Mistä rohkeus parantumiseen?

Mistä rohkeus parantumiseen?

Tämä on kysymys, joka on esiintynyt useassa kommentissa. Kun pieni mielenkiinto parantumista kohtaan on herännyt, vähän tekisi mieli kokeilla, mutta pelottaa. Ahdistaa. Hirvittää. 

Mistä rohkeus parantumiseen?

Ensinnäkin haluan rikkoa sen myytin, että pelko on aina pahasta. Se ei ole!

Tunteet ovat meillä syystä. Ne ovat selviytymisen kannalta elintärkeitä, sillä teemme tulkintoja salamannopeasti tunteiden pohjalta kun taas järkeilyn kautta samaan tulokseen pääseminen voi viedä pitkään ja epäonnistua ihan täysin.

Pelko kertoo siitä, että edessä on jotakin uhkaavaa. Jos olet pimeään aikaan metsässä ja eteen tulee karhunpoikanen, niin tiedät heti olla menemättä sen luokse. Aivosi tekevät tulkintoja tilanteesta ja varoittavat sinua, neuvovat sinua mitä tehdä. Fair enough!

Mutta joskus (tai harvinaisen usein) pelko on epäadekvaatti tunne, eli se ei ole asiaan kuuluva tunne, ja silloin joudumme käyttämään rationaalista puoltamme siihen, että pystymme tekemään oikean valinnan käyttäytymisen suhteen.

Parantumisen pelko ei siis ole ihmisen näkökulmasta adekvaatti, mutta syömishäiriön näkökulmasta se on. Syömishäiriön tavoite on tappaa sinut hitaasti, joten parantumisen pelko on sille adekvaatti tunne! Sairaus on luonut aivoihisi ihan uusia yhteyksia, joiden tuloksina sinulla on pelkoruokia, pelkotilanteita, ajatusvääristymiä... toisin sanoen suurin osa ajatusmaailmastasi on heittänyt härän pyllyä. Tämä on syömishäiriön tekosia, ja nämä sairaat käyttäytymis- ja ajatusmallit ovat syntyneet toiston kautta ja välttämällä niitä entisiä terveitä asioita.

Eli parantuminen ei pelota sinua, vaan se pelottaa sairauttasi.

Miten tämä pelko, parantumisen pelko, rohkeuden puute on jotenkin hyvästä?

Juuri siksi, että se pelottaa syömishäiriötäsi. Sairaus yrittää väittää sinulle vastaan. Se tekee sinut ahdistuneeksi ja pelokkaaksi, koska se ei ole vielä päässyt tavoitteeseensa: sinun kuolemaasi. Tiedän, tämä voi tuntua joistakin todella karulta tekstiltä, mutta tämä on totuus.

Kun tunnistat sen pelon, se on täsmälleen oikea aika hypätä. Mennä ulos omalta mukavuusalueelta ja sietää epämukavaa oloa. Saada pätevyyskokemusta siitä, että vaikka kuinka tunne pelottaa niin silti minä selvisin. 

Viivyttelemällä et tule yhtään sen valmiimmaksi. Uskon, että moni tunnistaa itsessään sen ajatusmallin, että huomenna minä teen sen, viikon päästä, kuukauden päästä, viiden kilon päästä voin alkaa parantua. 

Mutta tämä on kaikki valhetta: sitä valmista hetkeä ei tule vastaan, vaan se hetki on nyt.

Muistan itse miten viime syksynä elin tuota sitten kun -vaihetta.

Sitten kun olen saanut kaksi kiloa pudotettua lisää, sitten voin alkaa parantua.

Sitten kun on viikko mennyt, sitten voin alkaa parantua.

Sitten kun kuukausi on lopuillaan, sitten voin alkaa parantua.

Siinä meni viikot, kuukaudet ja kilot, mutta sitä valmista hetkeä ei tullut. Vielä silloinkaan, kun tein sen hypyn ja sitouduin noudattamaan MinnieMaudia, en silloinkaan ollut valmis.

