Viisikirjaiminen sana, joka ei tarkoita mitään muuta kuin ravintoa mutta johon sisältyy uskomaton tunnelataus. Syömishäiriöiselle ruoka ei ole "vain" ruokaa, vaan se on viha-rakkaussuhteen sisällyttävä välttämättömyys, jota himotaan ja kauhistellaan; joka on joko turvallista tai äärettömän pelottavaa; joka tekee joko hyväksi ja puhtaaksi tai pahimmillaan vie ihmisarvon ihan kokonaan.
Ruoka ei ole "vain" ruokaa eikä se ole koskaan ongelmien syy ja juuri. Ilman ruokaa ei kuitenkaan kukaan elä - se on siis välttämättömyys - mutta voiko siitä tehdä myös jotain muuta?
Voisiko ruoan kanssa jopa... ystävystyä?
Kyllä voi.
Itselläni on ollut todella monimutkainen suhde ruokaan vuosikymmenen ajan. Jaottelin eri kausien aikana ruoat eri tavalla: oli maultaan hyvää ja pahaa, oli laadultaan hyvää ja pahaa, oli painon kannalta hyvää ja pahaa, oli liikunnan kannalta hyvää ja pahaa. Osa ruoista teki minut paremmaksi ihmiseksi, kun taas valtaosa pilasi elimistöni täysin. Yhteen aikaan, kun anoreksiani oli psykoottistasoinen, en voinut syödä sillä tunsin jokaikisen murusen ja nesteen tilkan mustaavan elimistöni ihan kokonaan. Uskoin ruoan tappavan minut, myrkyttävän minut, lakkauttavan jokaikisen elimeni toiminnon.
Parhaimmillaan taas käytin ruokaa lohtuna ja korvikkeena. Hukutin tarpeeni ruokaan. Sitten taas ruoasta tuli uusi vihollinen, joka tappaisi minut. Olin vakuuttunut, että ainoa tapa elää, ainoa tapa pysyä hengissä on olla ilman ruokaa.
Jos joku minulle olisi tuolloin sanonut, että voin suhtautua ruokaan paljon rennommin ja jopa ystävystyä ruoan kanssa, olisin nauranut hänet pihalle.
Mutta näin vaan pääsi käymään. Opin ystävystymään ruoan kanssa, mutta se ei tapahtunut itsekseen. Jouduin muokkaamaan omaa ajatus- ja käyttäytymismaailmaani paljon ja kohtaamaan alussa loputtomalta vaikuttavan määrän pelkoruokia, mutta se oli sen arvoista.
Miten tämän voi tehdä, miten siis ystävystyä ruoan kanssa?
1. Lopeta ruokien jaottelu hyviin ja pahoihin
Ruokien jaottelu hyviin ja pahoihin - aivan kuten turvallisiin ja ei-turvallisiin - ylläpitää niin syömishäiriötä kuin laihdutusajattelua, engl. diet mindsetiä. Kun jokin ruoka on turvallinen tai hyvä, tämä antaa sen vaikutelman, että ruoka on jotenkin eriarvoisessa asemassa kuin jokin muu ruoka, esimerkiksi omena on hyvää ja turvallista kun taas suklaa on pahaa ja ei-turvallista, pelottavaa, tai jopa vaarallista. Jos mietitään lyhyesti syitä tämän takana, niin loogisesti ajatellen hyvät ja turvalliset ruoat ovat saaneet leimansa siksi, että ne ovat kevyitä, terveellisiä, syömishäiriöystävällisiä. Sen sijaan pahat ruoat ovat pahoja siksi, että ne ovat vähemmän terveellisiä, niissä on enemmän sitä ja tätä (tyypillisesti rasva ja sokeri) eikä niitä voi syödä, sillä ne nostavat painoa, aiheuttavat ahmimiskohtauksen, pakottaa lenkille, pilaa veriarvot, jne.
Näin se ei kuitenkaan ole. Kaikki ruoka on vain ruokaa, ei mitään sen kummempaa! Terveydelle pahaa ja vaarallista ruokaa ei ole olemassakaan, sillä kaikki ruoka mitä meille kaupassa myydään on tiukan valvonnan alla. Meillä on myös elintarvikelaki, pakkausmerkintöjä koskeva laki sekä lisäaineita koskeva lainsäädäntö; ruokaketjun toiminnan läpinäkyvyys auttaa meitä seuraamaan ruoan tuotannon turvallisuutta sekä kehittämään luottamusta ruoan tuottajien ammattitaitoon (lisää täällä!).
Ruoan jaottelun lopettaminen kuulostaa helpolta mutta sitä se ei välttämättä ole. Meillä jokaisella on varmasti vaikeampia ruokia, jotka vaan pitää kohdata. Itse esimerkiksi luokittelin pikaruoan huonoksi ruoaksi ja kun sitten viimein kohtasin sen ja söin pikaruokaa, tajusin sen olevan vain ruokaa. Hampurilainen on sämpylä, jossa on välissä salaattia ja pihvi, juustoa ja mausteita. Se on siis leipä! Sama koskee pitsaa: se on pala leipää, jonka päällä on tomaattia, juustoa ja jotain muuta täytettä. Leipää päällysteillä! Ranskalaiset ovat vain paistettuja perunoita, joissa on suolaa ja maustetta. Eli paistinperunoita!
Mikään ruoka ei ole toista parempi tai huonompi, on vain ruokaa, neutraalisti kuvailtuna vain ruokaa. Ruoat on tehty eri ainesosista ja ne maistuvat eri makuisilta: jokin on karvasta, jokin suolaista, jokin makeaa. Jostakin ruoasta et tykkää, jostakin taas opit tykkäämään.
Mutta kaikki ruoka on vain ruokaa. Ruokaa, joka ei ole hyvää eikä pahaa.
2. Kohtaa pelkoruokasi ja löydä uusia suosikkeja
Yksi tämän ystävyysprojektin tärkeimmistä asioista on pelkoruokien kohtaaminen.
Monella on varmasti ennakkoluuloja joistain ruoista, joita ei ole edes kokeillut. Voi olla pelkoruokia vaikka sitä ei olisi koskaan edes maistanut! Voi myös inhota jotakin ruokaa siksi, että pelkää ruokaa vaikkei ole koskaan sitä maistanut.
Itse tunnistan joka kohdan. Yksi sellaisista oli maapähkinävoi. Olin maistanut suklaata, jossa oli maapähkinävoita, ja tuomitsin maapähkinävoin ihan hirvittäväksi sapuskaksi. Mielestäni se olisi pitänyt olla kriminalisoitu enkä halunnut koskea siihen edes pitkällä tikulla. Oikeasti pelkäsin sitä sen energia- ja rasvamäärän takia, koska anoreksia sai minut vakuuttumaan siitä, että maapähkinävoi on kaikin tavoin pahaa ruokaa.
Sitten kohtasin maapähkinävoin, ja jouduin syömään sitä parikymmentä kertaa ennen kuin tajusin tykkääväni siitä, ja näin siitä tuli yksi suosikeistani.
Eli vaikka olisit tuominnut jonkin ruoan pahan makuiseksi vaikket olisikaan sitä syönyt tai olet kokeillut sitä vain kerran pari, niin anna sille uusi - tai kymmenen uutta - mahdollisuutta. Lapsilta vie ainakin sellaiset 18 syömiskertaa ennen kuin he pystyvät sanomaan pitävätkö he ruoasta, ja sama pätee ihan aikuistenkin kohdalla. Toki jotkin ruoat taas eivät miellytä ihmisen makusilmuja ja voivat jo ensimaistamisella olla niin epämiellyttäviä, että ihminen pystyy sanomaan ettei nauti ruoasta. Mutta pitää kuitenkin maistaa ja antaa ruoalle mahdollisuus.
Pelkoruokia pitää kohdata useamman kerran: mitä pelottavampi sitä useammin sitä pitää syödä. Toisaalta myös mitä useammin eri pelkoruokia kohtaa niin sitä nopeammin pelot eri ruokiin alkaa kutistua, sillä kohtaamalla uusia, pelottavia ruokia aivosi saavat koko ajan uutta viestiä, että "hei, taas tämä ihminen syö tätä aiemmin pelottavaa ruokaa, jo toinen kerta tälle päivälle, eli tämä ei olekaan enää niin iso juttu. En lähetäkään ihmiselle enää niin isoa ahdistusta!" Muista, että parantuminen on opettelua. Sinun pitää opettaa myös aivoillesi miten suhtautua ruokaan, ja yksi erittäin simppeli ja tehokas keino on vaan syödä pelkoruokia. Tällä tavalla luot uusia, terveitä yhteyksiä aiempien sairauden yhteyksien tilalle, ja kerta kerralta ahdistuneisuus ja pelko lievittyvät.
Tässä vaiheessa on erinomainen tilanne laajentaa ruokavaliota ja etsiä uusia suosikkeja. Laita ranttaliksi, heittäydy villiksi, kokeile kaikkia kaupan ruoka-aineita ja kokeile mitä yllättävimpiä yhdistelmiä, ja ole utelias!
3. Lopeta laihduttaminen - nyt ja lopullisesti
Laihduttamisen lopettaminen on kaiken a ja o, niin parantumisesi kuin ruoan kanssa ystävystymisen kannalta.
Kun laihduttamisen lopettaa, alkaa luonnollisesti vapautua enemmän energiaa pakonomaisesta ruokaan keskittymisestä ja perspektiivi laajenee: sen sijaan että ruoan näkee vain välttämättömänä pahana, näkee mahdollisuuksia, makuja, värejä. Näkee ravintoa, näkee ruokaa. Tulee uteliaaksi. Ja tulee myös se piste, kun haluaa omalle keholleen vain parasta.
Nurinkurisesti, laihduttaminen lihottaa sillä se laukaisee elimistössä säästöliekin ja pidemmälle vietynä triagen, eli keho keskittää kaiken energian ylläpitämään välttämättömien elintoimintojen toiminnon. Laihdutettaessa elimistö käyttää polttoaineenaan paitsi lihaksia niin myös sisäelimiä, jolloin aineenvaihdunta pienenee. Kun ihminen sitten syö enemmän, keho tarraa kaikkeen kiinni seuraavan nälänhädän pelossa ja paino nousee.
Mutta kun laihduttamisen lopettaa ihminen syö tarpeeseensa. Ihmiskeho on uskomaton koneisto, jolla on äärimmäisen hienostunut nälän ja kylläisyyden säätelyjärjestelmä, joka pitää huolen optimaalisesta energian saannista ja hyvinvointipainon ylläpitämisestä. Tällöin myös kaikki kontrolli on sinulla itselläsi edellyttäen, että olet oppinut kuuntelemaan kehosi viestejä ja toimimaan niiden mukaan.
4. Kuuntele kehoasi
Niin ruoan kuin parantumisesi kuin hyvinvointisi kannalta on äärimmäisen tärkeää palauttaa yhteys omaan kehoon. Mitä kehoni kertoo minulle juuri nyt?
Joskus omat mielihalut voivat aiheuttaa sekundäärisiä tunteita, esimerkiksi häpeää tai syyllisyyttä, sillä "enhän minä saisi syödä tätä ruokaa enkä todellakaan saisi tuntea himoa sitä kohtaan". Mutta kehosi ei kuuntele syömishäiriösi ajatuksia eikä noudata sen synnyttämiä tunteita, sillä kehosi prioriteettinä on sinä: sinun hyvinvointi. Joskus mielihalut voivat tuntua todella järjettömiltä mutta koskaan ne eivät synny tyhjästä. Jo evoluution ja ihmissukupolven hengissäsäilymisen kannalta kehomme viestit kertovat aina jostakin tarpeesta, joten sinä todella voit luottaa kehoosi ja sen viesteihin.
Voit lähestyä himoitsemiasi ruokia - etenkin sinulle hyvin vaikeita ja pelottavia - kirjoittamalla ylös tunteesi ja ajatuksesi tilanteessa. Mitä ajatuksia ruoka sinulle synnyttää? Miltä syöminen tuntui? Entä jälkeenpäin? Voit ottaa ruoan käteen ja katsella sitä eri puolin, haistaa sen tuoksun. Miltä se tuoksuu? Entä miltä se maistuu?
Lähesty tilannetta enemmän uteliaana, ikään kuin tapaisit ystävän, jota et ole nähnyt pitkiin aikoihin.
5. Mene oman mukavuusalueesi ulkopuolelle
Siinä vaiheessa, kun parantuminen alkaa tuntumaan turhan mukavalta, edistyminen tyssää.
Ei ole tarkoitus kiduttaa sinua vaan on tarkoitus pitää sinut liikkeellä, edistymässä, kehittymässä.
Oletko tottunut syömään keittoa aina lounaaksi tai yhden keksin aina jälkiruoaksi? Syötkö aina saman aamiaisen tai välipalan? Riko rutiineja! Syö lounaaksi annos lasagnea ja iltapalaksi pitsaa. Syö jälkiruoaksi pala suklaakakkua jäätelöllä. Syö aamiaiseksi sokerihuurrutettuja muroja maapähkinävoilla höystettynä. Syö muualla: mene lounaalle johonkin ravintolaan, pakkaa välipala mukaan ja mene vaikka kirjastoon. Tai pakkaa välipala mukaan ja istahda bussiin ihan vaan ajelulle ilman että olisit mihinkään menossa.
Tiedosta omat kehittämisen tarpeesi ja targetoi ne. Jos sosiaaliset syömistilanteet ovat sinulle vaikeita, paneudu niihin. Mikä vaan tilanne käy kunhan lähellä on enemmän kuin yksi ihminen. Tai jos olet todella kaavoihisi kangistunut ateriasuunnitelman suhteen, mieti itsellesi helpoin tapa lähteä sitä rutiinia rikkomaan; onko se aterian syöminen puoli tuntia ennen tai jälkeen, onko se ihan erilainen jälkiruoka, onko se lasagnea keiton sijaan, onko se välipalan syöminen kaupungilla, onko se iltapalan syöminen sohvalla keittiön pöydän sijaan. Keinoja löytyy paljon, joten anna mielikuvituksesi lentää!
