Toipumisessa on neljä vaihetta, joista ensimmäinen on nesteen kertyminen eli nesteturvotus. Toinen vaihe on elinten korjaaminen, jolloin keho muodostaa ylimääräistä rasvakerrosta keskivartalon seudulle, eli tuttavallisemmin kehittyy trunk adipose. Kolmannessa vaiheessa alkaa nesteturvotus ja trunk adipose tasoittua ja paino alkaa jakautumaan, ja neljäs vaihe on remission saavuttaminen.
Vaikka tämä kuulostaa aika selvältä asialta niin lineaarista se ei ole, vaan saatat toistaa vaiheita yhä uudelleen ja uudelleen. Vaikka olisit saavuttanut vaiheen kolme, ei ole mitenkään tavatonta yllättäen siirtyä vaiheeseen kaksi tai jopa yksi. Keho kun ei ole mikään kone vaan se on oikeastaan ekosysteemi, joka toimii kokonaisuutena.
Painon jakautuminen (engl. weight redistribution) tapahtuu todella myöhään yksilöstä riippuen. Toisilla paino voi alkaa jakautua jo 3 kuukauden päästä, toisilla se voi viedä yli vuoden; keskimääräinen aika lienee puolisen vuotta.
Jotta paino voi alkaa jakautua tarkoittaa se sitä, että olet ensinnäkin saavuttanut setpointisi, kehosi on päässyt pois nälkiintymistilasta ja se uskaltaa käyttää energiaksi myös rasvavarastoa. Keho on hyvin fiksu. Mikäli se edelleen kokee pienintäkään uhkaa seuraavasta nälkiintymiskaudesta, niin se ei takuulla rupea kasvattamaan lihasmassaa ja käyttämään rasvaa energiaksi, koska sen prioriteetti numero yksi on säilyä hengissä.
Syömishäiriöisen yksi pahimmista painajaisista on huomata keskivartalon suurentuneen. Tämä on kuitenkin erittäin normaalia parantumisessa ja se on myös seikka, johon ei saa lähteä itse vaikuttamaan vähentämällä ruokaa ja lisäämällä liikuntaa! Nesteturvotus on siellä syystä, se kertoo ensinnäkin vaurioiden laajuudesta mutta se myös nopeuttaa toipumista, ja viskeraalinen rasva suojaa sisäelimiä ja se myös takaa maksalle vararavinnon. Keho ei luota sinuun, koska sitä on pidetty nälässä, eikä sen pidä luottaakaan! Kehosi tärkein työ on nyt pysyä hengissä ja jos se nyt sinuun luottaa, niin sinä kuolet. Näännyt nälkään.
Ainoa keino tästä eteenpäin on sitkeästi jatkaa omien minimien syömistä ja varsinkin lepo on ehdoton asia! Saatat ehkä ajatella voivasi huijata kehoasi - eihän sen nyt niin ole väliä vaikka joka toinen päivä jäätkin viidenneksen alle minimien, tai käyt vetäisemässä pienen lenkin - mutta kehoasi et voi huijata.
Normaalipainon saavuttaminen voi tapahtua nopeastikin mutta se ei tarkoita sitä, että olet parantunut. Painosi pitää pystyä jakautumaan, ja siihen keho tarvitsee edelleen runsaasti ruokaa ja lepoa. Näiden lisäksi myös normaalipainon ylläpitäminen on avain painon jakautumiseen, sillä ainakin tämän tutkimuksen mukaan painon jakautuminen voi viedä jopa vuodesta kahteen vuoteen. Tutkimus selittää muutenkin hyvin siitä, miten parantumisvaiheessa keskivartaloon kertyy suojaavaa rasvavarastoa eikä se ole riippuvainen painon nousun määrästä.
Eli painon jakautuminen kyllä tapahtuu kaikilla mutta se vaatii aikaa.
Kun olen tässä postauksessa puhunut normaalipainosta, olen sillä viitannut setpointiin eli biologiseen normaalipainoon, en BMI-luokituksen mukaiseen normaalipainoon. Tämä siksi, että setpoint on kaikille reilu käsite.
Ensinnäkin, setpoint ei ole mikään yksittäinen numero vaan se on painoalue, jonka sisällä kehosi voi kaikkein parhaiten. Tiedät saavuttaneesi setpointin siitä, että painosi ei nouse huolimatta siitä miten paljon syöt vaan säilytät painosi vaivatta. Hormonitoiminta toimii ja kuukautisesi ovat tulleet takaisin. Et enää järjettömästi himoitse jotain ruokia eikä sinulla ole ahmimishimoja (toisaalta saavutettuasi normaalipainon voit edelleen käydä läpi extreme hungeria). Hiuksesi eivät enää putoa päästä, kynnet alkavat vahvistua. Voit hyvin.
Jos mietit onko tämä sinun setpointisi kannattaa miettiä mitä teet tällä hetkellä. Oletko jotenkin lipsunut syömään vähemmän ja aloittanut liikunnan ja tunnet itsesi väsyneeksi? Mietitkö mitä tohdit syödä, jotta paino ei nousisi? Onko kyseisen, "normaalin" painon ylläpitäminen vähintäänkin työlästä? Mikäli vastasit yhteenkään kysymykseen kyllä, niin silloin hyvin todennäköisesti et ole setpointissasi.
Voisin sanoa, että setpointin saavuttamisen kyllä tuntee: vointisi on oikeasti hyvä! Paino voi ja se kyllä heittelee muutamalla kilolla suuntaan tai toiseen johtuen lukuisista eri syistä, mutta se pysyttelee samassa.
 |
| yritän tällä havainnollistaa miten paino jakautuu ja varsinkin miten se lihasmassa kasvaa takaisin ilman treeniä. Keskimmäinen kuva on noin parisen kk toipumisen alusta, ja kuva oikealla on siitä n. kuukausi myöhemmin |
Voin itse antaa kolme erilaista esimerkkiä.
Ennen MinnieMaudin noudattamista yritin aina rämpiä toipumisen läpi liian pienillä ateriasuunnitelmilla, joilla kyllä todella saatiin paino nousuun mutta koskaan ei se paino jakautunut. Viskeraalinen rasva on itselleni muodostunut helposti ja sitä ylläpiti liian vähä syöminen ja liika liikkuminen. En tiennyt mitä oli meneillään, järkytyin ja retkahdin.
Toinen kokemus on ensimmäinen kerta MM:ia noudattamalla. Painon normalisointi eli setpointiin pääseminen tapahtui aika hitaasti, siihen meni ainakin se puoli vuotta, mutta se tapahtui todella lineaarisesti. Ensin minulle tuli nesteturvotus ja trunk adipose, mutta se tasoittui ja käsi kädessä tämän kanssa painoni jakautui ja saavutin setpointin.
Kolmas kokemukseni on taas huomattavan erilainen edellisestä. Saavutin normaalipainoni 7 viikossa, mikä on todella nopea vauhti. Minulle kehittyi kova nesteturvotus ja trunk adipose ja painoni overshoottasi, eli vaikka saavutin setpointin olin yhä parantumisen vaiheessa 1-2. Järkytys oli kyllä kova mutta uskon, että syömällä todellakin yli minimien ja pysymällä levossa mun paino lähti jakautumaan suhteellisen nopeasti; siihen meni 3-4 kuukautta parantumisen alusta. Nykyisen painoni olen ylläpitänyt grammalleen jo pitemmän ajan, joten voi olla, että tämä on uusi setpointini. Setpointiahan voi ohjelmoida korkeammaksi laihduttamalla, kuten edellisessä postauksessa kirjoitin.
Eli painon jakautuminen vie aikaa ja se vaatii sen, että tilanne on ollut hyvä jo pitempään. Syömällä ja lepäämällä siihen voi itse vaikuttaa, sillä kehon pitää olla päässyt pois nälkiintymistilasta ja sen pitää uskaltaa luottaa saavansa ruokaa silloin kun se sitä pyytää - ja useamminkin.
Painon jakautuminen konkreettisesti tarkoittaa sitä, että keho käyttää ylimääräisen rasvan energiaksi, jolloin kehon rasvavarastot tasoittuvat ja lihakset kasvavat takaisin. Moni varmasti tuskailee sen ajatuksen kanssa, että pitääkö mennä salille heiluttamaan kahvakuulaa saadakseen ne lihakset takaisin, ja vastaus on ehdoton ei. Kehosi hoitaa sen puolen ja ne sinun kehollesi ja kehotyypillesi kuuluvat lihakset kasvavat ihan itsekseen, se on osa painon jakautumista, osa pakettia.
Ja lopuksi: uskalla antaa mennä! Paino jakautuu kyllä, kehosi kyllä vastaa toimintaasi ja se hoitaa kyllä hommansa, mikäli sinä hoidat omasi.
Lähde: Anorexia Nervosa and Body Fat Distribution: A Systematic Review, täällä.
Lähde: The Physical Effects of Weight Gain after Starvation, täällä.
Lisätietoa parantumisen vaiheista täällä.
Lisätietoa nesteturvotuksesta täällä.
Lisätietoa trunk adiposesta täällä.
Vau miten hyvä ja perusteellinen selvitys ko.aiheesta. Kiitos!
VastaaPoistaJuur noiden asioiden kanssa itsekin olen painiskellut ja ollut tosi epätietoinen.
Nyt ymmärrän mistä milloinkin on kyse.
Syötkö Heidi yli minimien?
Minkä verran voi syödä sitten kun on on saavuttanut normipainon / setpointin?
Eli jos nyt syö minimit ja yli. Joutuuko kuinka paljon vähentämään.
Mä syön nälkäsignaalieni mukaan. En laske kaloreita eikä siihen ole tarvetta, koska mun nälkäsignaalit toimivat hyvin ja se on myös tavoite.
PoistaLukaisepas tuo postaus nälkäsignaaleista ja intuitiivisesta syömisestä sillä se vastaa sun kysymyksiin. Missään vaiheessa sä et tule vähentämään ruokaa vaan sä tulet pikkuhiljaa siirtymään syömään sun nälkäsignaalien mukaan, aivan kuten tuossa postauksessa olen selvittänyt.
Ja syömällä syömälläkö sitä lihasmassaa vaan tulee ja se sitten oikeasti jakaantuu ympäri kehoa ilman punttitreeniä ym.?
VastaaPoistaEtkö itse oo punttaillu missään vaiheessa vaan syömällä ja levolla saanu itsesi parempaan kuntoon?
No kuule syömällä ja lepäämällä ne sun kehotyypille ominaiset lihakset kasvaa ja paino jakautuu, treeni vain estää sitä. Mikäli mä haluaisin kasvattaa itselleni kolme kertaa suuremman takapuolen niin silloin mä joutuisin sitä treenaamaan, koska se ei ole mun kropalle ominaista.
PoistaMutta kuten tuosta kuvasta näet, niin ekassa ja vikassa kuvassa toki on massiivinen ero, mutta mun kroppatyyppi on siitä nähtävillä ja se on pysynyt samanlaisena. Eli ei, en todellakaan ole bodannut tämän kropan eteen, se on tapahtunut vain syömällä :)
Korostan vielä sitä, että kehitys tapahtuu levossa. Monella syömishäiriöisellä on hämärtynyt levon ja ravinnon tärkeys, koska ravataan salilla jahdaten sitä thigh gappia ja arm bulkia ja ihmetellään miksi mitään ei tapahdu. Kysy keneltä tahansa urheilijalta niin vastaus on se, että kehitys tapahtuu levossa, eikä parantuminen ole tästä juurikaan mikään poikkeus, vaan kehitys tapahtuu siinäkin syömällä ja levossa.
Moi,
PoistaOli tultava kiittämään Heidi sua.
Mä aloitin het uuden meiningin.
Rauhallista kävelyä koiran kanssa ja kevättä ihmetellen.
Runsaita aterioita jälkiruokineen, syvähengitysharjoituksia, päikkärit.
Mä ärsyynnyin mun ahdistavaan ja pingottavaan, hyvin jännittyneeseen olotilaan ja haluan nyt luottamusta ja uuden iloisemman elämän.