Koskaan ei ole valmis parantumiseen eikä tarvitse ollakaan. Mutta pitää olla jonkinlainen halu, se riittää.

Parantuminen pelottaa, koska se on yksi iso kokonaisuus täynnä pirun pelottavia asioita: ruoka, pelkoruoat, painon normalisointi ja muuttuva keho, muiden mahdolliset kommentit, tunteet, sosiaaliset tilanteet, mahdollisesti epävarma tulevaisuus. Mitäs sitten? Mitäs sitten kun paino on normaali, putoanko tyhjän päälle?

Et. Et putoa vaan saat elämääsi asioita, jotka pikkuhiljaa täyttävät sairauden jättämää tyhjyyttä. Välillä niitä asioita joutuu penkomalla etsimään, mutta se kannattaa. Itselläni tällaisia asioita ovat muun muassa vertaistukityö ja kokemusasiantuntijan koulutus, mahdollinen uran vaihto ja yliopisto-opinnot, matkustelu, ihmissuhteet, halu kehittyä tanssissa ja olla Dooralle parempi mamma. Olen puolet elämästäni hukannut syömishäiriöön, ja haluan pikkuhiljaa kokeilla jotain muuta. En halua olla tunnettu "sinä anorektikkona", vaan "sinä tyyppinä, joka iski anoreksialle luut kurkkuun". Kyllä minua tulevaisuus pelottaa mutta silloin pitää selvittää faktoja. Kirjoittaa paperille ylös ne pelottavat asiat ja selvittää niihin vastauksia. Tästä voin esimerkiksi sanoa taloudellisen turvallisuuden/turvattomuuden: en ole vielä työkykyinen, joten mitä vaikka ensi vuonna tapahtuu? Mutta nämä asiat selvitetään, ja taas on vähän enemmän varmuutta tulevaisuudesta ja vähän vähemmän tilaa sairaudelle.

Eli ei kannata ajatella koko kokonaisuutta vaan mennä päivä kerrallaan, yksi asia kerrallaan. Jos miettii, että huomenna pitäisi pystyä syömään se 3000 kcal ja vaan levätä, niin varmasti iskee paniikki. Sen sijaan kannattaa keskittyä ruoan lisäämiseen, koska se on pienempi pala purtavaksi ja näin helpompi. Kun keskityt siihen, että huomenna lisäät 300 kcal ja pidät sen muutaman päivän ajan, niin siinä ajassa ehdit jo tottua ajatukseen eikä iske hirmuinen paniikki.

Lisäksi nälkiintymisen oireet on validoitava, sillä aliravittuna ihminen ei pysty täysin järkevään toimintaan ja monella nälkiintymisen oireet voivat yrittää nousta esteeksi parantua. Mutta esimerkiksi painon normalisoinnin pelko poistuu vain normalisoimalla paino.

Loppupeleissä tämä on puhtaasti sinun omissa käsissäsi.

Kukaan ei voi sinua parantaa, avaimet siihen on sinulla itselläsi. Rohkeus parantumiseen on sinussa itsessäsi. Sinä pystyt parantamaan itsesi.

Mieti, onko tämä sellaista elämää, jota haluat elää vielä kuukauden päästä, kolmen kuukauden päästä, vuoden päästä? Mieti omia unelmiasi ja tavoitteitasi. Mieti asioita, joita tykkäät tehdä, joita haluaisit tehdä.

Sinä voit tehdä unelmasi toteen, mutta syömishäiriö ei sitä salli. Voit lykätä päätöksen tekoa aina uudelleen ja uudelleen, juosta karkuun ja välttää tätä pistettä, mutta tulet kohtaamaan sen aina uudelleen ja uudelleen. Et voi edistyä skippaamalla jotain kohtaa.

