Ensinnäkin, pelkkä painon ja ravitsemustilan korjaantuminen ei automaattisesti vie sinua remissioon eli oireettomaan tilaan. Toipuessasi sinun olisi tärkeää työstää ahdistustasi ja tiedostamalla muokata itseesi ja syömiseen liittyviä vääristyneitä mielensisäisiä malleja. Se että huolehdit riittävästä ravinnon saannista edesauttaa aivojasi työskentelemään syömishäiriöön liittyvien ajatusmallien kanssa. Aliravittuna sinulla ei yksinkertaisesti ole resursseja hoitaa ja tervehdyttää psyykkistä puoltasi. Hyvien aikeiden on jalkauduttava käytäntöön, eli sinun on syötävä itsesi kohti parempaa mielenterveyttä. Se että tavoitat oman biologisen painosi ja kehosi toiminnot normalisoituvat antaa paljon aliravitsemustilaa paremmat edellytykset hoitaa myös muita ongelmiasi. Aliravittuna aivot toimivat epäjohdonmukaisesti ja tiettyjä ajatusratoja pitkin joten tervehtyessäsi sinun tulee luoda sairaiden tilalle uusia, terveyttä tukevia malleja. Tästä esimerkkinä vaikka ajatus, että "jos syön kunnolla päivällä en saa syödä enää illalla". Tämän tilalle terveyttäsi tukeva ajatus voisi olla että "vaikka syön päivällä hyvin on tärkeää syödä hyvin myös illalla sillä kehoni tarvitsee runsaasti ja tasaisin väliajoin energiaa. Voidakseni hyvin en saa koskaan enää rajoittaa ravinnonsaantiani".
Et ole epäonnistunut toipumisessa vaikka syömishäiriöstä toivuttuasi muut sairaudet olisivat niskan päällä. Ja se ei tarkoita etteikö sinulla olisi toivoa saavuttaa hyvää vointia. Esimerkiksi masennusta on paljon paremmat mahdollisuudet hoitaa voidessasi fyysisesti hyvin verrattuna aliravitsemustilaan. Ahdistukseen sinun olisi tärkeää löytää muita hallintakeinoja syömishäiriökäyttäymisen tilalle. Toivottavasti sinulla on kanssakulkijana ammatti-ihminen joka seuraa vointiasi ja toipumistasi ja jolle voit kertoa tunnoistasi. Jos sellaista ei vielä ole, kannattaa hoidon piiriin hakeutua sillä yksin sinun ei tarvitse kaikesta selvitä.
Ennen kun olet saavuttanut toipumisessasi tasaisen vaiheen ja painosi on normalisoitunut on vaikea tietää mitkä muut haasteesi korjaantuvat itsestään ja mitkä vaativat omaa hoitoansa. Esimerkiksi skitsoaffektiivinen häiriö, kaksisuuntainen mielialahäiriö, persoonallisuushäiriöt ja traumaperäinen stressihäiriö vaativat todennäköisesti omaa hoitoaan, terapia ja lääkitykset mukaanlukien. Esimerkiksi kaksisuuntainen mielialahäiriö omaa biologisen alttiuden sairastua ja sen hoitoon kuuluu mielialaa tasaava lääkitys perustavanlaatuisesti. Lääkitys saattaa tehota hyvin tai sitten ei mutta sen lisäksi erilainen psykologinen tuki on sairauden kanssa eläessä tärkeää. Esimerkiksi kaksisuuntainen mielialahäiriö on elinikäinen sairaus, alttius uuteen sairausjaksoon ei koskaan katoa. Silti hoidossa voidaan saavuttaa remissio, aivan kuin syömishäiriössäkin. Persoonallisuushäiriöistä esimerkiksi epävakaan persoonallisuden ennuste on nykytiedon valossa melko hyvä sillä kymmenen vuoden kuluttua vain pieni osa potilaista täyttää diagnoosin kriteerit. Potilaiden toimintakyky tosin paranee hitaammin kuin he toipuvat oireista (Käypä Hoito). Lisäksi persoonallisuushäiriötä voidaan hoitaa erilaisilla terapioilla (mm. eri kognitiivisten käyttäytymisterapioiden suuntauksilla), esimerkiksi tunne-elämältään epävakaan persoonallisuuden hoidossa dialektiivisellä käyttäytymisterapialla (DKT) on erittäin hyvät hoitotulokset. Moni varmasti kavahtaa persoonallisuushäiriöitä ja pelkää tulevansa leimatuksi loppuiäkseen mutta hyvä uutinen on se, että siitäkin voi toipua.