Kroppa käy ylikierroksilla ja se on nyt saatava rentoutuneempaan ja vapautuneempaan tilaan.
Voi että, kiitos!
PoistaJa kiitos itsellesi myös siitä, että sä annat itsellesi sen mahdollisuuden päästä eroon tästä hirveästä sairaudesta! :)
Toi on just niin totta.
PoistaLevossa ne kehitykset ja parantumiset tapahtuu.
Eli malttia, malttia. Ei voi koko ajan vaan rääkätä ja rääkätä itseään, ei siinä mitään kehitystä tapahdu. Vaan rikki menee!
Hei
VastaaPoistaSöitkö siis kuin paljon, kun sait painosi 7 viikossa setpointiin?
Vaikka varmaan setpointin saavuttaminen onkin yksilöllistä.... Ja matkalla monenlaista mutkaa..
Söin ihan minimien ja EH:n mukaan.
PoistaYes, että syömään sitten vaan ja paaaaaljon!
VastaaPoistaKuulostaa toisaalta yksinkertaiselta, kun vaan se sh:n ääni ei liikaa yrittäisi tunkea väliin ja ehdotella kompromisseja, rajoituksia ym.
Lepoa mun kyllä täytyy ottaa tosissaan kuvioihin mukaan, koska olen kyllä syönyt, mutta taitaa liikunta kuluttaa osan energiasta ja siks paino junnaillu suht samoilla ja mitään painon jakautumista ei tosiaankaan oo tapahtunu.
Että nyt täytyy alottaa täys puustaus päälle ja tosissaan.
Minähän sen työn teen, ei kukaan muu!:)
Tosi paljon tsemppiä kaikille:)
Kuten tuonne alemmas anonyymille vastasin, niin anna sen sh:n äänen vaan tulla. Mitä enemmän sitä yrittää torjua ja puskea pois mielestä, niin sitä varmemmin se tulee.
PoistaJos sulla on vielä jokin yksittäinen ja toistuva pakkoajatus ("olen lihava"), niin hoe sitä ääneen niin kauan, että se ensin ärsyttää ja sitten kyllästyttää.
Tällä tapaa sitä ajatusta tuotetaan niin paljon, että se jo siten menettää tehonsa. Kipeät asiat pitää kohdata, ja sh:n ajatukset pitää myös antaa tulla ja mennä. Ne on kuitenkin vaan ajatuksia, ei mitään muuta.
Tsemppiä!
Kiitos. Kiitos, tsemppiä täs tarvitaankin.:)
PoistaJoo mun pakkomielteet / toiminnot liittyy paljolti syömistilanteisiin.
Tuota lihava-ajattelua ei ole.
Mulla sh yrittää toitottaa aina näissä syömistilanteissa ja valinnoissa ym.että miten paljon voi/saa syödä, milloin voi syödä, mitä syödä. Eli koko ajan ja joka päivä keskustelen sen kanssa teenkö oikein, kun nyt syön niin tai näin ja niin paljon.....valitsenko tuon vai sittenkin tuon.
Inhottaa, kun saatan aatella, että otanpa tuosta ruuan jälkeen jälkkäriks tota suklaata ja sit se tyhmä sh sanoo, eipäs otetakaan nyt vaan tuonnempana tai toisena päivänä, koska kohta se seuraava ruoka-aika ja siel sit söis vaiks jotain mitä nyt aateleekin ja sopii sen sh:n kanssa..ym.niin mä siis seuraan sh:n käskyjä.
Ruokaa kyl mätän menemään jo isoja annoksiakin, mut kyl vaan sh sanelee, mitä, minkä verran, millon. Ja sit ruokailujen jälkeen karmee fundeeraus mitähän nyt söin ja mitäs nyt sit voi seuraavaks syödä, ja mihin aikaan.
Tää on nii ärsyttävää, että. Miten voi olla niin sitkee ja manipuloiva, jyskyttävä tapaus tää sh. Mitäs täs pitäs hokee tai tehä ym.että se sh tältä osin himmais väittelyjään?
Sekin on sille niin tyypillistä, että jos vaiks eilen on syöny jonkun suklaapalan tai pullan ym.niin, sit se ei sallis sitä vaiks myös tänään, vaikka ite tekis mielikin, että otan tota ja tota. Että samoja sapuskoja vois kyllä syödä vaikka monena päivänä, mut ei sh:n mielestä. Huh,huh. Tyhmä tyyppi tää sh.
Vai mitä.
No sen lihava-ajattelun mä sanoinkin vaan esimerkiksi, eli korvaa se sillä sulle haitallisella ajatuksella.
PoistaIkävä kyllä se sh ei sieltä häivy yksin vaan sun on se tuupattava pihalle. Mitä enemmän sä tottelet sitä niin sitä pitempään se siellä lojuu. Ravitsemustilan korjaaminen ja lepo on ainoa keino saada energiaa ja voimia. Joka kerta kun se ääni siellä alkaa höpöttämään tai kieltämään jostakin, laita se merkille ja tee päinvastoin.
"Et ota suklaata", -> otat suklaata.
"Et syö pastaa", -> syöt pastaa.
"Et syö kolmea välipalaa", -> syöt kolme välipalaa.
"Et syö sokeria tai voita", -> syöt sokeria ja voita.
Yksinkertaisesti et jätä sille enää vaihtoehtoja. Kun se sanoo sulle yhden jutun, niin teet aina päin vastoin. AINA! Ei yhtäkään poikkeusta.
Olen tästä ennenkin sanonut, mutta kirjoita vaikka paperille ylös huomispäivän jälkkärit, välipalat ja muut "ekstrat", kuten suklaapatukka, pulla, jäätelöpint, karkkipussi, ja pidät siitä kiinni.
Torppaat sen sairauden löpinät aina kun se sen aloittaa, sulla ei ole muuta vaihtoehtoa.
Arvaapa tänään söin just sh:ta uhkaillen. Suklaata,just äsken ja iltapäivällä
Poistaparit välipalat ennen päivällistä. Ja uusia pelkoruokiakin. Kiitos sulle vaan, nyt on meininki kohillaan. Sh saa kyl nyt kuulla kunniansa. Se ei mua kyl ny enää pyöritä, vaan mä ja mun kroppa määrätään!
Ihan mahtava!!!
PoistaOnk noitten kuvien vasemmalla ja oikealla minkälainen aika?
VastaaPoistaUskomaton muutos. Hienoa. :) kova työ on tuottanut tulosta, toivottavasti vaan sh:n aiheuttamat vauriot myös korjaantuvat.
Tietäen nyt kaiken vakavuuden, ymmärtää, että ei kannata laihduttaa !
Niiden välillä on sellaiset 3,5 kuukautta.
PoistaJa kiitos! Tosi paljon töitä tässä on tehty mutta ei ne tähän pääty. Itseni kohdalla ne työt jatkuvat loppuelämän, mutta ainakin on ponnistettu uudelle tasolle :)
Näin varmasti on. Sh tausta kun on, niin se on pidettävä eritavalla mielessä, että syöminen on elinehto ja ei ole sen kanssa leikkiminen.
PoistaSh-ihmiset myös tietää, ja ainakin ne, jotka ovat saaneet osakseen jotain muitakin vakavia, pysyviä ym.vaurioita kroppaan, että kuinka vaarallisesta sairaudesta on kyse. Eihän tätä oikeest kenelleen toivois, on se niin pirullinen kun vaan voi olla. Mut kun sen vaan jollain tavalla saa selätettyy, niin alkaa vähän kun uus elämä :)
Sepä se onkin, kuinka saa itsensä vaan nyt syömään ja syömään ja lepäilemään..liikoja rehkimättä.
VastaaPoistaLevon kanssa on juurikin se suurin työ tehtävä. Että antaa kropan rauhoittua ja korjaantua, että sitä massaakin alkaisi jossain vaihees tulla.
Mulla tuppaa tuo sh:n ääni kummitella koko ajan, kun mä otan syömistä,ja olen syöny.
Että sh:n ääni- sitä vastaan ois siis vaan taisteltava. Eikä mentävä tekemään kompromisseja sen kanssa. Ja se kyl vaatii paljon. Mut nyt on otettava härkää sarvista, koska mä en oikeesti haluu olla tässä piinaavassa ja ahdistuneessa olotilassa. Vaan saada sitä energiaa, jotta ylipingottuneisuus ja kuormittuvuus helpottaisi. On niin äärimmäisen tuskasta päivästä toiseen huomata kuinka kroppa on tukkeessa ja mieli harhailee ja tuskailee. Ottaa kaikesta stressiä.
Sh on melko voimakas tapaus, mutta ei auttas kun jotenkin selättää se.
Oletko sä missään hoidon piirissä?
PoistaKoska jos omat voimat ovat tosi heikot niin silloin ehkä parasta olisi koukata osastolla lepäämässä ja hakemassa sieltä starttia.
Kun ekan kerran itse aloitin MM:n noudattamisen, niin en olisi pystynyt siihen ilman päiväosastoa. Se vihelsi pelin poikki ja kaapi mun jämät pohjalta ja auttoi mua eteenpäin, koska mä en oikeasti mitenkään olisi siihen itse pystynyt.
Tokalla kerralla tarvitsin vaan tönäisyn (tai uhkauksen...) oikeaan suuntaan ja silloin mä tartuin koko härkään kiinni. Kyllä mun teki mieli lopettaa joka ikinen päivä vähintään kolmesti päivässä ja usein kävin niitä neuvotteluja, mutta silloin mä laitoin kuvaannolliset silmälaput päähän ja keskityin tasan kahteen asiaan: syömiseen ja lepoon. Annoin sh:n posottaa sitä bullshittiään aamusta iltaan. Mutta mä päätin parantua ja mä sitouduin siihen, joten joka päivä mä toteutin ne asiat, jotka vie mua kohti tavoitetta: söin ja lepäsin.
Eli sen sijaan että olisin jatkuvalla syötöllä taistellut sh:ta vastaan mä annoin sen vaan tulla. Tiesin niiden olevan vain ajatuksia, AJATUKSIA, ei tosiasioita, ja riittävän pitkään kun mä floodasin itseäni niillä, niin niiltä meni teho täysin.
Eli kannattaa ehkä miettiä taktiikan vaihtoa, ja anna niiden ajatusten vaan tulla! Kyllä ne laimenee, kun sä alat ärsyyntymään ja kyllästymään niihin, ja muista että ne on vain ajatuksia, ei mitään muuta.
Luepas tuo ajatuksen voima -postaus jos et sitä vielä ole tehnyt.
Jos taas et osastolle halua, niin voit sä sen saman kotonakin tehdä: syödä ja levätä. Osastolla sä olet siihen pakotettuna eikä kotona olo sitä muuta. Eli sulla on kaks tavoitetta ja tehtävää päivässä, syödä ja levätä, ja millään muulla ei nyt ole merkitystä.
Muista, että kukaan muu sitä ei voi tehdä, ja se on ainoa keino selättää tämä paskasairaus ja päästä oikeaan elämään kiinni.
Ei oikea teko aina hyvältä tunuu, vaan välillä se tuntuu ihan hirveältä.
Heippa, mikä on noitten kuvien laihana ja sit terveen kroppa väli. Eli missä ajassa sun kroppa on saavuttanut noi muodot ja oot päässy luisevasta olomuodosta eroon?
VastaaPoistaIhan mahtavaa. Onnea sulle!!!:)
Mulla vielä töitä piisaa, että paino jakaantuiskin joskus. Vaatii vissiin pitkää pinnaa ootella sitä, että muotoja tulee ja paino jakaantuu eri puolille.
Noiden kuvien (vasemman ja oikean) välillä on 3,5 kuukautta.
PoistaJa kiitos paljon! :)
Kyllä se sullakin tapahtuu. Malttia ja paljon ruokaa, niin oikealla tiellä ollaan :)
Luin sun vinkkejä hillitä liikuntaa, ettei esim.koira ole syy lähteä juoksentelemaan ympäri ämpäri lenkkipolkuja.
VastaaPoistaMua kun on painanut syyllisyys jos en liikkuis ja koiraahan mä vien lenkille usein.