Pahimmalta tuntuu se alku. Kun päätöksen on tehnyt, olo helpottuu. Tee päätös uudelleen ja uudelleen, joka päivä.Älä anna enää syömishäiriölle suurempaa valtaa.

Se on sinulta vienyt jo paljon ja nyt on sinun aikasi loistaa.

Lisätietoa pelosta ja pelkojen kohtaamisesta täällä.

Lisää aiheesta motivaatio vs päättäväisyys löytyy täältä.

Nälkiintymisen oireista löytyy lisätietoa täältä.

Triggerit sekä niistä selviytyminen

Syömishäiriöstä parantuessa ei voi olla kohtaamatta triggereitä, sillä niitä pursuaa niin media kuin tuttavapiirien keskustelunaiheet. Triggereitä ei voi välttää kokonaan, mutta toisaalta triggereiden haaliminen voi estää parantumasta ihan täysin.
Miten siis löytää jonkinlainen kultainen keskitie, ja miten selviytyä triggeröivistä tilanteista?

Triggerillä tarkoitetaan asiaa, joka jollakin tapaa aktivoi syömishäiriöisen ajattelun ja on ikään kuin bensaa liekkeihin. Me olemme jokainen yksilöitä, joten triggeritkin vaihtelevat yksilöittäin; yksi triggeröityy asiasta A, kun taas asia A ei ole kovinkaan suuri triggeri toiselle.
Mutta yhteistä on se, että suurin osa ruokaan, kehoon, terveyteen ja liikuntaan liittyvät asiat ovat tavalla tai toisella syömishäiriöpotilaille triggereitä ja negatiivissävytteisiä asioita ja voivat pahimmillaan johtaa relapsiin ja parantumisen välttämiseen.

On todella tärkeää tuntea omat rajansa ja se tapahtuu niin itseään kuuntelemalla kuin kokemuksen kautta. Ota hetki itsellesi ja mieti millaiset asiat saavat syömishäiriön heräämään ja vaikuttamaan käyttäytymisen tasolla parantumista estävästi. Onko se muiden laihdutuspuhe? Vegaanius? Rantakunto ja rantakunnon jälkeinen kunto, aka "sen täydellisen kropan" metsästys? Ulkonäöstä ja -muodosta puhuminen? Keskustelut ja artikkelit makroista, esimerkiksi sokeririippuvuudesta ja proteiinin tärkeydestä? Selluliittivoidemainokset?
Itselläni esimerkiksi suuria triggereitä ovat laihdutus-, ruokavalio- ja liikuntapuheet, ruoka-aineiden "pahuudesta" puhuminen ja kirjoittaminen, sekä (oman) kropan arvostelu ("ei näy tarpeeksi lihaksia", "liikaa läskiä siellä ja täällä").
Todella inhottavia tilanteita ovat sellaiset, jolloin syömistilanteessa seuralaiset puhuvat laihduttamisesta ja pahoista ruoka-aineista. Jouduin hiljattain tilanteeseen, jossa seuralaiset puhuivat laihduttamisesta, perunan vaarallisuudesta ja lihottavuudesta ja olivat täysin vakuuttuneita siitä, että he varmasti saisivat syömishäiriön, jos he joutuisivat syömään perunoita. Kyseessä oli kuitenkin ei-syömishäiriöisiä ihmisiä, jotka olivat tietoisia niin minun läsnäolostani kuin sh:sta, mutta siitä huolimatta keskustelu oli tämä.
Uskomattoman triggeröivää, voin vaan sen todeta.