Haluamme tällä postauksella ennen kaikkea antaa toivoa ja toisaalta ymmärrystä sille, että voit joutua kamppailemaan vielä toivuttuasi syömishäiriöstä muiden ongelmien kanssa ja se on rankkaa mutta ei toivotonta. Haluamme kannustaa hakemaan apua, sinun ei tarvitse selvitä yksin. Kun hoidat syömishäiriötäsi hoidat samalla itseäsi kokonaisvaltaisesti myös muut ongelmasi huomioon ottaen. Kun syömishäiriöoireesi hellittävät pääset pureutumaan paremmalla energialla muihin haasteisiin. Älä ajattele asioita liian pitkälle, ota päivä ja hetki kerrallaan. Sinun ei tarvitse olla valmis heti. Mutta pidä tavoitteet kirkkaana mielessäsi, ne auttavat sinua vaikeampina hetkinä jatkamaan. Uskalla unelmoida. Vaikka sinulla on vaikeaa on sinulla oikeus saavuttaa haaveitasi ja elää merkityksellistä elämää.
- Vuokko ja Heidi
Kiitos tästä postauksesta! Juuri näitä juttuja olen tänään pohtinut.
VastaaPoistaMieleeni tuli tänään ajatus, että jospa voisinkin jo nyt parantua, heti! Siis ilman sitä hidasta ja pitkää prosessia. Pelkäämpä kuitenkin, että jos luovunkin hetkeksi vankilastani ja uskallan tehdä tänään jotain muuuta kuin yleensä - eli elää - morkkis on seuraavana päivänä niin kova, että asiaa on pakko kompensoida liikkumalla enemmän ja syömällä vähemmän. Huokaus. Olen niin jumissa tässä liikkumis-syömishäiriö-elämässäni, etten oikein tiedä kummasta alan fiksaamaan, kun sitten toinen addiktio vaatii kompensoimista. Juokseminen on myös ainut asia, joka oikeasti auttaa minua pahan ahdistuksen hetkellä. Sen avulla saan toimintakykyni takaisin. Jos yritän olla menemättä lenkille, en osaa tehdä mitään, en osaa olla enkä ajatella. Saatan vain pyöriä ahdistuksessa tunteja, osaamatta päättää mitään. On siis tosi vaikea elää ilman suunnitelmia siitä milloin liikun. Olisi varmasti hyvä olla juoksematta vaikka 2 viikkoa, irrottaakseni addiktion otteesta edes vähän, mutta pelkäään että alan vaan kompensoimaan syömällä minimaalisesti. Liikunnan ansiosta koen luvan syödä enemmän. Olen varmaankin jo normaalipainossa, mutta kun minulla ei ole vaakaa en tiedä. Marraskuussa uskalsin syödä +3000kcal/pv, mutta nyt en enää jaksa laskea kaloreita, enkä uskallakaan niin paljoa enää syödä. Jouluna nimittäin uskalsin pitkästä aikaa syödä suklaata ja karkkia. Sain syötyä hyvällä omallatunnolla, ilman tarvetta oksentaa. (Lopetin vuosien bulimisen oireilun viime maaliskuussa, jee!) Nyt kun olen sallinut sokerit taas viikonloppuherkuiksi, niin seuraavana päivänä on ollut pakottava tarve käydä pitkällä lenkillä. Samoin koko alkuviikko menee aina Detoxilla, eli niukemmin syömällä ja pitkillä lenkeillä. Enkä sitten loppuviikkoa kohden enää uskalla edes lisätä ruuan määrää, kun sitten pitää "tehdä tilaa" tuleville sokeriherkuille. Voi että, tuntuu että olen ihan umpikujassa. Ääh, olipas ajatusoksennus. Haluaisin kovasti tehdä töitä parantuakseni, mutten tiedä mikä olisi seuraava askel.