No mutta nyt mä aloin miettiä, noita keskusteluja ja havaintoja syömisen ja liikunnan suhteen sekä niiden vaikutusta painon jakautumiseen.
Kun oon suoraansanoen ihmetelly, miks mulla on edelleen niin riutuneet kädet ym.
Vaiks syön runsasenergisesti ja oon lopettanu ajat sitten karppaukset,ortodeksiatouhut(jotka vei mut tod.pahaan jamaan), ja ottanu taas kaiken mahollisen mukaan mun ruokavalioon. Tämänkin blogin innoittamana vielä lisää muutamia asioita rohjennu alkaa nauttimaan hyvällä omalla tunnolla. Niin miks paino/ lihasmassa ei ala kertyyn eri puolille kehoa?
Liikunko liikaa?
Vaurioitanko kenties kroppaa liialla lenkkeilyllä ( en juokse mut muuten liikkeessä paljon)?
Tänään mä sit tein mitä kehotit eräälle koiraihmisellekin.
Että käppäilin rauhallisesti, aistin kevättuoksuja, ihailin auringon kimmellystä ja hengittelin raikasta ilmaa. En kävelly tohottaen, vaan iisisti. Koiraa en voi pitää irti, mut hän sai nuuskutella ja pöristä narun päässä. Oi miten sitäkin ehti jotenkin eritavalla katsella ja nauttia. (pennun härväystä vielä)
Tätä mun varmaan täytyy alkaa toteuttaa. Nautiskellen ja ihmetellen. Ei rääkäten ja pinkoen?!
Sillä huomasin, että unohdin myös ahdistuksen tunteet ja pahan olon kropassa, joka on piinannu mua pari viikkoo.
Olen jotenkin taas niin ylipingottunut ja ahdistunut, ja alitajuntaisesti taidan pelätä paniikkikohtauksen esilletuloa. Miksi?
En tiedä. Kun edellinen tällainen epämääräinen olotila oli syksyllä ja sitä edellinen viime keväänä. En tosiaan tiedä, miten tästä taas selvitä. Kun ahdistus alkaa joka päivä...ja mikä tän laukassu?
Kevätväsymys? Energiat vähissä? Kroppa jossain käymistilassa, liian alhainen paino....jokin kumma tää on. ?
Aurinkoista kevätpäivää. Niin ihana on ilma kuitenkin.
Miksipäs se paino jakautuisi, jos ei kroppa näe sitä tarpeelliseksi?
PoistaKeho tulkitsee liikunnan yhdeksi rajoittavaksi muodoksi, joten kun sitten syöt liian vähän niin sun kroppa joutuu tuplasti taistelemaan pysyäkseen elossa.
Ethän sä lähde kaupungillekaan rilluttelemaan jos sulla on käytössä vain satanen kuukaudeksi ja joudut miettimään tonnikalapurkin ja makaronipussin väliltä. Ei se ole kropan kohdalla yhtään eri asia. Kalorit on kehon rahaa ja niin pitkään kuin rajoittaminen jatkuu niin voit olla siitä varma, ettei sun kroppa todellakaan kasvata mitään lihasmassaa, koska muuten sä kuolisit.
Aivan mahtavaa, että olet uskaltanut kokeilla sitä rauhallista kävelyä ja oikeasti ympäristön havainnointia! Varsinkin pentukoiralle ne tuoksut ovat aivan ihmeellisiä ja se nauttii siitä ympäristön tonkimisesta, ei narun päässä juoksemisesta. Tää on tosi hyvä!
Mainitsit tuosta epämääräisestä, ylipingottuneesta olosta etkä tiedä mistä se johtuu. Mietipä hetki mitä sä olet aina ennen tehnyt niiden olotilojen ilmetessä. Syömättä? Liikkunut liikaa? Yrittänyt tukahduttaa sitä olotilaa pakenemalla syömishäiriöön?
Se olotila voi todella olla sun kropan hätähuuto. Keino yrittää pysäyttää sut. Uskon että se on varmasti tosi tukala olo ja sitä haluaisi vaan paeta mutta nyt tee toisin, älä pakene sitä. Kohtaa se. Niin tuskalliselta kuin se tuntuukin, niin mene päin, katso mikä se tunne tai mitä ne tunteet on ja mistä ne kertoo.
Noin aliravitussa tilassa niiden tunteiden käsittely voi tuntua todella ylivoimaiselta, joten mä vaan vinkkaan sulle TIP-taidot (vilkaise postaus ahdistuksesta ja sen hallintakeinoista) ja sitten lepoa ja ruokaa.
Sun aivot varmasti käy niin ylikierroksilla, että saadaksesi siihen jotain rotia sun pitää tehdä täysi pysähdys. Kuin tietokone, joka tilttaa kesken työnteon ja se pitää vaan sammuttaa ja käynnistää uudelleen.
Se on aliravitsemus ja energiat vähissä. Onneksi sä pystyt siihen itse nyt paljon vaikuttamaan.
Jes, suuri syy varmasti epämääräisiin ahdistustuntemuksiin onkin juuri tuo alipaino, jossa tilassa olen ollut pidemmän aikaa. Kroppa ja aivot vaatii enemmän energiaa. Ja sitä nyt on annettava. Se on nimittäin varmastikin niin, että vaikka mä olen syöny ja lisännykin ruokaa, niin se, että mä oon koko ajan liikkunu, niin on vieny mun energiat. Ja eihän sitä lihasmassan kasvua silloin pääse tosiaan tapahtumaan. Ruokaa ja lepoa siis.
PoistaNyt pitää tosissaan ottaa uus suunta elämässä ja panostaa omaan hyvinvointiin nauttimalla kaikenlaista hyvää syötävää. Mennä vaik aurinkopäivinä ulos istuksimaan, niin jos vaikka sais vähän väriä kasvoillekin....
Nyt alkoikin sitten oikein kunnon kevätprojekti. Haastetehtävä, jossa joka päivä pitää muistaa tankata ja päättää, että tää on mun parhaaksi ja eduksi.
Ruokaa,ruokaa ja lepoa. Nyt siis kertakaikkiaan ylimääränen häslääminen tauolle. Mieli ja tunteetkin tarttee nyt vapauden ja uuden suunnan. Kohtaan sh:n, mutta sanon sille päinvastoin. Hah.
Ihanaa Heidi, kiitos tuesta ja kannustuksesta. Onnea sulle jo saavutetuista onnistumisista ja jatka hyvin alkaneella taipaleella ja taistelulla. Pidä lippu korkealla ja nauti oikeesti kaikista ihanista ruuista! Onhan meillä hyviä ja huonoja päiviä, mutta ei anneta niiden vastoinkäymisten nujertaa meitä. Mäkin ny yritän siis selvitä näistä ahdistustuntemuksista kohti positiivista mieltä.
Nyt on aika ottaa oma hyvinvointi ihan etusijalle :)
PoistaKiitos sinulle, ja paljon tsemppiä ja voimia!
Millasia sun tuntemukset ja aistimukset, kivut ym.on sydämen kanssa?
VastaaPoistaMiten/missä kohtaa ne tuntuu, millon ne iskee (levossa/liikkeessä)?
Huomaatko, että ne tulis jos oot enemmän stressaantunut ym. Vai yllättäen?
Tuleeko muita oireita samalla?
Onko sulla niihin saatu jo lääkitys?
Kun kaikille ei rytmihäiriöihin ees anneta lääkitystä ennen kun on ns.tarpeeks häiriöllinen/vakava.
Mun rytmihäiriöt ovat lähinnä sellaisia rajuja muljahduksia kurkunpäässä tai välillä ne tuntuu ihan siltä kuin joku potkaisisi rintaan. Välillä mulle tulee takykardiakohtauksia ihan täysin levossa, eli mun pulssi nousee yhtäkkiä yli 150.
PoistaRytmihäiriöihin liittyvät kiputuntemukset ovat olleet lähinnä rintakipua ja/tai puristavaa tunnetta. Mutta pahimmillaan mä tunsin sydämen lepattavan epätasaisesti, tuli tosi puristava kipu enkä pystynyt kunnolla hengittämään. Olin tuolloin kirjastossa eli levossa tuli se, mutta mun vointi oli silloin ihan pohjalla.
Eli siis mun sydän on takykardinen. Sykkeet ovat jääneet korkeiksi (levossa 100 on jo alhainen) ja rasituksessa ei ole mitenkään tavatonta sykkeen hipovan 190 rajaa.
Välillä mulle tulee rasituksessa rytmäreitä, ja kyllä mä veikkaan stressin vaikuttavan mutta varmasti myös anemia vaikuttaa ja se, että mun kroppa ei kunnolla tuota punasoluja. Tämän huomaan myös siitä, että mua pyörryttää normaalia enemmän, lihaksista menee voimat tosi pienestä enkä jaksa juuri mitään.
Kymmenisen vuotta sitten mun sydäntä tutkittiin ekan kerran, silloin puhuttiin SVT:stä ja määrättiin Propralit, mutta ne ei mulle sovi kun verenpaineet on niin alhaiset, meni aina taju. Sitä ne lääkärit ovat nykyisinkin tuputtaneet, mutta tarvittaessa käytän Atenblockia.
En tiedä mikä sitten lasketaan tarpeeksi vakavaksi mutta ainakin mun elämään tämä vaikuttaa. Toistaiseksi on jäänyt epäselväksi, että vaikuttaako tuo mitraaliläpän vuoto jollain tapaa sydämen toimintaan tai mitä sille tehdään. Mennään siis sillä seurantalinjalla.
Oho, no sä oot saanu kroppaas kyllä tosi nopees tahdis massaa ja tehny kyllä varmaan tosissaan töitä.
Poista3,5 kk. Jessus sentään. Ja kaikkeeko vaan söit ja annoit mennä, ja kohtasit pelot ja oot ne voittanu?
Nyt toivottavast oot tyytyväinen ja jatkat hyvällä traivilla syömistä ja elämää positiivisella otteella.
Ja sullahan on se koulutus joka varmaan antaa paljon, vaikka varmaan on omalla tavallaan raskaskin. Mutta toisaalta herättävä ja puhutteleva, luulisin. Tsemiii!
No kuten sanoin, niin tämä tapahtui nopeasti, kolme kertaa nopeammin kuin edellisellä kerralla. Töitä mä olen todella tehnyt enemmän kuin koskaan mutta ei se töiden teko tähän pääty, vaan nyt se oikeastaan vasta alkaa.
PoistaKoulutus tosiaan on mulla yksi iso motivaatiotekijä, ja se itse asiassa puski mut tähän tilanteeseen. Löysin asian, joka oli paljon suurempi kuin syömishäiriö ja suurempi kuin ne pelot yhteensä, ja se on mulla eräänlainen vakuutus tulevaisuuden varalle. Mun on tavallaan pakko pysyä hyvässä voinnissa, koska muuten en mä jaksa käydä koulutusta loppuun ja toiseksi mun uskottavuus menee siinä, jos hillun kolkytkiloisena jollain areenassa puhumassa syömishäiriön voittamisesta.
Ymmärrän miksi tää lyhyen ajan sisällä tapahtunut merkittävä muutos hämmentää - tai ainakin uskon ymmärtäväni! :D Mä veikkaan, että jokaisen, joka on ollut hoidon parissa/on hoidon parissa, on täytynyt kuulla siitä puoli kiloa viikossa -hokemasta ja saanen vaan sanoa, että se on täyttä bullshittiä. Ei painon nousun vauhtia voi kontrolloida hitaammaksi ja miksi niin pitäisi tehdä?
Miksi pitäisi asettaa rajoitteita toipumiselle? Koska ei se painon nousun vauhti kerro siitä paljonko sä tarttet ruokaa, vaan se kertoo sun kehon tilanteesta.
Aivan liian usein tuijotetaan vaan sitä nousun vauhtia eikä tiedosteta sitä, että paino nousee todella minimaalisilla suunnitelmilla, eikä näillä kahdella ole mitään tekemistä parantumisen kanssa. Jos taas paino nousee liian lujaa, sua rangaistaan vähentämällä ruokaa.
