Kehon vihaamisesta kehosta välittämiseen

Luulen, että yksi useimmin kysytyistä kysymyksistä liittyy omaan kehonkuvaan: miten oppia hyväksymään oma keho? Tai miten edes päästä irti siitä kehovihasta?

Näin heti alkuun huomautan, että tämä teksti on jatkoa Vuokon aikaisemmin kirjoittamalle postaukselle muuttuvasta kehosta ja muiden kommenteista, ja postaus löytyy täältä.

Kehonkuvan vääristymä on yksi nälkiintymisen oireista.

Jotta ymmärrettäisiin miksi näin tapahtuu, niin mennään vähän syvemmälle ja mietitään asiaa mitä tapahtuu aivoissa, koska kaikki lähtee aivoista.

Me ihmiset saadaan noin 80% ympäristön informaatiosta näköaistin kautta. Näköaisti on luonteeltaan integroiva, eli reseptorisolut ja hermoverkko toimivat yhdessä analysoiden tietoa, reagoiden muutoksiin valoisuudessa, kohteen rajaviivoissa ja kulmissa jne. Aivoissa yhdistyy eri reseptorien impulssit ja niiden keskinäinen suhde määrittää kohteen eli sen mitä ihminen juuri havaitsi. Tällä tavalla ihmiselle syntyy tietoinen aistikokemus, mutta kyseessä on tulkittu aistimus eli se ei ole absoluuttisesti totta, sillä ihminen käyttää aiempia tietämyksiään tulkitessaan jotain havaintoa. 

Tämä näkyy esimerkiksi käytännössä niin, että omaa peilikuvaansa ei näe samalla tapaa kuin muut näkevät sinut. 

Ihmisen ympärillä on aina todella rajaton määrä informaatiota eikä ole mahdollista ottaa kaikki huomioon. Siksi ihminen havainnoi sen mikä on milloinkin oleellista ja jättää loput pois. 

Nyt kun olemme vähän selvittäneet havainnointia näköaistin kautta ja ymmärrämme sen, että oma kokemusmaailmamme vaikuttaa kohteen havainnoinnin tulkitsemiseen, voimme siirtyä siihen mitä tämä tarkoittaa syömishäiriöisen kohdalla.

Syömishäiriöiselle keho on jatkuva taistelukenttä eikä sana "riittävä" kuulu sairauden sanavarastoon. Aina löytyy parannettavaa, tai toisin sanoen, aina löytyy keino olla sairaampi. Kehot - olipa se sitten oma tai muiden - on loogisesti ensimmäinen, johon kiinnittää huomiota. Meneepä sitten kauppaan, virastoon, sairaalaan, kahvilaan, niin huomio kiinnittyy muiden ihmisten kehoon että omaan. 

Oma keho tuntuu laihimmillaankin liian isolta vaikka toisaalta välillä ihminen voi nähdä kehonsa realistisesti. Muistan itse saaneeni välillä näitä hetkiä, jolloin katsoin peiliin ja kauhistuin, "tuoltako minä näytän?" Mutta tunne lihavuudesta vei kuitenkin voiton; tunne vie aina voiton.

Nälkiintyminen aiheuttaa muutoksia ihan aivotasolla saakka, ja aivot alkavat kutistua. Keho polttaa lihaksia ja rasvaa, ja aivot muodostuvat rasvasta, joten ne kutistuvat. Kognitiiviset toiminnat alkavat heikentyä: yleinen hidastuneisuus, ajatus- ja muistikatkokset, mieliala heittelee ja tunteita voi olla vaikea hallita, sekä erilaisia epileptisiä oireita voi ilmestyä. Itse asiassa anoreksiaa sairastavilla on löydetty aivojen kuvantamistutkimuksissa muun muassa laajentuneita aivokammioita sekä uurteita, eli aivokuorella on vähemmän harmaata ainetta, joka on välttämätön tiedonvälityksen kannalta. Tämän harmaan aineen vähentymistä on todettu päälaki- ja ohimolohkolla sekä parientaalialueella, jossa näkohavainto tulkitaan.

Eli kun aivoissa ei ole riittävästi harmaata ainetta, niin aivojen tiedonkäsittely on huonompi, joten ihmisen havainnot voivat olla todella vääristyneet. Aivoilla ei ole kykyä havaita ja tulkita oikein, koska sen tiedonkäsittelyn kannalta välttämätöntä harmaata ainetta ei siellä vaan ole tarpeeksi!

Kun tähän sitten vielä yhdistetään syömishäiriön luoma fiksaatio ihmiskehoon ja kehon muotoihin, kun mielessä pyörii vaan oman kehon lihavuus, niin sitä ihminen silloin näkee kun tarpeeksi kauan tuijottaa omaa kuvajaistaan. Vähän kuin sinulle näytettäisiin korttia, jossa lukee punaisella "sininen" etkä tiedä onko kyse punaisesta vai sinisestä tekstistä. 

Oman kehonkuvan normalisoinnin kannalta ravitsemustilan normalisointi on siis ehdottoman välttämätöntä ja vielä välttämättömämpää on malttaa odottaa ja antaa kehon toipua!

Aivoilta vie keskimäärin vuoden verran palautua optimaaliseen tilaansa painon normalisoinnin jälkeen, joten lausahdus "pää tulee aina viimeisenä" pitää ihan paikkansa juuri tästä syystä: päällä ei ole mahdollisuutta päästä kyytiin nopeampaa. Aivot ovat suurimmaksi osaksi rakentuneet rasvasta, joten ruokavaliosta on saatava kunnolla rasvaa sekä hiilihydraatteja.

