Voit korvata...
... 100 gr suklaata yhdellä Nutridrinkillä.
... 2 leipäviipaletta neljällä näkkileivällä tai riisikakulla.
... yhden Nutella-annoksen voi korvata banaanilla.
... yhden annoksen kanaa korvaa about 60 gr soijaa tmv.
... jauhelihan ja voin tai muun vastaavan voi korvata puolikkaalla kananfileellä ja isolla ruokalusikallisella pestoa.
... maitolasin voi korvata jogurtilla.
... yhden hedelmän voi korvata 3-4 kpl kuivatulla tai tuoreella luumulla tai 2,5 dl marjoja tai yhdellä hedelmäpiltillä.

Nämä määrät ovat vain minimejä, joten on ehdottoman ok mennä yli. Kehosi vain kiittää sinua siitä :)

Lisätietoa ruokien vaihtotaulukosta löytyy täältä.
Lisätietoa ateriaesimerkeistä täällä, täällä ja etenkin täällä. 

<3: Heidi

FAQ - kysymyksiä

Yksi isoimmista ja tärkeimmistä osioista tässä blogissa on FAQ-sivu (klik!), sillä olemme varmoja, että teillä on mielessänne kysymyksiä.
Voi olla, että et ole koskaan edes kuullut MinnieMaudista ja minimeistä (klik!), joten on täysin ymmärrettävää että sinulla on kysymyksiä.

Koska letsrecover.net (klik!) ja Your Eatopia (klik!) ovat olleet erittäin suureksi hyödyksi sekä Vuokolle että Heidille sekä lukemattomille monille muille, niin FAQ-osiossa käsittelemme osaksi myös letsrecoverin kysymyksiä, sekä osaksi teidän esittämiänne kysymyksiä.

Joten nyt saa esittää niitä kysymyksiä, jotka ovat vaivanneet mieltä syystä tai toisesta.
Kysymyksiä voi esittää tähän postaukseen sekä FAQ-sivulle, ja aikaa kysymyksille on toistaiseksi.
Pyrimme vastaamaan kysymyksiin mahdollisimman nopealla tahdilla, mutta koska blogi on vasta perustettu, niin arvostamme kärsivällisyyttänne mikäli emme heti ehdi paneutua kysymyksiin.
Mutta jokainen kysymys saa vastauksensa! :)

<3: Heidi

Kokemuksia relapseista ja niistä selviytymisestä

Ajattelimme Heidin kanssa jakaa kumpikin kokemuksiamme relapseihin liittyen. Nehän ovat valitettava osa syömishäiriöistä toipumisen prosessia ja saattavat tapahtua esimerkiksi jonkin elämäntapahtuman laukaisemana vaikka olisi ollut terveenä jo pitkään (Your Eatopia, linkki.).

Itselläni on lähes kahdenkymmenen vuoden syömishäiriötausta. Olen viettänyt vuosia quasi-recovery-vaiheessa (linkki), saavuttanut ajoittain tervettä tasapainoa mutta vajonnut taas uudelleen aktiiviseen syömishäiriöön. Itselleni quasi-recovery on mahdollistanut työn ja ihmissuhteet mutta samalla pitänyt minut sairauden maailmassa esimerkiksi pakkoliikunnan muodossa. En ole ollut vapaa vaikka näennäisesti tilanne on ollut jotenkin hallinnassa. Kun sairastuin 14-vuotiaana oli anoreksia hyvin aggressiivinen ja seuraavat vuodet menivät sumussa ja nälässä enkä edes halunnut parantua. Olin erilaisissa hoidoissa, päiväsairaalassa, sairaalassa, terapiassa... mutta en tavoittanut sisäistä ääntäni. Oikeastaan todellisen paranemismotivaation saavutin vasta kun alkoin olemaan opinnoissani loppusuoralla. Halusin siirtyä työelämään terveemmän kirjoissa. Niin sainkin tilannetta korjattua hyvin ja ehkä voisi sanoa että saavutin quasi-recoveryn tilan. Siitä kuitenkin lopulta retkahdin ja uuvuin ja taas meni puolisen vuotta kunnes pääsin taksisin quasi-tasolle josta taas sitten retkahdin stressin käydessä ylivoimaiseksi.