Harjoittele spontaania syömistä ja tämä on erityisen tärkeää heille, jotka noudattavat ateriasuunnitelmaa. Itselläni toipumisvaiheessa ateriasuunnitelman noudattaminen tyssäsi aina siihen, että se ei koskaan sallinut spontaania syömistä ja olen itse nykyisin ruoan suhteen melko spontaani. Olen uskaltautunut kahvilaan chai lattelle ihan vaan hetken mielijohteesta, tai olen koukannut jäätelön kioskista mukaan. Aina ei ole edes tehnyt mieli jäätelöä tai chaita, vaan olen tehnyt sen niin puhtaasti harjoituksen takia kuin ihan vaan jonkin tekemisen takia.
Oli oma mukavuusalueesi millainen hyvänsä, tiedosta se ja ota askel ulkopuolelle. Voit piirtää siitä vaikka ihan piirroksen tai kirjoittaa vaikka käsikirjoituksen - kirjoita vaikka novelli tai jopa näytelmä! - mikä tahansa mikä toimii juuri sinulle. Tai voit vaan kuvitella sen mielessäsi. Tärkeintä on se, että tiedostat mitä sinun pitää tehdä - laajentaa käyttäytymismalliasi - ja haastaa itseäsi. Mikä tahansa mikä sinua jollain tapaa haastaa - olipa se pelkoruoka, haastava syömistilanne, ruoan valmistaminen, syöminen eri paikassa, ateriasuunnitelman ulkopuolinen syöminen, tai vaikka vaan enempi lepääminen - tee se. Mitä vähemmän haastat itseäsi, sitä pienemmäksi mukavuusalueesi jää ja sitä suurempi on relapsin riski tulevaisuudessa.
Älä tyydy puolinaiseen, vaan tähtää täyteen!
Eli vaikka et uskoisi tippaakaan siihen mitä ajattelet, niin jokainen toistamasi ajatus ja teko rekisteröityy aivoihisi. Esimerkiksi toistat ajatusta "maapähkinävoi ei ole pahaa ruokaa eikä se minua lihota" vaikka et oikeasti usko siihen pätkääkään, mutta mitä enemmän toistat sitä niin sitä enemmän itse asiassa alat uskomaan siihen. Me voimme opettaa itsemme ajattelemaan uudella tapaa toistamalla jotain uutta mallia, toistamalla uutta ajatusta.
Muistelepa silloin ennen kuin sairastuit. Millainen oli reaktiosi ajatuksiin, jotka ovat nykyisin sinulle automaattisia? Todennäköisesti epäilit niitä, vierastitkin, et välttämättä edes uskonut niihin. Mutta mitä enemmän ajattelit sitä, niin sitä enemmän aloit myös uskomaan siihen.
Tämä on itse asiassa se salaisuus, joka auttoi itseäni paljon.
Toistin vaan samoja ajatuksia: mikään ruoka ei ole hyvää eikä pahaa, ruoka on neutraalia, ruoka on vain ruokaa. Kun tästä pääsin vähän eteenpäin, seuraavat ajatukset olivat: saan syödä kaikkea, kaikki ruoka on sallittua, kaikki ruoka on hyvää ruokaa. Tästä taas seuraava askel oli se, että rupesin tietoisesti ajattelemaan ruokaa kuin ystävää mutta huomautan tässä nyt siitä erittäin tärkeästä seikasta, että ruoka ei ole eikä tule toimimaan ystävän tmv korvikkeena!
Tämän postauksen vinkit eivät siis tarkoita sitä, että ruoasta poistetaan se ruoan ja ravitsemuksen rooli, eli että ruoalla jollakin tapaa täytetään jotain muita kuin ravitsemuksellisia tarpeita!!
Tämän postauksen tarkoitus on siis enemmän luoda parempaa suhdetta ruokaan, ystävystyä sen kanssa, sen sijaan että suhde säilyisi jotenkin ehdottomana hyvä vs paha, tai välttämättömänä pahana. Ruoka on kuitenkin paitsi elinehto niin se on myös iso osa meidän sosiaalista elämää ja kulttuuria, joten mitä parempi suhde ruokaan on niin sitä helpompi on myös jatkaa toipumisessaan ja omassa elämässään eteenpäin. Ja kun suhde ruokaan muuttuu ystävällismieliseksi, niin yleensä silloin ihminen myös itse kuuntelee kehoaan ja kunnioittaa omia tarpeitaan ja täyttää ne, sen sijaan että tukahduttaisi omat tarpeensa ruoalla tai sen välttämisellä.
Kaikki ruoka on sallittua mihin kellon aikaan hyvänsä miten paljon tahansa!
Lisää pelkoruokien kohtaamisesta täällä.
Lisää pelkojen kohtaamisesta täällä.
Lisää herkuista parantumisvaiheessa täällä.
Lisää mielihaluista täällä.
Lisää nälkäsignaaleista ja intuitiivisesta syömisestä täällä.
<3: Heidi
Tämä oli hyvä postaus. Kiitos!
VastaaPoistaTosi hyvä postaus ja jälleen kerran sain omaan toipumiseeni kullanarvoisia vinkkejä!
VastaaPoistaOmalla kohdallani suurin ongelma ei koske ruokaa itseään, vaan ruokailuihin koskevat aikataulut tuottavat uskomatonta päänvaivaa... Aamiainen, lounas, päivällinen, iltapala ja välipalat on syötävä tietyssä järjestyksessä, koska tällöin koen olevani "turvassa". Haluaisin oppia löysäämään maanisia aikataulujani, mutta toisinaan tämä tuntuu mahdottomalta. En luota kroppaani ollenkaan, enkä usko, että se osaa kertoa minulle kylläisyyden tai nälän tunteita oikein. Tiedostan, että nämä ajatusmallit ovat sairaita ja haluaisin oppia niistä pois. Olisiko kenties täällä jotakin jo valmista postausta aiheesta TAI muita kikkoja näiden ajatusten kanssa kamppailuun?
Ainoa keino lähteä purkamaan ongelmaasi on ruveta toimimaan toisin kuin syömishäiriösi kertoo. Tiedosta mikä on sulle helpoin tapa lähestyä tilannetta ja rupea toteuttamaan sitä. Tee suunnitelma ja pysy siinä mutta jätä siihen joustovara (ei kuitenkaan syömishäiriölle).
PoistaOlet oikeassa siinä, ettet voi luottaa täysin kehosi nälän ja kylläisyyden viesteihin, joten jo sen takia sinun pitää saada vähimmäismäärä energiaa, mutta lähde lisäämään siihen ruokaa. Aloita vaikka pienestä: koukkaa lakupatukka kaupasta mukaan ja syö se matkalla kotiin. Se voi olla ihan niinkin pieni asia, tai että syöt ateriasi eri paikassa eri ruokailuvälineitä käyttämällä.
Vuokko on kirjoittanut aiheesta postauksen, se täällä:
http://freeyourrecovery.blogspot.fi/2016/10/toivepostaus-syomishairiosta-toipuminen.html
Mutta lyhyesti ja ytimekkäästi, tee aina päin vastoin kuin sh käskee, ihan aina, ei tippaakaan poikkeuksia! Mitä enemmän jätät pelivaraa, mitä enemmän annat periksi, niin sitä enemmän annat sairaudelle kontrollia. Alku on vaikeinta juurikin siksi, että sä teet muutoksia. Meidän aivot on rakentuneet niin, että ne vastustavat muutosta. Ne - aivan kuten keho muutenkin - haluavat säilyttää homeostaasin, tasapainotilan, ja nyt sun aivot ovat adaptoituneet sairaaseen tilaan. Siitä on tullut uusi normaali, joten kaikki muutos pelottaa. Mutta juurikin tästä syystä sun pitää aina tehdä toisin kuin sh sanoo, koska muuten et pääse ulos sairaasta kontrollista etkä pysty luomaan uutta, tervettä ja ennen kaikkea oikeaa normaaliutta.
Ainoa keino on siis tehdä aina päin vastoin. Ajatusten kanssa kamppailusta löytyy postaus:
http://freeyourrecovery.blogspot.fi/2017/02/ajatuksen-voima.html
Mutta mitään kikkakolmosta tähän ei ole.
Tsemppiä sulle!
Kiitos vastauksestasi!
PoistaHaluan toki vielä tarkentaa, että ateriani ovat toki vaihtelevia eivätkä aterioiden sisällöt näin ollen ole keskenään päivittäin sama, esim. joka aamu samainen aamiainen. Tietenkin tuo joustaminen "aina" ei yksinkertaisesti tule olemaan mahdollista – työt ja muut arjen askaret rytmittävät arkipäiviä melko lailla, joten ei aina mahdollisiin poikkeuksiin ole muun elämän puolesta mahdollista. Tämä sinänsä harmi, mutta ehkä juuri tämän vuoksi päivät täynnä yllätyksiä tuottavatkin kuvailemani kaoottisen olon.
Hyvinä päivinä tuntuu kuin kaikki olisi mahdollista, mutta heikompina hetkinä aterioiden järjestys tiettyyn kaavaan tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Pitääpä tutustua linkkailemiisi postauksiin. Kiitos tsempeistä!
Paljon tsemppiä sulle <3 Mullakin on koitunu tuosta asiasta ihan kauheasti päänvaivaa ja ahdistusta tulee samoista asioista. Eilen sain ensimmäistä kertaa kunnolla uhottua sh:n päähän syöttämiä asioita, kun ekanakin söin ruuat ihan eri järjestyksessä ja eri aikoihin kuin yleensä (pakon saattelemana, mutta kuitenkin) ja vielä kävin illalla ravintolassa syömässä sushia! Ennen nukkumaan menoa päässä oli vain ajatus, et enää en saa syödä, kun vasta söin ravintolassa. Nälkä oli kuitenkin ja nousin vielä sängystä syömään iltapalan. Jäi jotenkin voittajafiilis eilisestä, kun pystyin tekemään monessa asiassa juuri päin vastoin kuin sh sanoi :D
PoistaKiitos Heidi taas todella hyödyllisestä postauksesta, oot aivan huippu! Paljon voimia sulla ja kaikille sh:n nujertamiseen.
Nyt jään odottelemaan, milloin fazerin piparisuklaata ilmestyy kauppoihin, kun luin että sitä on tulossa myyntiin taas :P
Anonyymi klo 21.34:
PoistaOkei, mä ymmärrän sun tilanteen ja kyllähän tuo voi tilanteeseesi vaikuttaa aika paljonkin. Mulle tuli mieleen sellainen juttu, että oletko kuinka pitkällä toipumisessasi, tai oletko vastikään aloittanut?
Koska jäykkyys ja joustamattomuus ovat klassisia nälkiintymisen oireita, jotka katoavat ravitsemustilan kohentumisen myötä. Jos olet toipumisen aloittanut vasta hiljattain, niin on luonnollista ettet kykene vielä altistamaan itseäsi systemaattisesti. Yksi keino on antaa asialle vähän aikaa, syödä oikeasti riittävästi (yli 3000 ja levätä) koska tällä tavalla keho ja aivot saavat energiaa. Muutokset kognitiivisissa taidoissa johtuu siitä, että aivojen harmaa aine häviää kehon energiaksi, ja kun aivojen ravitsemustilanne on parempi, niin myös hyvin jäykkä käyttäytymis- ja ajatusmaailma alkaa pikkuhiljaa toipua.
Stressaatko kuinka paljon? Omistatko yhtään aikaa rentoutumiselle? Mindfullness on itselleni tuonut todella paljon apua niin ajatus- kuin käyttäytymismallien muokkaamisessa, ja se on auttanut mua myös tuntemaan olevani kontrollissa, jolloin sairaalle kontrollille jää vähemmän merkitystä.
Mutta loppupeleissä on vaan uskallettava. Uskallettava mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Mieti mitä pahimmillaan voi tapahtua, jos syöt aterian eri järjestyksessä, ja sitten pilko ne osiin. Onko se niin paha juttu? Tulee ahdistusta ja pelkoa, ehkä jopa hetkellinen pakokauhu, mutta onko se niin paha juttu? Ei. Ne ovat vain tunteita, ei mitään muuta, ja ne menevät ohi. Muista, että pahin tunnemylläkkä ja yllyke kestää vain 90 sekuntia, jonka jälkeen sä pystyt valitsemaan sun toiminnon. Valitsetko toimivasi syömishäiriön mukaan, valitsetko syömishäiriön, vai valitsetko parantumisen?
Anonyymi klo 5-04:
Haha, voi että, olipa mahtavaa!
Juuri noin, mieti miten kunnolla vedit sh:n täysin kanveesiin eilen!
Todella hienoa, jatkat vaan samaa rataa! <3
Ja niin tuota Fazerin piparisuklaata ja Omar-suklaata odotellessa... ;D
Hei taas Heidi! Nyt vihdoin minulla on aikaa vastailla noihin muutamiin kysymyksiisi! Eli siis topiumisprosessia takana suhteellisen lyhyt aika n. 4 kuukautta. Ongelmani olen toki tiedostanut jo aiemmin, mutta näin aikuisiällä avun saaminen tuntuu tuhottoman toivottamalta ja olenkin ravannut useassa eri paikassa kysymässä apua sh:n mentaalipuoleen. Fyysisesti oloni on kohentunut ja huomaan jaksavani enemmän, mutta psyykkiset oireet kiusaavatkin sitten juuri tuolla tavoin mitä sinulle kuvailin.
PoistaStressailuun olen taipuvainen ja parhaillani yritänkin löytää juurikin jotakin itselleni sopivia rentoutumisharjoituksia arkeni tueksi. Ehkä tuo mindfullness voisi olla myös kokeilemisen arvoinen.
Itse huomaan sortuvani juurikin tuohon ylianalysoimiseen, mistä Anonyymi22. syyskuuta 2017 klo 22.02 mainitsi. Kyseenalaistan jatkuvasti sitä mikä on normaalia ja mikä taas ei ole. Inhoan sairasta oloa ja sen tuottamaa ahdistusta. Tietysti hyviäkin päiviä riittää ja on niitä päiviä, kun huomaan etteivät ruokailut ole aiheuttaneet minkäänlaista stressiä ja aikataulut ovat muovautuneet ns. muun elämän kylkeen.
Sanasi tsemppaavat ja saavat ajatuksia uuteen perspektiiviin. Kiitos siitä.