Olen itse huomannut radikaalin hyväksynnän olevan todella avain oman kehon hyväksymisessä. Kun lopetin sen jatkuvan jossittelun (jos minulla vaan olisi timmimpi vatsa ja lihaksikkaammat reidet tai olisin vähän pidempi...) ja hyväksyin kroppani sellaisena kuin se on, huomasin päässeeni alkuun. Aluksi välttelin paljon peiliä, koska edelleen näin itseni vääristyneesti, joten sen sijaan rupesin turvautumaan valokuvaamiseen. Kuvien kautta rupesin tajuamaan sen, ettei mun vatsa olekaan niin massiivisen suuri kuin sen itse näin ja koin; näin asioita, joita en peilissä nähnyt. 

Mutta en suosittele oman peilikuvan välttämistä, koska se taas antaa aivoillesi sen viestin, että peiliä pitää aina välttää. Jos olet paljon peiliä välttänyt tähän saakka ja koet, että se sinua jollain tapaa rajoittaa, niin kannattaa aloittaa helposta. Onko vaikka hiuksien laittaminen peilin edessä helpompi kuin peilin edessä seisominen ilman mitään tekemistä? Aloita sitten vaikka sillä. Tai voit ottaa pienen käsipeilin ja peilata sillä varpaitasi, sitten nilkkojasi, sormiasi... mieti mikä kohta on itsellesi helpoin ja siirry sitten pikkuhiljaa vaikeampaan päin. Vielä parempi on se, että otat puhelimella kuvan peilatusta ruumiinosasta ja tallennat sen puhelimeen. 

Näitä peilaustuokioita on hyvä pitää vaikka pari päivässä vaikka vaan minuutin ajan. Tällä tavalla aivosi saavat uutta informaatiota ja oppivat tulkitsemaan näköhavainnon eri tavalla, positiivisemmalla tavalla.

Jotta päästään eteenpäin ja opitaan välittämään omasta kehosta niin se on ensinnäkin prosessi, joka tapahtuu asteittain. Ei ole realistitista olettaa sen tapahtuvan sormia napsauttamallam vaan se tapahtuu harjoituksen ja toiston kautta.

Tämän voi aloittaa miettimällä omat hyvät puolet. Mistä tykkäät itsessäsi? Silmät? Huulet? Hiukset? Nämä olivat itselläni vastauksina. Kysy itseltäsi päivittäin tätä ja sääntö on se, ettet saa sanoa samaa kehon kohtaa kahta kertaa. Eli jos tänään sanot pitäväsi silmistäsi, niin sitä et saa sanoa enää uudestaan. Tämä on haastavaa juuri siksi, että joudut kurkistelemaan ulos omalta mukavuusalueeltasi ja miettimään koko kehoasi. Kun mieleesi tulee negatiivisia ja/tai tuomitsevia asioita kehostasi, niin kirjoita ne ylös. Kirjoita ylös, sitten revi tai leikkaa se teksti irti paperista, sano se ääneen ja silppua tämä pieni paperinpala vielä roskiin.

Käännä nämä negatiiviset väitteet positiivisiksi. Esimerkiksi kun itselleni tuli ajatus, että mun reidet ovat todella paksut, niin mä käänsin sen niin, että no niissä on nyt ainakin lihasta paljon enemmän, ne ovat vahvat ja mä jaksan juosta ja tanssia. Ja entäs sitten jos mun vatsa ei ole enää ohut pyykkilauta, sillä nykyinen vatsani on lihaksikkaampi ja tukee myös selkärankaa, pitää ryhdin hyvänä ja ainakin mä pystyn syömään mitä ikinä haluan! 

Konkreettisia seikkoja oman kehonkuvan normalisoimiseksi on triggerien minimointi ja sen oman sisäisen puheen tiedostaminen.

Kannattaa ehdottomasti poistaa kaikki triggeröivät IG-tilit, lopettaa Facebookissa triggeröivien ihmisten kaveruus, lopettaa triggeröivien lehtien tilaaminen. Itse lopetin esimerkiksi K&T:n ja KuntoPlussan, koska ne ensinnäkin saivat mut sekä kiehumaan kiukusta että triggeröitymään, eikä yksikään "terveellisyyttä" ja shitnessiä koskevat neuvot olleet itselleni hyväksi.

Etsi positiivista vahventamista, eli vahvenna sun tervettä puolta toimivilla asioilla. Esimerkiksi itse rupesin seuraamaan aktiivisesti eri body positive -tilejä, jotka tuovat mulle hyvää oloa. Hakeudun sellaisten ihmisten seuraan, joiden kanssa on hyvä olla ja jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Tämä ei ole aina oikeassa elämässä mahdollista, joten sen voi tehdä myös somessa sillä en yhtään väheksy somen kautta saatuja ystäviä. 

Tiedosta se oma sisäinen puhe, eli millä tavalla puhut (tai ajattelet) itsellesi. Jatkuva haukkuminen, mollaaminen, mitätöinti, virheisiin juuttuminen, ruoskinta... mikään näistä ei tee sinulle hyvää! Nyt on aika ruveta kohtelemaan itseään paremmin. Olemaan myötätuntoisempi, taputtamaan itseään olalle ja sanomaan, että sä muuten olet todella hyvä tyyppi!

Koska myötätunto ja itsestään välittäminen vie niin paljon pidemmälle kuin itseviha koskaan.

Lopuksi vielä sellainen, että sinä olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet! Sinut on tehty olemaan juuri sellainen kuin olet! Onni ei tule pidempänä tai pienempänä, vaan onni löytyy elämäntapana. Kaikki ne pienet kauneusvirheet, joita olet toivonut voivasi jotenkin muuttaa, tekevät sinusta juuri niin persoonallisen ja mielenkiintoisen, ja oikeasti, yksilöllisyys on kaunista, sinä olet kaunis! 