Hyvä ihminen, mutta sinähän voit parantua! Siitä ei ole epäilystäkään! Tuo liikunta-addiktio on kinkkinen päihittää mutta todellakin mahdollista. Mä neuvoisin sua ihan kokonaan lopettamaan liikunnan, se ei enää palvele sua ahdistuksen hallinnassa vaan päin vastoin tuottaa ahdinkoa.
PoistaBlogissa on kirjoitettu eri ahdistuksen hallinnan keinoista, joten katsopa ne postaukset, sillä sun on opittava muita keinoja nyt.
Sulla on kaks vaihtoehtoa: joko jatkat tätä niin pitkään että tulee osasto vastaan, tai teet täysmuutokset nyt.
Se pelottaa ja pitääkin pelottaa mutta muista, et tästä tilanne voi mennä vaan kahteen suuntaan ja valitsemalla toipumisen suunta on satavarmasti parempi.
Mä en voi sanoa mitä sun pitää tehdä mutta voin neuvoa mitä sun kannattaisi tehdä ja se on laittaa kokonaan stoppi liikunnalle. Rupea opettelemaan muita coping keinoja. Lopeta kaikki detoxit, niitä ei kukaan tarvitse muutenkaan, koska meidän munuaiset, maksa, keuhkot, iho ja GI-järjestelmä on siitä vastuussa. Detoxit on täysin dieetti-industrian itse kehittelemä asia.
Ja ota minimit takaisin ja rupea syömään ihan kaikkea.
Mä tiedän että sä haluat toipua, sen sä sanoit itsekin. Nyt luota itseesi ja muista tämä!
Ja tsemppiä!
Aivan mahtava kirjoitus, kiitos naiset :)
VastaaPoistaVoimaa ja kannustusta tässä tosiaan aina aika ajoin tarvitsee, vaikka olenkin ollut ihan hyvässä kondiksessa jo pitkään. Mutta tosiaan se mielen puoli onkin kinkkinen juttu.
Vähän kuten edellinen kirjoittajakin kirjoitti, että sallii syödä enemmän ja ns. herkkuja, jos on liikkunut. Sitä se vähän taitaa itselläkin olla. Nautin syömisestä ja pidän makeasta ihan älyttömästi. Mutta mutta....nyt kun on trendikästä ja ihannoitavaa syödä ns. -ton-ruokavaliota, niin pelkäänpä pahoin, että olen kihahtanut sen maailmaan. Ja lisäksi jos syön paljon ja usein, liikun myös paljon. Sitä se on. Jos joku läheinen esim. sanoo, että sun kandee syödä enemmän ja hillitä liikuntaa, niin mä sanon, että syönhän mä, varmasti paljon enemmän kun moni moni muu.
En tiedä tää on tosi haastavaa, kun "pitäisi" elää ns. terveellisesti ihannoitavaa elämää ja toisaalla taas kuuluu vastareakointina tätä, että pitäiti viisveisata kaikenmaailman suosituksista ja kehokontrolleista ym. JA elää oikeesti niin kun itsestä hyvälle tuntuu. Syödä kaikkea, nauttia, herkutella, olla tyytyväinen siihen mitä on ja ottaa lunkisti ja pysähtyä, keskittyä. Olla tyytyväinen itseensä ja elää itsensä näköistä elämää. MUTTA kysymys kuuluu, miten? MITEN oikeesti? Tää on se suurin pulma mulla, kun tiedän ja näen, että joku toinen ihannoi ja valistaa, kuinka heillä ei syödä valkoista sokeria, ei rasvaista, ja kaikki on niin lihaton, gluteeniton,maidoton, munaton, kalaton, ym. ton, ton,ton ja ton. Eli mitä jää kohta jäljelle syödä. Syödä niin että se maistuu joltain, syödä niin, että siitä saa energiaa ja syödä niin, että siitä nauttii. JA että ei tarvitse joka paikassa vahdata ja kytätä,mitä voi oikeesti syödä. Vai voiko, kun pitää kieltää sitä ja tätä ja jättää tuo ja tuo pois.
EIhän kukaan ny pelkällä vedellä kauaa pötki.