Tuo on kyllä tosi tuskallista ja suoraan sanoen helvetillistä, ettei Suomessa saa apua riittävän hyvin ja ennen kaikkea se riippuu niin paljon paikkakunnasta. Toisaalla avun saaminen käy kätevästi ja on edes jonkin tasoista erikoisosaamista mutta sitten toisaalla ei puhettakaan. Ja sitten taas voi resurssit olla niin heikot, ettei vaan pystytä vastaamaan kaikkien tarpeisiin. Ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan sellaista, eikä koskaan, KOSKAAN pitäisi potilaan itse joutua etsimään oma hoitomalli.
PoistaNyt kun sain tuon ärsytyksen purettua (anteeksi, mutta tämä vaan aina ärsyttää mua niin suunnattomasti), niin asiaan.
Mulle tuli mieleen sellainen juttu, että yksi vaihtoehto on hankkia EDCP (eating disorder check person), eli henkilö, jolta tavallaan tarkistat mikä käyttäytyminen ja ajatus on sairasta ja mikä ei. Henkilön pitää olla sellainen, joka tuntee sut erittäin hyvin eikä pelkää sanoa suoraan milloin sun ajatus- ja käyttäytyminen on sairauden sanelemaa. Puoliso, ystävä, perheenjäsen...? Tällä tavalla sä saat siihen ulkopuolisen näkökulman ja saat itseltäsi pois sen stressin ja jatkuvan ajatusrumban, jonka kerroit olevan voimakas ja ihan varmasti rasittaa sua ja vie paljon energiaa.
Toinen on se, että mietit tekisikö joku terve ihminen, joka on sulle myös läheinen, sillä tavalla kuin teet. Tekisikö esimerkiksi äitisi niin? Tekisikö sisaruksesi? Joku läheinen ystävä? Voit myös tarkistaa ja kysyä heiltä ja sitten kirjoittaa paperille ylös.
Voit tehdä ihan listan, josta on sitten helppo tarkistaa.
Esim. "1. syön aamiaisen aina tavalla x, eikä siihen koskaan saa kuulua ruoka-ainetta y."
Ei, vaan äitini tekee... ja terve tapa on...
"2. En koskaan saa syödä kahta leipää päivässä syystä x."
Ei, vaan terveet ihmiset syövät vaikka kymmenen leipää päivässä, koska se on tervettä ja normaalia. Tämä on siis syömishäiriön sääntö numero 389.
Ja niin edelleen.
Näin sä pystyt tarkistamaan aina tavan tullen mikä onkaan sitä tervettä ja mikä sairasta ja pystyt alkamaan kitkeä niitä tapoja pois.
Vaatii tämäkin ajatustyötä mutta jos nyt rehellisiä ollaan, niin ei tässä mikään hoidu sormia napsauttamalla vaan vanhat, juurtuneet tavat lähtee pois vaan huolellisesti toistamalla uusia tapoja.
Etsin sulle pikaisesti noita rentoutus- ja mindfulnessharjoituksia ja mielenterveysseuran sivuilta löytyi muutamia. Linkki on tässä:
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/harjoitukset
Itse olen hyödyntänyt App storea ja ladannut puhelimeen ilmaisia sovelluksia, koska tällä tavoin mulla on ollut harjoitukset aina läsnä. Varsinkin silloin, kun on ollut psyykkisesti paljon kuormitusta, ehkä kiirettä opinnoista ja varsinkin sh:n ollessa kovin paljon äänessä, noista harjoituksista on ollut apua. Auttaa keskittymään hetkeen ja paikkaan, ja ennen kaikkea palauttamaan läsnäolo vain nykyisyyteen. Tässä on myös se hyöty, että ylimääräinen stressi laskee, jolloin sun aivojen työmuisti tyhjenee ja tilaa vapautuu, ja jaksaa taas paljon paremmin.
Kokeile ihmeessä, ja paljon voimia matkaan!
Täällä yksi anonyymi, joka komppailee edellisiä anonyymejä – hyvää asiaa!
VastaaPoistaHaluaisin antaa neuvoja ylempänä keikkuvalle anonyymille, joka pohti vinkkejä joustamiseen ruokailujen suhteen! Toipuminen vaatii äärettömän paljon ajatustyötä ja itse ainakin muistan (juurikin maanisesti) pohtineeni jetsulleen samoja juttuja... Toipumisen edetessä yritin jatkuvasti analysoida milloin puhuu mikäkin "ääni". Muistan kuinka ylianalysoin kaikki mahdolliset tilanteet ja muistan pohtineeni, että pitäisikö esim. lounaalla syödä jotakin ei-niin-lounasruokaa vain, koska pitäisi kaikin keinoin pistää sh:lle kampoihin. Sanoisin siis, että turha stressata sitä, että JATKUVASTI pitäisi tehdä jotakin radikaalia tai poikkeavaa syömisten suhteen. Sh:lle ei saa antaa tippaakaan siimaa ja se on totta. Omalla kohdallani hankalimpia olivat esim. juhlat tai muut poikkeustilanteet, jolloin ruokarytmi muuttui ja elämä tosiaankin tuntui maailmanlopulta. Altistuminen yllätyksille oli parasta myrkkyä sh:lle ja tällaisten tilanteiden kautta oppi joustamaan myös muina hetkinä.
Huh, mikä ajatusripuli, mutta toden totta tuo ajatus "suurin ongelma ei koske ruokaa itseään, vaan ruokailuihin koskevat aikataulut tuottavat uskomatonta päänvaivaa" - sai melkoisen kokemuksen rintaääneen virittäytymään. Toipuminen tulee olemaan täynnä onnistumisia, epäonnistumisia ja uusia onnistumisia. Tässä minäkin vielä seison, usean vuoden kamppailun jälkeen ja tällä hetkellä täysin toipuneena. Älkää menettäkö toivoanne! Maailman suurimmat tsempit minulta, pus.
Juurikin näin!
PoistaIhan mahtavaa, että toit esille tuon ylianalysoinnin ja sen, että pitää vaan antaa mennä. Turha stressata tästä liikaa, koska tämä on jo tarpeeksi stressaavaa muutenkin. Varsinkin alkuvaiheessa on täysin normaalia, että mielessä pyörii yks jos toistakin ääntä ja ajatusta, ja vaikka on äärimmäisen tärkeää tunnistaa sairauden ajatukset, niin pahimmillaan niitä kuuntelemalla ajaa itsensä vaan ihan loppuun, täyden paniikin valtaan ja jää niin sanotusti kiertämään kehää. Tulee sääntöjä, tulee sääntöjen sääntöjä ja sitten niille tulee vielä alasääntöjä ja niin edelleen.
Meidän tärkein työ on nyt syödä, olipa ajatusmylläkkä mikä ikinä hyvänsä. Alku on totta kai vaikeaa, siitä ei ole epäilystäkään, mutta on täysin sallittua ja jopa viisaan mielen käytöstä vaan blokata kaikenmaailman äänet mielestä ja vaan toimia, syödä. Aliravitsemus vaikuttaa niin rankasti meidän kognitiivisiin kykyihin, sillä keho syö aivojen harmaata ainetta energiakseen, joten on täysin ymmärrettävää miksi ne sairaat ajatukset kiertää kehää, miksi on niin vaikeaa tehdä muutoksia ja miksi tämä ylipäätään on niin hemmetin vaikeaa.
Mutta on vaan pakolla mentävä siitä yli. Itsekin, vaikka olen jo kolmatta kertaa MM:ia noudattamassa, vietin pari viikkoa siinä ylianalysoinnin kierteessä. Voinko syödä kolmannen iltapalan? Onko ok syödä taas? Onko tämä sh:n vai minun ajatus? Jne. Se oli raskasta ja vei paljon energiaa mutta mitä enemmän mä vaan söin, mitä enemmän keho ja aivot rupesivat saamaan energiaa, niin sitä paremmin rupesin pääsemään omien ajatusteni herraksi, ja aiemmin sh:n pitäessä valtaa, se laantui nyt enää vaimeaksi taustamuminaksi.
Jos alussa tuntuu ihan ylimaallisen vaikealta rikkoa rutiineja, niin antaa silloin sille aikaa vähän. Syö kunnolla, oikeasti kunnolla (yli 3000) ja lepää, niin keho rupeaa saamaan energiaa, nälkä alkaa heräämään, ja tällöin myös kyvykkyys muutoksien tekoon ja rutiinien rikkomiseen kasvaa. Kun alkaa sitten niitä rutiineja rikkomaan, niin sen pitää olla systemaattista. Joka päivä tehdä jotakin vähä eri tavalla, joka päivä rikkoa jotakin sääntöä, niin jo tällä tavalla päästään hyvin eteenpäin. Uudet yhteydet aivoihin syntyy, ja mitä useammin itseään haastaa niin sitä vähemmän se myös ahdistaa.
Yksi tosi simppeli mutta toimiva keino on napostelu. Ruokien asettaminen lähelle, niiden asettaminen näköetäisyydelle. Mitä enemmän ruokaa on lähistöllä ja saatavilla niin sitä helpommin pystyy syömään ateria-aikojen ulkopuolella ja taas rikkomaan rutiineja. Itse teen niin, että minulla on aina takin taskussa jotain hedelmätoffeeta ja laukuissa on karkkia mukana. Näin tulee syötyä myös kodin ulkopuolella, ja taas on rikottu paria sääntöä :)
Eli antakaa mennä vaan! Toipumisen voi tehdä tasan kahdella tapaa: joko oppii nauttimaan matkasta, tai sitten sen tekee hampaita purren. Ja kyllä, sen voi valita kummin sen tekee. Haistattakaa pitkät tälle pirulliselle sairaudelle, kehittäkää vihaa sitä vastaan! Ottakaa jokainen takaisin saatu kilo kauhun sijaan voittajafiiliksellä vastaan, sillä se tarkoittaa että sinä olet voittamassa tämän taistelun! Sinä olet kerrankin saamassa otteen omasta elämästäsi ja niskaperseotteen sairaudesta!
Uskokaa siihen, että te tulette toipumaan, koska oma usko määrittää miten tässä käy.
Ja oikeasti, tämä kyllä tästä paranee! <3
Mahtavia ajatuksia.
VastaaPoistaTaistelua ja haastamista tämä onkin ja vie aikaa.
Siks sitä onkin tehtävä joka päivä.
Johtuukohan aikuisiällä paniikkihäiriöön sairastuminen kentis siitä että esim.syömishäiriö jyllä vieläkin alitajunnassa? Vertailevana/ kontrolloivana ja suorituskeskeisyyteen liikaa keskittyen.
Itellä pahoja kohtauksia parin vuoden ajan.
Ja oonhan mä ny saanu viime vuonna sit lääkityksen. Bentsoja, joita on käytettäväkin säännöllisesti ja joka päivä,niin kroppa ja mieli pysyy kunnossa.
Mutta oon myös miettiny, onkohan mielen päällä jotain alitajuntaista, joka puristaa ja aiheuttaa kohtauksia ja ahdistusta.
Anoreksiaa ja ortodeksiaa taustalla ja töitä tehdään o:sta parantuen. Yritän tosiaan ystävystyä ja kohdata erilaisia ruokia. Olen aika kaavoihin kangistunut ja luonut tarkat "ohjeet" mieleeni, miten ja milloin syödä.
Rentouden ja vapauden etsiminen käynnissä ja samalla ahdistavista fyysisistä oireista pyrin myös eroon. Ei vaan oo helppoo.
Miten kummassa Heidi sä pääsit bentsoista, masennus ym.lääkkeistä eroon?
Ja tuliko pahoja vierotusoireita?
Mä jos vähennän, niin oon pulassa. Ei oo varaa jäädä vaan ihmettelemään ja tuskailemaan.
Toisaalta joku sanoi, että jos bentsot auttaa, niin ei siinä pahaa ole. Käyttäähän ihmiset paljon lääkkeitä eri vaivoihin.
Että hyväksyttävä vaan on tää tilanne ja uhiteltava oireita.
Oletko saanut paniikkikohtaukset ennen vai jälkeen syömishäiriöön sairastumista? Tämä on oleellista siksi, että aliravitsemus aiheuttaa niin ahdistuneisuus-, masennus- kuin paniikkioireilua, ja luonnollisesti ne myös poistuvat kun kehon ravitsemustilanne on jälleen normaali.
PoistaMainitsit sairastavasi anoreksiaa ja ortoreksiaa ja teet töitä ortoreksian päihittämiseksi, ja se on hyvä! On ehdottomasti hyvä juttu, että haastat itseäsi! Mutta tiedätkö, ei nälkiintynyt keho välitä tippaakaan siitä haastatko itsesi syömään jotain ortoreksian sääntöjä vastaista ruokaa, koska se on NÄLISSÄÄN!! Mitä sun kroppa tarvitsee on pirunmoisesti ruokaa!
Mä havainnollistan tätä todella yksinkertaiseksi vedetyllä esimerkillä. Kuvitellaan että olet viimeiset puoli vuotta saanut keskimäärin 1000 kcal/vrk. Se tekee puolen vuoden aikana 180 000 kcal. Kuulostaako paljolta? Ei, sillä sun kehon energiantarve on sellaiset 3000 (voi olla enemmän tai vähän vähemmän, mutta keskimäärin), jolloin sun olisi pitänyt saada 540 000 kcal puolen vuoden sisällä. Joten sun kehossa on 360 000 kalorin verran energiavajetta, ja tämä vain PUOLEN VUODEN ajalta.
Joten ei sun keho välitä tippaakaan siitä, että olet juuri tehnyt vaikka 500 kalorin edestä recoverywiniä (esim. pieni suklaalevy), vaikka se on mieletön haaste ja voitto SULLE! Tämä siksi, että sun kehossa on melkein puoli miljoonaa kaloria energiavajetta.
Mistäs kroppa on sitä energiaa ottanut? No itsestään. Lihasmassa, byebye, sydänlihas samoin... luusto, sisäelimet, hormonitoiminta, aineenvaihdunta... jopa sun aivot. Mitä käy kun aivot nälkiintyy, kun aivojen oma solukko käytetään energiaksi? Sun kognitiiviset funktiot kärsivät ja syntyy sekundäärisiä mt-ongelmia, esimerkiksi paniikkihäiriö. Jos tätä hoidetaan laastarimenetelmällä, eli isketään lääkitys päälle, niin miten se lääke voi auttaa, kun aivoissa ei ole tarpeeksi vastaanottajia? Eihän se autakaan. Kun sä käytät siihen bentsoja, niin ne tilapäisesti rauhoittaa sun sympaattista hermostoa, ja koska se on koko ajan aktivoituneena ja sä olet kirjaimellisesti on the edge, niin syntyy riippuvuus.