Jokainen ihminen on kaunis, joka ikinen vartalo on kaunis! 

Kehosi on uskomattomin asia, jota sinulla koskaan tulee olemaan; kehosi mahdollistaa sinun elossa olemisen; kehosi mahdollistaa kokemukset. Kehosi ei ole vihollinen, kehosi ei ole syypää mihinkään. Kehosi on ansainnut välittämisen jo siksi, että se on olemassa. Sinä olet ansainnut huolenpidon ja välittämisen siksi, että olet olemassa. 

Ja ihan viimeiseksi, sinä olet hyvä, sinä olet riittävä, sinä olet kaunis!

Lisää hiilihydraateista, rasvoista ja proteiinista täällä.

Lähde: Lehtismäki-Hyvönen, Henna. Anoreksia - pako mielen vankilasta. 2016.

Entäs kun mieli muuttuu; motivaatio vs sitoutuminen

Olen todella usein saanut kuulla motivaatiosta ja sen puutteesta: mitä silloin pitää tehdä?
Entäs kun parantumisen kuherrusvaihe on ohi, todellisuus iskee moukarilla ja hauskuus loppuu siihen? Mistä kaivaa motivaatio parantumiseen?
Entä onko se loppupeleissä kiinni motivaatiosta, vai onko kyse sitoutumisesta?

Motivaatio. Sitoutuminen.
Kaksi sanaa, joista toisella on suurempi merkitys parantumisen kannalta.
Tiedättekö miksi syömishäiriöisiä pidetään niin vaikeahoitoisina? Siksi, koska heillä ei ole motivaatiota parantua. Totta. Mutta jos tämä pitäisi ihan kirjaimellisesti paikkansa, niin yksikään syömishäiriöinen ei parantuisi, vaan kaikki kuolisivat kirjaimellisesti motivaation puutteeseen.
Tästä saadaan tulokseksi, että motivaatio on todella yliarvostettu asia eikä sillä kukaan etene.
Tuskin olit koko yhdeksää peruskouluvuotta motivoitunut koulun käyntiin, mutta silti sait peruskoulun päättötodistuksen, eikös?
Tuskin olit koko sairauden ajan innokkaan motivoitunut tuhoamaan itseäsi vaan sitoutuminen sairauteen ylläpiti tilannetta, eikös?
Motivaatio ei tule kolkuttamaan oveasi. Motivaatio ei kävele luoksesi. Motivaatiota et voi ostaa ja pitää taskussa. Motivaatio tulee välillä käymään ja se lähtee pois.
Mitä siis tapahtuu kun seuraa motivaatiota parantumisprosessissa? Pääsee askelen eteenpäin ja sitten iskee takapakki. Parantumisen alkuvaiheessa iskee kuherruskausi, jolloin kaikki tuntuu niin jännältä ja mahtavalta ja olet todella motivoitunut. Mutta sitten tämä vaihe menee ohi ja samoin menee motivaatio. Mitä nyt tapahtuu? Luovutatko? Tulitko näin pitkälle vain antaaksesi periksi?

Sairastuminen ei ole valinta mutta parantuminen sen sijaan on.
Parantuminen on valinta, joka on tehtävä yhä uudelleen ja uudelleen joka päivä monta kertaa päivässä. Minä valitsen parantumisen tänään; minä valitsin parantumisen myös eilen, myös viime viikolla, viime kuussa, viime jouluna. Olen valinnut parantumisen ja olen sitoutunut siihen 100%.
Sitoutuminen tarkoittaa todella sitoutumista johonkin asiaan, päättäväisyyttä viedä se läpi vaikka sataisi niitä harmaita kiviä. Sitoutuminen parantumiseen ei tarkoita pelkästään syömistä, lepäämistä ja painon normalisointia, vaan se tarkoittaa kokonaisvaltaista itsensä hyväksymistä ja itsestään huolehtimista. Oman elämänsä arvostamista ja omia tavoitteitaan kohti menemistä.

Mutta takaisin siihen pisteeseen, kun sairaus huutelee ja tekee vaan mieli palata takaisin; mitäs silloin?
Ensinnäkin palauta mieleesi se, että miksi tähän lähdit? Miksi sinä rupesit parantumaan? Mitä haluat elämältäsi? Mitkä ovat toiveet ja suunnitelmat?
Muista, että lyhyellä tähtäimellä sairaudelle periksi antaminen tuottaa hyvää oloa mutta pitemmällä tähtäimellä se tuottaa niin katumusta, syyllisyyttä, ahdistusta, masennusta, epätoivoa, surua kuin kiukkuakin. Miksi minä annoin periksi? Miksi en vaan puskenut läpi? Miksi olen niin heikko?
Yleensä ne hetket, jotka tuntuvat kaikkein vaikeimmilta, ovat juuri niitä merkityksellisiä hetkiä, joiden selvittäminen auttaa sinut uudelle tasolle ja tekee sinusta taas kerrosta vahvemman. Jokainen vaikea hetki valmistaa seuraavaan ja antaa sinulle itseluottamusta siitä, että sinä kyllä pystyt navigoimaan näiden karikkojen läpi.