Miten tämä on millään tapaa hyvä keino?!
Mä nyt hajotan tässä tuon myytin painon nousun tahdista, koska se pitää rikkoa.
Eli ei ole olemassa sellaista kuin "liian nopea" painon nousu!! Sen sijaan on olemassa liian hidas painon nousun vauhti! Jos se nousee viisi kiloa viikossa, niin se nousee siksi, että sun kroppa näkee sen tarpeelliseksi.
Ja on vaan parempi mitä nopeemmin se nousee.
Nyt monelle tulee varmasti mieleen se, ettei pää pääse mukaan, mutta pääseekö se hitaammalla vauhdilla muka paremmin mukaan? Ei. Ei todellakaan, vaan hitaalla vauhdilla se kieltäytyy kokonaan yhteistyöstä, koska omaan sairaaseen olotilaan tottuu, sitä pitää normaalina eikä välttämättä näe mitään tarvetta muutokseen. Enkä tähän enää edes mainitse sitä postausta pitkää listaa aliravitsemuksen ja -painon aiheuttamista vaurioista.
Tämä meni nyt taas vähän ohi raiteen mutta tuli vaan mieleen, koska moni on ihmetellyt sitä täällä ja instassa, ja koin tarpeelliseksi tuoda esille sen todellisen laidan painon nousun vauhdista. Ehkä typerintä mitä olen koskaan kuullut hoitohenkilökunnalta viime syksynä liittyen mun painon normalisoinnin tahtiin oli se, että ehkä mun pitäisi miettiä sitä ruoan vähentämistä.
Anteeksi mitä?! Et kai oikeasti sanonut noin anoreksiapotilaalle?!!
Toisaalta mä olen tyytyväinen siitä, että hän sanoi mulle noin, koska mä pystyn sen ottamaan vastaan ja kumoamaan sen mihin kaikki ei pysty.
Mutta kiitos sinulle!
Häh, oikeestiko joku hoitotyyppi käskee vähentämään syömistä.
PoistaNo jo on aikoihin eletty. Uskomatonta. Ei kyllä kandeis tollasii mennä laukoon. Henkilö joka esim.uskoo kaiken ja ottaa kaiken kirjaimellisesti saattas just ajautua ton takia suden suuhun....uuteen syöveriin sairautensa kanssa.
Mut joo mä itseasiassa oon ton painonnousun nopean tahdin kanssa sun kans samaa mieltä. Parempi ois jos pystys vaan satsaamaan ja tekemään töitä lujasti niin, että paino korjaantus mielummin nopeesti kun hitaasti.
Sillä kokemuksesta voi sanoa, että itse pitkään alipainossa olleena, siihen tosiaan tottuu ja pitää olotilaa normaalina. Syön kyllä, mut liikun liikaa, enkä lepää tarpeeks..sen luulen olevan suurin syy, että paino jannaa paikallaan. Joo ja rasvaa ja paljon enemmän ruokaa varmaan tarttis.
Söitkö sä paljon jotain erityistä vai ihan kaikkee ja usein pitkin päivää ja vähän yölläkin...?
Liikunta pois ja lisää ruokaa mikäli et vielä minimien mukaan syö. Hiilareita ja rasvoja, niitä tarttet nyt eniten. Proteiinia ihminen saa normiruoasta ihan riittävästi, sh-potilas sitä vetelee yliannostuksia prodepatukoiden, -juomien ja -jauhojen muodossa ja rasittaa vain munuaisia. Lisäksi liika proteiini itse asiassa estää proteiinia keskittymästä sen omiin töihin.
PoistaMä söin minimien ja EH:n mukaan. Kun EH iski, mä söin koko valveillaoloni ajan ja heräsin yölläkin syömään. Pääasiassa vetelin hiilareita ja rasvoja, koska niitä mun teki mieli koko ajan.
Tajusin, että mun oli pakko vaan päästää irti siitä sairauden kontrollista, ja konkreettisesti se tarkoitti sitä, että mä lepäsin ja söin kaikkea mitä mun teki mieli enkä tippaakaan rajoittanut ruokaa.
Vaikeinta on nimittäin se, kun yrittää parantua pitämällä kiinni sairauden kontrollista, eli neuvottelee asioista eikä anna mennä.
Moikkista moi,
VastaaPoistaOnhan se työvoitto kerrassaan,kun oon syöny tänään, Lidl:stä ostettuja olikohan Koskikylän valmistamia kasvis-ja lihapiirakoita. Oletko Heidi maistanut?
Väliin tottakai paljon juustoa ja muuta härpäkettä pitää lisätä, että tuli kunnon setti...täytetty piiras. Maukas oli. Vau.
Tuoksukin oli jo hyvä, kun lämpimän piirakan aromit alkoi leijua keittiössä....
Se on syöminen kokonaisvaltainen aistien elämys.
Tää kasvispiirakka oli minusta ehdottomasti parempi, kun yhen toisen firman, minkä maistoin täs edellis viikolla...kun aloin kohdata erilaisia piirakoita ja pasteijoita ja tein uuden aluevaltauksen....
Pasteijat on ollu kyl kaikki hyvii, mitä oon ostan ja paistanu uunissakin. Sitäkään ei ois joku aika uskonu, että mä vetelen rapsakoita pasteijoita. Mut hyvänen aika, loisto välipala tai vaik eväspala kupposen kera kaupungilla.
Toinen uusi ruoka oli tällä viikolla pita-falafel, mikä myydään kaupois.
Tosi maukkaan mausteinen se falafelpihvi.
Täytyy testaa joskus jonkun pizzerian pitafalafelit,voi olla viel maukkaammat ja tuhdimmat!
Mut mä voin olla ylpee saavutuksistani. Jestas sentään, uusia ruokia ja makuja. Aikas mageeta settii pukkaa tässä setpointtia metsästäessä. Tästä tää projekti vaan etenee. Ja hei sen täs oon huomannukin, että on se juu syötävä paljon ja jätettävä toi liikunta. Kun siltikin saa mättää kaksin käsin sapuskaa, että jossain alkaa tuntua.
Pelkoruokalistakin alkaa hyvin lyhetä, mutta täytyy muutamia juttuja maistella uudestaan ja uudestaan, että ne oikeesti on vallotettu!!
Mutta paljon on jo uusia ihania löytöjä tullut.
Kivaa viikendiä!:) ja syökäähän hyvin.
Tosi hyvältä kuulostaa! Mahtavaa lukea näitä oivalluksia, joten jatka vaan samaa rataa! :)
PoistaJotenkin niin kateellinen teille ketkä "joudutte" eli saatte syödä PALJON JA KAKSIN KÄSIN että alkaa tapahtua jotain. Itselläni paino nousee tosi pienellä kalorimäärälläkin koko ajan :( Siis sellaisella alle 2000 atsilla...Ahdistavaa. Olisi ihana tilanne kun joutuisi vetämään kunnon mättöä. Tai toki sekin varmaan ahdistaisi, mutta pahemmalta tämä tuntuu :( :( :(
PoistaHyvä kun kommentoit tämän, sillä sä olet todella malliesimerkki siitä mitä tapahtuu, kun yrittää parantua liian vähällä ruoalla.
PoistaTiedän niin hyvin tuon tilanteen, koska olen ollut siinä todella monta kertaa. Ollut kateellinen niille, jotka voivat syödä oikeasti paljon, kun itse taas sai painon normaaliksi jopa alle 1800 kcalilla.
Sama oikeus se on sullakin syödä paljon ja kaksin käsin, ja sun kehon viestit ja sun ajatukset asiasta on se tärkein validaatio. Katso sun minimit tuolta sivulta MinnieMaud, ja nosta 200-300 kcal joka 2-3 pv aina 2500 kcaliin, josta voit hypätä 3000 ja yli.
Tässä sulle lisää luettavaa:
https://freeyourrecovery.blogspot.fi/search/label/Aineenvaihdunta
https://freeyourrecovery.blogspot.fi/search/label/Extreme%20hunger
https://freeyourrecovery.blogspot.fi/search/label/Hormonitoiminta
https://freeyourrecovery.blogspot.fi/search/label/N%C3%A4lkiintymisen%20oireet
https://freeyourrecovery.blogspot.fi/search/label/Parantumisongelmia
https://freeyourrecovery.blogspot.fi/search/label/Ruokien%20lis%C3%A4%C3%A4minen
https://freeyourrecovery.blogspot.fi/search/label/Trunk%20adipose
Näistä lue ainakin postaukset aineenvaihdunnasta, EH:sta, nälkiintymisen oireista sekä hormonitoiminnasta.
Miksi sitten toisilla paino ei meinaa lähteä millään nousuun ja toisilla taas tosi helposti? Riippuuko se sairastamishistoriasta ja sen pituudesta? Siitä kuinka monta kertaa on ylös alan jojotellut...? Itselläni tämä oli toinen alipainon puolelle putoaminen. Toisaalta alipainossa olen nyt kituutellut yli vuoden. Aineenvaihduntahan kiihtyy kun antaa keholle tarpeeksi energiaa, joten saattaa olla, että jossain vaiheessa painon nousu tyssähtää ja tarvitsen syödä yli minimien..?
PoistaSe on yksilöllistä. Toisilla kroppa ei vastaa kunnolla ruokaan, jolloin aineenvaihdunta voi kiihtyä tosi rajusti refeedingin alussa ja painon normalisointi vaatii todella rankkoja määriä ruokaa. Toiset taas vastaavat ruokaan huomattavasti paremmin ja nopeammin, ja parantuminen saadaan alkuun helpommin.
PoistaJojoilu vaan hidastaa aineenvaihduntaa ja resetoi setpointin korkeammalle.
Jos sä et ole yli minimien syönyt, niin en yhtään ihmettele miksi sä et ole edistynyt. Harva saa painon nousemaan puhtaasti minimejä syömällä, toki on niitäkin ihmisiä.
Kuten minimien itse nimikin sanoo, kyseessä on MINIMI, jonka yli PITÄÄ mennä. Aineenvaihdunta kiihtyy aina kun syö ja etenkin hiilihydraatit ovat avainasemassa niin nälkäsignaalien korjaamisen kuin aineenvaihdunnan korjaamisen kohdalla.
Lisäksi tutkimuksissa on todettu, että anoreksiapotilailla aineenvaihdunnan on todettu kiihtyvän ja olevan painon normalisoinninkin jälkeen normaalia vilkkaampi, joskin se tasoittuu yksilön normaalille tasolle jonkin ajan jälkeen. Sen sijaan bulimiapotilailla tällaista ei ole havaittu johtuen kaiketi reaktiivisen syömisen vaiheiden vuorottelusta.
Kiitos vastauksesta :) Niin siis tarkoitin, että vuoden verran olen ollut alipainossa, koska en ole lähtenyt parantumisen tielle...mutta nyt kun olen niin paino nousee sillä alle 2000 määrällä. No, täytynee vaan hyväksyä, että tämä on minun tilanteeni ja minun tieni ja kehoni nyt käyttäytyy näin. Piste. Turha sitä on jäädä vatkaamaan, millä tahdilla ja millä määrillä paino nousee minulla versus muilla. Nyt on nyt ja faktat on mitä on :) Näillä mennään vaikka sattuu.
PoistaToi oli hyvä, kun korostit tota MINIMIÄ, että pitää vaan mennä reilusti YLI. Mäkin varmaan oon syöny aivan liian vähän, kun paino polkee paikallaan. Eli tavallaan teidän muidenkin, jotka epäröitte syömisiä ja pelkäätte mitä, milloin, kuinka paljon ym. niin pitää vaan oikeest mättää tosi paljon ruokaa ja usein. Ja ennen kaikkea hiilaria ja rasvaa. Must oli ihana lukea näitä viestejä ja kommentteja, joissa on havahduttu taudin vaarallisuuteen ja ryhdistäydytty. Otettu onkeen ja alettu syömään. Sillä niin mäkin oon alottanu nostamaan annoskokoja, että syön enemmän ja enemmän,koska on tuudittautunu liian pieneen ja lopettanu syömisen, kun muka maha täys. Mutta sitä pitää venyttää, koska se on päässy kutistuun.
