Joten tässä postauksessa kerron vinkkejä kuinka kohdata omia pelkojaan.
Parantumisvaiheessa omia pelkojaan pitää kohdata. Pelkojen kohtaaminen on pakollinen ja väistämätön osuus, sillä muuten parantuminen ei onnistu. Pelkojen kohtaaminen on myös pelottavaa ja se on myös kaksiteräinen miekka: kun tilanteesta selviää, siitä saa positiivista vahvistusta ja onnistumisen kokemuksia, mutta samalla se vie kohti tuntematonta. Tuntematon pelottaa syystäkin ja syömishäiriöpotilaalle tuntematon on just sen oman oireilun ulkopuolella. Syömishäiriö on tuttua ja turvallista, ja syömishäiriöpotilaalle muodostuu todella herkästi turvaruokia, joilla ei välttämättä ole minkäänlaista logiikkaa.
Tästä esimerkkinä voin sanoa sen, että toissa vuonna ollessani todella huonossa kunnossa, niin mun turvaruokia oli hedelmätoffee ja suklaa, sekä alle 60 kalorin Skyrit. Jos järjellä miettii, niin eihän tuossa ole mitään logiikkaa!
Mutta kun harvoin niissä onkaan.
Kullekin pelkoruokien kohtaaminen on yksilöllistä, koska jokaisella on omat pelkoruokansa, mutta tietyt seikat pätevät tästä huolimatta.
Ensinnäkin altistaminen, altistaminen ja vielä kerran altistaminen, eli mennään suoraan päin sitä mikä pelottaa. Tämä on ainoa keino päästä yli peloista, sillä ne pelot eivät maagisesti vaan katoa tai aivot eivät niitä yhtäkkiä unohda yön aikana. Lisäksi mitä enemmän pelkoruokia on sitä enemmän ne rajoittavat normaalia elämää - ja eikös normaali elämä ole se mihin tähdätään?
Eli kun tunnistetaan pelkoruoka niin sitä päin mennään, eli se pelkoruoka syödään.
Jos olet ihan alussa ja pää täysin pyörällä, niin voit aloittaa tekemällä vaikka listaa näistä peloista, ja listaa kaikki mitä pelkäät: ruoat, tietyt vaatteet, kehonkuva, seurassa syöminen, tietyt pakko-oireet jne. Aloita pelkojen listaus helpoimmasta: mikä näistä peloista (tai vaikka pelkoruoista) on minulle helpoin, ja mikä on vaikein? Sitten listaa ne tässä järjestyksessä.
Itselleni oli todella kova pala kohdata yli 60 kalorin Skyr ja se oli kuitenkin mun listan helpoin. Söin creme brûleen makuisen Skyrin ja tajusin, ettei tästä tapahtunutkaan mitään, ja kaiken huipuksi se Skyr oli niin paljon paremman makuista kuin ne rasvattomat ja sokerittomat makeutusaine-Skyrit! Tämän jälkeen otin tämän Skyrin listalle ja rupesin syömään muitakin tämän sortin Skyrejä. Näin siis toistin uutta käyttäytymismallia niin kauan, ettei se enää ahdistanut, ja näin myös mun aivot saivat uuden viestin ja lakkasivat viestittämästä ahdistu ahdistu -viestiä aina Skyrien kohdalla.
Kun ihminen pelkää jotain - olipa se karhua tai lakupatukkaa - niin aina pelon kohteen kohdatessaan aivot vaistoavat vaaran ja viestittää ihmiselle ahdistuksella ja pelolla, että nyt karkuun! Mikäli kyseessä onkin lakupatukka, niin ahdistus pitää huolen siitä, että ihminen pysyy kaukana tästä mahdollisesti vahingollisesta pelosta.
Ongelma tästä muodostuu silloin, kun pelon kohde on epäadekvaatti eli vaikkapa se lakupatukka, koska eihän se nyt ihmistä millään tapaa uhkaa!! Mutta aivot eivät sitä tiedä, joten hyvin oppimiskykyisenä ihminen voi (ja ihmisen pitääkin!) uudelleenkouluttaa aivot, päästämään irti niistä epäadekvaateista peloista ja muuttamaan negatiivinen tilanne ensin neutraaliksi ja sitten positiiviseksi, ja ihmisaivot oppivat toiston kautta, sillä joka ikinen tekemämme asia jättää jäljen aivoihin.
Joten pelkojen kohtaaminen pitää olla aktiivista ja toistuvaa ja sen on hyvä tapahtua pienen ajan sisällä, esimerkiksi päivittäin. Itse olen puhunut siitä, että pitää odottaa olevansa valmis ja tällä tietysti on puolensa, mutta itse ainakin putosin siihen ansaan, etten ollutkaan koskaan tarpeeksi valmis niihin oikeasti pahoihin ja rajoittaviin pelkoihin, vaan siloittelin pintaa, jolloin pelot muodostuivat suureksi rajoitteeksi. Toisaalta päivittäinen - jopa 2-3 kertaa päivässä tapahtuva - altistaminen voi käydä raskaaksi mutta ainakin itseni kohdalla se tuotti kaikkein parhaimmat tulokset. Eli pitää kuulostella itseään ja etsiä se sopiva aikataulutus, jolla syntyy hyvin tuloksia mutta joka ei uuvuta sinua ihan tyystin.
