Elämää toipumisen jälkeen ja oman itsen löytäminen

Parantumisprosessi on prosessi useine eri vaiheineen, ja yksi vaiheista on aktiivisen toipumisajan jälkeinen elämä. Tämä vaihe pelottaa ja epäilyttää monia useistakin syistä. Oma identiteetti voi olla hakusessa, sillä syömishäiriö valtaa ihmisen kuin syöpä.
Mitä siis sitten, kun paino on normalisoitunut ja fyysinen toipuminen on tapahtunut?
Mitä tapahtuu sitten? Entä miten säilyttää se tulos?

Syömishäiriöstä parantumisessa fyysinen toipuminen tapahtuu kaikkein nopeiten ja on äärettömän tärkeää tiedostaa se, että se oikea toipuminen alkaa vasta sitten sen jälkeen. Aivoilta kestää keskimäärin vuoden päivät päästä takaisin optimaaliseen tilaan parantumisen aloittamisesta, joten jo tästäkin syystä psyykkinen toipuminen alkaa vasta myöhemmin.
Sinulle on kehittynyt syömishäiriö palvelemaan jotakin tarkoitusta ja tämän työstäminen on oleellista. Mikäli kyseessä on tunteensäätelyn keinojen puuttuminen, täytyy sinun opetella niitä. Tiettyyn pisteeseen asti voi itsekin yrittää opetella niitä mutta omia juurtuneita tapojaan ja ajatusvääristymiään voi olla todella vaikea tunnistaa, jolloin terapiasta on suuri apu. Eri terapiasuuntauksia on laidasta laitaan mutta kognitiinen terapia on tässä hyvä, sillä siinä ihmistä opetetaan tunnistamaan omaa hyvinvointiaan rajaavia ja epätarkoituksenmukaisia ajatustapoja sekä niiden yhteyksiä ongelmakäyttäytymiseen, ja terapiassa opitaan ongelmanratkaisutaitoja sekä etsitään terveempiä ajatuksia niiden vääristyneiden ajatusten tilalle.
Kognitiivisia terapiamuotoja on useita, joista pariksi esimerkiksi kognitiivis-analyyttinen terapia, skeematerapia, dkt eli dialektinen käyttäytymisterapia, sekä mindfulness.

Monelle - etenkin pitkään sairastaneelle - oma identiteetti voi olla totaalisen hukassa. Syömishäiriö on kuin syöpä, joka ulottaa lonkeronsa ihmisen jokaiseen ulottuvuuteen vieden ihan kaiken. Jos nyt miettisit omaa luonnettasi, niin miten sitä kuvailisit? Miten kuvailisit itseäsi? Mitä sinä olet?
Omaa itseään voi lähteä hyvin miettimään omien rooliensa kautta. Esimerkiksi itse voisin luonnehtia itseäni seuraavasti: olen tytär, sisar, täti, siskontytär, veljentytär, koiramamma, tanssija, juoksija, esiintyjä, markkinoija. Omia luonteenpiirteitäni voisin luonnehtia taas seuraavasti: olen introvertti mutta en ole epäsosiaalinen, olen aika seurallinen, olen huumorintajuinen, olen aika sarkastinen, olen optimistinen pessimisti, olen herkkä ja taiteellinen, kaipaan omaa tilaa ja aikaa.
Nämä ovat kaikki minun omia luonteenpiirteitä, eivät sairauden, sillä jos luonnehtisin itseäni sairaudesta käsin, niin olisin epäonnistuja, heikko, ei-rakastettava, luovuttaja, ilkeä ja paha, en hyvä mihinkään, arvoton ihmispaska jonka pitää vain kuolla.
Itse asiassa nämä jälkimmäiset piirteet ovat sellaisia, jotka minulle aktivoi nälkiintyminen. Mutta osa noista, esimerkiksi epäonnistuja ja huono kaikessa, ovat omia ajatusvääristymiäni, joita olen joutunut työstämään paljon terapiassa, koska muuten ne eivät korjaantuisi millään.