Your Eatopia-sivuston löysin 2013 syksyllä ja ehkä ensimmäistä kertaa tuntui että saan vastauksia kysymyksiini ja perusteluja asioille. Olin uupunut ja pakkoliikunnan loppuunkuluttama. Luin Gwyneth Olwynin (Your Eatopia-sivuston perustaja) blogikirjoituksia, liityin sivuston keskustelufoorumeille ja olin niin valtavan helpottunut. Annoin itselleni luvan syödä ja paino normalisoituikin nopeaa vauhtia syksyn aikana. Lopulta sitä säikähdin ja seurasi relapsi. Tilanne pysyi kuitenkin suhteellisen hyvällä tasolla ja olin "normaalin kirjoissa", enkä antanut sairauden viedä minua syvemmälle. Tuon relapsin jälkeen on tapahtunut liikettä ylös ja alas ja välillä olen ollut hyvin turhautunut tilanteeseen. Keho voi jo aika hyvin mutta mielen puolella on tehtävää. Toki en voi odottaa mitään pikaratkaisuja vuosikymmeniä kestäneessä tilanteessa.

Uskon, että relapseista oppii joka kerta. Tiedän, että niihin ei pidä jäädä vaan tiedostaa tilanne, olla itselleen myötätuntoinen ja tehdä tarvittavat muutokset (pakkoliikunnan lopettaminen, MM:n minimien syöminen ja aivojen treenaus pois sairauden urilta) jotta toipuminen voi jatkua. Toipuminen ei ole lineaarista vaan aaltoliikettä ja tärkeintä on suunta! Että olet kaikesta huolimatta matkalla eteenpäin. Itselläni on auttanut ns järjen ääni, tietoisuus siitä että vaikka kuinka turvalliselta relapsi aluksi tuntuu, vie se vain syvemmälle suohon, on hengenvaarallinen keino pyrkiä hallitsemaaan ahdistusta ja sieltä täytyy kuitenkin kivuta takaisin ylös joka kerta uudelleen. Olen siis retkahdettuani alkanut mahdollisimman pian tilanteen myönnettyäni syömään enemmän ja vähitellen se on tullut helpommaksi.

Mielestäni on tärkeää pyrkiä tiedostamaan asiat, jotka saattavat triggeröidä sinua ja altistaa relapsille. Itselläni on esimerkiksi juokseminen sellainen jota en hyvin todennäköisesti koskaan enää voi tehdä koska se saa minut herkästi pakkoliikunnan kierteeseen ja vaikuttaa syömisiini. Se on asia joka täytyy vain hyväksyä. Se on yksi asia jonka tiedostaminen auttaa minua turvaamaan terveyttäni. Minun on siedettävä fakta, että ympärilläni ihmiset juoksevat minkä jaloistaan pääsevät mutta se ei tarkoita että minunkin täytyisi niin tehdä. Jokaisella meillä on asioita, jotka eivät meidän tilanteeseemme sovi, on ihmisiä jotka allergian vuoksi joutuvat välttämään tiettyjä ruoka-aineita. Samalla tavalla omaa hyvinvointia on velvollisuus ja oikeus vaalia ja olla altistamatta itseään haitallisille asioille mitä ikinä ne ovatkaan.

Ihanaa sunnuntaita kaikille :)

- Vuokko

Neljääntoista sairausvuoteen sisältyy niin monta relapsia, etten ole niistä perässä pysynyt. Kutsunkin vuosia 2007-2010 mustiksi vuosiksi, koska anoreksia oli silloin kaikkein pahimmillaan eikä mulla juuri ole muistikuvia noista vuosista. Hataria yksittäisiä, mutta siinäpä ne.
Joten tämä mun relapsitarina pohjautuu tähän mun viimeisimpään relapsiin, koska mä nyt tiedostan mikä ajoi mut siihen takaisin. Mitä virheitä tein, mitä jätin tekemättä.