Miten sitten voi selvitä näistä tilanteista?
Keskittymällä hetkeen ja keskittymällä tekemiseen. Jotta altistus olisi täydellinen ja onnistunut niin siihen hetkeen pitää keskittyä ja ottaa se vastaan sellaisena kuin se tulee!
Pelottavaa, eikös? Mutta näin sinä huomaat ja saat luoton siitä, että se tunne tulee ensin hyökyaallon lailla, aiheuttaa paljon ajatuksia mutta sitten se laskee, ja lopuksi tulee se kuuluisa voittajafiilis! Kun näitä ajatuksia tulee, niin laita ne merkille ja anna niiden mennä pois mielestä äläkä jää niihin kiinni. Mikäli tämä tuottaa vaikeuksia niin voit vallan hyvin kohdata pelkoruokia tai muita pelkojasi ystävän, perheenjäsenen tai vaikka terapeutin läsnäollessa mutta kuitenkin niin, että seuralaisesi ei häiritse sun altistumista eli ei jatkuvast siirrä huomiota muualle. Huomion poissiirtäminen on oleellinen taito ja on todella hienoa tunnistaa milloin sitä tarvitaan, ja jos pelkoruoan kohtaamisen ajatus ja sen syömisen aloittaminen aiheuttaa lähes paniikkikohtauksen, niin silloin voit käyttää vaikka jotain tippitaidoista saadaksesi pahimman tunneryöpyn laantumaan, ja sitten siirry altistukseen.
Mutta mitä sitten pitäisi tehdä, jos oikeasti vaan haluaa juosta karkuun tai jälkikäteen tekisi mieli kompensoida?
Ensinnäkin, muista se, että parantuminen on valinta, joka pitää tehdä uudelleen ja uudelleen joka päivä monta kertaa päivässä. Yksikin lipsahtaminen voi helposti johtaa toiseen ja viikon päästä ollaankin lähtöpisteessä ja sitten joudut tekemään koko työn uudelleen.
Eli tee suunnitelma ja pidä siitä kiinni. Suunnittele vaikka ystävän tai terapeutin kanssa yhdessä listaa tai kerro hänelle, jotta hän sitten pyytää selontekoa jälkikäteen ja pitää tarvittaessa vähän rotia.
Kun jälkikäteen nousee ajatuksia lihomisesta, kontrollin menettämisestä ja pakosta kompensoida, niin ne ovat sairauden ajatuksia!
Kukaan ei liho munkista tai edes viidestä, ja suklaalevy ei taatusti tee sinulle mitään muuta kuin hyvää! Itse jouduin alkuun perustelemaan, että "tämä suklaa menee tukemaan mun sydämen, maksan ja aivojen vointia, ja tämä mehu buustaa rautatablettien imeytymistä ja auttaa mun maksaa muodostamaan riittävästi glukoosia aivoille". Pikkuhiljaa tämä perusteleminen jäi pois ja enää suurien pelkojen kohdalla jouduin tekemään tätä perustelua.
Näiden pelkojen kohtaaminen ei saa jäädä yhteen kertaan, eli esimerkiksi syödä yksi donitsi, vaan sitä pitää kohdata toistuvasti niin kauan, ettei se enää ahdista. Tämänkin jälkeen on hyvä tiedostaa se, että kerran selätetty pelkoruoka voi nousta pelkolistalle uudelleen, eli mikäli huomaat jonkin pelon tulleen takaisin, niin kohtaa se uudelleen, ja uudelleen ja uudelleen.
Tämä on pitkäjännitteistä puuhaa mutta se oikeasti palkitsee! Itse huomasin, että erittäin ahkeran altistuksen ansiosta muidenkin pelkoruokien teho menetti voimansa ja yhtäkkiä en enää pelännyt pitsaa vaikken sitä ollut syönytkään; tämä jatkuva altistaminen opetti itselleni sen, että mitään pahaa ei tapahtunut, minä selviydyin tilanteista voittajana enkä lihonut päivittäisistä berliininmunkeista, vaan itse asiassa huolimatta näistä herkuista (aaargh, vihaan tätä sanaa! :D) ja muista pelkoruoista mun fyysinen toipuminen edistyi, nesteturvotus rupesi laantumaan ja paino jakaantumaan!
Muista, että se pelko on vain tunne, joka menee ohi. Se ei tapa sinua mutta sen kohtaamatta jättäminen asettaa rajoitteita, jotka joko pitää kuitenkin kohdata, jolloin se sattuu vielä enemmän tai ne pahimmillaan vievät sinut lähtöpisteeseen.
Sitä paitsi mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Mitä voit hävitä? Et mitään: sinulla on tilanteessa vain ja ainoastaan voitettavaa!
Ja lopuksi muistele miksi lähdit tähän projektiin loppujen lopuksi. Sinulla täytyy olla jotain motivaationpoikasta ja kenties saavuttamattomia unelmia, ja jos ei mitään muuta niin sairastamisen tuskaisuus jo itsessään on motivaattori: sitä haluaa sieltä pois.
Tunne ei kestä ikuisesti, tunne menee ohi ja tilanteesta voi selviytyä joko kahdella tapaa: voittajana tai sitten uutta kokemusta rikkaampana, ja tämä kokemus vain opettaa sinua :)
Lisää tippitaidoista ja muista ahdistuksenhallintakeinoista täällä.
<3: Heidi