Miten käsitystä omasta itsestään sitten voi lähteä muuttamaan?
Yksi kelpo keino on kysyä läheisiltäsi miten he luonnehtisivat sinua.
Monella istuu varmasti syvällä ajatus epäonnistujasta, joten haastan sinut miettimään että mikä tukee tätä väitettä? Millä tapaa sinä olet epäonnistunut? Jos saat kurssiarvosanaksi 3 (asteikolla 1 huonoin, 5 paras), niin se ei ole epäonnistumista eikä ole 2 tai 1. Vallitsevat olotilat on pakko ottaa huomioon, sillä oman päänsisäisen demonin kanssa kamppailu on niin rankka asia, ettei oikeasti jokainen ihminen siihen pysty. Joten se, että olet edelleen hengissä ja luet tätä postausta kertoo siitä, että sinun sisälläsi on se taistelija, se oikea sinä, joka taistelee eteenpäin päivä päivältä, taistelee saavuttaakseen paremman elämän. Ja SE vasta onkin asia, josta sinun pitää olla ylpeä!
Vaativuus itseään kohtaan on varsin yleistä ja kulkee melko käsikädessä tämän epäonnistumisen tunteen kanssa. Saatat ajatella, että eihän tästä mitään tule, jos et pidä jotain kuria, tai että epäonnistut vielä pahemmin jos yhtään yrität hellittää otetta. Mutta se ei ole näin.
Mitä enemmän itseään ruoskii ja itseltään vaatii, niin sitä suurempi on epäonnistumisen riski, koska ihminen on eräänlaisessa hälytystilassa koko ajan. Vaativuus kasvaa pala palalta pisteeseen, jolloin ihminen pikkuhiljaa romahtaa näiden vaatimusten alla.
Joten sen sijaan että omaa vaatimustasoaan korottaa, niin sitä pitäisi laskea ja sallia itsensä hengähtää ja antaa vaan olla.

Miten sitten säilyttää se tulos ja vahvistaa sitä?
Validoinnilla sekä myötätunnolla itseään kohtaan.
Validointi tarkoittaa todesta ottamista, ja tässä yhteydessä tarkoitan sillä itsesi todesta ottamista. Validoi itseäsi, omia kokemuksiasi, tunteitasi ja tarpeitasi, koska se on kaiken alku ja juuri. On enemmän kuin ok laittaa omat tarpeet muiden tarpeiden edelle, koska tällä tavalla vahvistat omaa itseäsi, omaa itsetuntoasi ja erotat itseäsi syömishäiriöstä. Kehon kuunteleminen ja sen viestien noudattaminen ei pääty painon normalisointiin, vaan se kulkee mukanasi lopun elämää. Monelle tuottaa pulmia uuden kehon hyväksyminen, joten kehonkuvan työstäminen ja kehopositiivisuus ovat todella loistavia keinoja päästä eteenpäin ja ylläpitää toipumisella saavutettu tulos.
Olet elänyt syömishäiriön kurimuksessa jo liian pitkään ja mitätöinyt omia tarpeitasi, joten nyt voidaksesi edetä toipumisessa täytyy sinun kääntää katse sisimpääsi.
Mitä sinä haluat tehdä? Mitkä ovat haaveitasi? Mistä sinä tykkäät? Jos kaikki olisi mahdollista ja huomenna saisit tehdä sitä mitä oikeasti haluaisit, niin mitä se olisi?
Syömishäiriön jättämää aukkoa pitää täyttää mielekkäillä asioilla ja joskus niitä pitää etsiä ihan väen vängällä. Tykkäätkö matkustella? Mikä olisi sinun unelma-alasi? Mieti vaikka paperille ylös näitä asioita. Hahmottele vaikka miellekartan muodossa smitä haluaisit tehdä, ja sitten rupea askel askelelta miettimään miten pääset niitä kohti.
Esimerkiksi itselleni on selvinnyt se, että en halua jäädä tradenomiksi, koska se ei ole minulle mielekästä työtä. Se tarkoittaa sitä, että joudun uudelleen kouluttautumaan ja sitä varten minun pitää olla hyvässä kunnossa. Ensimmäinen askel kohti tätä on esimerkiksi avoimen yliopiston kurssit ja omatoiminen opiskelu, ja kun valmistun kokemusasiantuntijaksi niin voin tehdä niitä töitä. Tämä on vahva linkki kohti mielekästä elämää, jossa voin hyödyntää kokemuksiani, koska itselleni on todella tärkeää merkityksen luominen tälle sairaudelle. Olen puolet elämästäni kuluttanut tähän sairauteen ja haluan hyötyä siitä, ja voin hyötyä siitä auttamalla muita ja sitä minä haluan tehdä.