Eli olipa paniikkihäiriö sulle syntynyt joko ennen tai jälkeen sh:n, niin ekaksi sun pitää puuttua sun ravitsemustilanteeseen.
Rentous ja vapaus tulee vain niitä kohti menemällä ja niitä itse aktiivisesti tekemällä. Ne eivät tule kolkuttamaan sun ovea aamulla, että morjens, me tultiin nyt! Ei, sillä sä teet sen itse, ja se tapahtuu ottamalla konkreettisia askeleita niitä kohti: syömällä.
Muutoksien tekeminen on vaikeaa alussa siksi, että sun liskoaivot ovat aktivoituneina nälkiintymisen takia ja ne yrittää pitää sut vain hengissä. Mitä enemmän energiaa sun aivot rupeaa saamaan, niin sitä paremmin sun kognitiot alkaa toimia ja sitä vapaammin sä pystyt myös käyttäytymään ruoan ja rutiinien suhteen.
Mikään lääkitys ei poista sun paniikkioireilua, koska nälkiintyminen estää sen, peittää alleen sen oikean ongelman. Jos paniikkihäiriö on sulla oikea ongelma, syntynyt ennen sh:ta, niin siihen voidaan puuttua sitten kun sun ravitsemustilanne on taas normaali.
Eli et todellakaan tule hyväksymään tätä tilannetta, koska jos tyydyt tähän, niin se vain tästä pahenee. Miksi ihmeessä sä tyytyisit tähän, kun voit korjata sen?
Jos sulla on talon katossa reikä ja tiedät hurrikaanin tulevan, niin tyydytkö iskemään ison saavin sen reiän alle ja vaan vaihtamaan sitä sen täyttyessä? Jossain vaiheessa syntyy todellinen vesivahinko, sun talo homehtuu, saat terveysongelmia ja jäät asunnottomaksi.
Mutta jos sä sen sijaan korjaat sen vuotavan katon, niin joo, joudut töihin mutta vältyt pitkäaikaisilta ongelmilta.
En voi sanoa mitä sun pitää tehdä, koska tämä on sinun elämäsi ja sä teet päätökset kuten parhaaksi näet, koska olet itse oman tilanteesi paras asiantuntija. Mutta mun hyvin vahva neuvo on se, että lähde korjaamaan tilannetta ravitsemustilan kautta, koska vasta sitten pystytään näkemään sun ongelmien todellinen laita ja niitä pystytään hoitamaan kunnolla.
Kiitos kannustavasta tekstistä.
VastaaPoistaValaa rohkeutta taas vaan syödä uusiakin ruokia.
Joulunameja innolla odottaen:)
Täällä kans yks, joka odottaa piparisuklaata ja omareita, nam.
VastaaPoistaMutta onhan tuolla koko ajan monenlaista suklaata, jota tulee ostettua ja nautiskeltua. On se suklaa vaan niin hyvää, miks jättää hyvää ostamatta ja syömättä.
Mutta hei, ihan mielettömän kannustava ja rohkaiseva teksti syömisen ja ruuan ystävyydestä. Sitä se on. Me oikeasti tarvitaan energiaa ja syötävä on, joten ehottomasti hypätään siihen kelkkaan, että saadaan varmasti riittävästi sapuskaa.
Yks mikä tässä ystävystymisessä on ollut haasteellista ja mikä on vaatinut ja vaatii vielä töitä itseltäkin..., kun on alkanut lisäämään energiansaantia. Kerronpa muutaman esimerkin. Olen täällä lueskellut, että tätä taitaa olla monellla muullakin.
Liittyy vertailuu/triggeröitymiseen ja oman pään pitämiseen ja lujaan tahtoon, rohkeuteen ja päättäväisyyteen.
Kuten Heidi on moneen kertaan täällä kirjoittanut ja moni muukin kommentoinut, että kaikki ruoka on syötävää ja mikään ei ole kiellettyä. Niin Se juuri on. Kaikki sallittua!
Mut joo, kun olen alkanut haastaa itseäni ja syönyt ravintoloissa, tilaillut noutoruokaa kotiin, herkutellut, syön useita kertoja päivässä ja niin monenlaista ja monipuolisesti kun olla ja voi. Ja isosti.
Niin sitten tulee nää haasteelliset ja triggeröivät keskustelut.
Esim. eräs tuttava alkoi kertoilla esimerkkiä jostain matkastaan ja siitä kuinka sitten söivät salaatteja, kun muutenkin tosi paljon syödään salaatteja....
Ja toinen joka kommentoi, että he käyvät aika paljon esim. lounailla, jossa keittoja.
Uuh...minä siinä sitten mielessäni, että " voi hemmetti, syönkö mä nyt jotenkin väärin, epäsuosiollisesti, kun vetelen pizzaa, pastaa, leipiä, patonkeja, pullia, karkkeja, toki niitä salaattejakin, ym.ym.ym.ym.
Mutta nää eräät sit oikein mainostellen puhelee, että joo käytiin siellä ja siellä taas lounaskeitoilla, ja toinen hehkuttaa salaattievästään.
MUTTA NYT se iso, iso ajatuksen siemen, ja vastakommentti, jota olen alkanut tuomaan näissä tilantessa esiin. (ENNEN siis pohdin tuota oman ruuan vääränlaisuutta ja tunsin huonoa omaa tuntoa, että miten mä nyt sit tolleen syön, kun toiset syö tolleen.) HEI ÄLKÄÄ TUNTEKO SYYLLISYYTTÄ ja HUONOA OMAA TUNTOA mistään syömisistänne. SYÖKÄÄ KAIKKEA, mitä mieli tekee ja herkutelkaa hyvällä omalla tunnolla ja nyt ja aina.
MÄ olen näille kevyen ruuan hehkuttajille alkanu sanomaan, että joo siellä ja siellä ravintolassa on muuten mahtava lounaskattaus tai lounaslista, on pizzoja, risottoja, pastoja, kiusauksia, ja ruokaisa salaattipöytä, ihanat uunituoreet patongit. Ootteko käyny, ehottomasti kandee käydä. Tai sit suositellu erilaisia kahviloita ja niiden herkkutarjontaa, ja kertonu, mitä oon leiponu jälkiruuaksi tai että haetiinpa tossa perheen kanssa viikonloppuna pizzat ja kebabit, kun eihän sitä aina tarvii ite kokata. On sallittua heittääntyä ihan vapaalle ja mennä valmiisiin pöytiin tai hakea valmista ravintolasta tai kaupasta.
ELI mä olen rohkaistunut, noussut enkä alistunut, en enää tunnekaan sitä huonoa omaa tuntoa siitä, että vedän esim. nyt tässä irtokarkkeja, joita kävin ostamassa ison kassin cittarin tarjouksesta. Tai että mä kokkaan kermaista lohipastaa ja valkosipuliperunoita ja pihvejä ym. Päinvastoin kehun niitä ja mainostan itse, että kandeis kokeilla, on huippuhyvää.
Ja mitä mä oon sit huomannu: MUlle on tullu ihan älyttömän hyvä fiilis, että oon avannu sanaisen arkkuni ja mainostanut itse erilaisia ruokia ja tuutannu vastaan näille kevytlinjalaisille, että ei tolla sapuskalla kyllä kauaa nälkä pysy pois, että kyl kandeis vähän enemmän syödä, me tarvitaan paljon energiaa, että jaksetaan.
Mä oon ollu siis niin hyvillä fiiliksillä sen jälkeen, että YES. Ei mitään huonoja omia tuntoja siis siitä mitä syö ja aikoo syödä. VAAN SYÖDÄÄN ylipäätään kaikkea ruokaa sen kummemmin tuumailematta sen rasvoja ja kaloreita. Äh niille pitää antaa piut paut, eikä miettiä sellaisia. RUOKAA ja ENERGIAA pitää antaa aivoille, keholle ja mielelle.
Nautitaa hei hyvästä ruuasta ja ei oteta morkkiksia. Ruoka on meitin elinehto ja tosi tärkeä lääke aika moneen.
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille.
Loistavaa!! Ihan mahtavaa!! <3
PoistaEi kerrassaan mitään lisättävää tähän!
Vau, totahan meijän on tehtävä enemmän. Pidettävä oma päämme ja syötävä ruokaa josta saa energiaa kunnolla eikä mitään tipun puputusta. Näytetään itelle että ollaan voittajia. Ja niille light-tyypeille olan kohautukset. Hieno vinkki! Tätä mäkin alan kyl nyt käyttää.
PoistaMÄ vedin tänään tuontapaista lausahdusta hihasta, kun kevytlinjalaiset läpätti taas siitä, mitä ei pitäs syödä ja mitä pitäs ja voi että sitä ja voi että tätä. Huh, mua niin ilkoittaa ja sit yhen työkaverin lapsi taistelee syöpää vastaan ja söis ihan mitä vaan, jos nyt vois. Tuli siinä samalla sen verran paha olo, että tosiaan sanoin, ootteko jo käyny siin uudessa kahvilassa, kun se uudisti ilmettä. Ja mä muuten viikonloppuna leivoin juustokakkua, ai, että kävi kaupaks. No siihen sit yks tokaskin kannustavasti...vau, tuopa joskus töihinkin juustokakkua kahveelle.
PoistaYes, yes, yes. Tää oli niin voitto, noita viherpiipertäjiä vastaan.
Mulla niin nousee niskakarvat pystyyn kun vouhotetaan vaan jotain kevytruokalinjaa ja yritetään tulla toimeen niin vähällä kun olla ja voi ja sit yritetään kasvattaa lihasta salilla. Hah, hah.
Mä en ees viitti käydä salilla.
Mä rentoudun kotona ja joogailen ym. se antaa mielelle enemmän.
Hei toi kommentti, että ottaa tästä sairaudesta niskaperseote. Niin täydellinen. Se se on just tehtävä. Sairaudelle pitää näyttää kuka on kuka ja tehdä aina just niin päinvastoin kun se meinaa käskee. Sehän nimittäin osaa, mutta meijän pitää olla ovelampia ja ottaa sitä kakkua vielä lisää, vaikka sh huutelis, että hei sähän otit jo. Hitto, mitä siitä, otan vieläkin.
VastaaPoistaNiinpä, mitä hittoa jostain syömishäiriön typeristä säännöistä! Bring it on, bitch, koska mä kyllä tunnen ne sen metkut ja tiedän miten ne päihittää ;)
PoistaSitä paitsi, onko parempaa fiilistä kuin lyödä pelko toisensa jälkeen kanveesiin, löytää uusia herkullisia ruokia, ja kerrankin tuntea aitoa tyytyväisyyttä ja välittämistä omaa itseään ja kehoaan kohtaan? Ei, ei todellakaan ole :)
Moikkista,
VastaaPoistaonko täällä ketään, joka ois kärsinyt oikeesti oikeesti kamalien kamalista paniikkikohtauksista?
Mä tarttisin vinkkiä niihin, miten ne vois selättää, miten mä pääsen sen pelon päälle, etten jännitä, että tuleekohan se taas siellä ja siellä. Ja että kroppa ei ois koko ajan sellasessa valmiustilassa kohtauksia peläten. Koska kun alitajuntaisesti jännittää, niin koko ajan kihelmöi, juimii, tuikkii, sydän hakkaa ja posket kuumottaa, on vähän sellain epätodellinen olotila, kun ei tiedä mitä tapahtuu ja tapahtuuko?
Ne kohtaukset nimittäin on jotain ihan järkyttäviä, nehän on fyysisesti niin rajuja kokemuksia, että siinä oikeesti luulee, että henki lähtee. Ja jälkijäristys jää sen päälle. Kroppa menee aikamoisen lukkoon ja siitä jää sellain väsyny olo viel seuraavikskin päiviks. Niin tai sit niitä kohtauksia tulee monta viikossa ja sehän se vasta kierre on.
Onhan tässä yritetty rentoutua, mutta ei pysty, kun fyysisesti on jännitystilassa. Ja jos yrittää olla rento, niin heti jotain tapahtuu kropassa. Ja vyyhti on valmis.
Eli kysymys kuuluu, miten olette päässeet paniikista eroon, jos joku oon päässy siitä eroon tai miten pidätte sen hallussa? Mikä lääkitys päivittäin menee ym.?
Hmmm... mitähän mahdat tarkoittaa oikeasti kamalista paniikkikohtauksista?
PoistaKysyn sulta sellaista, että milloin nämä on alkanut. Oletko kärsinyt paniikkikohtauksista jo reilusti ennen syömishäiriötä vai oletko saanut kohtauksia vasta sh:n jälkeen?
Tämä siksi, että aliravitsemus aiheuttaa lukuisia psyykkisiä ongelmia, mukaan luettuna paniikkikohtauksia. Onhan näihin lääkkeellisiä hoitokeinoja mutta ei ne paranna sillä ne eivät hoida sitä mikä kohtaukset aiheuttaa: nälkiintymistä. Toisaalta taas lääkkeet eivät välttämättä edes auta johtuen siitä, että nälkiintymisen myötä aivojen harmaa aine kuluu kehon energiaksi, joten aivoissa ei ole lääkkeille ns. vastaanottajia.
Eli mikäli nämä kohtaukset ovat alkaneet sh:n jälkeen, niin hoito on syöminen ja lepääminen, ja vielä lisää syöminen.
Mikäli taas olet jo huomattavasti aiemmin kärsinyt paniikkikohtauksista, niin silloin sun pitää keskustella asiasta sun hoitavan lääkärin kanssa. Totta kai kannattaa keskustella jo nyt, mutta ehdottomasti hoitaa ravitsemuspuoli kuntoon, sillä nälkiintynyt keho ylläpitää pirullista kierrettä, kun sympaattinen hermosto on äärimmilleen aktivoitunut nälkiintymisen takia ja sitten oma mieli ja pelko kohtauksista vielä lisää kierrettä.
Juttele lääkärillesi ja rupea hoitamaan ravitsemustilaa kuntoon, sillä oli ongelmien syy missä hyvänsä, niin pienikin aliravitsemmustila aiheuttaa ja ylläpitää niin ahdistuneisuus-, masennus- kuin paniikkioireilua.
