Moni meistä puhuu huomaamattaan itselle todella rumasti. Haukkuu, sättii, mollaa.. Sisäiseen puheeseen kannattaakin tietoisesti kiinnittää huomiota ja alkaa opettelemaan lempeää ja sallivaa suhtautumista omaan itseen. Lopulta sinä olet itsesi paras ystävä ja se että suhtaudut itseesi lämmöllä antaa mahdollisuuden suhtautua myönteosesti myös toisiin. Hyvä olo huokuu ulospäin. Syömishäiriö on syöttänyt sinulle mahdollisesti vuosikausia negatiivista viestiä itsestäsi ja huijannut sinut tottelemaan sen vaatimuksia. Syömishäiriö ei koskaan halua sinulle hyvää, sen manipuloima sisäinen puhe ei edistä hyvinvointiasi vaan päinvastoin vie sinua kauemmaksi omasta itsestäsi. Sen vuoksi toipuessasi sinun on tärkeää haastaa tietoisesti syömishäiriön ääntä ihan toiminnan tasolla. Koska ajatuksemme vaikuttavat tunteisiimme ja toimintaamme. Ja toimintamme puolestaan vaikuttaa tunteisiimme ja ajatuksiimme.
Sisäisen puheen hahmottamisessa voit koittaa tunnistaa suhtautumista itseesi ja miettiä että suhtautuisitko tai puhuisitko samoin ystävällesi? Mitä mieleesi tulee kun katsot peiliin? Mitä sanot itsellesi, mitä haluaisit sanoa itsellesi, mitä sanoisit ystävällesi jos peilistä katsoisi hän? Tuskin haukkuisit häntä rumaksi ja lihavaksi, miksi tekisit niin omalla kohdallasi? Sinä olet paras ystäväsi, sinun tulee ensisijaisesti pitää huolta itsestäsi. Olet omassa seurassasi koko elämäsi ajan, mikset tekisi siitä mahdollisimman mukavaa ja lempeää? Kun pääset irti syömishäiriön kahleista on sinulla mahtava mahdollisuus luoda uusi suhde itseesi, salliva, lempeä ja myötätuntoinen.
Sisäisen puheen tunnistaminen on lähtökohta tarvittaessa sen muuttamiseen mutta sinun tulee tehdä töitä tietoisesti asian eteen. Jos olet tottunut puhumaan itsellesi kovin negatiiviseen sävyyn, on levy jäänyt luultavasti päälle soittamaan samaa lokaa yhä uudelleen ja uudelleen. Nyt sinun tulisi luoda uusia aivoyhteyksiä ja korvata tuttu nauha uudella. Tässä tietoinen läsnäolo on tärkeässä roolissa. Tunnista ajatuksesi ja tarvittaessa korvaa ne uudella, myönteisellä ajatuksella. Esimerkiksi ajatus "olen ruma ja tyhmä ääliö" voisi tietoisesti olla korvattavissa ajatuksella "olen kaunis juuri sellaisena kuin olen ja lisäksi olen älykäs ihminen jolla on paljon elämänkokemusta". Näitä sisäisen dialogin sisältöjä kannattaa kirjoittaa ihan ylös, sitä kautta voi olla helpompi tunnistaa sisäistä puhetta ja aloittaa sinun hyvinvointiasi tukeva vuoropuhelu. Syömishäiriö voi uskotella sinulle ettet ansaitse tuota kakkupalaa mutta tämä on vain ajatus, ei totta ja ottamalla kakkua ja syömällä sen osoitat syömishäiriölle että sinä olet itsesi herra ja mitään pahaa ei tapahdu kun toimit niin kuin on sinulle parhaaksi.
Sisäisen puheen tiedostaminen ja negatiivisen puheen haastaminen ja korvaaminen vahvistaa sinua ihmisenä. Itsemyötätunnon taito on tärkeää hyvinvointisi kannalta ja sitä voit harjoittaa tietoisesti. Olet käynyt läpi helvetin sairastaessasi, nyt on aika opetella rakastamaan itseäsi ehdoitta, juuri sellaisena kuin sinä olet, ainutlaatuisena yksilönä. Itsemyötätunto ei myöskään tarkoita epätervettä itserakkautta, se ei ole keneltäkään muulta pois, päinvastoin. Kun voit hyvin, säteilet positiivista energiaa kaikkialle ympärillesi ja sillä on myönteinen vaikutus myös toisiin. Anna itsellesi mahdollisuus, kirjoita ajatuksiasi ylös ja tule tietoiseksi negatiivisesta sisäisestä puheesta. Sinä et ansaitse huonoa kohtelua, ansaitset parasta! Prosessin alkuunsaattamisessa pätee hyvin sanonta "fake it until you make it", eli alkuun uudenlainen tapa suhtautua itseesi voi tuntua keinotekoiselta mutta ajan myötä sisäistyy luontevaksi osaksi ajatusmaailmaasi.
- Vuokko
Meneekö Heidillä huonosti? Olisi kiva saada rehellinen päivitys hänen tilanteesta. Kaikkea hyvää teille molemmille.
VastaaPoistaMulla on nyt meneillään vähän huonompi kausi. Masennus ja ahdistus ovat tiukentaneet otettaan, kivut ovat olleet jo vähän pitemmän aikaa pahoja ja sh:n kanssa on taistelua enemmän. Kevät ja kesä on mulle vaikeinta aikaa ja tällä hetkellä kamppailen, jotta sama entinen kierre ei toistuisi. Mutta onneksi mulla on tässä mukavia asioita edessä, jotka vaatii huomiota ja tuo oikeasti mielekkyyttä elämään :)
PoistaMutta eiköhän tämä tästä. Välillä pitää romahtaa voidakseen pystyä taas nousemaan siivilleen :)
Tsemppiä Heidi. Sisulla nyt ja traivilla.