Motivaatio on hyvä työkalu, mutta sitä ei voi ennustaa ja se on arvaamaton.
Itselläni ensimmäisellä kerralla tanssi oli mun motivaatio syödä ja nostaa painoa. Kun sain luvan tanssiin, niin yhtäkkiä se motivaatio lopahtikin. Entäs nyt? Tiedostin tilanteen ja arvioin tilanteen: olen nyt paikassa B lähdettyäni paikasta A, eli olen edistynyt. Haluanko palata sinne takaisin ja tehdä kaiken uusiksi, vai käännynkö sitoutumisen puoleen saadakseni matkaa eteenpäin?
Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon ja hyvin pian tajusin, että en voi luottaa motivaatioon. Välillä sain motivaatiopuuskia ja oikein puhkuin intoa ja tarmoa, ja seuraavassa hetkessä olin valmis heittämään kaiken läskiksi ja palaamaan paikkaan A.
Kun motivaatio osuu polullesi, ota siitä kiinni. Katso mitä se tarjoaa ja arvioi se: onko tämä pitkä- vai lyhytaikainen? Kannustaako se minua terveyteen vai sairauteen? Onko mahdollista, että tämä lopahtaa huomenna vai onko mahdollista, että tämä voi muuttaa elämäni?

Haluan tehdä eroa hyvien ja huonojen motivaatioiden välille. Hyviä, terveyteen kannustavia motivaatioita on laidasta laitaan aina yksilöstä ja yksilön omasta arvomaailmasta riippuen. Itselläni tunnistan motivaation liittyvän itseni toteuttamiseen, kuten tanssi, vertaistukityöt, KAT-koulutus, psykologia alana ja mahdollisesti psykologian laitokselle pyrkiminen. Minua motivoi myös Doora, sillä haluan taata hänelle turvallisen elinympäristön ja auttaa häntä toteuttamaan omaa koiramaista itseään. Myös perheenjäsenten hyvinvointi on yksi motivaatio, sillä he ovat olleet todella rankassa sijaiskärsijöiden ja omaisten roolissa yli vuosikymmenen ajan.
Sen sijaan negatiiviset motivaatiot liittyvät sairauteen ja sairauden muodon muuttamiseen. Yhtäkkiä voi tuntea timmin kropan ja tiukan karppiruokavalion tai vegaaniuden olevan se päämotivaatio. Shitness voi tuntua uskomattoman houkuttelevalta, koska se tarjoaa saman kuin vegaanius: rajoittavuuden ja uskomattoman ruokakeskeisyyden, mutta "hyväksytyssä" muodossa.
Tässä vaiheessa huomautan vegaaniudesta sen verran, että ymmärrän sen olevan monille ihan oikea, aito asia mutta syömishäiriöstä parantuessa hälytyskellojen pitää soida. Jos et osoittanut ennen sairastumistasi juuri mitään mielenkiintoa vegaaniutta kohtaan ja se tapahtui parantumisvaiheessa, niin on erittäin todennäköistä, että kyseessä on syömishäiriö tekemässä kauppaa, johon ei saa ruveta. Mikäli täyden remission saavuttamisen jälkeen edelleen tunnet voimakasta tarvetta pelastaa valaat, kodittomat kissat, puuvillaviljelmät, ilmakehän ja silittää kasveja ja palauttaa maidot lehmille, niin silloin voit miettiä asiaa uudelleen (huomaa sarkasmi). Pystytkö syömään pussillisen sipsejä, käyttämään öljyä ruoassa, syömään maapähkinävoita ym rasvaista vegaanista ruokaa ilman mitään kompensaatiokäyttäytymistä?
Voin tästä aiheesta kertoa sellaisen omakohtaisen kokemuksen, että olen pääasiassa kasvissyöjä mutta syön maitotuotteita, kananmunia ja kalaa, koska mä tykkään niistä ja mun kroppa tarvitsee niitä. Olen jo pitkän aikaa syönyt myös kanaa ja muita lihatuotteita nähdäkseni onko kyseessä mun mielihalu vai sairauden, ja olen tullut tulokseen sen olevan mun oma mieltymys. Lihan syöminen tuo itselleni mielikuvan onnellisesta lehmästä/kanasta/possusta laihduntamassa auringonpaisteessa, sitten teurastamon ja veren tirskuvan suupielestä ihmisen syödessä sitä eläinparkaa. Mulle tulee myös kuvotus enkä tykkää edes lihan koostumuksesta.
En kuitenkaan luokittele itseäni kasvissyöjäksi, koska se on syömishäiriölle oiva harmaa alue.

Motivaatio ei siis ole avain parantumiseen, ei motivaatio sinua lämmitä, ei se kehoasi ravitse eikä se sinua tervehdytä. Sinä teet sen sitoutumalla parantumiseen. Parantumista ei voi toteuttaa silloin kun huvittaa, pari kertaa viikossa kun on hyvä päivä, vaan kyseessä on matka.
Voit kuvitella sen polkuna läpi aavan pellon tai pimeän metsän - itse suosin jälkimmäistä. Olet tulossa jostakin ja menossa kotiin ja ainoa keino päästä sinne on mennä metsän läpi. Matkalla voi olla susia ja karhuja, siellä on korppeja ja haukkoja, ja jokunen tikkakin saattaa nakuttaa kalloasi. Nälkä on jo kamala, jano polttaa kurkkua ja liimaa kielen kiinni kitalakeen, ja sinun on pakko päästä vessaan. Siis yksinkertaisesti pakko!
Mitä teet? Odotatko yksisarvista, joka vie sinut sateenkaarta pitkin valkoiseen linnaan? Käperrytkö polun alkuun ja leikit kuollutta? Vai puretko hammasta ja menet sen metsän läpi?
Jokainen tekemäsi valinta vahvistaa aivoissasi olevia yhteyksiä - joko sairaita ja uusia - ihan jokaikinen. On todella luonnollista ja ymmärrettävää miksi sairauden ajatus- ja käyttäytymismallit ovat niin houkuttelevia ja tuttuja, sillä olethan toistanut niitä kymmeniä kertoja päivittäin ties kuinka pitkän ajan! Mutta ainoa keino niiden terveiden yhteyksien vahvistamiseksi on niiden toistaminen. Tästä syystä sinun pitää tehdä aina päin vastoin kuin syömishäiriö sanoo!