Ruoka ja syöminen onkin yks parhaista ystävistä. Mikäs se on ihanampaa kun nauttia erilaisista gurmeeannoksista. Meitsille toi on hyvä vinkki, että rutiineista pitäs päästää irti ja välillä heittääntyä tekeen asioita erilailla, koska rutiinit kahlitsee liikaa ja tekee elämästä aika pirunmoisen kontrolloivaa.
VastaaPoistaJos kello kaulassa suunnilleen koko ajan kulkee ja kyttää, mitä milloinkin voi ja saa syödä, niin ei se kovin herkkua oo.
Tunnustan, olen kontrolloivaa sorttia ja siinä mulla on tekemistä, että antais löysää. Jostain pienestä se on varmaan aloitettava ja toistettava ja vähän alkuun varmaan itseään pakotettava tekemään asioita toisella tapaa, että pääsee itselle piintyneistä rutiineista eroon ja osaa antaa tilaa ja joustoa. IHminen voi aina oppia, eikös se niin oo?
Mutta suuntahan voi olla vain parempaan, kun ottaa itseään niskasta kii ja puskee päin sh:ta ja heittää sille volttia ja näyttä närhen munat.
Mä oon ainakin alkanu niin vihata koko sh:ta, kun sen pitää jatkuvasti muistutella jostain. Ihan tyhmä. Niin nyt mä oon alkanu sille sanoo tosissaan vastaan ja piru vie, ihan tahallani tehny just nyt noi, mit Heidi laitoit, että syö vähän millon sattuu. Eli myös sillon kun ei oo se lounas, välipala, iltapala..mikä nyt vaan. Vaan siellä just välilläkin vähän suklaapalaa naamariin tai toffeeta, lakupatukkaa, keksejä. Niit on niin näppärä tosiaan heittää laukkuunkin, kun menee jonnekin tai sit jos ei satu olemaan mukana, niin kaupasta saa pikku huikopalaa aina. Ja sit taas syömään ja ruokaa laittamaan, kun sen aika. Niin vapautuu ainakin jostain kahleista ja pystyy oleen, niin kun muut. Eikä aina kieltäydy kaikesta.
Voimahalit teille:)
Ihan loistavaa, kehitä vaan sitä vihaa tätä sairautta kohtaan, koska se auttaa sua uskaltamaan ja potkimaan sh:ta perseelle oikein kunnolla! Mä muistan miten oikein keräsin sitä vihaa ja velloin siinä, ja aina kun iski jokin ahdistus (lähinnä painosta ja omasta muuttuvasta kropasta) mä konkreettisesti kouristin sormia nyrkkiin ja sillä tavalla kuvittelin sen vihan ilmaan, jota mä keräsin itseeni ja jonka voimalla mä selvisin pahimmista hetkistä. Myönnän kyllä, että useampaan otteeseen kirosin ihan ääneen ja kirosin tämän sairauden alimpaan helvettiin :D Mutta se auttoi. Niin paljon on tämä sairaus laittanut vihaamaan mua itseäni, vihamaan omaa kehoani ja kiduttamaan sitä syyttä, ja nyt mä mässäilen sillä vihalla, että mitä mä tekisin sille sairaudelle jos sen käsiini saisin. Kiduttaisin sen hengiltä hitaasti ja nautinnollisesti ;D
PoistaMutta hienosti olet tiedostanut sun ikkunan lähteä rikkomaan rutiineja, joten pidä siitä kiinni ja laajenna sitä. Yksi hyvä keino on myös miettiä miten sä kuvittelisit oman vapautesi, mitä siihen kuuluu, mitä tekisit silloin, ja sen odottelun ja haaveilun sijaan lähdet aktiivisesti tekemään just niitä kuvittelemiasi asioita. Ei se vapaus yhtäkkiä ilmesty, vaan sun pitää se itse luoda.
Ja mikä on mahtavampaa kuin vapauttaa itse itsensä siitä vankilasta, ei mikään!
Tsempit sulle, ja kohti uusia haasteita! :)
Mulla bentsot auttaa ahistusoireitten lisäks siihenkin, että sydämen muljahduksia ym.rytmäreitä ei tuu juurikaan, ainakaan niin paljon. Sit jos meinaan vähentää tai lopetan toviks niitten käytön, niin johan taas muljuttaa miten sattuu. Että siks myös mulle bentsot hyvä lääkitys. Beetoja en nimittäin voi syödä ollenkaan.
PoistaHaastamisesta, yöllä syöminen on kyllä yks tärkee haaatepiste. Että ottaa viel kunnon yöpalaa tai/ja sen päälle suklaata siin töllöö katellessa. Antaa mennä vaan, eikä liikaa ajattele ja funtsi, niin hyvä tulee.
Mulla on paniikkihäiriö. Ja just aloin miettiä, milloin oikeest sain ekan kohtauksen ja miks niitä sit on tullu aina sillon tällön. Ja lisäks on ahdistusoireita.
VastaaPoistaNiillä voi olla yhteyttä ravitsemustilaankin, sillä olen alipainossa. Aivot tosiaan tarttis lisää rasvaa ja kroppa lihasta.
Joo sain tosin ekan kohtauksen kun asiat oli hyvin. Mut niitä tuli sillon harvakseltaan. Mut nyt oon huomannu, että parin vuoden sisään oon ollu melkosen ahdistunu ja kohtauksiakin on tullu lisääntyvästi. Että liekö tosiaan aliravitsemus yks syy...??
Lääkitystä mullakin on(bentsot). On se apu ja turva, että pystyy ees toimiin normisti ja kroppa ei ois koko ajan jännän kiree ja pelokas.
Mut mulla on suunnitelmis alottaa terapia lääkityksen rinnalle. Ja ehkä jossain kohtaa vähentää lääkärin ohjeen mukaan bentsoannosta.
Niitä kun ei viitti seinään lopettaa. Tullee muuten järkyttävät vieroitusoireet.
Että kyl nyt on turvallisempaa vaan syödä lääkärin ohjeen mukaan bentsoja ja pysyä tolpillaan.
Monihan joutuu syömään vuosikaudet tietyllä määrällä ja rytmillä lääkitystä paniikkiin ja ahdistukseen, että pystyy normielämää pyörittään.
Vaikee juttu. Mutta itse toivon, että lääke joskus vois vähentyä ja ehkä lopettaa..mut nyt on päästävä ensin homman kans vahvemmaks.
Ymmärrän täysin mitä sä tarkoitat.
PoistaKärsin itse kans nuorempana paniikkikohtauksista ja pahimmillaan ne oli tosiaan sitä luokkaa, etten pystynyt toimimaan normaalisti ja bentsoja meni päivittäin. Omalla tavallaan niiden läsnäolo helpotti ja toi turvaa, tiesi että jos nyt tulee kohtaus niin on mulla lääke ihan käden ulottuvilla. Mutta siitä syntyi se kierre ja tottumus. En tiennyt miten muuten saada mun tunnetilat rauhoittumaan kuin lääkkeillä, ja mitä enemmän lääkettä käytti niin sitä enemmän niihin tottui ja sitä enemmän kroppa niitä vaati. Muistan miten raivoissani olin lääkärille, joka teki viimeisimmän bentson lopetuspäätöksen. Miten mä pystyn elämään?! Mutta nyt mä ymmärrän mitä lääkäri tarkoitti ja olen todella tyytyväinen siihen, ettei mun tarvitse niitä enää käyttää.
Pitkäaikaista hyötyä niistä ei ole vaikka ne oloa nyt helpottaakin. Päättelin kommenttisi perusteella, ettet käy terapiassa vaan sinulla on pelkästään lääkitys? Ehdottomasti, ehdottomasti hankkiudu terapiaan, koska sieltä sä saat sen oikeasti pysyvän avun - ainakin toivottavasti! Välillä oikean terapiamuodon löytäminen voi kestää, ja itselläni vei melkein vuosikymmen päästä oikeasti toimivaan terapiaan. Mutta nykyinen psykologini on ihan kaikista lääkäreistä, psykiatreista, psykologeista, hoitajista ja nutritioneista se paras, jonka olen kohdannut ja ilman häntä mä en olisi enää hengissä.
Lähde hoitamaan tilannettasi kuntoon juurikin puuttumalla sun ravitsemuspuoleen, koska aliravitsemus sulla vaan ylläpitää ja pahentaa tuota kierrettä eikä edes terapiasta ole hyötyä aliravittuna. Älä todellakaan lopeta niitä lääkkeitä kuin seinään, vaan sun pitää lääkärin kanssa löytää oikeanlainen aikataulu tarvittavien purkamiseksi ja ehkä siihen otetaan rinnalle jokin pitkävaikutteinen mielialalääke. Näin hoidettiin ainakin itselläni bentsojen purku, tosin siihen meni vuosia SHK:n sotkettua lääkitykset päin seiniä, koska bentsot aiheuttivat mulle epilepsian.
Ja rupea tekemään erilaisia rentoutusharjoituksia. Tutustu TIP-taitoihin (löytyy muun muassa tuolla tunnisteella postauksia, aivan kuten ahdistuksenhallintataidoistakin), koska mitä enemmän ja paremmin opit itse rauhoittamaan itsesi kohtauksen tullen, niin sitä helpompaa tulee myös lääkkeen purkamisesta ja sitä paremmin sä saat luottamusta omiin kykyihisi rauhoittaa itsesi.
Ja syö!
Kuin monta vuotta söit bentsoja? Mitäs merkkiä sul oli? Onkohan se sit pakko suostua ottamaan joku mielialalääke siihen sit joskus kun alkaa purkaan bentsoa vai onkohan muita vaihtoehtoja..hmm.
PoistaJoo en oo nyt terapias. Oottelen psykalle aikaa, että pääsee hoitsulle ja ehkä psykiatrille ym.
Mä oon niin kova puhumaan, että terapia on mulle kyl se mitä ootankin. Sais oikeesti sieltä jotain vinkkejä kohtausten ymmärtämiseen, hallitsemiseen ja ennen kaikkea hyväksymiseen. Ettei pelkäis koko ajan, koska pelon kierre täs on se pahin.
Se kun voi iskee millon vaan ja missä vaan. Ja se kohtaushan on niin järkyttävä, että huh, huh. Kokonaisvaltainen fyysinen puristus, että. Ihan hirveitä. Voi kun niistä pääsis joskus eroon. Hallintaan ainakin.
Ootsä päässy Heidi kohtauksista kokonaan? Ja saitko usein ja monta vuotta ja ihan sellasii rajui, mis tuntuu että henki salpantuu, rintaa kiristää, heikottaa, sydän jytää ym.ym.?
Se on kyl mystillinen oireyhtymä. Aatella psyyke vaikuttaa niin voimakkaasti ja fyysiset oireet on niin rajuja.
Kiitos sulle vinkeistä ja tuesta. Arvostan ja pistän mieleen. Yes.
Useampaa eri sorttia oli ja useamman vuoden niitä tuli käytettyä. En usko, että on mikään pakko ottaa yhtään mitään lääkitystä mutta eri lääkärit voivat nähdä asiat eri tavalla. Sun pitää puhua asiasta sun lääkärin kanssa.
PoistaMä olen päässyt kohtauksista eroon oikeastaan ihan täysin. En muista enää milloin olisi viimeksi tullut paniikkikohtaus, varmaan ainakin sellaiset 5-6 vuotta sitten. Pahimmillaan niitä tuli monta kertaa viikossa, toisinaan useamman kerran päivässä, ja tuolloin pelko kohtauksista ylläpiti kierrettä.
Mutta siis todellakin on mahdollista päästä eroon niin paniikkikohtauksista kuin siitä bentsokierteestäkin! Ei se alku mitään herkkua ole ja se vaatii ihan älyttömästi töitä ja ennen kaikkea halua ja päättäväisyyttä sietää pahaa ja epämukavaa oloa. Mutta joka kerta kun omin voimin ja taidoin saa olot ja kohtaukset haltuun, niin luotto kasvaa ja kohtausten pelko alkaa kutistua. Se vaatii myös melkoista tietoisuutta enkä koskaan voi korostaa tietoisuustaitojen tärkeyttä tarpeeksi. Mindfullnessista puhutaan paljon eikä turhaan, koska esimerkiksi itselläni tietoisuustaidot muiden tunteensäätelytaitojen kanssa oli avainasemassa kohtausten haltuunsaamisessa.
Kiitos, kiitos.
PoistaTohon juu varmasti täytyy varautua, että tuskaa aluks on, kun lääkettä alkaa vähentään.
Ja epäilen kans että lekuri määrää jonkun mielialalääkkeen mut toisaalta se vois myös olla joku diapam tyyppinen tukilääke, minkä avulla purku sit joskus tapahtuu.
Joo ja hiljalleenhan se sit pitää tehäkin, että välttäs pahimmat vierotusoireet.
Mut nyt ootan eka sitä terapiaa ihan rauhas ja,sit keskitytään lääkeasioihin. Nyt lääke paras tuki ja apu, että pystyy suht normisti eleleen ja toimimaan.
Tää on ollu muutenkin vähän shokki ja harmitus itelle, että tällasen "riesan" on itselleen saanu. Mut eihän sille minkään voi.
Tuohon pitikin kommentoida, että pelon kierre se tässä paniikissa / ahdistusolossa onkin pahinta. Kun pelko saa vallan, niin kohtausherkkyys on koko ajan olemassa. Päinvastoin kun pitäs päästä pelon päälle.
PoistaMun onkin siks syötävä täsmälääkettä säännöllisesti, että olo pysyy ees jotenkin hallinnassa eikä koko ajan pelko pyöris ajatuksissa. Mut sisulla eteenpäin ja terapiasta apuja hankkimaan!
Hei kyl ne joulusuklaat kohta saapuu...lokakuu jo häämöttää, sillonhan ne alkaa kaupois laittaa kaikkee esille, kun marraskuus jo pitää laittaa moneen maahan pakettejakin.
VastaaPoistaMahtavaa. Vesi kielellä jo oottelen niitä konvehteja ym.bokseja.:)
Mä luin Fazerin tiedotteesta, että lokakuun alussa tulee nämä joulusuklaat, eli voisiko sanoa, että seuraavan parin viikon sisällä...? :D
PoistaOi mahtavaa..nyt tuli vesi kielelle.