Mitä sitten tehdä kun kohtaa triggerin?
Ihan ensiksikin kannattaa omasta arjesta karsia triggerit mahdollisimman minimiin etenkin alussa. Eli jos seuraat somessa jotain shitness-typyjä, niin lopeta seuraaminen. Lopeta triggeröivien lehtien tilaaminen, esimerkiksi kaikki kauneudet ja terveydet, fitit, sportit, trendit ja cosmot ymv naistenlehdet ovat kuin bensakanisteri sille nuotiolle.
Haali ympärillesi positiivista vahvistusta niin, että se muistuttaa sinua joka päivä tavoitteesta! Korvaa ne triggerit sellaisilla, jotka motivoivat sua parantumiseen ja terveyteen ja kehopositiivisuuteen. Itse tein niin, että rupesin aktiivisesti seuraamaan erilaisia #bodypositive ja #realcovery tilejä Instassa, ja koostin oman lähipiirini sellaisista ihmisistä, jotka saivat minut tuntemaan oloni hyväksi ja jotka tsemppasivat mua eteenpäin ja jotka ovat samalla polulla kuin itsekin olen.
Eli kannattaa ympäröidä itsensä nyt sellaisella positiivisella kuplalla, joka aktiivisesti vie sua kohti terveyttä ja josta kimmahtaa triggerit niiden osuessa kuplaan.

Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista eikä se toimi kuin tiettyy pisteeseen, joten omaa triggerin sietokykyään pitää vahvistaa ja se käy samalla tapaa kuin pelkoruokien kohtaamisessa: altistuksen kautta. Hengitä syvään, laita silmät kiinni ja puhalla ilma hitaasti ulos, anna kehon rauhoittua. Kun ihmisen tunnemieli aktivoituu, silloin aivokuoren toiminta heikkenee ja ihminen toimii tunteiden pohjalta. Tähän vaikuttaa muun muassa ravitsemustila ja masennus, sillä masennus heikentää aivokuoren aineenvaihduntaa, ja aliravitsemus aiheuttaa masennusta, eli toisin sanoen huonosti syöneenä triggereiden sietokyky on heikentynyt.
Eli ihan ensimmäisenä pidä huoli ravitsemustilastasi, ja toiseksi opettele erilaisia tunteensäätelykeinoja. Voit tarvita TIP-taitoja, joiden idea on tuottaa niin päinvastainen kehollinen reaktio, että tunnetila laskee ja ajatus alkaa taas kulkemaan.
Triggeröivissä tilanteissa pysy tietoisena tunnetilan noususta ja keskity itsesi rauhoittamiseen. Näin tunnetila laskee ja aivosi saavat uuden tulkinnan tilanteesta ja pystyt taas suhtautumaan tilanteeseen oikein. Muistuta itsellesi, että nämä triggeröivät asiat eivät koske sinua, sillä ne voivat oikeasti viedä sinulta hengen.
Mikäli tilanne tuntuu menevän ihan äärimmäisyyksiin saakka, niin tilanteesta poistuminen on yksi vaihtoehto, mutta tässä pitää pysyä tarkkana siitä mitä teet sen jälkeen. Menetkö oksentamaan ruokasi vai purkamaan asiaa lenkkipolulle? Tällä tavalla vahvistusta saa vain syömishäiriösi, ja aivosi tulkitsevat tämän tilanteen uhkana, ja seuraava tilanne on heti pahempi. Sen sijaan voit poistua tilanteesta hetkeksi rauhoittamaan itseäsi (kylmää vettä ranteille tai kasvoille, syvähengittelyä jne), ja palata sitten tilanteeseen.

Ei ole poissuljettu se vaihtoehto, että yrität hienovaraisesti kertoa keskustelukumppaneillesi miten hankala tilanne on itsellesi. Itse olen usein vaihtanut puheenaihetta ihan johonkin päin vastaiseen aiheeseen, joka ei millään tapaa liity laihduttamiseen/ruokaan/liikuntaan/terveyteen, ja ylläpidän keskustelua kysymällä keskustelukumppaneilta johdattelevia kysymyksiä.
Oi että kun nämä kuntavaalit ovat jännittävät, eikö vain? Mitä mieltä sinä olet siitä, joko on löytynyt oma ehdokas? Käytitkö jotain vaalikonetta vai oletko ollut varma tästä jo pidemmän aikaa? Miten sä löysit ehdokkan?
Tai esimerkiksi pakolaiset ovat aina todella hedelmällinen keskustelunaihe, samoin kuin vapaina juoksentelevat kissat, inhotut tosi-tv-ohjelmat ja kuka niihin haluaa osallistua... Mitä ikinä mieleen juolahtaa! Keskustelunaiheita on rajattomasti ja tällä tapaa verestät myös sosiaalisia taitojasi, sillä syömishäiriö tekee ihmisestä usein todella erakoituneen.