Kun mielesi muuttuu niin anna sen muuttua. Se ei ole syy palata takaisin. Se ei ole syy jättää ruokia välistä tai mennä lenkille. Virheet ovat sallittuja ja niitä sattuu, mutta kun saman virheen tekee kahdesti niin se on jo valinta: sairauden valinta.
Tarkastele tilannetta ja mieti mikä triggeröi tämän ajatuksen? Huomaatko jonkin toistuvan kaavan? Ota oppia niistä ja mieti mitä sinun pitää tehdä seuraavalla kerralla, sillä tämä vahvistaa tervettä käyttäytymistä sekä sitoutumista, ja se tuo myös sekä lyhyellä että pitemmällä aikavälillä hyvää oloa. Myös oma itsetuntosi ja -luottamuksesi alkaa kasvaa.

Muista, että vaikeita hetkiä tapahtuu ihan kaikille mutta ne ovat vain pieniä kuoppia polulla. Motivaatio on hyvä apuväline mutta se ei ole kantava palkki, vaan sitoutuminen ja päättäväisyys rakentavat talon sinun avullasi. Parantuminen, aivan kuten talon rakentaminenkin, vaatii systemaattisuutta ja sitä pitää toteuttaa joka päivä joka hetki; jos sattuu kova ukkosmyrsky, niin talon rakentaminen jatkuu suunnittelulla ja pohjapiirrosten hienosäädöllä, eli työ jatkuu kaikesta huolimatta. Kun iskee vaikea hetki niin silloin tärkeintä on pitäytyä säännöissä, eli lepäämisessä ja syömisessä, aivan kuten joka ikinen päivä muutenkin. Ei poikkeuksia. Poikkeuksia ei ole olemassa parantumisessa.
Jotta tämä ei olisi niin totista puuhaa niin heittäydy haaveilemaan! Jos ihme tapahtuisi ja olisit huomenna haaveammatissasi, niin mikä se olisi? Tai jos huomenna saisit tehdä mitä oikeasti ikinä haluaisit, niin mitä se olisi? Mistä haaveilet? Tee vaikka oma haave- tai suunnitelmakartta ja mieti miten tämä hetki auttaa sinut sinne.

The moment you are ready to give up is the moment when magic happens!

Painon jakautuminen ja setpoint

Yksi toivotuista postausaiheista on ollut painon jakautuminen tasaisesti sekä setpointin saavuttaminen. Milloin tämä tapahtuu? Miten pitkään painon jakautuminen vie? Entä mistä tiedän saavuttaneeni setpointin?

Toipumisessa on neljä vaihetta, joista ensimmäinen on nesteen kertyminen eli nesteturvotus. Toinen vaihe on elinten korjaaminen, jolloin keho muodostaa ylimääräistä rasvakerrosta keskivartalon seudulle, eli tuttavallisemmin kehittyy trunk adipose. Kolmannessa vaiheessa alkaa nesteturvotus ja trunk adipose tasoittua ja paino alkaa jakautumaan, ja neljäs vaihe on remission saavuttaminen.
Vaikka tämä kuulostaa aika selvältä asialta niin lineaarista se ei ole, vaan saatat toistaa vaiheita yhä uudelleen ja uudelleen. Vaikka olisit saavuttanut vaiheen kolme, ei ole mitenkään tavatonta yllättäen siirtyä vaiheeseen kaksi tai jopa yksi. Keho kun ei ole mikään kone vaan se on oikeastaan ekosysteemi, joka toimii kokonaisuutena.

Painon jakautuminen (engl. weight redistribution) tapahtuu todella myöhään yksilöstä riippuen. Toisilla paino voi alkaa jakautua jo 3 kuukauden päästä, toisilla se voi viedä yli vuoden; keskimääräinen aika lienee puolisen vuotta.
Jotta paino voi alkaa jakautua tarkoittaa se sitä, että olet ensinnäkin saavuttanut setpointisi, kehosi on päässyt pois nälkiintymistilasta ja se uskaltaa käyttää energiaksi myös rasvavarastoa. Keho on hyvin fiksu. Mikäli se edelleen kokee pienintäkään uhkaa seuraavasta nälkiintymiskaudesta, niin se ei takuulla rupea kasvattamaan lihasmassaa ja käyttämään rasvaa energiaksi, koska sen prioriteetti numero yksi on säilyä hengissä.

Syömishäiriöisen yksi pahimmista painajaisista on huomata keskivartalon suurentuneen. Tämä on kuitenkin erittäin normaalia parantumisessa ja se on myös seikka, johon ei saa lähteä itse vaikuttamaan vähentämällä ruokaa ja lisäämällä liikuntaa! Nesteturvotus on siellä syystä, se kertoo ensinnäkin vaurioiden laajuudesta mutta se myös nopeuttaa toipumista, ja viskeraalinen rasva suojaa sisäelimiä ja se myös takaa maksalle vararavinnon. Keho ei luota sinuun, koska sitä on pidetty nälässä, eikä sen pidä luottaakaan! Kehosi tärkein työ on nyt pysyä hengissä ja jos se nyt sinuun luottaa, niin sinä kuolet. Näännyt nälkään.
Ainoa keino tästä eteenpäin on sitkeästi jatkaa omien minimien syömistä ja varsinkin lepo on ehdoton asia! Saatat ehkä ajatella voivasi huijata kehoasi - eihän sen nyt niin ole väliä vaikka joka toinen päivä jäätkin viidenneksen alle minimien, tai käyt vetäisemässä pienen lenkin - mutta kehoasi et voi huijata.