PoistaJA syömällä ei tosiaan pääse lihomaan ns. väärin. Ja pitäähän sitä nyt laihan vähän lihookin, eihän se muuten parannu, jos ei tässä ala saamaan lihaa luiden ympärille ja painoa setpointtiin. Kyllä ne kaikenmaailman ahdistukset ym. seuraa niin kauan mukana, kun ollaan liian laihassa kunnossa.
Ja ite oon huomannu juuri sen, että kun syö niin aineenvaihdunta vilkastuu ja tarvii enemmän ja enemmän ruokaa. Että ehkäpä se tästä, kun vaan nyt uskallan jatkaa valitsemallani lisäyslinjalla!!!
No jos aiot yrittää parantumista aivan liian pienillä ruokamäärillä niin silloin saat hyväksyä sen, että sun kroppa ei tule toipumaan kunnolla. Se on fakta.
PoistaJoten miksi sä jäät siihen? Sä et ole mikään poikkeus vaan sä olet samanlainen kuin me muutkin. Sun paino nousee joka tapauksessa, söit sä sitten 1500 tai 3500. Erona on se, että jälkimmäinen parantaa sun kropan, edellinen ei.
Ei tässä ole poikkeuksia.
Miksi sä haluat velloa siellä?
Auttaako itsesääli sua jollakin tapaa? Yritätkö sä todistella itsellesi miksi ei pitäisi parantua?
Koska jokaikinen postaus täällä blogissa kertoo miksi tuolla tapaa ei ole hyvä tehdä ja jos yhtään luit noita linkkaamiani postauksia, niin sen sä ymmärrät itsekin.
Mutta jos sä taas et oikeasti halua parantua, niin sitten ei ole mitään mitä mä tai kukaan muukaan voi tehdä. Sulle on kerrottu sun vaihtoehdot ja sua on neuvottu, mutta jos se sairaus on edelleen tulevaisuutta voimakkaampi asia, niin miksipäs sitä käytöstään muuttaisi. Se ei vielä tuota sulle tarpeeksi ahdinkoa. Mä ymmärrän.
Okei, kirjoitin vähän vajavaisesti ylempänä. Siis en todellakaan ole jäämässä tähän vellomaan. Aion nostaa energiamääriä, koska olen lukenut nuo postaukset ja sisäistänyt ne myös. Auts, vastasit minusta hieman kärkkäästi...mutta ymmärrän, koska oma vastaukseni ei ollut kovin selkeä. Tarkoitin edellisellä kommentillani, että turha miettiä sitä painonnousun vauhtia sen kummemmin ja hyväksyä se, että kun syön yli minimien vauhti luultavasti vaan kiihtyy.
PoistaLisäys: Minusta kannattaa olla tosi varovainen näiden vähän kärkkäämpien kommenttien suhteen, koska täällä varmasti 99,9% lukijoista on syömishäiriön kanssa kamppailevia ja todella herkillä ja ottaa helposti itseensä ja alkaa potemaan syyllisyyttä ym. Ymmärrän, että jotkin kommentit ovat ehkä tarkoitettu herätteleviksi. Ja toisaalta täytyy myös muistaa, että sinä Heidi itse olet myös parantuja etkä tee tätä työksesi, joten sinullakin on hyvät ja huonot päivät. Jotenkin vaan kirpaisi tuo kommentti, koska todellakin yritän tässä parantua. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, en ollut varmaan alunperin kovin selkeä selityksessäni :)
PoistaHyvä kun selvitit asian uudelleen!
PoistaMä todella tulkitsin sun viestin niin, ettei sulla ollut aikomustakaan muuttaa mitään, joten koin tarpeelliseksi terävöittää sulle todellisuus. Mikäli sä koit sen kärkkäänä, sille en voi mitään. Mutta voin sen sanoa, että kyllä sä huomaat milloin mä oikeasti olen kärkäs...
Mutta kiitos kun viitsit korjata asian ja tsemppiä sulle eteenpäin! :)
Anonyymille lisäys:
PoistaJälleen kerran, tulkitsin kommenttisi kuten selitin, ja kiitos että viitsit selvittää sen uudella tapaa. Nyt ymmärsin mitä sinä sillä tarkoitit ja olen pahoillani, jos jollakin tapaa loukkasin sinua. Ymmärrän, että todellisuuden kuuleminen voi sattua ihan pirusti mutta jälleen kerran kerroin sen niiden tietojen pohjalta, jotka minulla sillä hetkellä oli, eli että kaikesta huolimatta päätit pysyä samassa.
Tätä tämä some teettää, kun ei ole kasvotusten puhumassa. Vaikka kuinka yrittää kertoa oman pointin, niin toinen voi sen ymmärtää ihan toisin täysin vastoin omaa tarkoitusta. Kuten tuossa aiemmassa kommentissa sulle huomautin, niin kyllä sä huomaat jos mä olen sulle kärkäs ja sitä ei ole tainnut kertaakaan tapahtua täällä. Jos on tapana ottaa suorat puheet loukkauksena, niin se on todella ikävää enkä yhtään epäile miksi sä loukkaannuit.
Tiedän erinomaisen hyvin tämän blogin kohdeyleisön ja lukijakunnan ja tiedän ihmisten haavoittuvuuden. Tiedän myös sen, että tätä en terminmukaisesti työkseni tee, mutta tällä hetkellä vertaistukityöt ovat todella suuri osa mun elämää. Mä olen ihminen siinä missä sinäkin, mulla on hyvät ja huonot päivät siinä missä sinullakin, mutta mä en tuo niitä tänne. Mä pidän huonot päiväni itselläni ja voit olla varma, että mä en pura omaa pahaa oloani täällä muihin. Se olisi äärettömän epäeettistä, epähumaania, epäreilua ja täysin vastoin mun omia arvoja.
Joten vastaukseni sulle ei ole mun oman pahan olon purkamista vaan se on asioiden kertomista, ja kuten kerroin, niin mä vastaan jokaiselle niiden tietojen pohjalta, jotka mulla on. Anonyymiteetti teettää täällä siinä vaikeuksia, että en tiedä kenelle vastaan. Sinä esimerkiksi voit kommentoida lukemattomiin kommenttiketjuihin eri aiheista ja mä vastaan aina sen pohjalta. En voi tietää sun menneisyyttä, en tiedä susta mitään muuta kuin mitä sinä kerrot just siinä nimenomaisessa kommentissa, joten käytän sitä pohjana. En mitään muuta.
Kyse ei siis ole siitä, että mulla on jotain henkilökohtaisesti sua vastaan tai että mulla on huono päivä, ei todellakaan.
Mutta jälleen, kiitos että tulit selvittämään tämän asian uudelleen, mä arvostan sitä! Toivotan sulle paljon tsemppiä ja voimia tulevaan :)
Juu ei mitään! Kiitos itsellesi! Tämä some kanssakäyminen on tosiaan vaikeaa välillä :D Arvostan ihan älyttömästi tätä vertaistukityötä, mitä teet. Olet todella huippu siinä. Aidosti olen sitä mieltä. Käyn myös joka päivä katsomassa instan puolella, mitä uutta olet laittanut. Ja kerta toisensa jälkeen olen niistä voimaa ja varmistusta saanut. Eli kaikki sotku syrjään ja tästä vaan taas päämäärä kirkkaana mielessä eteenpäin! :) Kivaa viikon alkua!
PoistaKiitti sulle, ja mukavaa viikon alkua myöskin!
PoistaHui ja apua.
VastaaPoistaPaniikkikohtaus on jotain hirveää. Ja olen joutunut nyt soittamaan ambulanssin paikalle ties kuin mones kerta...kun tuntuu että sydäri iskee justiinsa.
Taas eilen se tapahtui. Kättä ja rintaa puristi, aaltoja, kuumotusta, vihlontaa, säteilyä, heikotusta, tärinää, vapinaa, kurkkua kuristi ym.ym. Kuin siis yläkroppa puristuisi ja tukehtuis, sydäri iskis.
Huh,huh. Kamalaa.
Ammattilaisten kanssa oli puhetta, että kun kaikki arvot, tutkimukset on loistavia, niinnää on niin ilmeisiä paniikkikohtauksia, joihin kandeis hankkia tukilääkitys. Toki suuri,suuri tekijä kropan reagoinneista, paniikeista johtuu juurikin alipainosta. Kropan hätähuuto, kunnei ole tarpeeks energiaa mihkään ylimääräseen ja etenkään aivoilla rasvaa!!! (siitähän jossain toisaalla kirjoittelitte)
Rasvaa tarvis ehottomast lisää ja paino normaaliks.
Kyllä kaikille joilla energiat vähissä ja alipainoo on ym. Niin syökää ja hankkikaa massaa...mä ainakaan en toivo kenelleen näitä järkyttäviä kohtauksia.
Syömishäiriöt on paska sairaus. Todella syvältä.
Aiheuttaa vaikka mitä lisävaurioita ja sairauksia.
Mullakin diagnosoitu ny paniikkihäiriö.
Ja sitä sit pelkään, millon taas iskee, missä ja miten selviän.
Kyllä tää pysäytti taas kerran, että haluun nyt parantua sh:sta. Nyt energiaa kehoon ja rasvaa aivoille. Kaikkee sapuskaa ja paljon nyt.
Tää päiväkin men täriseväs olotilas...huilaillen...
Sh ei mitään hyvää. Kirottu tyyppi, joka karistettva kannoilta.
Mä ainakin haluun nyt onnea ja iloa elämään eikä jatkuvaa ahistusta.
Ikävää, että tilanne on mennyt tuohon pisteeseen ja uskon sen varmasti pelottavan. Mutta kuten itsekin arvelit, niin nämä kohtaukset voivat todella olla sekundäärisiä, eli johtuvat aliravitsemuksesta ja poistuvat ravitsemustilan kohentumisen myötä.
PoistaHyödynnä tämä tilanne ja tee muutokset nyt.
Juu varmasti teen sellasen suunnanmuunoksen, että hiilareita, rasvaa kehiin ja paljon. On nimittäin tosi inhottavaa, kun ei voi tietää, millon taas mahollinen kohtaus iskee. Ravinto on nyt se ensisijainen lääke tilanteen korjaamiseen, ja liikunnat minimiin ja samoin yilmääränen stressasminen ja huolehtiminen, passaaminen.
PoistaKeskittyminen nyt omaan hyvinvointiin kaiken A ja O!!!
Ei pidä antaa valtaa sh:n ajatuksille eikä sekundäärisille oireille, jotka pahimmillaan vaikeuttaa normi elämää.
Elämän iloa etsimään syömisen avulla!!
Hei Heidi, oli ihan pakko tulla purkamaan fiiliksiä...
VastaaPoistaKun siis mikä mahtava olo ja oivallus...kun käytin koiran aamulla ulkona. Pikku korttelikierros, erittäin rauhallista kävelyä, kuuntelin linnun lauluja ja ihmettelin kevään edistymistä...ym
Oli oikein vapauttava olo, mun ei tarvinnu kiirehtiä, pinkoa ja sätkiä mihkään. Nautin sydämeni kyllyydestä, että hei nimenomaan mä nyt teen elämäni parannuksen. En haluakaan kuluttaa liikaa, vaan ottaa iisisti ja panostaa nyt itseni hyvivointiin. Ja se tarkoittaa sitä, että syön ja todella syön enemmän. Mä niin hymysuin ja lähes kyynel silmäkulmas tulin syömään mun runsasta aamupalaa, jota odotin jo ulkona vesi kielellä.
Uskomaton fiilis, kun havahtuu. Mä haluun parantua, mä en haluu olla sh:n vanki.
Ja niin mul esim.oli heti mielessä, että koska mulla illalla loppu suklaa ja piparit...niin tänään on ostettava niitäkin lisää, että on koko ahan varmasti jotain nopeastikin napattavaa suuhun ja ennen kaikkea jälkiruokia ja naposteltavia eväitä, jos on jossaun liikenteessä. Niin hiffasin, että kaikki ruoka yhtä arvokasta!!!!!