Ruoka on niin hyvää ja kaikki makea on ihan älyttömän hyvää. Mutta miten ihmeessä tän kanssa saa mielenrauhan ja tasapainon. SIINÄ on se suuri työ.
Niin että oletteko te Heidi ja Vuokko toipuneet niin, että kaikkea voi syödä ja hyvällä omalla tunnolla? Ja kompensaatioita ei tule.
Ettekä piittaa näistä kaikenmaailman terveysjulistajista. Osahan on ihan mahotonta. Miks ei sais syödä, kun kaikki hyvä kielletään.
Se alkaa tajuamisesta. Radikaalista hyväksynnästä. Siitä, että tajuat noiden aiheiden olevan sulle vahingollisia. Aivan kuin sä olisit allerginen ja sun pitää välttää sitä allergiaa aiheuttavaa ainetta.
PoistaMä vältin alussa kaikkea terveyteen, ruokaan ja liikuntaan viittaavia tekstejä jne. Samalla muokkasin mun ajatusmaailmaa ja pikkuhiljaa aloin altistaa itseäni niille mutta edelleen pidin mielessäni sen, että mun ei pidä lähteä siihen bullshittiin mukaan. Mitä enemmän mä kehityin toipumisessani ja uskalsin luottaa kroppaani ja eliminoin sen restriktiivisen mindsetin, niin sitä paremmin mä pystyin suhtautumaan noihin asioihin. Mä tiesin sen, että kaikki nuo asiat ruokkivat mun anoreksiaa ja niin pitkään kuin sillä oli valta oli vain taidokasta välttää potentiaalisia triggereitä.
Joten älä lue niitä. Älä lue mitään terveyteen ja shitnessiin liittyviä blogeja, älä edes pöperöproffaa, koska vaikka sillä on hyviäkin kirjoituksia niin siltikin ne voivat sotkea sun sh:n kuvioihin. Eli eliminoi KAIKKI mahdollinen. Muokkaa sun ajatusmaailma (lue postaus) ja toteuta parantumista joka ikisellä sekunnilla. Yhdeksikin minuutiksi kun luovutat ja annat periksi, niin se sh:n liekki leimahtaa ja otat takapakkia. Älä koskaan jää paikoillesi vaan koko ajan liiku eteenpäin.
Ja vielä... Kuka sanoo, että pitäisi elää tietyllä tapaa? Mieti sitä, että miksi jollakin shitnessbloggarin sanomisilla on suhun niin suuri vaikutus. Jos joku noudattaa gluteenitonta ja laktoositonta, niin miksi sun pitäisi? Ei kukaan voi elää sun elämää, sun on tehtävä se itse.
Mä ainakin pystyn syömään ihan kaikkea ja hyvällä omalla tunnolla. En koe syyllisyyttä syömisestä, koska se ei ole adekvaatti tunne tässä. Syöminen ei ole väärin, kehon viestien kunnioittaminen ja noudattaminen ei ole väärin. Se on se sh, joka taas sotkee kuvioita. Ja TEE TOISIN KUIN SE KÄSKEE! Vaikka sä ajattelisit toisin niin ei se käytännössä näy mitenkään, jos edelleen käyttäydyt sh:n mukaan. Eli pelkoja päin. Syöt ne pelkoruoat, syöt vaikka boxin Omaria aamiaiseksi, sillä niistä peloista päästään ja samalla näytetään kansainvälistä käsimerkkiä noille turhanpäiväisille ruokasäännöille ja ruvetaan nauttimaan siitä ruoasta.