VastaaPoistaNauti etsi elämän iloja. Syö erinomaisen hyviä ruokia, suolaista ja makeaa. Suklaata lisäksi.
Ja hei...jäätelöä kesällä paljon. Valloita uusia laktoosittomia jädejä!!
Ootko muuten Hesen pehmiksiä tms.syöny niillä kastikkeilla? Nehän on laktoosittomia kans!
Kinuskikastike, suklaakastike, mansikkakastikehan sieltä löytyy.
Oon ostanu ny kotio erilaisia jälkiruokakastikkeita..ja sujauttelen niitä erilaisten muittenkin jälkkäreitten kans.
Älä Heidi lannistu, luovuta. Syö ja nauti. Elämä on mahtavaa kun tekee gulinaristisii elämyksiä!
Auttakee ny...syön ja tykkän syödä. Mutta miten nää energiatarvetaulukot voi näyttää oikeesti että nainen tarttis energiaa päivässä vain 1600 - 2400 kaloria päivässä? Pärjääks sillä oikeesti oli sitten minkä kokoinen tahansa tai harrasti sitten mitä tahansa.
VastaaPoistaKun mä välillä lasken kaloreita, niin noi määrät ylittyy kevyesti ja sit mietin, että hyvänen aika syönkö mä liikaa, jos kerran pitäs tulla toimeen paljon vähemmällä. Mistä hitosta ne vetää noita "muka" energiatarpeita.
Mitä teille Vuokko ja Heidi kuuluu?
Kuinka menee ja voitte?
Onko uusia valloituksia tai voittoja, elämä tasapainossa mielenhallinnan puolella ja fyysisesti kroppa kasassa? :)
Nauttikaa kesästä! Mäkin yritän ja hemmottelen itseäni oikeen kunnolla.
Tästä aiheesta olikin kysymys yhdessä aiemmassa postauksessa (linkki: https://freeyourrecovery.blogspot.fi/2017/05/elamaa-toipumisen-jalkeen-ja-oman-itsen.html#comment-form). Mutta tämä varmasti vaivaa usean mieltä, joten koetan vastata tähän mahdollisimman kattavasti.
PoistaKalorilaskurit ovat hyvin yksiulotteisia: mitä vähemmän painat, sitä vähemmän energiaa tarvitset. Kokeilin huvikseni useampaa laskuria, ja yksi niistä väitti mun tarvitsevan 1800 kcal ylläpitoon, 1300 kcal puolen kilon painon pudotukseen, ja 2300 kcal puolen kilon painon nousuun, lol. Nämä ei mitenkään pidä paikkansa, sillä mä tarvin tuon 2300 pelkkään ylläpitoon.
Miksi nämä on niin pielessä niin siksi, että laskurit eivät ota huomioon sitä miten paljon nälkiintynyt sh-potilas tarvitsee energiaa. Jos yrittää syödä laskurin antamia ylläpitomääriä, niin se johtaa vain rajoittamiseen ja kehon nälkiintymistilan ylläpitoon. Painon normalisointi on älyttömän kallis prosessi keholle, sillä se joutuu ensinnäkin käsittelemään saatu ruoka (jolloin aineenvaihdunta kiihtyy), toipumaan vaurioista, normalisoimaan kehon toiminnot ja yrittämään vielä pysyä hengissä. Ei millään 1800 kalorilla pystytä tekemään noita. Kehon vauriot vaatii satoja tuhansia kaloreita toipuakseen!
Mutta tiedätkö miksi nämä kalorisuositukset on tehty? Siksi, että ensinnäkin ihmiset pystyisivät vertailemaan tyydytettyjen rasvojen ja suolan määrää suhteessa energiaan. Toiseksi, USDA:n tekemän ruoan käytön tutkimustulosteiden perusteella FDA:n piti päättää tietty kalorimäärä, koska koko suositeltujen energiamäärien kirjoittaminen ruokatavaroiden kylkeen veisi aivan liikaa tilaa (esim naiset 1600-2200, miehet 2000-3000, lapset 1800-2500), joten päätettiin käyttää vaihtoehtoisia lukuja: 2000, 2200 ja 2400 kcal/vrk.
Mutta miksi sitten ylipäätään on kehitetty nämä luvut?
Estämään ruoan ylikuluttamista. On tehty tutkimuksia siitä paljonko ihmiset syövät päivässä ja tulokset kertoivat, että ihmiset arvioivat syövänsä esim. 2500 kcal vaikka oikeasti söivät yli 3000 (unohdettiin vaan ilmoittaa ne pähkinät ja viinerit). Koska länsimaissa ylipaino on todella suuri ongelma ja näiden tutkimusten pohjalta huomattiin se, että ihmiset syövät enemmän kuin suositellut määrät, niin oli pakko asettaa suositellut kalorimäärät normaalia alemmaksi. Jos sanottaisiin, että naisten tarvittava energiamäärä on 2500 kcal/vrk, niin ihmiset söisivät vähintään 500 kcal enemmän, jolloin ylipainon riski kasvaisi huomattavasti.
Mutta, jos se laitetaankin vaikka 2000 kaloriin, niin silloin ihmiset söisivät 2500, joka on päivittäinen suositeltava määrä. Ihmisillä on taipumus aliarvioida syöty ruokamäärä, aivan kuten tehty tutkimus osoitti.
Eli siinä on tällainen juttu taustalla.
Nuo kalorilaskurit eivät siis todellakaan kerro totuutta ja tulokset vaihtelevat eri laskureissa. Missään nimessä niihin ei kannata eikä edes pidä laittaa omaa aikaa ja energiaa, koska ne ei ota huomioon sitä faktaa, että aliravittu sh-potilas vaatii vähintään kolme kertaa ENEMMÄN energiaa mitä laskuri väittää.