Heidi, mulla on ihan mahtava olo nyt ja puusti päällä!!!!:)
Tiedätkö, multa tuli itku kun luin tämän sun kommentin.
PoistaKiitos, ja vielä suurempi kiitos siitä, että sä teet tämän itsellesi! <3
Oi, kiitos Heidi. Juuri niin, minä olen itselleni tärkein ja sinä itsellesi.
PoistaKyllä itseään pitää rakastaa niin paljon, että pitää itsestään huolta, eikä laiminlyö ja jätä heitteille. Olemme ansainneet huolenpitoa ja ennen kaikkea hemmottelua! Hyvää ruokaa joka päivä!
Taistelua - sitähän me tehdään kaikki tahoillamme, eikö!?
Syödään ja nautitaan siitä. Koitetaan saada stoppi sh:n vaikutuksille!
Huomenta.
VastaaPoistaMotivaatio ja tavoite -> parantuminen sh:sta
Mitä se siis tarkoittaa...syödä ja levätä. Hyväksyä itsensä ja luottaa itseensä.
Ja miksi: Teen tämän vain ja ainoastaan itseni tähden. Kukaan muu ei voi mua parantaa ja syödä mun puolesta niin, että samalla itse paranisin. Ei se ei toimi niin.
Mun on joka ikinen hetki tehtävä itse ratkaisut ja valinnat oikean ja väärän välillä.
Joku päivä on ollut yhtä helvettiä, kun tekis niin mieli sitä ja tätä ja sit se piru sh saa vallan ja skippaan
Nyt hemmetti mä tankkasin näitä sivuja ja luin suorastaan itkukurkussa ihmisten kirjoituksia, että tätäkö tää elämä on...ei voi eikä saa. Syöminen joka on yks elinehto, niin miks tää on vieny mut kaidalle tielle.
Nytkin kun kirjoitan tätä mulla poskua kuumottaa ja tunnen ahdistusta ja vapinaa.
Mutta tiedätkö, en anna sen nyt häiritä. Vaan koska elämä ja just myn elämä on nyt tärkeetä.
En voi koko ajan passata muita ja ajatella vain toisten hyvinvointia, jos oma unohtuu.
Nyt on hoidettava itsensä kuntoon, muuten en jaksa huolehtia muistakaan.
Ja liika uhrautuminen ja paapominen mun on lopetettava muutenkin. Ja opittava pitämään puoliani. Muuten ajan taaas itseni kuiluun ja se ei ole ollenkaan hyvä asia.
SH:N kanssa vuosikaudet taistelleena, tää ei oo helppoo, mutta se on mahdollista, kun mä nyt vaan teen sen itseni en kenenkään muun takia!!!
Ja nyt syömään ja sit kauppaan ostamaan vkl:n ruokia!
Ole Heidi sulle ikikiitollinen tästä blogista.
Mä en tiedä, mut tää on antanu mulle uuden suunnan ja ponnahduksen alkaa syömään lujemmin, laajemmin ja varmemmin. Ja löytämään taas oman itseni!
Ehkä sen tässä löydän ja nautin siitä, että luotan taas itseeni enkä ole haavanlehti nurkassa, joka häpeää itseään ja antaa aina toisten mennä edelle.
Tultapäin!!!!!
Sun elämä on tärkeä, koska SINÄ olet tärkeä! Et siksi, että autat tai passaat muita, vaan siksi että sä olet syntynyt tähän maailmaan, siksi että olet sinä itse! Ei millään muulla ole väliä kuin omalla hyvinvoinnilla. Kuten itsekin kirjoitit, niin ei toista voi auttaa oman voinnin kustannuksella.
PoistaEi sua tulla kiittämään sairaalaan, että kiitos kun makaat nyt letkuissa ja mä voin nyt paremmin.
Sen sijaan sua tullaan kiittämään sitten kun sä olet hyvässä voinnissa, että kiitos kun näytit hyvää esimerkkiä!
Sä olet nyt tehnyt sen havainnon. Olet nyt tajunnut asian mutta mikä mua huolettaa on se, että sä poljet itseäsi alas kampeamalla muita ylös. Se ei ole ok!!
Jos sä haluat tulevaisuudessa tehdä vertaistukitöitä tai vaikka pyrkiä kokemusasiantuntijan koulutukseen tai vaikka lukea psykiatriksi, niin sun pitää olla hyvässä voinnissa ja sun pitää jaksaa.
Sä pystyt siihen ihan varmasti! Nyt pyhitä aikaa puhtaasti itsellesi. Hemmottele itseäsi hyvällä ruoalla ja levolla, lakkaa vaikka kynnet ja rasvaa keho jollakin hyväntuoksuisella rasvalla. Kuuntele musiikkia ja rentoudu vaikka lattialla maaten. Anna itkun tulla ja karju keuhkot tyhjiksi, se auttaa kummasti.
Tee asioita, jotka tekee sut hyvälle mielelle ja joista sä tykkäät.
Invest in you! <3
Mun haaste on on nyt ostaa ja maistaa joka päivä uus ja erilainen suklaapatukka tai levy!
VastaaPoistaSekä lisäks pulla,viineri,munkki, piirakka ym.leivonnainen!
Suolaselta puolelta haastelistalla hamppari ja grilliruoka! Saas nähä kuin "äijän käy" siis naikkosen....
Sit kokeiluna aattelin testaa vetää mahaa niin täyteen, kun vaan vetää ja kattoo, mikä fiilis ja tuleeko edelleen se olo, että syömistä lisää eikä skippailua, koska siihen ei ois nyt yhtään varaa. Lekuri mulle yhden muun asian tiimoilta kun kävin, niin todella huomautti mun runsaasta alipainoata ja kehotti panostamaan enemmän ravintoon kun liikuntaan.
Terapiaa olenkin aloittamassa, on ehkä hyvä saada ammatti-ihminen kenen kans jutskaa.
Kaikki tuki nyt tarpeen ja mediahössötykset pois silmistä ja mielestä.
Ne on yhtä bulshittiä. Samoin en tykkää yhtään mistään salitreenitouhusta ym.
Aloitin joogaamaan ja kuuntelemaan mindfullnesjuttui....mielenhallintaa nääs!
Vertaistukiryhmä...varmaan aika yes...
VastaaPoistaMatalankynnyksen meiningillä, jokainen saa olla oma itsensä, puhua jos puhututtaa ja kertoa mitä haluaa ym.
Varmaan kerta kuukauteen aluks hyvä rytmi tai muulla rytmillä, mikä ei liikaa ihmisiä painosta tai ahdista. Ja kesällä ei ollenkaan....
Jollain paikkakunnilla on elo-joulukuu/ tammi-huhtikuu ja kerran tai kaks kuussa.
Ja aiheet keskustelulle kumpuaa ryhmästä ja toiveista. Ja pienen kahvittelun/teen merkeissä, pientä suolasta/makeaa ollu tarjolla tai "nyyttäriperiaattella".
Ja joskus voi pyytää luentoja jostain esim.rentoutuksesta,tai olla rentoutushetki.
Ym.ym.
Hyvä idea ainakin.
Mutta varvasti monia pelottaa ja askarruttaa. Mut just ei paineita mistään suorittamisesta!
Tsemiä!😊👍
Täällä Seinäjoella tai ylipäätään etelä-pohjanmaalla on todella huonosti mitään syömishäiriöisten vertaistukiryhmiä. Syli pitää muutaman kerran vuodessa, enemmän on niitä läheisten ryhmiä.
PoistaTosi hyviä ideoita heitit! Mikäli olet halukas tulemaan, niin ota muhun yhteyttä joko instan, facen tai sähköpostin kautta :)
Heissan,
Poistavertaistukimeininki on hyvä, kenelle se sopii. Toiset saa sieltä valtavasti voimaa ja ponnahdusta etiäpäin. Toisille se on ahdistavaa ja triggeröivää. Mutta juuri kuka katsoo, että se palvelee itseään, niin ehdottomasti kannattaa kokeilla.
Tärkeäähän on, että siitä ei tulekaan suorittamista ja se ei ole itselle pakko.
Ryhmässä keskustelut ym. juurikin kuten täälläkin, että ei puhuta painoista, laiduttamisesta, bmi:stä ym. Vaan jokainen saa olla oma itsensä sellaisenaan.
Ja kokoontumisia ei liian usein. Just joku kerran max. kaks kertaa kuussa ym. epäsäännöllisen säännöllisesti.
Tässä esimerkkejä erään syömishäiriöisten vertaistukiryhmän keskustelun ja tapaamisen aihealueista ja teemoista: Osa keskenään keskusteluina ja joihinkin tosiaan voi pyytää luennoitsijan ym. ulkopuolisen tahon, jolla asia hallussa.
Stressi ja sen käsittely, selviytymiskeinot, erilaiset elämäntilanteet, asenteet, mielen hyvinvointi sekä mielenhallinta.
Kriittisyys /kontrolli/kontrollin tarve
Suorittamisesta/suorittamispakosta,
Onnellisuudesta ja onnen lähteistä ja merkityksestä, hyväksymisestä, levon ja rauhoittumisen tärkeydestä, kiireen minimoimisesta, ulkoisista paineista, haasteista, erilaisista tunteista, terveestä itsekkyydestä, itsensä arvostamisesta sekä Armollisuudesta itseään ja muita kohtaan.
Rentoutumisesta ja jouten olon merkityksestä ja tärkeydestä elämässä. Kuinka kuunnella itseään ja toteuttaa itseään, kuinka kulkea "omia teitään" eikä vertailla muiden elämää, valintoja, unelmia ja haaveita. Itsetunnosta ja hyvän itsetunnon kehittämisestä. Naisena ja miehenä olemisesta ja rooleista erilaisissa tilanteissa ym.ym.ym.
Peloista, haaveista, iloista, suruista ym.ym.
Aiheita ja teemoja varmasti kumpuaa tosiaan ryhmän kokoontuessa pikku hiljaa.
Itse olen miettinyt toosi tosi pitkään, että meniskö johonkin ryhmään. Olen ollut kyllä jo sähköpostikirjeenvaihdossa ryhmän vetäjään, mutta jokin vielä vähän pelottaa ja jännittää. ?!
Mutta kun olet koulutuksen käynyt, sulla on varmasti itselläkin tosi paljon ideoita, mitä voimaannuttavia asioita ryhmässä voisi olla ja käsitellä. Ja sitten niitä tosiaan tulee keskustellen lisää.
Minusta toi voimaannuttava ja aitous ovat tärkeitä pointteja ja lähtökohtia. :) Ketään ei tuomita, syyllistetä, ei tarvitse hävetä tai pelätä miten on ja milloin käy. Jokainen oman tunnon mukaan.
Ihan totta!
PoistaEi kaikki hyödy vertaistuesta mikäli oma sairauden tilanne on huono ja triggeröityy kaikesta. Totta kai triggeröityä voin minäkin mikäli ympäristö on tarpeeksi triggeröivä, joten jo siitä syystä ympäristö pitää tehdä mahdollisimman neutraaliksi, eli juurikin kaikki paino- ja BMI-lukemat pois, itsetuhomässäily ja muu kuivanappailu ja sh-porno pois. En salli niitä edes tässä blogissa tai Fb-ryhmässä juurikin siksi, että kaikilla olisi mahdollisimman turvallinen ja triggerivapaa olo. Totta kai jokainen on loppupeleissä itsestään vastuussa ja joku voi triggeröityä jo pelkästä toisen ihmisen olemassaolosta, jolle taas tämä toinen ihminen ei voi mitään. Mutta tietyillä pelisäännöillä pyritään tekemään ympäristöstä mahdollisimman mukava kaikille.