PoistaPääsee tekeen ihania kokoelmakulhoja...ja herkuttelemaan taas uusilla suklailla.
Kerrassaan huikeeta.
Hei mulle tuli tosta paniikkiasiasta mieleen, että onkohan erityisesti ruuan suhteen jotain mitä erityisesti kannattas syödä? Niin että se siis auttas aivotoimintaa, mieltä ym.rauhottumaan ja kenties hillitsis kohtauksia?
VastaaPoistaTämä oli sen verran mielenkiintoinen kysymys, että piti tehdä pientä tutkimusta :D
PoistaMutta niin, lukuisien eri lähteiden mukaan täysjyvätuotteet, sillä ne pitävät verensokerin tasaisena; maitotuotteet, sillä ne sisältävät tryptofaania, joka auttaa elimistöä muodostamaan serotoniinia, melatoniinia sekä niasiinia; hevi-osaston tuotteet, joita mieluummin kannattaa yhdistellä tärkkelystä sisältäviin ruokiin, kuten pastaan; kala ja siipikarjan liha, koska niiden sisältämät rasvahapot vaikuttaa suotuisasti aivotoimintaan ja SAATTAA lievittää masennusoireilua. Lisäksi ruoat, jotka sisältävät paljon B-vitamiinia, erityisesti B12-vitamiinia ja foolihappoa, ovat hyväksi mielenterveyden kannalta (noiden puutostila voi itse asiassa laukaista masennuksen). Eli lihatuotteet, maituotuotteet, pähkinät ja mantelit, riisi, kananmunat.
Muuten kannattaa välttää kofeiinia ja myrkkyjä, eli alkoholia ja nikotiinia.
Näitä voi kokeilla ja kannattaa ainakin lisätä maitotuotteita tryptofaanin takia ja eri B-vitamiinin lähteitä, koska niillä on todettu olevan suotuisa vaikutus masennuksen ja ahdistuksen hallintaan. Mutta ei kannata liian orjallisesti noudattaa näitä, sillä on otettava huomioon syömishäiriön rooli tässä kuviossa: liian helposti ajautuu noudattamaan uutta, tiukkaa ja rajoittunutta ruokavaliota, joka loppupeleissä ei enää palvele alkuperäistä tarkoitusta vaan se onkin jälleen yksi sh:n muoto. Joten kokeile lisätä noita tiettyjä ruokia mutta pysy tietoisena siitä äläkä lähde jättämään mitään pois.
Tule sitten kertomaan että huomasitko mitään muutosta! Kiinnostaa itseänikin kuulla oletko löytänyt apua tällä tavalla :)
Kiitos noista sun vinkeistä.
VastaaPoistaAinakin mä koitan nyt syödä kaikkea ja hyvällä omalla tunnolla. Koitan saada painoa nostettua, että sais aivoillekin rasvaa. Sekin vois auttaa, ettei liikaa tarkkaile jokaista naksahdusta kehossaan ja sen myötä ajaudu jatkuvaan pelkokierteeseen.
Tää on niin inhottavaa, että tällanen pelon kierre on vallannu yhtˋäkkiä mun mielen.
Mutta toki se on tullu noiden saatujen paniikkikohtausten ja järkyttävien fyysisten oireiluiden vuoksi. Niin vähemmästäkin hätkähtää, kun nipistää jostain, kourasee, tai sydän pompsahtaa oudosti tai kovasti ja tulee kylmät väreet kesken kauppareisun. Voi, että kun tästä paranis. Ällöö pelätä jotain koko ajan.
Mutta nyt tietty menee noita bentsoja päivittäin, että se auttaa ja tukee oireilua. Että kun syömisiä lisäilee, niin en tiiä tuleeko apua miten vielä huomaamaan kumpi auttaa ruoka vai lääke. Mutta jossain vaiheessa kun lääkettä alkaa vähentämään, niin sit varmasti ruuan määrä ja laatu voi nousta merkittävään rooliin.
Juu mäkin luin, että monipuolista sapuskaa kannattaa syödä, eikä tehdä syömisestä liian vaikeaa. Normaalisti nauttia kaikesta ja kyllä sitä kahviakin muutamia kuppeja voi nautti päivässä. Ei pitäisi olla suurta vaikutusta, samoin satunnaiset alkoholiannokset eivät vie väärille urille. Kunhan ei juo lääkkeiten kanssa.
"terve maalaisjärki" varmasti tässäkin hyvä ohjenuora.
Mitäs ruokavalloituksia sinun Heidi tulisi seuraavaksi tehdä? Mitä maistella, totutella taas syömään, ihastua ym.? Mistä ehkä pitkä aika, kun ollut pelko tm.?
VastaaPoistaOnkos sulla päivittäisessä syömisessä mukana erilaisia makeita paloja, suklaata/ toffeeta tm.?
Entä joko olet maistanut sitä Hoviruuan kasvispiirasta?
Mul on ollu ny yli puolen vuoden ajan jälkkärimeininki mukana. Aina lounaan, päivällisen, iltapalan jälk.jotain makiaa..nyt esim.suussasulavia toffeepaloja, eilen humpsahti iltasella suklaata ihan huomaamatta vaik kuin...
Toi naposteluvinkki on niin loistava.
Pitää tosiaan itellä näkösällä jotain, mitä voi napsia ain vähä väliä ja myös laukkuun/ taskuun patukkaa, papeepäällisiä.namuja mukaan. Niin tulee hemmoteltuu itteään kuten terveetkin tekee. Piparikippo tuon tuosta noin tyhjä.
Mahtavaa!
Sit noist bentsoista. Että eiköhän ne ole myös ihan hyviä lääkkeitä, kun oikein otetaan ja noudatetaan ohjetta. Auttaa varmasti akuutissa vaiheessa jos paniikki/ ahdistus jyllää.
Monellahan lääke auttaa toimimaan ja selviämään arjesta.
Mut toki sit kun luopumisen / vähentämisen paikka tulee. On varmast hyvä suunnitelmallisesti lääkärin kans tehä aikataulu, miten vähentää, niin ei tuu sit ikäviä vieroitusoireita.
Mut niin se on ssri-lääkkeittenkin kans, kenelle sopii...voi joutua etsimään sopivaa tovin aikaa ja vaikutushan ei ala ees heti.
Ja näissäkin lääkkeissä omat haittansa ja hyveensä.
Mut jos lääkettä tarvii, niin turhaa tuntea syyllisyyttä ja murehtia. Se on apu siinä elämän tilanteessa ja ehkä joskus ilmankin pärjää. Toki on sairauksia, joissa se lääke on aina osa elämää. Joten hyväksyttävä asia ja apu on hyvä, kun käyttää oikein ja ohjeiden mukaan.
Iloista päivää kaikille:)
Hmm... Mulla ei tiedätkö ole enää pelkoruokia kohdattavana, sillä viime vuonna taisin kohdata kutakuinkin kaikki. Tein toki alkusyksystä listan jäljellä olevista pelkoruoista mutta nyt ravitsemustilan kohentumisen myötä ne pelot ovat häipyneet, vaikken kohdannut listalta kuin yhden ainoan ruoan :D
PoistaEhkä suurimpana haasteena on uskaltaa syödä EH:n mukaan, antaa vaan täysin mennä, mutta muuten ollaan todella hyvässä tilassa. Syön mitä mieli tekee, ja jos mun tekee päivälliseksi mieli syödä paketillinen keksejä ja suklaalevy, niin mä syön paketillisen keksejä ja suklaalevyn :D
En ole vielä(kään) maistanut sitä mainitsemaasi kasvispiirakkaa. Söin silloin kesällä yhtä kasvispiirakkaa niin paljon, että tällä hetkellä ihan oksettaakin ajatus siitä. Mutta kunhan aikaa kuluu, niin eiköhän sitä voi kokeilla taas.
Mä olen sitä mieltä, että kaikki lääkkeet ovat ihan hyviä, kun ne otetaan ja käytetään tarkoituksenmukaisesti. En missään nimessä tuomitse ihmisiä, jotka ovat lääkityksellä, sillä omaa terveyttään pitää aina pitää etusijalla ja jos lääke auttaa, niin hienoa! Mikä tässä keskustelussa ja aiheessa bentsoista on haittana niin se, että ne ovat todella kaksteräinen miekka: toisaalta ne helpottaa oloa mutta niihin kehkeytyy riippuvuus todella salakavalasti eikä ne enää palvelekaan tarkoitusta vaan itse asiassa pahentaa sitä, ja hyvin harvoin tarvittava lääkitys on pysyvä. Mikä on pitemmällä tähtäimellä parempi, niin opetella muita keinoja paniikin ja ahdistuksen haltuunottoon, koska nämä keinot palvelevat yksilöä todella monella tapaa.
Mutta aivan kuten sanoit, niin on sairauksia, jotka vaatii loppuiän lääkityksen. Ei elämä ole niin auvoista ja reilua, että kaikki ongelmat saadaan hoidettua joillain tekniikoilla, jos olisikin! Mutta kaikki apu on otettava vastaan ja on osattava pitää mieli avoinna ja tiedustella josko olisi vielä jotain muutakin apua, jota ei vaan ole tarjottu. Tämä on itse asiassa itseäni inspiroinut tekemään omatoimista tutkimusta asioista, koska ihan ymmärrettävästi ei meitä hoitavat ihmiset tiedä kaikkea. Ja mitä enemmän itse saan asioita selville, mitä enemmän tietoa saan, niin sitä helpompaa mun on ymmärtää oman mielen ja kropan kuvioita ja hyväksyä ne, tai tehdä asioihin muutosta.
Siksi mä suosittelen sitä myös muille :)
Juur noin..
VastaaPoistaTota itsetutkiskelua pitää lisätä, koska lääkärissä suht paljon rampanneena, oon huomannu, että osa lääkäreistä on ihan pihalla.
Ja joillekin pitää selvittää ihan älyttömästi asioita, että menee perille mitä haluan ja vaadin.
On niissä eroa. Toiset osaa auttaa ja hoitaa ja kuunnella ihmistä. Toisia pitää "ohjeistaa" itse, kun eivät tajua. Mut terapiasta on apua, kun löytää oikean ihmisen. :)
Herää kysymys, oletteko kohdanneet ne tunteet ja oletteko parantuneet peloista vierailujen suhteen...eli tarkoitan, kun menee esim. kylään ja siellä tarjotaan ihan mitä vaan, ja erityisesti jotain sellaista, mitä ette varsinaisesti pelkää, mutta ette vaan pidä/tykkää siitä ruuasta. Pysyttekö kohtelaisuudesta varmasti syömään ko. ruokaa? Oli se sitten inhokkianne tai muuten ruoka, joka ei vaan kuulu omaan ruokavalioon. Kalaa, kanaa, lihaa, kaalia, maksaa ym. Ja tämäkin tapauksessa, että ei ole siis täys kasvissyöjä, mutta esim. ei vain pidä vaikka lihasta.
VastaaPoistaEikä muutenkaan nyt kyse allergioista ym. että ei vetoa esim. siihen, että ei voi syödä kaalia, puolukkaa, retiisiä, avocadoa ym. mikä vaan, josta vaikka tehty joku piirakka, pataruoka, soosi ym. joten sitä sitten kaikki syö, mitä tarjotaan.
Kyllä mä ainakin olen päässyt hyvin eroon noista peloista.
PoistaHuomaan kyllä itse sen, että mun on vaikea sanoa suoraan, jos en jostakin ruoasta tykkää, vaan sen sijaan itsekseni irvistellen pakotan itseni syömään/juomaan. Yksi yleinen esimerkki on kahvi. En yhtään tykkää siitä mutta koska en halua aiheuttaa yhtään enempää vaivaa ja varsinkin jos olen ainoa, joka ei kahvia juo, niin mun on tosi vaikea pyytää jotain muuta. Sen sijaan jos tarjolla oleva ruoka ei mulle sovi terveyssyistä, niin silloin on vähän helpompi kieltäytyä. Mutta jos se on vaan mieltymys, niin se on vaikea.
Ehkä tämä just on se mihin itseni ainakin pitää panostaa, koska se nyt mulla ainakin juortaa juurensa siihen, etten arvosta itseäni tarpeeksi enkä halua aiheuttaa muille vaivaa. Jos joku mun luona oleva vieras kieltäytyy vaikka chai lattesta ja pyytää teetä, niin se on ihan ok! Mielelläni mä valmistan hänelle teetä, koska haluan olla hyvä emäntä ja haluan, että vierailla on hyvä olla mun luona.
Heipsan ihan pakko raapustaa, että nyt ne joulusuklaat tulee. Joko teilläpäin on?
VastaaPoistaMeil oli Prismas jo isot hyllyt, jossa hintatarrat, jossa luki eri suklaiden ym. joulumakeisten nimet ja hinnat. Ja k-kaupan mainoksesta taas just katoin, että konvehtirasiaa tarjottiin tarjouksessa....
Yes, yes, nyt alkaa ihanien rasioiden ja boksien ostelu ja saa suussasulavia jälkiruokia, välipaloja ym. huikopaloja ja naposteltavaa arkeen ja juhlaan....:)
Hei Heidi, mitä sulla oli täytteenä niissä eilisissä meksikolaisissa tortilloissa? Näytti herkullisilta ....:)
VastaaPoistaSe oli tiedätkö ihan niitä Freshin Lounassalaatteja, meksikolainen tortilla-ateria :D Heitin vaan ne jalapenot mäkeen, kun en niistä välitä. Tosi mausteista ja siitä tuli itselleni vähän vatsanväänteitä, mutta ihan älyttömän näppärässä muodossa ja vieläpä herkullisia tortilloja, joten kantsii kokeilla :)
PoistaIhan mahtavaa, JOULUSUKLAAT on tullu kauppoihin. Joten olihan se sitten heti ostettava...parit Omar suklaa ja pätkis boksit sujahti ostoskärryyn...ois voinu ostaa vaikka mitä, mutta tällä alotellaan...ulkona sataa ja ilta jo pimenee, niin mikäpäs sen nautinnollisempaa, kun syödä ihania makeisia töllöö katellen...
VastaaPoistaKai se on ihan ok?