Sä tarvitset paljon enemmän mitä laskurit väittää. Mikäli sä yrität syödä niiden mukaan, niin sä päädyt rajoittamaan ruokaa JA sä myös mitätöit kehon omia viestejä. Sä et tarvitse laskureita, vaan kuunnella omaa kroppaasi.
Vilkaise tuo linkki, sillä tein sinne laskutoimitusta mihin päivittäiset 3000 kcal menee, ja tässä linkki tuohon USDA:n ja FDA:n tutkimustuloksiin ja selvitykseen asiasta:
https://letsrecover.tumblr.com/post/93210318105/not-a-question-but-a-rantpsa-type-thing-idk-but
Hei minunkin puolestani! Kiitos, hyvin menee, aika tasaista on ollut ja uusia valloituksia on tullut tehtyä. Mun teki jokin aika sitten kamalasti mieli dallaspullia, pecanpähkinäwienereitä ja berliininmunkkeja joten niitä sitten söinkin :). Mulla kroppa on aika tasapainossa jo mutta täytyy silti olla tarkkana ja haastaa itseään tietoisesti joka päivä. Hyvää kesää sinulle!
Poistat. Vuokko (tuohon edelliseen kommenttiini lisäyksenä :))
PoistaNyt kun instassa ei pääse näkemään ja lukemaan Heidinkään päivää, niin Miten Heidi sulla menee ja mitä kesätouhuja mielessä?
VastaaPoistaOnko jotain kesäihanuuksia ym.?
Mikäs suklaa on menossa vai vaihtuuko päivittäin?
Mulla menee ihan ok.
PoistaKesä on mulle aina kaikkein vaikeinta aikaa monista eri syistä, joten se aiheuttaa aina pientä takapakkia, mutta viime kesä jo oli sitä edeltävää kesää parempi ja toivottavasti tämä kesä on hitusen parempi kuin taas viime kesä. Tässä on joutunut karvaasti tajuamaan sen, että ei se oma toipuminen ole mikään suora viiva helvetistä taivaaseen, vaan kyllä siellä niitä dippejä tulee. Mutta jokaisen kerran jälkeen kivutaan ylös aina hitusen vahvempina ja viisaampina. Pahinta mitä tässä voi tehdä on mitätöidä kaikki ajankohtaiset tekijät ja triggerit, asettaa rima liian korkealle ja sitten syyttää itseään epäonnistumisesta, vaikka silloin odotukset ovat olleet vaan epärealistiset.
Mun kesä menee aika pitkälti tämän muuton parissa, ja huomenna on itse asiassa pitkään odotettu Tampereen-reissu, jolloin meillä on recovery-miitti ja tapaan myös yhden toisen ihmisen. Joten onhan tässä puuhaa :)
Mulla on edelleen se sama suosikkisuklaa, Fazerin salty caramel crunch, oon siihen kyllä niin älyttömän mieltynyt :D
Btw, mun touhuja pääsee taas seuraamaan instankin puolella. Tämä mun salainen-ei salainen-salainen -profiilin muutos varmasti hämmentää ja pahoittelen sitä, jos se on aiheuttanut jotain mielipahaa. Välillä tulee vaan sellainen tunne, etten vaan pysty kirjoittamaan tietämättä ketkä mun touhuja oikein seuraa. Luottamusongelmia, näes. Mun on hirveän vaikea luottaa ihmisiin, päästää ketään lähelle saatika olla avoin, joten yleensä se mitä mä somessa tuon esille on kutistettu versio. Tuntuu, että aina pitää olla hirveän varuillaan siitä mitä jakaa, ja se käy vähän väliä hermoille :/
Mutta mikäli sä haluat, niin kyllähän mun instapäivityksiä pääsee seuraamaan liittymällä seuraajaksi, eikä se tarkoita sitä että pitää päivittää omaa profiiliaan. Kukin tekee sen omalla tavallaan :)
Mitäs Vuokko kuuluu sinulle?
VastaaPoistaMiten kesä ja mitä suunnitelmia muuten? :)
Hei ja kiitos kysymästä, minulle kuuluu hyvää :). Kesäksi ei ole suuria suunnitelmia mutta kivaa tekemistä riittää silti, menen fiiliksen ja säiden mukaan. Huomenna olen mm menossa kokeilemaan suppailua ensimmäistä kertaa, täytyy toivoa ettei tule molskahdusta veteen :D. Hyvää kesää sinulle!
Poistat. Vuokko :)
PoistaHeidi, Heidi...niin kun olet tsempannut monia monia meitä sh:n kanssa kamppailevia kohti valoa, niin nyt sulle suuret suuret tsempit ja jaksut. Älä nyt ihmeessä luovuta ja vajoa enää sh:n syviin syövereihin ja laihdu ja kutistu.
VastaaPoistaSe on tuhoksi.
Nyt hyvää ruokaa ja paljon. Ja unohda pakkoliikunta, oikeesti. Sä oot jo ollu hyvällä tiellä, niin nyt ei kannata saattaa itseään sairaalakuntoon ym. vakavaan tilaan, jota kroppa ei kestä.
Nautintoja ja elämän iloa, hyvää ruokaa nyt kehiin, niin mieli alkaa koheta ja kroppa voi paremmin, kun ei tule koko ajan rytmihäiriöitä ym.
Kuulostaa oikeasti tosi huolestuttavalta, että painosi on laskenut ja sh on kiristänyt ja napannut otettaan.
Sisua, sisua , taistelua elämän puolesta. Muista sun koulutus ja positiiviset tulevaisuuden unelmat, mene niitä kohti. Doora koirasi myös tarvitsee sinua terveenä ja eheänä, ei sairaana ja heikkona.