Normaalipainon saavuttaminen voi tapahtua nopeastikin mutta se ei tarkoita sitä, että olet parantunut. Painosi pitää pystyä jakautumaan, ja siihen keho tarvitsee edelleen runsaasti ruokaa ja lepoa. Näiden lisäksi myös normaalipainon ylläpitäminen on avain painon jakautumiseen, sillä ainakin tämän tutkimuksen mukaan painon jakautuminen voi viedä jopa vuodesta kahteen vuoteen. Tutkimus selittää muutenkin hyvin siitä, miten parantumisvaiheessa keskivartaloon kertyy suojaavaa rasvavarastoa eikä se ole riippuvainen painon nousun määrästä.
Eli painon jakautuminen kyllä tapahtuu kaikilla mutta se vaatii aikaa.

Kun olen tässä postauksessa puhunut normaalipainosta, olen sillä viitannut setpointiin eli biologiseen normaalipainoon, en BMI-luokituksen mukaiseen normaalipainoon. Tämä siksi, että setpoint on kaikille reilu käsite.
Ensinnäkin, setpoint ei ole mikään yksittäinen numero vaan se on painoalue, jonka sisällä kehosi voi kaikkein parhaiten. Tiedät saavuttaneesi setpointin siitä, että painosi ei nouse huolimatta siitä miten paljon syöt vaan säilytät painosi vaivatta. Hormonitoiminta toimii ja kuukautisesi ovat tulleet takaisin. Et enää järjettömästi himoitse jotain ruokia eikä sinulla ole ahmimishimoja (toisaalta saavutettuasi normaalipainon voit edelleen käydä läpi extreme hungeria). Hiuksesi eivät enää putoa päästä, kynnet alkavat vahvistua. Voit hyvin.
Jos mietit onko tämä sinun setpointisi kannattaa miettiä mitä teet tällä hetkellä. Oletko jotenkin lipsunut syömään vähemmän ja aloittanut liikunnan ja tunnet itsesi väsyneeksi? Mietitkö mitä tohdit syödä, jotta paino ei nousisi? Onko kyseisen, "normaalin" painon ylläpitäminen vähintäänkin työlästä? Mikäli vastasit yhteenkään kysymykseen kyllä, niin silloin hyvin todennäköisesti et ole setpointissasi.
Voisin sanoa, että setpointin saavuttamisen kyllä tuntee: vointisi on oikeasti hyvä! Paino voi ja se kyllä heittelee muutamalla kilolla suuntaan tai toiseen johtuen lukuisista eri syistä, mutta se pysyttelee samassa.

yritän tällä havainnollistaa miten paino jakautuu ja varsinkin miten se lihasmassa
kasvaa takaisin ilman treeniä. Keskimmäinen kuva on noin parisen kk toipumisen alusta,
ja kuva oikealla on siitä n. kuukausi myöhemmin

Voin itse antaa kolme erilaista esimerkkiä.
Ennen MinnieMaudin noudattamista yritin aina rämpiä toipumisen läpi liian pienillä ateriasuunnitelmilla, joilla kyllä todella saatiin paino nousuun mutta koskaan ei se paino jakautunut. Viskeraalinen rasva on itselleni muodostunut helposti ja sitä ylläpiti liian vähä syöminen ja liika liikkuminen. En tiennyt mitä oli meneillään, järkytyin ja retkahdin.
Toinen kokemus on ensimmäinen kerta MM:ia noudattamalla. Painon normalisointi eli setpointiin pääseminen tapahtui aika hitaasti, siihen meni ainakin se puoli vuotta, mutta se tapahtui todella lineaarisesti. Ensin minulle tuli nesteturvotus ja trunk adipose, mutta se tasoittui ja käsi kädessä tämän kanssa painoni jakautui ja saavutin setpointin.
Kolmas kokemukseni on taas huomattavan erilainen edellisestä. Saavutin normaalipainoni 7 viikossa, mikä on todella nopea vauhti. Minulle kehittyi kova nesteturvotus ja trunk adipose ja painoni overshoottasi, eli vaikka saavutin setpointin olin yhä parantumisen vaiheessa 1-2. Järkytys oli kyllä kova mutta uskon, että syömällä todellakin yli minimien ja pysymällä levossa mun paino lähti jakautumaan suhteellisen nopeasti; siihen meni 3-4 kuukautta parantumisen alusta. Nykyisen painoni olen ylläpitänyt grammalleen jo pitemmän ajan, joten voi olla, että tämä on uusi setpointini. Setpointiahan voi ohjelmoida korkeammaksi laihduttamalla, kuten edellisessä postauksessa kirjoitin.

Eli painon jakautuminen vie aikaa ja se vaatii sen, että tilanne on ollut hyvä jo pitempään. Syömällä ja lepäämällä siihen voi itse vaikuttaa, sillä kehon pitää olla päässyt pois nälkiintymistilasta ja sen pitää uskaltaa luottaa saavansa ruokaa silloin kun se sitä pyytää - ja useamminkin.
Painon jakautuminen konkreettisesti tarkoittaa sitä, että keho käyttää ylimääräisen rasvan energiaksi, jolloin kehon rasvavarastot tasoittuvat ja lihakset kasvavat takaisin. Moni varmasti tuskailee sen ajatuksen kanssa, että pitääkö mennä salille heiluttamaan kahvakuulaa saadakseen ne lihakset takaisin, ja vastaus on ehdoton ei. Kehosi hoitaa sen puolen ja ne sinun kehollesi ja kehotyypillesi kuuluvat lihakset kasvavat ihan itsekseen, se on osa painon jakautumista, osa pakettia.
Ja lopuksi: uskalla antaa mennä! Paino jakautuu kyllä, kehosi kyllä vastaa toimintaasi ja se hoitaa kyllä hommansa, mikäli sinä hoidat omasi.