Viime syksynä kun minua uhkasi monielinvaurio (munuaiset olivat pettää hetkenä minä hyvänsä) käännyin siis netin ihmeellisen maailman puoleen tarkoituksena etsiä parantumistietoa. Minulle annettiin Syömishäiriöyksikössä (ja päiväosastolla) ateriasuunnitelma - atsi - jota vihasin ja olen aina vihannut. Tiesin, että jos haluan ylös siitä kuopasta, en voi noudattaa ateriasuunnitelmaa, koska se ei toimi minulla, ei ole koskaan toiminut.
Sitten löysin MinnieMaudin, letsrecover.netin ja Your Eatopian ja päätin kokeilla tätä, koska mitä mä voin hävitäkään? Nopeasti nostin kalorit 3000 kcal ja paino nousi nopeasti, koska olin kuivattanut itseni ihan täysin. Kun minulle iski extreme hunger (linkki!), niin kauhistuin. En tiennyt enkä osannut käsitellä sitä EH:ta ja täysinäisyyden tunnetta vaan oksensin kaiken EH:n aikaiset ruoat. Ahdistus muuttuvasta kehosta oli hirvittävä, tunteiden herääminen oli hirvittävää aikaa ja halusin koko ajan vain lopettaa toipumisen.
Mutta yhtenä päivänä ollessani koirani kanssa kävelyllä kroppani tuntui jämäkämmältä, energisemmältä, ja yllättäen minuun iski halu juosta, joten mä juoksin. Vitsit se tuntui niin hyvältä! Mulle tuli tosi hyvä fiilis, mieliala oli korkealla, hymyilytti ja nauratti ja selän rajut hermokivut hellittivät liikkeessä. Joten mä rupesin hyvin hiljakseltaan rakentamaan pohjakuntoa ja parin kuukauden ajan mun juoksulenkit olivat vain parinkymmenen minuutin mittaisia, ja jolloin hölkkäsin vain pari kolme pätkää ja kävelin loput.
Pätevyyskokemuksia rupesi tulemaan oikein urakalla, sillä mun risainen kroppa pystyi johonkin sellaiseen kuin juoksuun! Olin siis ollut koko kesän ja syksyn tauolla balettitunneista ja tarvitsin edes jotakin liikuntaa pysyäkseni järjissä.
Mä olen hyvin kehollinen henkilö. Tunteeni ovat normatiivistä suurempia ja intensiivisempiä ja tunnen ne koko kehollani voimakkaasti. En ole koskaan ollut hyvä vain olemaan paikoillani, en edes lapsena, jolloin lempileikkini oli hevostallin pito meidän takapihalla :D
Joten nyt löysin erinomaisen ahdistuksen- ja kivunhallintamenetelmän: juoksemisen. Ja jotta mä kehittyisin niin mun piti syödäkin enemmän.
Juoksussa kehityin koko ajan enemmän ja siitä tuli äärettömän tärkeä asia minulle.

Mutta yksi asia mätti, tai oikeastaan kaksi.
En uskaltanut levätä täysin. Totta kai pidin helpompia päiviä, jos olin edellisenä päivänä juossut esim. vitosen. En todellakaan joka päivä juossut vitosen lenkkiä, vaan välissä oli parin kilsan kävely+hölkkälenkkiä, rauhallista hölkkää jne. Mutta puhdasta lepopäivää en uskaltanut itselleni suoda.
Toinen oli se, etten uskaltanut kohdata läheskään kaikkia pelkoruokia. Mä en tiennyt miten niitä kohdataan, mulla ei ollut siihen keinoja. Odotin aina hetkeä, jolloin tunsin olevani valmis ja iskin silloin kynteni helppoon pelkoruokaan, ja taas meni pari-kolme viikkoa, ennen kuin uskalsin kokeilla seuraavaa pelkoruokaa.
Eli mulle jäi paljon ruokarajoitteita, ja kun sitten tulivat touko- ja kesäkuu lämpimine keleineen ja mun ruokahalu katosi ihan täysin, nämä ruokarajoitteet ottivat vallan. Juoksussa sen sijaan edistyin koko ajan enemmän ja enemmän, mutta poikkeuksena parin kuukauden takaiseen (eli akseli marras-huhtikuu -15-16) oli se, että se oli pieni pakko mennä juoksemaan. Enää se ei tuonut yhtä suurta mielihalua eikä se lievittänyt ahdistusta, päin vastoin: se loi ahdistusta ja väsymystä.