Tiedosta tämä ja pääset jo hyvin alkuun :)
-H
Kiiiiiiitoooooos ihan valtavasti. Mäpä aloitan heti tuon, että kaupassa ohi lehtihyllyjen (en mene selailemaan ja tutkimaan, kuka on taas aloittanut jonkun dieetin ja voi niin pirun hyvin, kun uusi elämä alkanut) siinähän vois itseasiassa heittää kysymyksen itselleen....voisinko minä hyvin noudattaessani tuollaista soopaa. EN! Ja netissä ei yhen yhtäkään paleobloggaajaa ym.muka terveysvalistajaa, en ala seuraamaan. Sillä yheltäkin mitälie ketokeenista/paleo ruokavaliota noudattavalta alkoi tulla mulle sähköposteja ja hehkutusviestejä kuinka mahtavaa ja upeeta on kun syö ns. puhtaasti ja voi hyvin. Täh, miten oikeesti voi voida hyvin ja jaksaa elää, kun ei syö mitään maitotaloustuotteita, vie viljoja, ei hedelmiä, pelkkää lihaa ja rasvaa, ja "ruohoja". Sillä ne smoothiereseptit oli todella outoja. Ei heti tulis sellasta mieleen alkaa tässä sössätä.
PoistaSitähän voisikin leipoa vaikka Runebergintorttuja ja ystävänpäivän mokkapalat. Ai niin ja hei laskiainen on tulossa, laskiaispullia. Niitä saa väsättyä gluteenittomanakin. Ostan valmiit pullat ja duunaan hillot ja vaahdot väliin. Hei mahtavaa. Ja sit luin just, että s-ryhmällä näytti olevan joissain ravintoloissa kympin päivät. Ei kun välillä sinne syömään. Vaihtelua arkeen ja omiin pöperöihin.
Mutta suurkiitos tuesta. Tästä se jatkuu ja alkaa mielenhallinta ja työ kohti parempaa. Elämähän on paljon mukavampaa, jos mä saan syödä, kun jos mä en vois syödä.
Ihanaa viikonloppua Heidi sulle:)
Moikka ja kiitos kommentistasi! Mä olen päässyt tilanteeseen jossa pystyn syömään mitä vain ilman ongelmia ja kompensaatioita. En myöskään lue sporttilehtiä ja koitan sulkea korvani rajoittaviin ruokavalioihin liittyen. Ajattelen että ne ei koske mua, että mulla on oma projektini ja mun ei tarvitse verrata itseäni muihin.
PoistaTsemppiä ja hyvää kevättä,
-Vuokko
Heippa, mä antaisin kans vinkin, että ehdottomasti nyt tuo liikunta tauolle ja muuta puuhaa sen tilalle. Liikunta on kova stressitila sun kropalle, kun on tuo taistelu ruuan kanssakin. Keho ja mieli tarvitsee rauhaa, läsnäoloa, hyväksyntää. Syö, syö ja syö. Rentoudu, lueskele, kuuntele musiikkia, tee vain rauhallisia metsäkävelyjä (ne ovat todella todella rauhoittavia ja rentouttavia, auttaa moneen "vaivaan")
VastaaPoistaMetsällä ja luonnolla on ihmiseen ihmeellisen positiivinen vaikutus, sitä kannattaa ehdottomasti suosia. Ei hikiliikunta ja hötkyily tuo onnea ja autuutta. On paljon nautinnollisempaa esim. joogata, hengitellä, tehdä mindfulness-harjoituksia, tanssia. Mutta ei mitään hikijumppia ja juoksuja.
Mutta oikeesti mitä pitempään rääkkää kroppaa, sinne alkaa tulla erilaisia vaurioita, jotka voi olla tosi vakavia, myös parantumattomia. Kompensointia ei yhtikäs enää. Vaan just kuten edellä neuvottu, syö ja lopeta liikunta.
Kun sun aivot ja kroppa saa ravinteita ja just rasvoja, sokereita, kaikenlaista energiaa, niin sä alat toimia paremmin ja luottavaisemmin, eikä tee mieli hötkyillä ja hyppiä. Kroppa alkaa luottaa ja mieli rauhoittuu ja sä uskallat syödä, vaikka oisit äsken syöny. Ruoka ei ole paha vaan se on sun lääkettä nyt ja aina.