Lähde: Anorexia Nervosa and Body Fat Distribution: A Systematic Review, täällä.
Lähde: The Physical Effects of Weight Gain after Starvation, täällä.
Lisätietoa parantumisen vaiheista täällä.
Lisätietoa nesteturvotuksesta täällä.
Lisätietoa trunk adiposesta täällä.

Toivepostaus: mitä haittaa on alipainosta?

Minulle tuli kysymys, että mitä haittaa alipaino aiheuttaa? Miksi se ei ole tavoiteltavaa? 

Miksi pitäisi tavoitella normaalipainoista kehoa?

Joten tämä postaus keskittyy juuri tähän aiheeseen: miksi alipaino ei ole tavoiteltava tila?

Ihan ensiksi pieni tarkennut terminologiaan.

Kun puhun alipainosta tarkoitan sillä subjektiivista alipainoa, eli en puhu BMI:n mukaisesta alipainosta. Mikäli ihminen on luonnostaan alipainoinen BMI:n mukaan (mikä on erittäin harvinaista) niin silloin heille alipaino on ok, koska tämä on heidän setpointinsa.

Mutta valtaosalla ihmisistä setpoint - eli biologinen normaalipaino - sijoittuu BMI 21-27 välille, jolloin alipaino tarkoittaa heille tilaa, jolloin ei olla biologisessa normaalipainossa.

Esimerkiksi itselleni BMI 20 on alipaino, koska se on alle mun setpointin.

No niin, nyt sitten itse aiheeseen: mitä haittaa on alipainosta?

Alipaino vaikuttaa ihmisen terveyteen kokonaisvaltaisesti niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

Hormonitoiminnan häiriöiden takia luusto haurastuu ja osteoporoosiin sairastumisen riski on iso etenkin jos kuukautiset eivät toimi normaalisti. Tämä myös vaikuttaa hedelmällisyyteen negatiivisesti ja voi johtaa siihen, ettei ihminen koskaan voi saada omia biologisia lapsia. Mikäli ihminen on alipainoinen raskauden aikana, vaikuttaa se lapsen alentuneeseen syntymäpainoon ja lisää terveysongelmia.

Osteoporoosin esiaste on osteopenia, josta voi vielä toipua normalisoimalla painon ja hormonitoiminnan, mutta osteoporoosista ei voi enää parantua. Monille on määrätty/määrätään pillerit korjaamaan tilannetta, mutta se on kuin avohaavaan laastari: se ei korjaa tilannetta. Luuntiheyteen vaikuttaa hormonitoiminta, ja hormoneja taas tuottaa muun muassa rasvakudos, joka on siis meidän elimistömme tärkein hormoneja tuottava elin! Mikäli siis alipainoiselle määrätään pillerit palauttamaan hormonitoiminta, niin sen sijaan että pureuduttaisiin siihen syyhyn - eli alipainoon ja sen korjaamiseen - annetaan keholle keinotekoisia hormoneja antamaan keinotekoiset kuukautiset. Tilanne on suunnilleen sama kuin kuukautisten saaminen alipainossa, koska kyse ei ole kehon omasta, optimaalisesti toimivasta hormonitoiminnasta, vaan kyse on lähinnä... noh, veren vuotamisesta. Eli vaikka alipainoisella (naispuolisella) ihmisellä tulisi kuukautiset niin se ei tarkoita sitä, että ihminen ovuloi. 

Osteoporoosi aiheuttaa usein kompressiomurtumia nikamiin, jolloin ihminen painuu kasaan. Tämä ilmiö nähdään ikäihmisillä mutta näin on käynyt esimerkiksi itselleni.

Alipainossa keho joutuu syömään omia kudoksiaan pysyäkseen hengissä. Lisäksi eri kompensointikeinot rasittavat kehoa vielä lisää. Keho pitää viimeiseen asti kiinni kahdesta asiasta: glukoosista ja kaliumista, ja kun ne rupeavat järkkymään ollaan todella vaarassa. Kaliumin puute (tai liikasaanti) voivat aiheuttaa jopa sydänpysähdyksen varsinkin kun sydänlihas on kärsinyt alipainon takia. Maksa-arvot voivat nousta voimakkaasti, sillä maksa joutuu omasta kudoksestaan muodostamaan riittävästi glukoosia aivoille. 

Hermostolliset oireet ovat hyvin yleisiä, esimerkiksi yliherkkyydet aisteissa, näön ja tunnon häiriöt, koordinaatio-ongelmat ja onnettomuusalttius, aivotoiminnan heikkeneminen aivojen kutistumisen takia. Ruoansulatushäiriöt ovat normaalia ja suurelle osalle kehittyy sekundäärisiä intoleransseja, jotka kuitenkin yleensä korjautuvat ravitsemustilan myötä. Elimistön vastustuskyky heikkenee ja riski joutua infektioiden kierteeseen on suuri. Elimistö voi myös kärsiä useista puutostiloista, joista etenkin anemia on todella yleinen, ja lisäksi kilpirauhasen toiminta voi häiriintyä jopa pysyvästi.

Hiusten lähtö on hyvin yleistä ja se tapahtuu oikeastaan ensimmäisenä, koska keho säästää kaikista turhista toiminnoista. Kynnet haurastuvat, iho ohentuu ja vanhenee, ja iholle alkaa kasvaa lanugoa pitämään keho lämpimänä. Mikäli saat haavan, sen parantuminen voi viedä todella pitkään.

Kasvuiässä olevan kasvu hidastuu ja voi pysähtyä jopa kokonaan.