Jotenkin mulla on taas menossa sellanen kausi, että vois syödä vaikka koko ajan jotain. Tänäänkin ihan älytön nälkä jatkuvasti. Ja kun on lopettanu päivällisen, niin jotain teki taas mieli..no suklaaboksia sit vaan kehiin. :)
Kivaa syksyistä viikonloppua teille kaikille. Nautiskellaan ja hemmotellaan itseämme.
No tää otsikko kuvaa kirjaimellisesti ja käytännössä juuri sitä, mitä mulla on ollut nyt meneillään. Ruuan kanssa ystäväksi tulemista. Olen syönyt kaikenlaista, usein, ja napsinut välilläkin herkkupalasia. Ostanut jotain sellaista, mitä en ikä-kuunapäivänä olis voinu viel tovi aika sitten kuvitellakaan ostavani ja syöväni. Oon kyllä suunnattoman ylpeä saavutuksistani ja samalla poden syyllisyyttä, vaikka olen itseeni tyytyväinen. Mutta tuo syyllisyys kalvaa mieltä siks, että teen vastoin, kun trendi on. Eli kun moni paasaa vaan, että pitää elää terveellisesti ja liikkua niin ja niin paljon ja sitä rataa. Mutta toisaalla samaan aikaan, mä syön vaan suklaata ja pullaa, vedän pastaa kermakastikkeella ym. mitä vaan mieli tekee. Esim. yks mikä mun niskakarvat nostaa pystyyn ja saa vihaseks on se, että ruokaa nimitetään roskaruuaksi tai että joku toinen ruoka on toista vähempi arvosempaa tai huonompaa. EI; EI, EI.
VastaaPoistaEi mun mielestä ns. pikaruuassa ole mitään pahaa, hyvänen aika. Leipä jonka välissä kasviksia, lihaa/kalaa/kanaa ym. sörsseleitä. höh. Hyvää energiaahan siitä saa, sillon kun sitä haluu syödä.
IHmeellistä tää tän aikakauden tuomitseminen ja yliterveellisyysajattelu. Ilkoittaa, kun joka tuutissa vaan paasataan "heinien syömisestä ja proteiinia,proteiinia". Ei sitä kyllä pelkällä proteiinilla pitkälle pötkitä, sanon minä. KYllä me muutakin tarvitaan, hiilaria, sokereita ja rasvaa.
Nytkin on niin ihanan lämmmin olo, kun on syöny hyvin. Sillon kun ei syö kun jotain hedelmiä ja salaatteja, niin on koko ajan ihan äly kylmäkin.
Eikö se olekin niin, että syödä pitää ja paljon ja ihan mitä vaan nyt ja aina. Eikä mennä muotivirtausten vanassa?
Mä ainakin ny meen keittään kahvit ja syön valkosuklaamunkin ja pasteijan. Ja vielä nameja. Ja joulusuklaita olen minäkin jo hankkinut. Aivan mahtavaa. Suosittelen muillekin. Ei eletä kurjuudessa ja niuhoteta ja kielletä itseltämme hyvää ruokaa.
Hei! Miten asiantuntijakoulutukseen tullaan muuten valituksi? :) kiinnostaisi hakea, mutten löydy oikein tietoa :(
VastaaPoistaMeillä EPSHP:llä hakuvaihe on kaksiosainen, eli kirjallinen ja haastattelu. Valintakriteereistä en oikein osaa sanoa muuta kuin sen, että hakijan oma kunto pitää olla hyvä, koska koulutus on oikeasti rankka eikä sitä kaikki kestä.
PoistaKysypä omalta sairaanhoitopiiriltäsi tietoa, tai toinen on kokemusasiantuntijat.fi.
Voi että kun tekee mieli syödä ja haluu syödä.
VastaaPoistaMut ny on ihan ärsyttävää, kun tällä viikolla on ollu outo olo...sellain turvottava, etova, pahan olon tunne, röyhdyttää...väsyttää. Mut silti karmee nälkä ja ruokaa tekee mieli.
Mut inhottaa kun sit tulee se ällö olo.
Kun ei ny syömättäkään haluis olla, sit taas tulee muita pahoi oireita.
Ou nou. Onpa ristiriitasta. Voi kun helpottas.
Tästä sun kommentista on mennyt jo hetki aikaa, anteeksi mun hitaat vastaukset.
PoistaMutta onko sun vointi yhtään helpottanut?
Kuvailemasi oireet ovat ikävän yleisiä toipumiseen liittyviä ja johtuvat siitä, kun keho joutuu opettelemaan ruoansulatuksen uudelleen. Kannattaa välttää paljon kuitua sisältäviä ruokia, koska ne laittavat ruoansulatuksen tosi koville, ja ennemmin suosia prosessoitua ruokaa.
Täällä näämmä muitakin suklaan ystäviä, yes.
VastaaPoistaOstin kans vkl:na fazerin konvehtirasian. Olipa hyviä makuja, tyhjäks meni koko boksi.
Mut tota mäkin oon miettiny, miks puhutaan roskaruuasta? Sehän on ihan älytön termi ja siis nimitys ruuasta!! Haloo. Hyvänen aika sentään. Katsoin esim.yhen yläasteikäsen tytön terveystiedon kirjaa ja siellähän on siis paljon hyvää ja hyödyllistä tietoa elämän asioista...mut sit siellä ruokaosiossa, hitto vie oli kans tää termi "roskaruoka""tyhjät kalorit". Että mua alko suututtaan. Sit joku herkkä ihminen lukee näit ja ottaa ne kirjaimellisesti eikä osaa suodattaa..ja sairastuu sit syömishäiriöön. Voi jummi jammi. Näitten kans kyl pitäs olla varovainen ja julkisuudessakin keskittyä olennaiseen ja siihen, että monipuolisuua on in ja kaikki on syötävää. Ei lokeroitas ja luokiteltas ruokia.
Sateista lokakuuta vaan lukijoille.
Heidi, hyviä vointeja sullekin.
Mistä sä oikein bongaat noit miekkosia treffeille?
Oot kyl taistelusielu. Kiitos monipuolisesta kannustuksesta näillä sivuilla!
Anteeksi miten mä olen unohtanut sun kommentin ihan täysin!! Tässä on välillä niin kova kiire ja tohina menossa, ettei aina muista mikä päivä on meneillään.. :O
PoistaMutta todellakin tuo termi roskaruoka on ihan hirveä! Oikeasti!! Voiko olla enää tuomitsevampaa termiä ruoalle? Ja kun nuorille ja kasvaville opetetaan tällainen suhtautuminen ruokaan, niin ei herramunjee...
Haha, kokeilepas tinderiä! ;) ;D
Hei ootteko maistanu samanlaisia munkkeja kun noi berliininmunkit, omarmunkit ym. niin Halloween-munkkeja? Mä näin niitä oli paistopisteella myynnissä. En vielä ostanu, mutta voishan tuota kokeilla niitäkin.
VastaaPoistaMistähän sekin johtuu, että mä oon toisina päivinä tai monta päivää peräkkäin ihan älyttömän väsyny? Siis ihan meinaa nukahtaa pystyyn ja onhan se sit päikkärit otettavakin, mutten ei tuu mitään. Tuntuu, että ei jaksa tehä mitään, on sellain tosi voimaton ja nuutunut, ns. laiska/vetelä olo. Onks teillä? No sit toisen päivänä vois tehä vaik mitä, että energiaa on kun pienes kyläs.
Normaalia recovery fatigueta. Sun keho pystyy viimeinkin lähettämään väsymyssignaalit perille sun aivoihin ja tietoisuuteen, ja näin keho pyrkii pitämään sut paikoillaan koska siellä on massiivinen korjausprosessi meneillään. Se on siis hyvä merkki, vaikkakin voi olla tuskastuttava välillä.
PoistaVoisitteko tehä postauksen aiheesta peili? Tai bodychecking? Mulla on sellanen ongelma et mun on pakko aina tarkastella mun vartaloa monta kertaa päivästä peilin eessä. Aina jos meen vaikka kaverillekin kylään niin wc:ssä on pakko nostaa paitaa ylös ja peilata. Se vaikuttaa sikana mun tunteisiin, usein negatiivisella tavalla jos oon mielestäni lihavan näkönen. Miten voisin lopettaa peilailun/bodycheckkailun kun siitä on tullut yli 10 vuodessa tosi pinttynyt tapa?
VastaaPoistaLoistava ehdotus, kiitos tästä!
PoistaUpee kommentti. Vau.
VastaaPoistaNiin samaa mieltä. Ei pitäs tuijottaa noita pirun taulukoita liikaa. Ajaa vaan ojasta allikkoon. Just täyttä potaskaa.
Ja kun me ollaan erilaisia, niin ei tosiaan voi sanoo että esim.kahen saman pitusen tyypin bmi, normipaino ym.ois sama. Ei se mee vaan niin....
Heidi, jatka upealla suunnalla vaan. :)
Minkälainen on syömishäiriöisten itsetunto?
VastaaPoistaOnko siitä näkemystä. Tätä olisi mielenkiintoista tutkia, pohtia ja keskustella. Jotenkin tuntuu, että se ei ole kovin vahva, koska sh vahtaa ja tarkkailee kaikkea ja erityisesti itseään. Tekee vertailuja, mittailee, punnitsee, jaottelee, skippailee, kompensoi. Yrittää kaikinpuolin olla "hyvä" & "Hyväksyttävä", ylitäydellinen. On käytävä vaakalla tai tuijoteltava kriittisesti itseään peilistä ym. Elämä on suorittamista ja tiukkaa rutiinia. Eihän se tervettä ole.
Ja tietysti erityisesti ruuasta ja syömisestä tehdään vaikeaa ja vaivalloista, jonka johdosta nautinnollisuus, ilo ja rentous elämästä katoaa.
Hei, oletko lukenut Vuokon kirjoittamaa postausta aiheesta? Vilkaisepas se!
Poistahttps://freeyourrecovery.blogspot.fi/2016/12/syomishairiot-ja-persoonallisuus.html
Mutta juuri tänään luin muutamia tutkimuksia, yksi muun muassa anoreksian periytyvyydestä ja siitä, miten tietyt perityt temperamenttipiirteet sekä mahdollisesti peritty alttius riippuvuuksille tekevät yksilöstä alttiimman syömishäiriöille. Mielenkiintoista oli se, että Euroopassa tehdyt kaksostutkimukset paljastivat sen, että kulttuurilla on aika iso rooli siinä sairastuuko yksilö vai ei. Lainatakseni erään tutkijan sanoja: perimä lataa aseen ja ympäristö laukaisee sen.
Eli ei ole mitään sattumaa, että me sh-potilaat ollaan hyvinkin samankaltaisia: perfektionistisia, kriittisiä, vaaditaan itseltämme paljon, jäykkiä, älykkäitä. Mutta esimerkkinä voisin sanoa itsestäni, että vaikka olen luonteeltani vaativa (itseäni kohtaan) ja hyvinkin pedantti, niin olen oppinut hiomaan pahimpia särmiä pois ja niitä ns. vaikeita luonteenpiirteitä, jotka ruokkivat sh:ta, olen oppinut käsittelemään. Eli vaikka me synnytään tähän maailmaan tietyillä edellytyksillä ja noin kahteenkymppiin mennessä meidän temperamentti on aika lailla vakiintunut, niin sitäkin pystyy muokkaamaan jonkin verran. Itse tulen aina olemaan isolla tunne-elämällä varustettu ja säilymään hyvin reaktiivisena, mutta tunteensäätelytaitojen ansiosta mulla on tässä se kontrolli enkä enää esimerkiksi vaadi itseltäni liikoja.
Kuten Vuokko tuossa postauksessa kirjoitti kahdesta eri persoonallisuuden lähestymistavasta, niin itse pystyn hyvin tunnistamaan ja samaistumaan kehityspsykologiseen lähestymistapaan, eli että persoonallisuus voidaan nähdä joustavana ja läpi elämän muuttuvana.
Älä heitä toivoa hukkaan, koska niitä etenkin mustavalkoisia ja jäykkiä ajatus- ja toimintamalleja on todella mahdollista muokata, mä olen elävä esimerkki siitä. Vaatiihan se työtä kuten koko toipumisprosessi itsessään, mutta on se myös sen arvoista :)
Miten suhtautua kaikkeen ruokaan tasapuolisesti ja hyväksyvästi, kun mediassa käsketään suosimaan toisia ja välttämään toisia? Eli ruokien valikointia ja tarkkaa suunnittelua kaikki ja koko ajan. Tää tekee kokonaisvaltaisesta parantumisesta mielen tasolla todella haastavaa. Ja kun esim. syön joka päivä karkkia, niin tunnen sitten siittä syyllisyyttä. Vaikka tiedän...pitäis olla välittämättä ja antaa mennä vaan mielitekojen mukaan. Koska on ihan sama mitä syö, kuin usein ja paljon. Mutta, mutta..
VastaaPoistaSillä ei ole mitään merkitystä mitä media kertoo ruoasta, vaan sun suhtautumisella ruokaan on. Se alkaa treenistä ja aktiivisesta ajatusmallien muokkaamisesta. Moni OCD-käytös ihan ruokaankin liittyen on nälkiintymisen oireita, jotka katoaa ravitsemustilan normalisoitumisen myötä.
PoistaErota sun sh itsestäsi. Se laittaa sut tuntemaan syyllisyyttä. Se laittaa sut kiinnittämään huomiota vain sitä kiinnostaviin artikkeleihin. Se laittaa sut fiksoitumaan ruoasta. Sitten tunnista: tämä on mun syömishäiriö, joka aiheuttaa tämän syyllisyyden, teen siis jotakin oikein ja teen siis näin uudelleen. Syömisen aiheuttama syyllisyys on epäadekvaattia, ei asiaan kuuluvaa, joten pidä se mielessä.
Kohtaa ne sun pelkoruoat (joo, ihan kaikki ja vielä enemmänkin) ja rupea muokkaamaan sitä ajatusmaailmaa. Muista, että aivot rekisteröi ihan kaiken, eli tiedostamaton porkkanan valinta ylläpitää herkästi tätä vahingollista diet-mindsetiä, joten kaavoja rikkomaan ja lakupatukka porkkanan sijaan.
Sh keksii tekosyitä, joista yksi hyvä esimerkki on media. Mutta ne on vain sitä: tekosyitä. Tunnista ja toimi.