Nyt sitä suklaata ja kaikkea hyvää syötävää kehiin ja usein ja paljon :)
:) ajatuksin
Noh, kesän dippi on ollut tiedossa jo vuosikausien ajan. Mulle kesä on kaikkein vaikeinta aikaa, koska multa puuttuu koossa pitävät tekijät: ei ole rutiineja, ei ole koulua, ei ole mitään. Lämmön lisääntyminen vaikuttaa heikentävästi ruokahaluun ja lisäävästi kipuihin, ja fibron takia mä en siedä lämmintä kovinkaan hyvin. Eli siinä on jo viisi triggeriä.
PoistaKaikkein vahingollisinta olisi se, että mä asettaisin itselleni tiukan ja epärealistisen tavoitteen tälle kesälle, ja tuntisin oloni täydelliseksi epäonnistujaksi kun se ei onnistu. Tämä taas olisi sh:lle tervetuloa tupaan -kutsu ja voisin sanoa että siitä ei enää hevillä noustaisi.
Mä en siis tavoittele samaa tilaa kuin talvella, koska olosuhteet ovat täysin vastakkaiset. Päin vastoin, mä haen tasapainoa, sitä tilaa, jonka avulla mä selviän tästä kesästä viime kesää paremmassa kunnossa. Selvisinhän mä viime kesänä sitä edeltävää kesää paremmassa kunnossa :)
Mä tiedän tämän olevan muille äärimmäisen vaikea asia ymmärtää enkä mä odotakaan sitä. Pääasia on se, että mun psykologi on mun tukena ja hänen avullaan mä olen itse tajunnut realiteetit, sillä kyllä mä syytin itseäni uudesta relapsista. Mutta, toisin kuin viime vuonna, niin mulla ei ole ruokarajoituksia ja se on ihan äärettömän mahtava juttu, se tulee auttamaan mut pitkälle.
Tämä ei ole niin mustavalkoinen juttu, että lopetan vaan liikunnan cold turkey, koska se taas tulee lopettamaan syömisen täysin. Sen sijaan että mä suljen toisen ikkunan kokonaan, on jätettävä molemmat ikkunat auki ja lähteä hahmottamaan mistä kulmasta lähestyä keskustaa. Niin sanotusti :D
Mutta kiitos sinulle, ja kiitos kaikille muillekin tuestanne, mä todella arvostan sitä! <3
Siis miten jotkut ravitsemusterapeutit ja lekurit on niin suoraansanoen ääliöitä. Kun jos ihmisellä on sh ja erityisesti anoreksia, ja tarvii paljon paljon energiaa, eikä periaatteessa on väliä mitä, miten ja millon syö. Niin laaditaan kauheen tiukkapiposia ateriasuunnitelmia ja sit ei yhtään muka uskalla poiketa siitä ja lisätä annoskokoja tai maistella pelkoruokia kun jos teet niin, niin sitten vähennetään ja mollataan ei noin voi syödä. Siis mitä ihmettä? Ihan älytöntä. MItään rajoittamistahan ei pitäs syömishäiriöisen kohdalla olla, vaan antaa syödä, kun ruoka alkaa maistumaan ja antaa syödä kaikkea eikä sitten vähennellä tai kompensoida. Ateriasuunnitelmien päälle just saa ja pitää ottaa omien mielitekojenkin mukaan lisäravintoa, niiin paljon kun tuntuu hyvältä. Sehän kertoo, että on nälkä ja kroppa huutaa lisää energiaa ym. Ei sais rajoittaa.
VastaaPoistaOnneks mulle vuosia sitten kun ravi teki esimerkkiehdotuksen mitä syödä, niin oikeen painotti että tää on ESIMERKKI, ja lähteä sillä liikkeelle ja sit lisätä rohkeasti koko ajan kaikkee sen ympärille. Syödä ruokien välillä ja ottaa välipaloja ja kuskata pikkusyötävää mukana ym.ym.
Siis niin ihana ihminen, että oikea pelastava enkeli. Rohkaiseva, kannustava ja postiivisella tavalla sallivainen. Sanoi, että ei se ole ratkaisevaa mitä syön, kunhan syön ja kasvatan annoskokoja koko ajan enkä liiku liikaa. Ei missään tapauksessa saa kompensoida ja ruoskia itseään.
Kertoi hyviä vertauskuvia, miten käy, jos ei syö ja mitä ei jaksa tai voi tehdä, kun energiat ihmisestä katoaa.....
Se puhutteli minua todella ja mietin aina hänen sanojaan, kun tulee masentava hetki ja meinaan alkaa kompensoida ja lähteä kuluttamaan syömäni. Ei pidä ei, syödä pitää vaikka ei tekis mitään. Energiaa tarvitaan ihan kaikkeen ihmistoimintaan ja hengissä pysymiseen.
Joten syökää ihmiset syökää. Ja kyllä ravitsemusterapeuttien lausahduksiin pitää joskus suhtautua kriittisesti ja kyseenalaistaa jos ne rajoittaa liikaa. Sillon ollaan hakoteillä ja voi olla että ravilla itellään on kieroutunut suhde ruokaan. Joten varovaisuutta. Niitäkin nimittäin on...tiedän. :)
Ihana kesäpäivä taas tänään harmaiden sateisten päivien jälkeen, joten suunnistan tästä keskustaan ystävän kanssa jäätelökioskille ja limulle.
Ja illalla kokkaan jotain kermaista pastaruokaa....hmm.
Ja perjantaina on pizzakeikka....ym.ym. syöminen on mahtavaa nyt kun olen päässyt apajille...ja sallinut sen itselleni.
Näinpä.
PoistaOlen itsekin kohdannut tuota asennetta hoitotiimin puolelta, että varovasti syödään, varovasti maistellaan eikä yhtään liikaa.
Eräs yhdysvaltalainen syömishäiriöisten parissa töitä tekevä lääkäri on sanonut seuraavasti: hoitotiimi ei saa pelätä samaa kuin sairaus, koska silloin ei päästä mihinkään, ja tottahan se on.