Mä pelkäsin ennen tosi paljon kaikkia ryhmiä ja muutenkin ihmisten näkemistä ja pelon takia välttelin viimeiseen tippaan. Se mulla ainakin syvensi sh-käyttäytymistä, ja tämä taas lisäsi sosiaalistumisen pelkoa ja taas pahensi välttelyä. Olen kuullut monen kohtalontoverin sanovan saman tyylistä, joten haluan tuoda esille se, että ei kenellekään ole helppoa lähteä vertaistukiryhmään, ja monelle esimerkiksi Facebookissa on vaikeaa laittaa liittymispyyntöä, koska pelkää esimerkiksi joutuvansa tuomituksi. Itse mä kyseenalaistan oman asemani ja kokemukseni ja mitätöin itseäni, että enhän mä ole ollut tarpeeksi sairas koskaan, mitä ne muutkin musta ajattelee? Miten mä kehtaan edes miettiä minkään ryhmän perustamista? Eikö mun olisi jo aika mennä itseeni?
Mutta tuomitsisinko mä jonkun toisen näin? En todellakaan!
Mutta jos mietit uskaltaako johonkin ryhmään, niin ehdottomasti kannattaa rohkaista mielensä ja mennä! Kyse ei ole pelkästään yhdestä ryhmästä vaan kyse on siitä, että se antaa sulle rohkeutta myös olla enemmän tekemisissä muiden kanssa, uskaltaa nähdä muita ihmisiä ja näin kokea uusia asioita ja saada uusia mahdollisuuksia elämässä.
Yksi ovi avaa aina lisää uusia ovia :)
Oi kun hyviä keskustelun aiheita. Niistä varmaan piisais juttuu vertaisryhmissä ja näissä blogeissa. :)
PoistaOn kyllä avartavaa saada täältäkin tosi paljon tukea ja vinkkejä omaan elämään.
Jotenkin on kuitenkin tän sh:n kanssa niin yksin, vaikka siitä aina sillon tällön piilokettuilua osakseen saakin, ja silloin se tietyst osuu suoraan ikävään paikkaan. Ainakin se ärsyttää, kun joku muu kuittailee tai jakelee "viisaita" ohjeitaan. Joo hyväähän ne tarkoittaa, mutta se tapa puuttua tai huomautustapa on piikittelevän syyttekevää ja se kyllä suututtaa.
Välil mietin, miten niille kommentois takas?
Ekaksi mä kysyn sulta, että millä tapaa muiden esittämät kommentit on tulkittavissa piikitteleväksi ja/tai syytteleväksi? Syyllistetäänkö sua suoraan, sanotaanko että olet todella typerä/lapsellinen/jne kun olet sairas?
PoistaMä kysyn tätä siksi, että me voidaan todella helposti väärintulkita toisten sanat ja liittää niihin väärää sisältöä. Toinen voi ihan neutraalisti sanoa, että otapa vähän lisää ruokaa, jolloin sä voit tulkita sen syytteleväksi (sun on pakko ottaa lisää ruokaa; sä olet typerä kun et ole ottanut lisää ruokaa; mitä tästä ikinä voi tulkitakaan), vaikka oikeasti toinen olisi vain tehnyt pointin siitä, että sä et syö tarpeeksi.
Tämä oli vain lonkalta heitetty esimerkki, mutta mieti omaa tilannettasi.
Mä ymmärrän kyllä ihan täysin mitä sä tällä ajat takaa ja se sai niskakarvat pystyyn kun muistelin vastaavia tilanteita. Mä koin todella negatiiviseksi tilanteen esimerkiksi joulupöydässä, kun äiti laittoi ruokavuokia kiertämään ja esitteli mulle mitä ruokaa oli ilman mitään pakottavaa sisältöä. Mutta mun tulkinta tilanteesta oli se, että äiti tuputti ruokaa ja pakotti syömään. Eli mun tulkinta ei todellakaan vastannut todellisuutta.
Toinen skenaario taasen liittyy siskojen shitnessharrastukseen. Eli on omat rasiat täynnä parsakaalta ja kanaa, prodejauheet mitataan grammalleen ja ylimääräiset pyyhitään roskiin, on aktiivisuusmittarit koko ajan raksuttamassa jne jne jne sitä shitnessiä. Tosi monesti on ajautunut kuuntelemaan sitä shitnesstalkia, kiihkeää väittelyä onko proteiini A parempi kuin proteiini B, onko parempi syödä magnesiumia tablettina vai suihkuttaa sitä lihakseen, jne jne. Alussa itse puuttui siihen keskusteluun mutta kun alkoi tulla sitä pätemistä siitä miksi munkin pitäisi tehdä niin tai näin, mä en enää jaksanut puuttua koko puheeseen vaan otin esille suklaalevyn ja kirjan ja heittäydyin niiden eteen sohvalle syömään :D
Että siinä kun höpisette jostain saamarin niasiinin rakenteesta proteiinin ytimessä ja voivottelette sitä kun vielä pitäis jaksaa mennä juoksemaan, mä ennemmin lepään ja syön.
Menipä nyt taas vähän ohi aiheen.
Mutta siis kannattaa miettiä onko tavoitteiden mukaista vääntää ihmisille rautalangasta mikä sulle on hyvää ja mikä ei, vai onko vaan parempi sanoa "kiitos neuvosta".
Ensimmäistä vaihtoehtoa mä olen soveltanut muun muassa omaan perheeseeni (miinus shitnesssiskot), joskin tietyssä pisteessä mä tajusin vaan hakkaavani omaa päätä mäntyyn. Toisaalta se hyöty oli tästä mun parantumispaasaamisesta ja MinnieMaudin kertomisesta, että ei mulle enää juuri tällaisia huomautuksia tehdä. Jos joku random tyyppi tai vaikka vähän kaukaisempi ystävä/perheenjäsen pätee neuvoillaan, niin silloin mä en näe mitään järkeä selittää juurta jaksaen, vaan sanon yksinkertaisesti "kiitos neuvostasi". Tämä on lyhyt mutta tosi tehokas kikka, sillä lähes poikkeuksetta kaikki hiljenee siitä.
Kuten sanoit, niin nuo neuvot annetaan hyvässä hengessä ja jokainen haluaa auttaa. Pidä kuitenkin mielessä se - ja voit sen sanoakin - että sä olet oman problematiikkasi paras asiantuntija. Että kiitos neuvosta, sä arvostat sitä :)
Hei,
VastaaPoistaToi painon jämähtäminen alipainoon ja kitkuttaminen pitkään siinä on kyl minustakin juuri niin huono asia kun olla ja voi. Kuten Heidi kirjoitit, että ei painon nousuvauhtia pidä missään nimessä jarrutella eikä syömistä rajoittaa ja vähentää. Niin se on just niin.
Kun alipainoa lähtee korjaamaan ja nostamaan, niin ei tod.oo väliä miten nopeesti se nousee ja kropan saa kuntoon.
Parempihan se on parantua pikimmiten ja syödä normaalisti ja elää hyvää elämää, kuin kroonistua tämän sairauden kanssa. Kuten olemme tässäkin blogissa monen krjoittajan ajatuksista saanu lukea, mitä kaikkea muuta ikävää tämä sh aiheuttaa, niin ei laihassa kunnossa kovin pitkään kyllä kannata olla.
Ja mitä pitempään, vuosikausia aliravittutila kestää, sitä pahempia vaurioita ja pysyviä korjaamattomiakin tuhoja kroppaan syntyy.
Joten parantuminen on tärkein tavoite!
Niinpä!
PoistaJuuri tänään luin yhdestä kirjasta kroonistuneen anorektikon hoidosta ja rivien välistä paistoi se, että heihin ei juuri kannata panostaa. Kerran vuodessa voi ottaa heille viikon mittaisen osastojakson mutta painon nousuun ei kiinnitetä huomiota.
Mietin vaan sitä, että kyllä se on helvetillinen tapa elää. Ei toivoa, ei terveyttä, ei iloa, ei tulevaisuutta, ei toiveita. Ainoa tavoite on jotenkin selviytyä hengissä päivästä toiseen.
Ei se ole elämää!!
Ei se laihuus todellakaan ole minkään väärti! Ironista on se, että ei siinä kunnossa pysty edes iloitsemaan siitä viimein saavutetusta laihuudesta.
Kyllä se parantuminen on ihan oikeasti sen kaiken arvoista.
Juu, totta turiset, vaikka se tuntuu syvimmässä vesissä ollessaan kauheelta. Ei välttämättä ymmärrä ja tajuu, että just syöminen ja lepo on ne asiat, joita pitää toteuttaa!
VastaaPoistaMutta kun uskallus ja rohkeus nousee, niin kyllä vaan syödä pitää paljon,paljon ja paljon. Ahdistusoireetkin väistyy, kun alkaa vaan syödä ja saada aivoille energiaa ja sitä rasvaa!
Miksi odottaa, jos voi aloittaa heti?!
Heidi, olet upea ja tsemppiä koulutukseen. Sieltä voi poikia vaikka mitä tulevaisuudessa!
Voi kiitos paljon!
PoistaEilen vihdoin uskalsin mennä keskustaan ja syödä siellä jotain. Vaikka olin stressannut ja ahdistunut koko asiasta silti söin ranskalaiset ja vaikka ahdistus sen jälkeen oli suuri, jälkeenpäin tuntuu hyvältä, että kohtasin itselleni tosi vaikean pelkoruuan ja yleensäkin koko tilanteen. Tuskailen turvotuksen ja sen kanssa, että kaikki tuntuu kertyvän vatsan seudulle, mutta eilen muistuttelin itseäni jatkuvasti tämän blogin teksteistä ja siitä, että kyllä minä saan syödä ja pitää huolta itsestäni ja kehostani. Tästä blogista oon saanu tosi paljon voimaa jatkaa sh:ta vastaan taistelua ja tuskin olisin päässyt näin paljon eteenpäin asioissa nopeasti ilman tän blogin löytämistä, kiitos paljon! :) Ja tsemppiä kaikille! <3
VastaaPoistaVoi että, mä tulin niin iloiseksi sun puolesta!! Ihan todella mahtavaa!! <3
PoistaTulipa mieleen, että mistä voisi keskustella ja pohtia...
VastaaPoistasyömishäiriöisten itsetunto, luottamus, rohkeus, häpeä, syyllisyys...erilaiset tunteet ja niiden käsittely tai esille tuominen.
Entäpä miksi kaikkea suoritetaan ja miksi toisista pidetään kyllä huolta ja halutaan toisille hyvää, mutta oma itse unohtuu ja niin mieltä kuin kroppaa kohdellaan kaltoin?
Naiseus ja ylpeä siitä...se olisi tärkeää.
Samoin elämän haavoittuvuus ja sen ymmärtäminen.
Havaintoni on, että me sh:t olemme melkoisia passaajia ja paapojia, suorittajia ja täydellisyyteen pyrkijöitä. Pitäisi osata hellittää ja relata. Pitää omia puolia eikä antaa aina toisille ensin. Itsekin saan jo kommentteja siitä, että miksi aliarvioin itseäni, miksi teen niin paljon toisten eteen kaikkea. Miksi uhraudun ja suoritan.
Nää on mielenkiintoisia juttuja, joista kyllä riittäisi tarinaa ja näkökulmia keskustelulle ja aiheelle tässäkin blogissa:)
Tosi hyviä ideoita heitit ja kaikki adekvaatteja.
Poista"Geenit lataavat aseen, ympäristö vetää liipaisimesta", sanoo yhdysvaltalainen tutkija Cynthia Bulik, ja ainakin itse omasta kokemuksesta voin sen sanoa pitävän ihan paikkansa.
Voisin tähän vetää myös tunteiden säätely-kortin, eli syömishäiriökäyttäytyminen on aina jollakin tapaa tunteiden säätelyä. Ei pystytä kohtaamaan jotain pelottavaa tunnetta, joten tukahdutetaan se syömishäiriöllä. Tai jokin tapahtuma X on laukaissut syömishäiriön, koska ei kyetä käsittelemään X:ää oikein.
Ja jos on vaikka temperamentiltään herkkä ja ympäristö on jollain tapaa mitätöivä, niin herkästi alkaa mitätöidä itseäänkin ja asettaa muut oman itsensä edelle.