Tsemppiä tosiaan parantumisen tiellä ja ohjat on nyt sulla. Ota elämälle uusi suunta ja ala nauttia siitä uusin silmin....huomaat vielä mitä ihanuuksia se tuo tullessaan, kun ei tartte koko ajan vahdata suupaloja ja sitä onkohan sitä ny käyny viikkoon lenkillä ym. Elämä on paljon muutakin, kun lenkkeilyä. Kuinka ihana syödä nameja ja sipsejä. Käydä kahviloissa ja ravintoloissa. Tilata kotiin pizzaa tai kokkailla vaikka tortilloja ym. ja kattella leffoja. Aah...miten kuule pienestä ihminen voi tulla iloiselle tuulelle, kun esim. mä nautin saunomisesta ja sen jälkeisestä kylmästä cokiksesta tai siideristä ja sit ihana tuhti iltapala. :)
Hei kuulkaa, ne joilla on laktoosi-intoleranssi ym. sen imeytymishäiriötä. ON aivan uskomaton määrä laktoosittomia tuotteita. Rahkoja, jogurtteja, JUUSTOJA, JÄÄTELÖITÄ, kermoja, maitoja, jotka on laktoosittomia. Ja sehän on siis mahtavaa. Niitä voi syödä kaikki, joten ei tartte kokata eri ruokia perheessäkään sille, jolla on laktoosiongelma. Tekee kaikki laktoosittomana vaan.
VastaaPoistaMä itse havahduin juustohyllyllä, miten paljon meillä on oikeesti juustoja, jotka on laktoosittomia. Lähes kaikki kovat juustot...edamit, emmentalit, goudat,on leipäjuustoa, raejuustoja, ym.ym. ja vähälaktoosisia toinen tukku lisää.
Ja sit ite oon ainakin huomannu, että vaikka syö jotain vuohenjuustoa, tai mozzarellaa, mikä ei oo laktoositonta, ei niistä kyllä ole oireita tullut.
Ja jos joskus tuleekin jotain mahanpuruja, niin so what....tulee vähän ruikulii ja sit rauhottuu. Ei niin vaarallista.
Kyllä valinnanvaraa on. Sama on tuon gluteenittomien tuotteiden laita. On yllä jos jonkinlaista piirakoita, pasteijoita, leipiä, rieskoja, pullia, kaakkuja, keksejä, muroja,pastoja. Että ei tartte sen keliaakikonkaan kuivin suin kyllä missään olla. :) Tarjoilu pelaa.
Ja jos ei ole keliakiaa mutta syö muuten gluteenitonta, niin kandee sitä välillä siedättää sitä suolistoa, että ei ihan ongelma mahaksi muutu. Hyvää tekee vähän "rikkoa rajoja" ja antaa suolistolle uusia bakteereita ja ärsykkeitä. Toisinaan se voi kiukkuuntua mutta toisinaan taas ei. Vatsa ja suolisto on kimurantti kokonaisuus ja sen toimintaan ja toimimattomuuteen vaikuttaa niin moni muukin asia, kuin syöty sapuska.
Hellikää itseänne ja nauttikaa ihanista pakkaspäivistä.
Runebergin päivää kaikille, tortut pöytään ja pikapuoliin laskiaispullat :)
Tää oli tosi hyvä ja itselleni ajankohtainen postaus! Oon saanu tässä ihan just kasan uusia diagnooseja, ja niissä on kyllä pureskeltavaa. Oon jo pitkään tiedostanut että syömishäiriö on mulla vaan keino peittää ja "lievittää" muita, paljon hankalampia ja itselle oudompia tunteita ja ajatuksia. Mut oon myös jo jonku aikaa aatellu, että on pakko olla jotain muutaki pohjalla ku vaan sh ja masennus ja vaativuus. Nyt sitte ois oikeestaan just hyvä aika alkaa paneutua niihin asioihin, ettei taas ens keväänä tarvis tippua sh:öön. Ihan hitostine asiat pelottaa ja ois helpompi vaan antaa olla, mut kai se on vielä pakko yrittää.
VastaaPoistaLuovuttaminen ei ole koskaan ratkaisu, se ei koskaan tule viemään mihinkään uuteen. On hyvä että sua pelottaa, koska silloin sä olet oikeiden, tärkeiden asioiden äärellä. Pelkokin on vain tunne ja tunteet eivät tarkoita mitään, eivät tee mitään, merkitse oikeastaan mitään. Ei ne sua satuta ellet sä satuta itseäsi.