Kun hoitotiimi pelkää heti samaa kuin sairaus, niin miten sä pystyt yksin olemaan siinä ristitulessa, yksin taistelemaan? Et mitenkään.
Mutta aivan ihanaa ja ennen kaikkea helpottavaa kuulla, että olet tavannut sellaisen rav.terin, joka on oikeasti sua auttanut!
Tsemppiä sulle eteenpäin, ja aurinkoisia kesäpäiviä! :)
Syö nyt Heidi kaakkuakin vaan, se on ruokaa missä mikä tahansa. Voita ahdistus ja pelko. Ole vahva ja rohkea. Näytä Sh:lle, että sä olet sitä vahvempi ja parempi. Sh ei saa määrätä sun elämää.
VastaaPoistaPelkoruokia lisää vaan siitä ne ahdistukset sit katoaa pikku hiljaa....ja elämä voittaa!!!:)
Pystyt siihen. Käy kahviloissa omalla ajalla ja osta kotiin herkkuja. Nauti toisten tekemistä antimista hyvällä omalla tunnolla ja tee niitä itsekin.....
Elämä ei saa olla kahleissa olemista ja sh:n määräämää.
Ota Heidi ohjat käsiin ja taistele:)
Tsemppiä tsemppiä!!!:)
Hei eikö sulla vatsavaivoihin, jos syöt siis esim. liian kuitusta, auta tai helpota erilaiset pillerit mitä on just herkästi pöhötyksen tunnetta, turvotusta,kipuja, ym.kärsiville?!
Hmmm... mä olen kokeillut eri ruoansulatusentsyymejä sekä ihan jotain Cuplatonia (vai mikäs se nyt olikaan..) ja kyllä ne hitusen auttavat. Mutta jos ruoka on kovin kuitupitoista, niin ei silloin pilleritkään ihmeisiin kykene. Ennemmin siis vältän kovin kuitupitoista ruokaa, kypsennän kasvikset huolellisesti ja pysyn kaukana ruisleivästä, koska tämä on varmin keino ainakin yrittää välttää turhaa turvotusta ja mahavaivoja.
PoistaHeidille nyt tsemppiviestiä.
VastaaPoistaNiin paljon kun autat, tuet, tsemppaatkin toisia...niin nyt sulle suuret suuret tukikannustukset vaikeassa hetkessä.
Komppaan instassa kirjoittaneita ym.muita täällä. Älä luovuta ja anna sh:n päättää. Sysää se nyt syrjään. Mene tee päinvastoin.
Osta ja syö pizzaa, hampparii,ranskiksii, kakkui, jädee, piirakoit ym.ym.kaikkee mahollista suolasta ja makeaa ihanaa. Pastaa, kermaisia/juustoisia perunaruokia jne.
Nyt usein ja usein,toistoa, toistoa, että pelot ja ahistukset katoaa/väistyy ja saa kyytiä.
Kaikesta ruuasta tulee yhtä hyväksyttävää ja,arvokasta.
Ja himmaa pakkomielteitä suuntamalla ajatuksia muualle. Relaa ja nauti.
Sh on salakavala ja paha. Taistele ja koita nujertaa se. Niin olo alkaa helpottaa ja elämä voittaa, eikä sydän kärsi ja ole kovilla.
Ajatuksin:)
Pienin askelin kohti elämää jälleen, eiköhän se tästä :)
PoistaKiitos! <3
Millon tulee näkyviin jo tovi tovi sitten kirjoitettuja tekstejä tähän ketjuun?
VastaaPoistaTulevat näkyviin sitten kun ne julkaistaan :)
PoistaOlen itse tietoisella lomalla muun muassa tästä blogista, sillä mun voimavarat ovat nyt todella rajalliset ja mun pitää keskittyä itseeni.
Joten ei hätiä mitiä, palaan taas jossain vaiheessa blogin pariin kun jaksaminenkin on parempi :)
Heidi
Onneksi löysin tämän blogin! Et tiedäkään miten paljon nämä postaukset on mua auttaneet.
VastaaPoistaOlen normaalipainoinen epätyypillistä syömishäiriötä sairastava nainen. Olen jo kuukauden päivät yrittänyt noudattaa ateriasuunnitelmaa ja siinä melkein onnistunutkin, lihomisen pelko on vain jatkuvasti mielessä.
Ainoa mitä en ateriasuunnitelmani mukaisesti täysin saa syötyä on leivät. Pelkään, että lihon (yliopainoiseksi) sitten kun ne tulevat kokonaan mukaan ruokavaliooni.
Eksyin lukemaan jonkun iltalehden artikkelin, siitä kuinka leipä on epäterveellistä, vaikka eihän se niin mene!
Tämä pelko johtuu myös osittain lääkkeistäni, joilla on turvottavia vaikutuksia. Syön epilepsiaan neljää eri lääkettä, sekä kilpirauhaslääkettä. Lihoin lapsena lääkkeiden vuoksi, mistä alkoikin pitkään jatkunut kiusaaminen ja minun syömisoireiluni.
Haluan parantua, en vain itseni vaan myös poikaystäväni vuoksi.
Tsemppiä, tsemppiä Annika sulle. Kohti haasteita ja voittoja. Kohtaa leipäpelkosi. Ensin pienin palasin ja kokeilemalla erilaisia leipiä, karjalanpiirakoita, sämpylöitä. Tuore-paistopisteistäkin saa aivan ihania herkullisia ja maistuvia leipäsiä.
PoistaJa tee lämpösiä voileipiä ja täytä niitä mieleisilläsi täytteillä ym.
Leipä on hyvää ruokaa ja erittäin ravitsevaa ja antaa hyvää energiaa. Ja kuten huomaat kaupassa niin leipävaihtoehtoja on aivan valtava määrä...varmasti löydät sitten omat suosikkisi, kun tutustut tähän maailmaan....