Itse painin paljon häpeän kanssa, sekundäärisen häpeän kanssa, joka ei siis millään tapaa ole asiaankuuluvaa mutta se peittää alleen esimerkiksi surun. Mun on hirvittävän vaikea tuntea surua tai edes kuvitella näyttäväni tunteita, esimerkiksi itkua, koska mä tunnen siitä aina suurta häpeää. Se johtaa mulla taas siihen, että häpeän itseäni, moitin itseäni ja käsittelen asian syömishäiriöllä.
Eli se on tunteen säätelyä.
Tämä on puhtaasti mun oma kokemus mutta kyllä mä uskon, että valtaosalla syömishäiriöllä on tekemistä tunteensäätelyn kanssa. Kokemukset poikkeaa totta kai, mutta nyt niitä on hyvä miettiä.
Juu häpeää ja syyllisyyttä. Huono itsetunto, vähättely, uhrautuminen, suorittaminen ym.niin tuttuja itsellekin.
PoistaKunpa oppisi ja pääsisi tunteiden käsittelynkin kanssa sinuiksi ja saisi rohkeutta ja uskallusta lisää.
Käytkö sä terapiassa tai oletko muuten hoidon piirissä?
PoistaKysyn siksi, että nämä on sen verran vaikeita asioita, joita ei itse pysty ratkomaan täysin.
Sanotaan, että bulimiaa sairastavat hyötyvät hyvin eri käyttäytymisterapeuttisista menetelmistä mutta kyllä se pätee myös muihinkin. Bulimia kuuluu RED:iin, samoin kuin anoreksia ja ortoreksia ja välillä näiden välille on niin vaikea tehdä rajanvetoa. Tällä yritän tehdä sen hataran pointin, että käyttäytymisterapia ja yleensä ottaen kognitiivinen terapia voi olla erittäin hyödyllinen myös muillekin, etenkin jos tunnistaa itsellään ongelmia tunteiden säätelyssä.
Nyt osu naulankantaan Heidi sun instateksti...
VastaaPoistaNiin se on. Sehän ei pelkästään riitä, että nostaa painoa ja saavuttaa setpointin. Tää sairaus on niin pitkälle mielensairaus kun vain voi olla. Eli pään kanssa, tunteet, ajatukset, mielenhallinta yms.,on tehtävä myös tosi paljon töitä. Ja useimmille parantumisprosessi vaatiikin terapiaa, jossa pääsee käsittelemään monenlaisia aiheita.
Ja terapia on se, joka voi kestää vuosia senkin jälkeen, kun paino on kohillaan. Mutta kun se ei tarkoita, että olisi täysin terve.
Tää on vaikee sairaus ja mielenhallintajutut vaan vaikeuttaa sitä...kun päässä nyt pyörii kenellä mitäkin...yks ja tuhat asiaa....
Ja sitä mystiikkaa joutuu puimaan ja penkomaan monelta kantilta ja se on myös pitkä prosessi.
Mutta jos saa hyvän terapeutin, se kannattaa ja ehdottomasti tukee kamppailua ja parantumista!
Ootko Heidi sä käyny kuin kauan terapeutilla ja onko hyvä terapiasuhde?
Niinhän sitä sanotaan, että painon normalisointi on vain yksi osa toipumisesta ja vain pienellä osalla syömishäiriö vaikuttaa painoon. Valtaosa syömishäiriöisistä on normaali- tai ylipainoisia, ja vaikka esimerkiksi anoreksian vaaroista puhutaan paljon, niin sitä sairastaa kaikkein pienin osuus sairastaneista. EDNOS taitaa olla yleisin, BED myös, mutta ortoreksiasta ainakin puhutaan nykyisin paljon enemmän tämän shitnesskulttuurin takia. En sitten tiedä onko ortoreksia oikeasti lisääntynyt vai puhutaanko siitä vaan enemmän.
PoistaMulla itse asiassa on suunniteltu psykoterapian alkamista ensi syksyllä ja tapaan tämän terapeutin ensimmäistä kertaa toukokuussa. Nykyisen psykologini tapasin melkein neljä vuotta sitten mutta yhteistyötä on tehty vajaat kolme vuotta. Olen käynyt dkt:n läpi kahteen kertaan ja kolme ryhmää läpi, ja sen voin sanoa olleen todella merkittävä seikka mulle. Nykyisen psykologini kanssa mulla on tosi hyvä terapiasuhde ja yhdessä on päivitelty ja selvitelty syömishäiriöiden syntyjä syviä.
En mä tiedä olisinko enää edes hengissä ilman nykyistä terapeuttiani. Hän ei koskaan päästänyt mua helpolla ja laittoi kerta toisensa jälkeen katsomaan peiliin ja kohtaamaan mun tilanne mutta hän myös auttoi siinä. Mun on aika vaikea nykyisin luottaa ihmisiin mutta kun huomasi että toinen kestää kyllä, niin pikkuhiljaa se luottamus alkoi syntymään. Vielä kun tajusi sen, ettei tää nyt ihan niin p*skaa olekaan kuin ensin ajattelin vaan taitaa vähän pitää paikkansa, niin sekin auttoi paljon.
Kyllä mä ainakin suosittelen todella lämpimästi terapiaan hakeutumista. Syömishäiriöt on todella pahoja mielen (!!) sairauksia, joilla on suuri uusiutumis- ja kuolleisuusprosentti, joten sairauden syiden selvittäminen ja sitten keinojen opettelu voi merkittävästi kohentaa elämänlaatua ja laskea relapsin riskiä.
Mulla on nyt toinen vuosi terapiaa menossa.
VastaaPoistaMonta vuotta kamppailin vain ja tukahdutin tunteita, syytin kaikesta itseäni, tein juuri tuota täälläkin aiemmin mainittua uhrautumista ja tunsin häpeää.
Kyllähän se töitä vaatii, mutta koko ajan mennään eteenpäin ja saan itselleni ajattelemisen aihetta, voimia, ja luottamusta olla oma itseni.
Olen havahtunut monista asioistani ja sh:n taustalla vaikuttavista seikoista.
Ja mulla on erittäin onnistunut terapiasuhde. Oikein aina odotan seuraavaa kohtaamistamme...se antaa niin paljon mulle. On vapauttavaa purkaa tuntojaan ja saada uusia oivalluksia, vinkkejä ja ideoita. Se myös "pakottaa" tarkastelemaan elämää ja kehokokemuksia, tunteita ym.laaja-alaisesti ja erilaisesta näkökulmasta.
Kyllä terapiaa voi suositella kaikkille. Eikä pelkästään sh:sta kärsiville....
:)
Kevät tosiaan on monelle vaikeaa aikaa...
VastaaPoistaTunteet heilahtelee, mieli vaeltelee sinne tänne...
Heidi sullekin kovasti tsemppiä, älä luovuta, kun olet hyvällä.matkalla ...
Mutta ny vaan kuulkaa kevään piristykseksi paljon suklaata kehiin. Se pieistää aina mieltä!!!!
Huomasin että Tokmannilla huipputarjous taas maraboun levyistä!
Täytyy hakee nippu ja parikin kun fazerit just eilen loppu!
Suklaa on oikeesti hyvä jälkkäri ja lisävälipala muun ruuan lisäks. Toimii tilanteessa kun tilanteessa.
Yes tänään mua piristää vielä arnoldsin munkit!!!
Kyl tää kevät tästä voitetaan vaik välil niin ahistaaaa!
Tsemii!
Hei Heidi, nyt positiivista mieltä ja voimia sinulle.
VastaaPoistaJatka vaan nyt hyvällä traivilla ja hyvällä syömingillä. Älä anna tän rajun inhottavan sairauden tulla sotkemaan tulevaisuuttasi. Syö eikä skippaile ja kurinalaista/ rääkkää enää itseään.
Pidä kii unelmista ja nauti. Älä luovuta!
Taistellaan ja syödään. Ajatellaan kivoja asioita. Muista, elämä ilman sh:ta on arvokkaampaa ja nautinnollisempaa!!!
Mietin et mistä voi ees varmaks tietää onko kyse nälkiintymise oireist jos jää menkat pois ja hirvee vilu välillä, useimmiten. Vai onko se vaan pitkittynee stressi ja liia piene rasvaprosenti tulos? Että sit jos alkaa syömää minimit eikä liiku ni paino overshoottaa ja ahdistuu ja alkaa taas liikkumaa? Tai sit ei ahdistu ja paino vaa nousee ja nousee ko luottaa tähän ja sit ei ollukkaa kyse nälkiintymisest? Anteeks sekava kommentti..
VastaaPoistaHavainnoimalla ja kuvaamalla.
PoistaKäytännössä pitkittynyt stressi ja liian pienellä rasva% eivät juuri eroa aliravitsemuksesta sikäli, että av asettaa kehon rajuun stressitilaan ja kataboliaan, jolloin kehon niin lihas- kuin rasva% pienenevät, jolloin syntyy nälkiintymisen oireet.
Eli havainnoi kehon oireet, kuvaa mistä ne syntyy, mitä olet tehnyt, ja mieti ne faktat. Tällä tavalla pääset selville.
Mikäli sulla ei olisi syömishäiriötä, et olisi aliravittu ja -painoinen, niin miksi kysyisit täällä aiheesta? Sekin jo kertoo mistä on kyse.
Eikä kaikilla paino overshoottaa vaikka siihen pitäisikin pyrkiä. Sun pitää nyt opetella muita ahdistuksen hallinnan keinoja, koska liikunta ei enää sellaisena saa toimia.
Heips, mihin tuo perustuu, että keho muodostaa itse omat lihaksensa? Lupa syödä kirja sanoo kyllä samaa,mutta mahtaako siitä olla jokin tutkimus? Koskahan on turvallista alkaa vahvistamaan niitä lihaksia? Onko se oikeasti vasta painon jakautumisen jälkeen vai onko ohje relapsin riskin takia? Kiitos perehdyttävästä blogistanne, siitä on ollut iso apu!
VastaaPoistaSe perustuu ihan siihen, että sun kehossa on lihakset. Sulla on luuranko, sitten on sisäelimet, iho, rasvakudos ja lihasmassa. Et sä kiduksia kasvata, koska sulla ei ole mitään kalan DNA:ta. Koska sä olet ihminen niin sä kasvatat ne kudokset, jotka ihmisellä kuuluu olla ja lihaskudos on yksi niistä. Ja kun sä olet ollut aliravittu niin tietenkään sulla ei ole sun kehon oma lihaskudos tallella mutta se kasvaa kyllä, koska sun kehoon on tavallaan koodattu tietty määrä rasvaa ja rasvavapaata massaa, joka tulee takaisin. Se perustuu siihen.
PoistaLiikuntaan takaisin vasta sitten, kun ei ole enää nälkiintymisen oireita, paino on jakautunut eikä ole enää nesteturvotusta.
Jos kaipaat lisätietoa niin the science of ed on loistava.
Kiitos selvityksestä ja linkistä, luen sieltä lisää :) itsellä ei paino ole vielä lähtenyt nousuun vaikka jotenkin odotti että se tapahtuisi ekojen asioiden joukossa kun on paljon painotettu, että normalisoituminen voi käydä nopeastikin. Reilu kuukausi takana ruuan lisäämistä ja pitkäaikaset haavat ihosta lähes parantuneet ja selvää keskivartalon kertymistä, mutta paino ei juurikaan ole liikahtanut (terv.hoitaja punnitukset viikottain, itse en mittaa). Mikähän siinäkin mahtaa olla..
PoistaAineenvaihdunnasta, kropalla on paljon nälkävelkaa.
PoistaLuepa postaukset aiheesta.
Olen aina ollut aika laiheliini yläkropasta. Käsivarsiin ei ole tarttunut lihasta saati rasvaa. Kun nyt alan parantamaan kehoani syömällä, ja painokin varmaan nousee, kehittyykö minulla yläkroppaan lihaksia kun niitä ei koskaan ole ollutkaan? Vai meneekö kaikki tuleva massa vain sinne missä oli aiemminkin, eli mahaan ja alakroppaan?
VastaaPoistaMikä lihasmassa on sun kropalle optimaalinen ja oma, luonnollinen, se kasvaa takaisin.
Poista