PoistaNyt helppo asia, se matalampi aidankappale, tulee nousemaan pahemmaksi mitä pidemmälle pääset matkallasi. Joten on äärettömän hyvä, että olet alkanut pikkuhiljaa heräilemään ja paneutumaan asioihin.
Sä pystyt siihen kyllä, ja nyt sun pitää uskoa myös itseesi.
Kiitos tästä blogista, luin kaikki jutut läpi! Itse oon sairastanut 8 vuotta, milloin anorektisesti, bulimisesti tai ortorektisesti. Viimeisin relapse on kestänyt nyt reilun vuoden ja päätin viikko sitten alkaa paranemaan. Tällä kertaa tukena on psykoterapeutti ja ravitsemusterapeutti, eli uskon, että ekaa kertaa voisin oikeasti parantua. Pelkään vaan alkaa syödä ilman rajoituksia, sillä en ole nyt ollut alipainoinen. Laihduin kyllä normaalipainon sisällä huomattavasti, mutta silti on vaikeuksia uskaltaa syödä, sillä ei ole periaatteessa mitään painoa nostettavana. 2011-2012 kun olin oikeasti alipainoinen, painon nosto oli paljon hyväksyttävämpää. Pelkään, että olen taas nostanut set pointtini korkeammalle, sillä niin on käynyt joka kerta kun olen uudelleen sairastunut ja rajoittanut ja sitten "parantunut" eli antanut painon nousta. Nyt minulla oli vaikeuksia tiputtaa painoa edes siihen, mistä alunperin aloitin sairastumisen alkuvaiheessa.
VastaaPoistaTiedän, että haluan toimivan kehon. Tällä hetkellä en jaksa edes kaupassa käydä ilman, että meinaan pyörtyä. Lisäksi rakastan liikuntaa, se on kivaa, siitä tulee hyvä olo, tykkään oppia uusia taitoja ja rikkoa ennätyksiä. Mun keho on tehty liikkumaan ja on todella vaikeaa olla paikoillaan. Hirvittävää kun yhtäkkiä en jaksakaan tai pystykään, mutta silti pakotan itteni. Tarvitsisin vaan, että joku lääkäri sanoo mulle et älä liiku. Mun terapeutti on jo antanut mulle max 30min kevyttä liikuntaa päivässä rajan, mut en usko sitä koska se ei oo lääkäri. Labratkin on aina ollut anemiaa lukuunottamatta täysin normaalit. Tuntuu, etten oo tarpeeksi vakavasti sairas kun keho ei oo hajalla. Vaikka tietysti se on vaan onni, jos ei ole pysyviä vaurioita. Syömishäiriö se vaan huutelee, etten oo tarpeeksi sairas.
Mun identiteetti on terveysintoilija, se ortoreksinen urheilija. Miten uskallan päästää siitä irti? Onneks uskalsin hakea apua ja pääsin terapiaan, ehkä sen myötä oon valmis päästämään syömishäiriöstä viimein irti. Tää parantuminen vaan on niin hidasta, haluisin olla vaan suoraan ok ja päästä elämässä eteenpäin. Miten jaksaa pitää motivaatiota yllä päivästä ja viikosta toiseen? Se on vaan niin pirun vaikeeta. Olis helpompi vaan luovuttaa.
T: Anni
Sun pitää etsiä se henkilö kuka sä olet. Sä et ole sun sairaus, sä et ole ortorektikko. Se on sun sairaus, ei sun identiteetti. Mun identiteetti ei myöskään ole anorektinen pakkomielteilijä vaan se on se leima, joksi mun sairaus yritt mua muuttaa. Mä olen ennemmin sen anoreksian lyönyt ihminen, joka on myös tytär, sisar, täti, mamma, ystävä, rakastettu, KAT, BBA, tanssija jne jne. Aloita vaikka tuolta pohjalta miettimään.
PoistaEihän sydämentahdistimen omaava ihminenkään ole sydämentahdistin. Tai keuhkosyöpää sairastava ole keuhkosyöpä. Siksi mä itse vihaan sitä kun käytetään termejä syömishäiriöinen, anoreksikko, ortorektikko, bulimikko jne, koska nämä väkisinkin leimaa ihmisen sairaukdeksi mikä ei ole totta.