Ja onpa se kiva vaihdellakin aina erilaisia, millon rieskafiilis, millon paahtoleipä tai patonki ym.ym.millon kovempi millon uunituore..oi, oi.
Jaksuja ja voimia, ja kohti uusia unelmia ja elämän ihanuuksia :)
Valloittavaa kesää sinulle ja muille lukijoille :)
Annika, kuten anonyymi tuossa neuvoikin, niin kohti leipää vaan.
PoistaMieti itsellesi se helpoin leipä ja syö sitä joka päivä. Älä missään nimessä jää yhteen leipälaatuun, vaan kokeile kaikkia laidasta laitaan, sillä kun kohtaa uutta pelkoruokaa, niin on hyvin yleistä kehittää siitä yksi turvaruoka eikä se enää palvele sun tarkoitusta.
Pelko leivän lihottamisesta on irrationaalinen. On se pelko sulle totta, koska sä koet sitä ja se haittaa sun elämää! Mä ymmärrän ihan täysin mitä sä tarkoitat, olen itsekin pelännyt leipiä paljon. Mutta se, että leipä lihottaa sut ylipainoiseksi, se ei ole totta. Leivässä on niin vähän energiaa, että sen lisääminen lähinnä vaan kiihdyttää sun aineenvaihduntaa ja leptiinin tuotantoa, jolloin lopputulos on plusmiinusnolla.
Ja mitä noihin skandaalilööppeihin ruoka-aineen X vaikutuksista tulee, niin paras on ettei niitä lue lainkaan. Johan jogurttikin jo aiheuttaa syöpää, ja uusimpana saunapalvi. Aina löydetään jokin uusi syöpää aiheuttava ainesosa tai vähintäänkin jonkin ainesosan olevan vähemmän terveellinen. Mutta mitä sillä on väliä? Ei mitään! Ja kun joku toinen jättää leivän (tai jonkin muun ruoan) ottamatta, niin fine, jääpähän mulle enemmän ;)
Lihomisen pelko lähtee korjaamalla paino ja ravitsemustila, niin nurinkuriselta kuin se kuulostaakin. Lisää vaan rohkeasti leivät ruokavalioon, etsi uusia suosikkeja, niin kyllä ne asiat alkavat pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen.
Tsemppiä sulle, Annika! :)
Pelkojen kohtaaminen on kyllä todellista itsensä haastamista ja vaatii kyllä lukuisia toistoja, että pelot väistyy.
VastaaPoistaSe on niin kumma tää SH, että sanelee mitä ihmeellisempiä sääntöjä ja tekee rajoituksia. Ja minkä kustannuksella. Aatelkaa oikeesti, siis meidän oman kropan ja mielen. Se tuhoaa meitä jättäen kenelle mitäkin pysyviä vaurioita.
Itellä ainakin on työtä ajatusten kanssa. Syöminen sujuu, mutta on pelkoja ja kompensaatiota. Ja ne hemmetin ajatukset jotka velloo ja vatvoo ja tyrkkää esim.liikkumaan.
Heidi, mullekin erilaiset piiraat on ollu kummallinen kummitus. Mut nyt on haastettu urakalla. Pasteijoita, Liha-ja kasvispiirakoita, hampurilaisia, itse leivottuja tonnikala, lohi, juusto ym.
Piitakoita. Ja vau, nehän on hyviä, siis nami nami. Hyvää ruokaa. Esim.Hoviruuan kasvispiiras oli tänään lounasbreikillä ja viime viikol maistelin grahamlihapiiraita.
Suosittelen muillekin.
Millä SH:n käskyjä, sääntöjä, rajoituksia, rutiineja ym.saisi uhmattua, saisi pienemmäksi? Mistä ne tulee, miksi ne on niin syvällä ja tiukkoja? Mikä niihin tehoaa? Miksi ne ilmestyy, vaikka yrittää työntää taustalle?
On niin uskomatonta, miten sitä pelästyy ja tuntee pelkoja vaurioista, mutta kuitenkaan ei saa tarpeeksi puustia puskea sh:ta vastaan. Eli välillä kyl sisuuntuu, mutta annas olla kun tulee joku tilanne, joka laukasee ajatukset syömisen kyttäilyyn ja kontrolliin, niin sit taas kompensoi vaikka söiskin.
Mut tulee esim.huono omatunto ja syyllisyys.
Parantumista kaikille ja kesämieltä:)
Pitää kyllä kokeilla tuota Hoviruuan kasvispiirasta kun siitä on moni puhunut!
PoistaSyömishäiriön käskyjä ja rajoituksia uhmataan ja saadaan pienemmiksi tekemällä päin vastoin kuin tunne (eli sh) edellyttää. Aivan kuten pelkoruokien kohtaaminen, niin myös eri sääntöjen kohtaaminen ja niistä eroon pääseminen tapahtuu samalla tavalla. Tunnistetaan sh:n ajatus ja sen tuottama yllyke ja tehdään aina päin vastoin. Se on ainoa keino, oikotietä ei ole. Olisikin, koska onhan niiden yllykkeiden vastainen toiminta raskasta! Mutta kyllä se helpottuu.
Rutiineiden rikkominen käy rikkomalla rutiineja. Riippuen siitä miten tiukat omat rutiinit on ja vaikuttaako jokin ulkopuolinen taho niihin, lähdetään miettimään helpoin tapa rikkoa niitä. Esimerkiksi siirretään aamupalaa puolella tunnilla suuntaan tai toiseen ja syödään jotain erilaista. Jos on vakiaamupala ollut pelkkä puuro, niin syödään se puoli tuntia aiemmin ja lisätään iso voisilmä ja juodaan vaikka lasi mehua vielä päälle. Jos on tottunut välipalaksi syömään ruokaa X, niin otetaankin ruokaa Y (vaikka suklaapatukka) ja mennään se syömään ulos. Syödään päivällinen eri astioista, juodaan täysmaitoa ja otetaan kaksi vaaleaa leipää näkkärin sijaan.