Mutta tosiasia on se, että triggereiltä ei voi välttyä täysin, joten on huomattavasti hyödyllisempää opetella kohtaamaan ne ja selviytymään niistä. Mitään yhtä ainoaa tapaa ei ole, jokaisen pitää löytää se omansa, mutta itsensä rauhoittaminen ja tavoitteiden mielessä kirkkaana pitäminen auttavat jo pitkälle. Kannattaa pysyä tietoisena siitä, että ei lähde hyökkäämään triggeriä kohtaan, esimerkiksi mikäli keskustelunkumppani puhuu toistuvasti laihduttamisesta ja ruoasta, niin ei ole kovin tavoitteiden mukaista lähteä hyökkäämään - "aina sinä vaan tästä jaksat jauhaa"; "minä en kestä sua kun sä puhut vaan tästä"; "voitko jo lopettaa?" jne - koska se yleensä saa vastapuolen puolustuskannalle ja jopa suuttumaan.
Mikäli henkilö toistuvasti, jatkuvasti puhuu samasta aiheesta, voit lempeästi hänelle huomauttaa siitä - "mä ymmärrän, että tämä on sulle varmasti tärkeä asia ja on hienoa, että sä haluat huolehtia omasta terveydestäsi, mutta oletko huomannut että puhut siitä toistuvasti?" - ja auttaa häntä näkemään ja havahtumaan siihen, sillä usein ihmiset eivät ole täysin tietoisia siitä mitä tekevät.

Pitemmällä tähtäimellä kannattaa vahvistaa omaa triggeröitymisen sietokykyään altistumisen kautta. Alussa on suotavaa karsia triggerit niin minimiin kuin mahdollista, mutta oman toipumisen edetessä kannattaa ruveta varovaisesti itseään altistamaan triggereille. En tarkoita tällä sitä, että kahden kuukauden jälkeen rupeat jälleen seuraamaan shitnee-typyjä ja tilaamaan fittiä, vaan että luet vaikka yhden triggeröivän artikkelin pari kolme kertaa viikossa aloittaen kaikkein vähiten triggeröivästä. Vahvista samalla omia tunteensäätelykeinoja ja erityisesti rauhoittumiskeinoja (syvähengitys, mindfullness), ja pidä mielessä omat tavoitteesi. Muista se, että sinä olet eri tilanteessa kuin muut, sillä mikä toiselle on terveyttä edistävä on sinulle äärimmäisen tuhoisa ja henkeä uhkaava. Ole tietoinen syömishäiriön ajatuksista ja siitä, että et triggeröityneenä lähde toteuttamaan niitä, vaan että tunnetilasta huolimatta toteutat parantumistasi, eli teet aina päin vastoin kuin sh edellyttää.
Ja vielä ihan lopuksi: triggerit eivät ole paha asia vaikka ne siltä tuntuukin! Triggerit muistuttaa siitä mihin meidän pitää kiinnittää huomiota; triggerit kertoo meidän heikoista kohdista, ja triggerit tekee meistä vahvempia.
Ne tuntuvat pahalta ja saavat sydämen sykkeen kuulumaan korvissa, mutta joka ikinen selvitetty triggeri luo aina yhden uuden kerroksen meitä ympäröivään tefloniin, ja pikkuhiljaa ennen niin pahat triggerit eivät enää saa aikaan kuin kulmien kohotuksen.

Ahdistuksen hallintakeinoista sekä TIP-taidoista lisää täällä.