Mutta ehkä tärkeintä saavutettujen tulosten säilyttämisessä on kuitenkin se, että pystyt tuntemaan myötätuntoa itseäsi kohtaan. Se ei johda asioiden totaaliseen repsahtamiseen vaan se päin vastoin tuottaa parempaa tulosta. Saatat pyytää muilta anteeksiantoa mutta oletko koskaan antanut itsellesi anteeksi asioita? Se on vaikeampaa mutta kukaan muu ei sitä tule sinulle antamaan anteeksi: vain sinä siihen pystyt.
Mikäli myötätunto itseään kohtaan kuulostaa ihan utopialta, niin sitä voi harjoitella. Ota kynä ja paperia ja kirjoita kirje sille pienelle tytölle tai pojalle: mitä haluaisit sanoa hänelle nyt?
Esimerkiksi itse kirjoitin seuraavasti:

Haluaisin sanoa sinulle, että sinä kelpaat.
Sinun ei tarvitse yrittää olla jotain muuta, sinun ei tarvitse yrittää tehdä enempääsi.
Sinä et ole paha, kuten sinulle on sanottu.
Sinun ongelmasi eivät ole syytäsi, sinun tarpeisiisi ei vaan osattu vastata oikein.
Sinulla on oikeus ja lupa olla lapsi, ei sinun pidä yrittää aikuistua yhtään aiemmin tai yrittää kantaa muita.
Älä luovu lapsuudestasi vaan pidä se mukana, säilytä se aina sydämessäsi.
Sinä et ole paha, vaan sinulle on tehty pahoja asioita.
Sinä olet arvokas juuri sellaisena kuin olet.

Oma sisäinen lapsi, siitä puhutaan paljon, mutta se on todella loistava keino harjoitella myötätuntoa itseään kohtaan. Oman elämänkumppani olet kuitenkin sinä itse, joten omaan itseen panostaminen ei ole sallittua vaan se on pakollista! Mieti omaa itseäsi, omia luonteenpiirteitäsi, omaa identiteettiäsi, koska sinulla on sellainen eikä se ole syömishäiriö. Sinulla on syömishäiriö mutta sinä et ole syömishäiriö. Aivan kuten sinulla on silmät, mutta sinä et ole silmät, tai ne kuuluisat sormenkynnet :D Se työ, jonka teet parantumisen aikana - eli pelkojen kohtaaminen, ajatusten muuttaminen ja esimerkiksi kalorien laskemisen lopettaminen - se säilyy ja sitä sinun pitää jatkaa. Mitä aktiivisemmin sitä teet niin sitä näppärämmin aivosi sen ottaa omaksi uudeksi ajatusmalliksi ja sitä luontevampaa siitä tulee. Esimerkiksi puoli vuotta sitten jouduin kehopositiivisuutta harjoittelemaan ihan jankkaamalla, liimaamalla posti-it -lappuja peiliin ja sanomaan ääneen "olen hyvä" ja etsimään hyviä puolia kropastani, ja nykyisin kaikki tämä tulee luonnostaan.

Eli kyllä on mahdollista päästä irti kaikesta kalorin laskemisesta, laihdutusajattelusta ja kroppansa inhoamisesta, se vaan vaatii päivittäistä työtä niiden ajatusten muuttamiseksi, ja se jatkuu lopun ikääsi. Eteen tulee vaikeita hetkiä, jolloin joudut palauttamaan kaikki taidot takaisin mieleesi ja palaamaan perusasioihin, mutta mikäli olet tehnyt pohjan vahvaksi niin sitä helpompaa on päästä ylös jokaisen notkahduksen jälkeen.

Myötätunto itseään kohtaan, oman identiteetin erottaminen syömishäiriöstä ja validaatio. Nämä kolme kantavat jo pitkälle. Lopuksi muista vielä se, että elämää on syömishäiriön jälkeen. Voit muokata elämästäsi juuri sellaisen kuin haluat, sillä kun olet voittanut syömishäiriön, niin sinä todellakin pystyt ihan mihin vaan!

antaa tuulten puhaltaa, ne tuulettaa turkkia ;)

Lisää ajatuksista täällä.
Lisää intuitiivisesta syömisestä ja nälkäsignaaleista täällä.
Ja pelkojen kohtaamisesta lisää postauksia löytyy täältä.