Mutta loistava juttu, että olet viimein hakenut apua. Muista, että vaikkei sulla kymmeniä kiloja olekaan painoa nostettavana, niin sulla on kroppa korjattavana. Sun kroppa, sun temppeli, sun koti. Hoitaisitko sä kotiasikin niin, ettet korjaa esim vuotavaa vessanpönttöä siksi, että kotisi ei ole purkukunnossa? Tuskin.
Vielä tuosta setpointista. Mä luulin kans, että olin anoreksialla ohjelmoinut setpointini korkeammaksi. Mutta tiedätkö mitä? Nyt tänä vuonna kun kovan kuumeen ja flunssan pakottamana jouduin lopettamaan liikunnan, niin mun paino lähti tulemaan alaspäin. En ollutkaan ohjelmoinut normipainoani korkeammalle vaan liikunta normaalipainosta huolimatta piti mun kehon sellaisessa hälytystilassa, että sen oli pakko ylläpitää enempää massaa eräänlaiseksi vakuutukseksi. Kun mun kroppa sitten viimein pakkolevon takia sai kaipaamaansa lepoa, niin sillä ei ollut enää mitään syytä pitää kiinni korkeammasta painosta ja se (overshootannut) paino tulikin alas. Nykyisin painan jälleen saman verran kuin alta kakskymppisenä.
Motivaatioon älä luota vaan sitoutumiseen. Olen kirjoittanut postauksen aiheesta, löytyy tunnisteella motivaatio.
Kiitos paljon ihanista kommenteista! (Olen tuo ensimmäinen kommentoija)
VastaaPoistaTuli ihan itkettyä kommenttejanne lukiessa. Tänään kun taas ajattelin etten osaa enää edes elää. Huomasin pakkoliikkuvani tänäänkin, eilen niin hyvällä omalla tunnolla syötyjen herkkujen takia. En osaa elää, ja menen ihan toimintakyvyttömäksi, kun pitäisi tehdä jotai muuta kuin olen suunnitellut (eli liikuntaa). Pakko varmaan alkaa suunnitella tunnin tarkkuudella päiväohjelmaa, ettei olisi aikaa liikkua niin paljon.
Söin eilen niin paljon herkkuja, kun en halunnut rajoittaa itseäni, että alkoi ahdistaa ihan se miten paljon pitäisi urheilla kuluttaakseen sen kaiken energian ja sorruin oksentamaan. Voi minua. Nyt en enää uskalla syödäkään mitään herkkuja, kun pelkään oksennusfiilistä. Tänään on ollut aika synkkä päivä tuon eilisen epäonnistuminen takia. Myös tämä harmaa arki ja saman kuvion toistuminen yhä uudelleen masentaa. Miksen osaa elää ja nauttia elämästä? Pitää vaan suorittaa.. :(
Alussa tuo päiväohjelman luominen voi olla taidokasta mutta pitemmällä tähtäimellä se voi hyvinkin kääntyä sua vastaan. Sun aliravitut aivot ovat epätasapainossa ja yrittävät etsiä rutiinia ja tasapainoa keinolla millä hyvänsä. Siksipä sitä jämähtää päivärutiineihin todella pahasti ja siitä tulee rutiinien orjallista, mustavalkoista noudattamista.
PoistaSiksi mä en kovin paljoa kannusta tunnintarkkaa päiväsuunnitelman tekemistä vaan sen joustavuuden löytämistä. Liikunta pois ja kunnon ruokailu tilalle, muita terveitä keinoja hallita ahdistusta, terapia ja ihmisiä ympärille, mielekästä tekemistä. Tunnintarkka päiväohjelma kuulostaa vaan enemmän siltä, että menet sillä ojasta allikkoon.
Sun on kuitenkin pakko kohdata ahdinkotilanteet ilman jatkuvaa välttämistä. Niin pitkään kun sä vältät, niin pitkään sä olet vankina.
Ei sun tarvitse suorittaa, ei kenenkään tarvitse. Mä tiedän että sä olet ihan hukassa nyt ja sulla on paha olla mutta niin pitkään kuin sä annat itsellesi luvan pysyä tässä toistuvassa ahdingossa, niin pitkään se myös tulee kestämään.