Valmistuin tradenomiksi kesäkuussa ja heinäkuussa oli juhlat, joita olin pitkään odottanut ja haaveillut. Mutta sitten koittikin tyhjyys: entäs nyt? Noh, sehän oli kuin tervetuloa -kutsu syömishäiriölle. Tässä tilanteessa sh tarjosi minulle jotakin sisältöä elämään, ja toiseksi sh on selviytymiskeinona ihan selkäytimessä, joten jos jotain pahaa tapahtuu niin mä reagoin siihen aina ensimmäisenä syömishäiriöllä.
Yhtäkkiä löysin itseni tilanteesta, jossa itkin kun piti lähteä juoksemaan. En olisi halunnut; kroppa oli hyvin väsynyt ja kipeä, jalat painoivat tonnin, sydän tuntui hyppäävän rinnasta ulos. Eli klassinen ylikuntotila. Alkusyksyyn saakka tilanne paheni päivä päivältä myös ruokien suhteen ja luoja ties miten pahaan tilanteeseen olisin ajanut itseni ellei mun kroppa olisi pistänyt stopin. Vasemman jalan jänteet olivat tulehtuneet todella pahasti, ja jänteen ja lihaksen yhtymäkohta hankasi luuta äärimmäisen kivuliaasti. Lääkäri kielsi juoksemisen ehdottomasti, vaikka mä siltikin yritin ottaa pari juoksuaskelta mutta lopetin siihen, koska kipu oli niin kova. Rupesin kävelemään kelloa ja sykemittaria vastaan. Tein intervalleja ja kotona omaa jumppaa, vaikka en olisi yhtään halunnut. Mutta anoreksian ote minusta oli niin raju, etten uskaltanut laittaa kampoihin kunnolla; yritin kyllä mutta kaduin aina katkerasti.
Mulla oli parantumisaikomuksia: kunhan laihdun xx kg alle, niin sitten; aloitan ensi viikolla; mä nyt odotan tän kuun loppuun ja aloitan sitten.. jne.
Mutta viimeinen niitti oli psykologini sanat kokemusasiantuntijan koulutukseen haun epäonnistumisesta.

Syyskuun puolivälissä jouduin tekemään valinnan: onko syömishäiriö mulle tärkeämpi asia kuin haaveilemani kokemusasiantuntijan koulutukseen haku?
Ei. Ei se ollut, ja siltä istumalta mä tein muutoksia. Otin MM:n käyttöön, rupesin hellittämään kävelylenkeistä ja muusta touhotuksesta, ja nyt todellakin syön minimien (klik!) mukaan ja ylikin, en enää jaksa ylläpitää ruokapäiväkirjaa eikä pääni sisällä oleva kalorilaskuri tikitä niin voimakkaasti; välillä se on jopa unessa ;)
Ne kaksi virhettä - pelkoruoat ja lepo - on nyt niitä, jotka mun pitää korjata. Siksi puhun levosta ja pelkoruokien jatkuvasta kohtaamisesta koko ajan, koska parantumistyössä on ensiarvoisen tärkeää kehittää uusia toimivia ajatus- ja käyttäytymismalleja entisten tuhoisten tilalle, ja miten aivoja oikein koulutetaan oppimaan näitä uusia malleja? Altistamalla ja toistamalla. Ensin altistetaan ja sitten toistoa toiston perään.