Löytyyhän näitä rutiinien rikkomisideoita vaikka kuinka mutta se vaatii itseltä pientä viitseliäisyyttä ja armotonta tietoisuutta omista ajatuksistaan ja sh:n ajatuksista.
Itse pidän tällä hetkellä eräänlaista päiväkirjaa sh:n yllykkeistä, triggereistä sekä taidokkuudestani toimia, ja voin suositella sinullekin samaa. Mainitsit noista triggereiden vaikutuksesta toimintaan, joten niiden triggereiden tunnistaminen on ensimmäinen askel ja sitten kehittää taidokkuutta toimia toisin kuin tunne edellyttää. Eli jos kahvilassa iskee ahdistus päälle syystä x, niin stop: seis, tietoisuus päälle omista ajatuksista ja tunteista, rauhoitu ja tunnista oikea tapa toimia. Näihin tilanteisiin kannattaa jo etukäteen miettiä miten toimia, eli päätät vaikka syödä täytetyn croissantin sen grahamkeksin sijaan ja pysyt siinä vaikka mikä olo iskisi. Vaikka nämä tilanteet ovat eriä, niin kuitenkin niissä se tunne ja toimintayllyke on aina kutakuinkin sama: siellä on ahdistus ja pelko, jotka ohjaa toimimaan tavalla X. Eli taas päästään siihen lähtöpisteeseen ja pelkojen kohtaamiseen, josta kirjoitin jo alussa ja josta on useampia postauksia kirjoitettu. Luepas ne:
http://freeyourrecovery.blogspot.fi/search/label/Pelkoruoat
http://freeyourrecovery.blogspot.fi/search/label/Pelkojen%20kohtaaminen
Siihen miksi ne tulee en osaa vastata, sillä jokaisella on siihen omat yksilölliset syyt, jotka pitää selvittää. Mutta noista peloista päästään yli vain kohtaamalla ne niin pitkään, ettei ne enää pelota, ja säännöt ja rutiinit ja rajoitukset pitää kaikki rikkoa ja toistaa uusia käyttäytymismalleja niin pitkään, että nekään ei enää pelota ja ne ovat normaalia käyttäytymistä.
Parantuminen kun ei ole pelkästään painon ja ravitsemustilan normalisointia, vaan se on ennen kaikkea aivojen ja oman ajatusmallin uudelleenkouluttamista.
Kiitos sulle viestistäsi ja tsemppiä matkaan! :)
Lujaa tahtoa ja tsemiä Heidi:)
VastaaPoistaPidä sinäkin SH:n tyrkytykset pois tieltä.
Olet hyvä tyyppi älä satuta enää itseäsi rankaisemalla ja kurittamalla. Et ole mikään inhottava, liikalihava ym.älä hauku itseäsi vaan kehu ja ole tyytyväinen siihen mitä on. Monella ei ole sitäkään. Älä tuhoa kroppaasi ja hanki lisää vaurioita.
Nauti elämästä ja ota ilot irti. Syö ja tee asioita joista pidät. Älä mollaa itseäsi..olet ansainnut hyvää:)
Pidetään hyvää huolta itsestämme ja kuten edellä, niin tehdään tosiaan päinvastoin kun typerä sh sanoo.
Halit:):):)
Kiitos! <3
PoistaSuositteletko yhä minnie maudia muille vaikkei se ilmeisesti toiminutkaan sulla kuin hetkellisesti?
VastaaPoistaEnsinnäkin, toipuminen ei ole suora viiva helvetistä taivaaseen, ei ainakaan mulla, vaan siellä on dippejä matkalla. MinnieMaudilla ei ole mitään tekemistä näillä vaan kyseessä on _minun_ oma henkilökohtainen taistelu ja parantumismatka.
PoistaToiseksi, ilman MinnieMaudia en olisi pystynyt pääsemään eroon kaikista peloistani ja laajentamaan ruokavaliota siihen pisteeseen, että edelleen tiedän pystyväni syömään hyvin dipeistä huolimatta.
Ja kolmanneksi, MM:n noudattamisesta on aina koitunut vain hyvää. Joten en todellakaan voi sanoa, että MM toimii vain hetkellisesti. Sehän on sama kuin söisi keuhkokuumeeseen antibiootteja vain sen aikaa, että oireet poistuu ja kysyy sitten muilta onko suotavaa uusi antibioottikuuri seuraavaan keuhkokuumeeseen, vaikka se tulikin takaisin.
MinnieMaudista ei tee tehotonta mun toipumisen aaltoilu eikä ne kumoa toisiaan.
Joten kyllä, kyllä mä edelleen suosittelen.
MinnieMaud on Yes!!!:)
VastaaPoistaTosi mahtava juttu!
Hei
VastaaPoistaOnk teil haisuu, mistä sydämen muljahdukset johtuu? Miks niit joskus tulee useita, päivittäin esim.viikon ajan ja sit voipkin olla pitkii pitkii aikoi ettei tuu.
Oliko sulla Heidi ainakin niitä sydämen rytmioireita? Mites onko Vuokko sulla?
Mä oon käyny lekuris kyl asiasta ja normaaliks lisälyönneiks/muljahduksiksi todettu...mut on ne kyl silti ärsyttäviä.
Saiskohan / vaatisko niihin lääkitystä tm. Vai annetaankohan kuin helpost. Vai sietääkö vaan? Kuis te joilla niitä on?
Lääkitystä vai sietääkö vaan "tärinöitä" ja onko teil paljonkin? Ja liittyykö johonkin erityiseen vai tuleeko miten sattuu?