Harjoitusta se vaatii ja jatkuvaa työskentelyä. Syö, koska rav.tilan korjaaminen auttaa paljon, ja syö ne pelkoruoat. Eat your way out!
Hei tulipa tuossa mieleen, että kun sh:sta parannutaan hyvin eri tavalla ja eri teitä ja eri vauhtia.Niin jostain luin, että sh-ihmisen pitäisi kyetä syömään runsasenergisesti vielä pitkän aikaa senkin jälkeen, kun saavuttanut ns.normipainon. Mielenhallinta vie aikaa, eli hyväksyy itsensä ja uuden parantuneen kehon.
VastaaPoistaJa eihän se, että on saavuttanut jonkun painon, tarkoita sitä, että pitäisi luopua esim. suklaasta, kakuista ym. vaan ruokavalio voi olla monipuolinen ja siihen saa ja voi taas kuulua enemmän vaikka sitä parsakaaliakin, mutta kunhan ei ala taas hyljeksimään ruokia, joissa esim. enemmän rasvaa ja hiilaria, vaan kykenee syömään kaikkea myös sitten kun on hyvissä voimissaan niin fyysisesti kuin henkisesti!:) Eikös vain?
Joillekin kun iskee sitten sellainen vaihe, että enhän mä nyt tartte sitä ja tätä, kun olen parantunut. Vaikka ei mieli heti tekiskään sitä keksipakettia, niin ne keksitkin pysyy siinä ruokavaliossa vaikkakaan ei ehkä päivittäin. Tai sitten vaikka päivittäin, jos mieli tekee. You know..mitä tarkoitan.
:)
Monia repsahduksia taas laihduttamisen pariin helposti tapahtuu, jos mieli alkaa seikkailla liikaa villitysten perään.
Tutkimusten mukaan anoreksiapotilaalla säilyy aineenvaihdunta normaalia nopeampana painon normalisoinnin jälkeen kahden vuoden ajan, jonka jälkeen se palaa suunnilleen samalle tasolle kuin normaalien, terveiden ihmisten aineenvaihdunta. Eli tämä lukemasi pitää kyllä ihan paikkansa, mutta vielä tärkeämpää on psyyken kannalta syödä niitä runsasenergisiä ruokia eikä missään nimessä jättää pois mitään ruoka-ainesta painon normalisoimisen jälkeen, koska se on suora tie relapsiin. Ja vaikkei relapsia syntyisikään, niin jos ruokavalio edelleen on rajoittunutta jollakin tapaa, niin ei se täyden remission ja toipumisen tunnusmerkkejä täytä.
PoistaEli kakkua, parsakaalta ja vaikka parsakaalikakkua suklaalla kuorrutettuna, niin hyvä tulee! ;)
Rajoittunutta ruokavaliota näkee kyllä liikaa. Eli entinen syömishäiriöinen vannoo olevansa kuivilla...ja "muka" syö hyvin, monipuolisesti ja usein. Mutta tarkkailee samalla, miten, mitä syö ja kaikki ei vaan kelpaa. Syöminen siis muodostuu hyvin pitkälti turvaruuista. Ja tätä saattaa vielä vahvistaa tuo mistä ano aiemmin kirjoitti median vaikutuksesta syömisen ohjeistukseen.
PoistaMediaa ei pitäisi kuunnella eikä seurata.
Itse just juttelin terapeutin kanssa, että oikeestaan tällaset yleiset ohjeistukset on pahoja, kun me ollaan erilaisia ja toiset on sit niin "herkkiä" ottamaan kaikki kirjaimellisesti ja ajautuu sen vuoksi liikunnan, ruokailun ym. suhteen harhateille/äärimmäisyyksiin.
Juu samoilla linjoilla. Kyllä on kyettävä syömään kaikkea senkin jälkeen kun on saavuttanut normipainon. Ja monesti sitten alkaa se ajatustyö sen suhteen, että hyväksyy itsensä ja kaiken mitä syö. Ja että kaikki on syötävää, ei pidä kieltää itseltään mitään ja palata kurinalaiseen ja kontrolloivaan elämään. Nautinto kaiken a ja o.
PoistaJos mä syön kovasti ja saan painoa nousemaan. Niin jakaantuko paino oikeest ympäri kehoa, eikä vain esim.vatsaan ja peppuun?
VastaaPoistaEttä rinta, selkä, olkavarret, kädet ja jalatkin saa omansa syömällä. Vai pitäskö nostella painoja ym.täs samalla?
Ruoka ja lepo kyllä kasvattaa sun lihasmassan takaisin ilman liikuntaa.
PoistaLuepa seuraava postaus:
https://freeyourrecovery.blogspot.fi/2017/03/painon-jakautuminen-ja-setpoint.html
Heippa! Pakko sanoa heti alkuun että tästä blogista on ollut ihan mielettömästi apua, kiitos siitä!
VastaaPoistaItsellä toipumista takana 10 kuukautta, lähtötilanteessa normaalipainossa ja tällä hetkellä lievän ylipainon puolella. Painoa on siis tullut reippaasti ja luulisin saavuttaneeni setpointini. Olen voittanut matkallani jo monia pelkoruokia ja kykenen syömään melko vapaasti, mutta töitä silti riittää pääkopan kanssa.
Sellaista kyselisin, että osaatko sanoa miten syömishäiriö/siitä toipuminen vaikuttaa verensokeriin? Kävin hiljattain verikokeissa ja tuloksista ilmeni, että verensokeri (paastoarvo) on noussut melkoisesti tämän toipumisen aikana. Tästä tietysti otin automaattisesti stressiä, koska suvussa on korkea riski sydän- ja verisuonitauteihin ja äitini 2. tyypin diabeetikkona (kuitenkin tietoisena syömishäiriöstäni) alkoi sättiä minua syömisistäni. En muutenkaan tunne saavani häneltä tukea tilanteeseeni, olen monet kerrat yrittänyt selittää mitä syömishäiriöstä toipumisessa tapahtuu mutta saan vain kuulla pelkkää mitätöintiä. Hänen mielestään en pienikokoisena voi/saa syödä mieleni mukaan, koska muuten vain lihon.
Moikka!
PoistaEnsinnäkin onnittelut sulle kaikesta tekemästäsi työstä ja siitä, että olet edistynyt noinkin hienosti! :)
Mun pitää myöntää, etten kovin paljon tiedä tästä sh:n ja diabeteksen välisestä yhteydestä, mutta tein pientä tutkimusta.
Mistä voi olla kyse, niin sun sh:n aikainen ruokavalio on ollut huono, joka on sitten aiheuttanut muun muassa haiman toimintahäiriön. Tämä taas on hyvin vaarallista siksi, että haima on insuliinin tuotannosta vastuussa ja näin voi verensokerit lähteä heittelemään ja pahimmillaan kehittyä 1-tyypin diabetes. Tämä on siis se pahin skenaario. Toisissa tapauksissa hyperklygemia kyllä laskee itsekseen ja haiman toiminta voi palautua ennalleen.
Itselläni verensokerit heittelivät rajusti mutta enimmäkseen oli hypoklygemiaa, eli todella matalaa verensokeria. Nykyisin verensokeri on tasoittunut.
Mä neuvoisin sua ottamaan yhteyttä sun lääkäriin, jonka kanssa yhdessä voitte miettiä mitä pitäisi tehdä vai pitääkö vain katsoa ja odottaa, josko tilanne tästä itsestään parantuisi.
Tosi ikävää kuulla, ettet saa äidiltäsi tukea tilanteeseesi. Harvoin muut ihmiset meidän mielenmaisemaa ja problematiikkaa ymmärtääkään ja luulevat, että sairaus häipyy vaan tietynlaisella syömisellä. Kun äitisi ei kerran liikoja ymmärrä ja häneltä saa vain dissausta, niin älä suotta hakkaa päätäsi mäntyyn ja yritä takoa hänelle ymmärrystä asiasta. Turvaudu heihin, joilta saat oikeasti tukea, tarvitset kaiken energian nyt itsesi hoitoon.
Tsemppiä!
-H
Hei! Olen nyt vajaan kk syönyt 3000 kcal minimiä. Pelottaa, että olen jo normaalipainoinen ja pitäisi vähentää syömistä. Minulla ei ole käytössäni vaakaa, niin en tiedä yhtään painoani.. ahdistaa, ettei enää saisi syödä näin vapaasti. Olen huomannut, että uskallan jo syödä 3000 kcal perusruualla, perunaa ja riisipiirakkaa mm. joita ennen pidin pelkoruokina. Mutta jos syön jotain sokeria, suklaata tai karkkia tulee seuraavana päivänä pakottava tarve lähteä pitkälle juoksulenkille. Olen siis jättänyt herkut pois.. ettei ahdistaisi niin. Mielestäni olen jo normaalipainossa, sillä laihemmassa kunnossa kesällä painoin vain paria kiloa alle normaalipainoni.
VastaaPoista"Ei, sinun ei pidä ruveta millekään dieetille, vähentää ruokia tai lisätä liikuntaa. Sinun kehosi huolehtii tästä puolesta.
PoistaToipumisvaiheessa hirmuinen himo syödä johtuu kehon nälkiintymisestä ja tämä himo ja nälkä laantuu toipumisen edetessä ja kehon energiatasapainon löydyttyä. Lisäksi alhainen leptiinin taso aiheuttaa jatkuvat ruoka-ajatukset; "Kun leptiinin tuotanto on alhainen, ihminen on hyvin väsynyt, nälkä ja mielihalut ovat kovia ja paino nousee herkästi. Kun leptiinin tuotanto on korkea, se vaikuttaa päin vastaisesti. Olet varmaan huomannut, miten himoitset paljon hiilihydraatteja sisältäviä ruokia nälkäisenä; leptiini on siitä vastuussa. Ratkaisu tähän on syödä enemmän hiilihydraatteja, joita tarvitset myös vaurioiden korjaamiseen." Lisää täällä
Eli kun leptiinin tuotanto on normalisoitunut ravitsemuksen myötä, nämä himot hellittävät ja nälkäsignaalit normalisoituvat, jolloin syömällä nälkäsignaalien ja mielihalujen mukaan ylläpidät painosi.
Lyhyesti siis: kun olet saavuttanut setpointisi, kun toipumisesi alkaa häämöttää jo loppusuoralla niin sitten siirryt vain kuuntelemaan kehon signaaleja: syöt kun on nälkä, syöt mitä tekee mieli ja liikut jos kehosi niin tahtoo. Simple as that :)"
Suora kopio täältä: https://freeyourrecovery.blogspot.fi/p/faq-usein-kysytyt-kysymykset.html
Lisääpä nyt ekaksikin ne herkut takaisin ruokavalioon. Kaksi kuukautta on vain 8 viikkoa, jonka aikana sä et ole parantunut. Painosi on noussut, se on fakta, mutta toinen fakta on se, että se ei tarkoita yhtä kuin parantunut.
Sua mä todella kannustaisin nyt syömään yli 3000, ottamaan kaikki herkut ja vastaavat takaisin päivittäiseen käyttöön ja lopettamaan liikunta heti. Sun kroppa ei pysty toipumaan eikä sun aineenvaihdunta kiihdy, koska sun keho ei saa siihen mahdollisuutta. Mä ymmärrän hyvin sun pelon mutta tällä hetkellä sä toimit juuri niin, että sun pelko tulee käymään toteen: paino tulee nousemaan vielä enemmän ja ahdistus vaan lisääntyy. Nyt sun pitää tehdä toisin kuin sun tunne ja sh edellyttää.
Mä oon saanu nyt pidemmän aikaa syötyä paremmin ja saanut liikunnan tasapainoon. Todennäköisesti olen biologisessa normaalipainossani, vaikka vaakalukemaa en tiedä. Pari viikkoa sitten kuukautiseni alkoivat taas kahden vuoden poissaolon jälkeen, mikä on hyvä juttu. Nyt mulle kuitenkin alkoi ahdistaa kauheasti. Olen pystynyt syömään yms useamman kuukauden ajan, vaikka ajatukset siihen liittyen ei ole hyviä. Nyt kun menkat alkoi taas ja paino on normaalissa, mua pelottaa ja ahdistaa kauheasti se, että jos se tästä vielä nousee. Mulle hoidossa sanottiin, että nyt kannattaa miettiä tarkemmin niitä syömisiä, kun painon ei tarvitse enää nousta. Ja sanottiin, et oo varuillas, ettei syöminen lähe lapasesta ja esim. ei tarvi ottaa lisää ruokaa syödessä yms... Tää on nyt jääny kummittelemaan mun mieleen pariksi viikoksi ja ahdistaa aivan kauheasti ja on uudestaan tullut uusia pelkoja ruokiin. D:
VastaaPoistaVoi reikä mitä sun hoitotiimi on mennyt sanomaan..!! :( Kiukuttaa kuulla tuollaista shaibaa!
PoistaSun ei pidä katsoa mitä suuhusi laitat tai vähentää ruokia, koska se on klassinen tie relapsiin. Mikäli sulla ei ole enää yhtään nälkiintymisen oireita jäljellä, niin alat syödä pikkuhiljaa intuitiivisesti.
Vilkaise tunniste "intuitiivinen syöminen", FAQ-sivu ja Aloita täältä.
Äläkä missään nimessä kuuntele tuota sun hoitotiimin antamaa neuvoa!
Kiitos vastauksesta! Mun on ollu tosi vaikea käsitellä nuo sanomiset, mutta ainakin toistaiseksi olen pystynyt jatkamaan syömistä tavalliseen tapaan tosin muutamat pelkoruuat tuli takaisin tuon ja varmaan joulun takia D: Mulle on tullut sellainen olo, että en kehtaa edes mennä tapaamaan hoitotiimistä ketään, kun ne varmaan katsoo, kuinka lihava mä oon... vaikka yritän sen muistaa, että ihan normaalipainossa nyt olen enkä lihava.
PoistaOlen yrittänyt nyt aloitella tuota intuitiivista syömistä ja olla välittämättä tuosta hoitotiimin neuvosta, kun se voisi aloittaa taas pahemman rajoittamisen syömisen suhteen. Kiitos tästä blogista, täältä löytyy paljon arvokasta tietoa ja kannustusta! :)
Toivottavasti joulu meni hyvin ja onnellista uutta vuotta 2018! :)