Nyt minulla menee jo aika hyvin. Kehoni on tottunut saamaan ruokaa ja se vaatii koko ajan enemmän ja enemmän. Viime vuonna tein sen virheen, että oksensin ne ruoat, niin otin opikseni enkä ole oksentanut! Tämä on itselleni mieletön voitto, koska kompensointi laukaisee todella ikävän kierteen rajoituksineen ja ahmintoineen, ja tätä kierrettä voi olla hankala saada poikki.
Mä olen optimistinen tämän parantumisprosessin suhteen: mulla on haave ja tavoite, jotka asettavat myös tietyn paineen mulle pysyä hyvässä kunnossa jaksaakseni käydä koulutus läpi ja toimia kokemusasiantuntijana.
Ja eiköhän se taida olla myös niin, että tämä on nyt se viimeinen kerta, kun löydän itseni tästä tilasta. Haluan todella kovasti auttaa muita ja näyttää mallia omalla esimerkilläni. Haluan kääntää sairauteni mun voimavaraksi, ja näin mä sen voin tehdä :)

Ainoa tilannetta varjostava asia on mun kehon vauriot. Minulla on sydämessä sivuääni ja vuoto mitraaliläpässä, ja maksaan on syntynyt sh:n takia pientä häikkää, ja luusto on todella huono. Minulla on vaikean osteopooroosin myötä syntynyt useita rintarangan nikamamurtumia ja olen lyhentynyt 5 cm niiden takia. Sairastan sh:n lisäksi myös fibromyalgiaa, joka aiheuttaa erilaisia kiputiloja kudoksissa. Apu on säännölliset elämäntavat ja liikunta.
Joten kun myöhemmin tunnen oloni varmaksi, aion kokeilla juoksemista uudelleen ja pitää lepopäiviä.
Poikkeuksena esim. viime syksyyn tunnen itseni vahvemmaksi ja varmemmaksi. Tiedän pystyväni siihen psyykkiseen työhön, koska olen saanut terapiasta todella paljon hyviä apukeinoja, mutta kehoani mun on pakko oppia kuuntelemaan ja kunnioittamaan enemmän; muuten ei mistään tule mitään.

Kuten Vuokko kertoi omassa kokemuksessaan, niin on tärkeää tiedostaa ne triggerit, jotka altistavat relapsille. Jos sinulla on recovery-ig, niin lopeta triggeröivien tilien seuraaminen, se on parasta juuri sinulle. Suosittelen etsimään bodypositive -tilejä ja realcovery -tilejä, joissa oikeasti edetään kohti terveyttä. Hankkiudu eroon sellaisista asioista, jotka pitävät sinua sairaudessa kiinni, esim. farkkuostoksilla ota kokeiltavaksi heti numeroa tai paria isommat farkut ja jätä ne tällä hetkellä sopivat farkut hyllylle. Mitä ruokaan tulee, niin kokeile suosiolla uusia erilaisia ruokia ja vältä omia turvaruokiasi.
Mieti millainen oli se tilanne, kun relapsi tapahtui. Muuttuiko elämäntilanne? Vai oliko syynä heikko itsetunto, jonka takia päätit pudottaa pari kiloa ollaksesi rantakunnossa kesällä? Relapsiin on aina jokin syy, joten relapsit ovat opettavaisia: mitä pitää tehdä tai välttää parantumisvaiheessa, jotta nyt ei päädytä samaan vaan oikeasti parannutaan (tai päästään ns. remissioon (klik!).
Täytyy tiedostaa se fakta, että tietyt asiat eivät koske minua (tai sinuakaan), ja näitä asioita ovat mm. shitness, dieetit, pikadieetit ja -laihdutuskuurit, sillä näille mä olen allerginen ja näistä mä sairastun. Aivan kuten pähkinäallergikko sairastuu syötyään pähkinöitä, sh-potilas sairastuu laihduttamisesta.
Mutta ihan lopuksi vielä: muista, että sinä todellakin ansaitset parantumisen ja terveen elämän ja hyvää, maittavaa (tai vähemmän maittavaa :D) ruokaa, ja sinulla on oikeus lötköttää sohvalla koko päivä katsoen Netflixiä, koska kehosi tekee sillä välin valtavan arvokasta työtä korjaten niitä vaurioita, joita syömishäiriö on aiheuttanut.
Ja sinä todella olet kaiken sen arvoinen! :)

<3: Heidi