Alipaino myös pistää kehon hätätilaan ja se voi toimia laukaisevana tekijänä eri sairauksiin, esimerkiksi fibromyalgiaan. Myös monet krooniset kiputilat ovat alipainon aiheuttamia.

Alipaino vaikuttaa myös psyykeeseen aiheuttaen unettomuutta, ahdistusta, masennusta ja pakko-oireita päättyen aina persoonallisuuden muutoksiin ja psykoosiin. Suurin osa alipainossa koetuista mielialan muutoksista johtuu aliravitsemuksesta ja poistuvat ravitsemustilan normalisoinnin myötä. Itse tulin todella pakkomielteiseksi tietynlaisista rutiineista, minulla oli paljon pakko-oireita ja todella suutuin, jos en pystynyt niitä toteuttamaan täydellisesti. Kun sain ravitsemustilan ja painon normalisoitua, niin nämä pakko-oireet hävisivät.

Palatakseni vielä noihin kompensaatiokeinoihin ja niiden aiheuttamiin haittoihin, niin muutokset kaliumin ja natriumin pitoisuudessa voivat olla kohtalokkaita. Nesteenpoistolääkkeet, oksentelu, laksatiivit, liikunta, ylenpalttinen nesteen juominen tai juomisen välttäminen vaikuttavat kaikki elektrolyytteihin negatiivisesti ja aiheuttavat elimistön kuivumista. Kuivuminen taas johtaa munuaisten, maksan ja sydämen toimintahäiriöihin, ja esimerkiksi munuaisten pettäminen ja sydänpysähdys eivät ole mitenkään harvinaisia.

Oksentamisen seurauksena hampaiden kiille kuluu pois mahahappojen syövyttämänä tehden hampaat hyvin alttiiksi reikiintymiselle, ientulehdukselle ja jopa hampaiden menetykselle. Laksatiivit ja oksentaminen myös laiskistuttavat suolta, koska suoli ei itse enää pääse töihin. 

Toisaalta, alipaino yhdistettynä aliravitsemukseen aiheuttaa ummetusta, koska keho saa niin vähän ruokaa, että suolen toiminta hidastuu jo tästä syystä.

Haluan vielä tuoda sellaisen seikan esille, että toistuva laihduttaminen aiheuttaa setpointin nousua, eli resetoitumista.

Kun ihminen rajoittaa ruokaa ja pudottaa painoa, tämä ei ole keholle hyvä tila; tämä on itse asiassa keholle taistele-tilanne, josta pitää päästä pois mahdollisimman nopeasti takaisin homeostaasiin. Mieli täyttyy ruoan ajattelusta ja mitä enemmän ihminen taistelee kehon viestejä vastaan, sitä vaikeampaa siitä tulee ja lopulta ihminen antaa periksi ja syö. Näin keho kerää äkkiä ruoan varastoon, paino nousee normaaliksi ja itse asiassa vielä vähän yli. Tämä ylimääräinen paino on kehon oma vakuutuskeino tulevaa nälkiintymiskautta varten.

Kun tästä taas ihminen säikähtää ja rupeaa dieetille, niin ensinnäkin painon putoaminen on vähän hankalampaa ja vaatii enemmän töitä, ja paino nousee nopeampaa - ja korkeammalle kuin edellisellä kerralla, ja taas keho säästää pahan päivän varalle lisää extraa,

Näin ollen laihduttaminen ei tee ihmisestä hoikkaa, vaan se on yksi syy ylipainoon. Meidän kehomme on uskomattoman älykäs ja meillä on sisäsyntyinen taito noudattaa kehon viestejä, esimerkiksi syödä intuitiivisesti ja pysyä hyvinvoivana. Syömishäiriön myötä tämä taito voi olla unohduksissa mutta se on mahdollista oppia uudestaan.

Alipaino ei siis ole millään tapaa tavoiteltava asia. Se on vaarallista terveydelle ja psyykeelle, ja se voi aiheuttaa pysyviä vaurioita. Se todella timmi ja hyvännäköinen f(sh)itnessmalli Instagramista? Hän kaatui, mursi lonkkansa ja joutui pyörätuoliin eikä koskaan enää voi viettää samanlaista elämää. Entäs se entinen fitnessmalli, joka sai keskenmenon? Selvisi, ettei hän voi saada omia lapsia.

Omalta kohdaltani voin sanoa esimerkiksi sydämeni ja luuston, sillä itselleni syntyi pitkä Qt-aikasyndrooma sekä sivuääni mitraaliläpän vuodon takia. Luustoni on todella hauras kiitos osteoporoosin, ja jo 9 vuotta sitten syntyi ensimmäiset kompressiomurtumat selkärankaan, yläselkään kyfoosi ja krooniset hermokivut.

Vahinko on se, ettemme tiedä mitä ihon alla tapahtuu. Emme tunne luuston haurastumista, emme tunne sydämen toimintahäiriöitä, emme tunne maksa-arvojen nousua, ennen kuin yhtäkkiä lääkäri toteaa vastaanotolla tilanteen vakavuuden. En ikinä uskonut, että alipaino voisi olla jotenkin muka vaarallista. Pidin itseäni poikkeuksena, jolle ei takuulla käy mitään. Mutta poikkeuksia ei ole olemassa; yksisarvisia ei ole olemassa.

Jos haluaa elää ja saada elämältään jotain muuta kuin jatkuvaa kärsimystä, niin silloin asialle on tehtävä jotain. Hyvä juttu on se, että sinä voit tehdä asialle jotain, sinä voit parantaa itsesi!

Lisää tuosta setpointista täällä; How dieting makes you gain weight, Huffington Post.