Voikohan niihin mitenkään vaikuttaa ettei tulis..ärsyttäviä...
Moikka!
PoistaMä (Heidi) ainakin koen rytmihäiriöitä ajoittain paljonkin, tosin mulla on sydämessä muutenkin häikkää: pitkä Qt-aikasyndrooma, mitraaliläpän vuoto ja sivuääni sekä takykardiaa (19-vuotiaana mulla epäiltiin olevan SVT eli supraventrikulaarinen takykardia). Kahdesti on ultrattu sydän sekä useampi Holter tehty. Mun rytmihäiriöt ovat myös noita lisälyöntejä ja ajoittain iskee ihan takykardiakohtaus päälle, jolloin pitää niihin käyttää beetasalpaajaa. Vakituisesti en mitään sydänlääkitystä käytä, koska mulla on myös alhaiset verenpaineet, joita beetasalpaajat laskee niin etten enää tajuissani pysy.
Kaikkein huonoimmassa kunnossa ollessani mä sain uudenlaisia rytmihäiriöitä, sellaista lepatusta (niinkuin olisi perhonen lepattanut sydämessä) ja samalla puristi rintaa rajusti ja ahdisti hengittää. Mutta yleensä ne on noita lisälyöntejä, ja just juhannuksena tuli kahtena iltana peräkkäin rytmäreitä. Säikähdin siksi, koska nämä rytmärit kestivät minuuttikaupalla mitä ei ole ennen tapahtunut.
Lisälyönnit ovat yleensä ottaen vaarattomia, joskin ne on tosi inhottavia. Pelkästään lisälyönteihin ei taideta käyttää mitään beetasalpaajaa, jotka ovat omiaan sitten takykardiakohtauksissa.
Kannattaa kiinnittää vähän huomiota siihen millaisissa tilanteissa rytmärit iskee. Oletko syönyt vähemmän? Oletko stressannut enemmän? Onko sulla elämässä muuten hankala vaihe menossa?
Entä koetko niitä aina tiettyyn vuorokauden ajankohtaan, esimerkiksi illalla ennen nukkumaan menoa?
Mä olen joutunut sydäntä tutkittaessa pitämään oirepäiväkirjaa ja suosittelen samaa sullekin. Eli aina kun sulle tulee rytmäreitä, niin merkkaa ylös aika ja paikka, mitä olit tekemässä ja ole tietoinen muista tekijöistä: olitko stressaantunut, ahdistunut, paniikissa jne? Tätä kannattaa pitää ainakin jonkin aikaa, ja jos olet hoidon piirissä, niin esittää tämä sun lääkärille ja hoitajalle. Yleensä sieltä löytyy jotakin tietoa ja kenties triggeri rytmäreihin.
Omalla toiminnallaan voi vaikuttaa aika pitkälti rytmäreihin, toki jokaisen oirekuva on uniikki. Itselläni pienikin ylirasitustila nostaa pulssia reippaasti (mulla leposyke on normaalisti 90, aliravittuna 60 pintaan, stressi- ja rasitustilassa yli 110), joten kannattaa arvioida kokonaisuutta. Huolehtia oikeasti kunnollisesta levosta ja ravinnosta ja pitää huoli omista tarpeistaan.
Kiinnitä huomiota myös siihen, että lisääkö kofeiini rytmäreitä ja välttää muutenkin eri myrkkyjä, eli alkoholia ja nikotiinia.
Tietenkään aina ei ole mahdollista viettää täyttä lorvikatarria mutta sen verran mitä pystyy.
Jos noihin muljahduksiin ja lisälyönteihin olisikin olemassa lääke, niin auttaisi paljon! Mutta kun ei taida olla :/ Pahinta mitä itse voi tehdä on pelätä niitä, koska pelko käynnistää taistele tai pakene -reaktion, jolloin alkaa adrenaliinia erittyä ja sympaattinen hermosto aktivoituu ja rytmihäiriöt vaan korostuvat. Tästä tulee inhottava oravanpyörä, jolloin koko ajan on takajaloillaan tarkkailemassa kehon reaktioita ja pahassa tapauksessa saa paniikkikohtauksen aina tietyn elimistön toiminnon triggeröimänä. Olen itse tämän vaiheen kokenut ja nämä päättyi aina siihen, että multa meni taju.
Joten vaikka ne rytmärit on inhottavia niin ne ei silti tarkoita kuolemaa, etenkin kun ne on tutkittu ja todettu vaarattomiksi.
En tiedä Vuokon näkökulmaa aiheeseen, mutta toivottavasti hän kertoo! :)
Kiitos, kiitos Heidi.
PoistaAiemmin, nuorempana olin rennompi vaikka sairaus oli osa minua. Aikuisena, erityisesti nyt muutaman vuoden ajan olen jotenkin ollut enemmän herkillä, stressaan ja ahdistun helposti. Kannan huolta ja pohdiskelen ym.ym.
Liekö sitten erinäisillä alitajuntaisilla ja tiedostomattomilla jutuilla vaikutusta rytmäreihin..
Niitähän on esim.urheilijoillakin tosi tosi paljon.
Mistö lie sitten välillä pongahtavat ja välil hyvä meininki, oli stressiä tai ei?
Mystillistä kerrassaan. Mut yritetään rauhoittaa mieltä.
Mut kyl niin kuullostaa tutulta nuo sunkin tärinä ja lepatuskohtaukset, että samas venees ollaan....:)
Juu rytmärit on kyllä kauheita, kun ne jää joskus ns.päälle. Ja niitä vaan tulee ja tulee eikä mikään auta.
PoistaOnhan ne pelottavia kun on kyse sydämestä, mut sydämelläkin onneks on normaaleja vaarattomia temppuja.
Hei VUokko, onko sulla minkälaisia sydämen temppuilu-kokemuksia?
PoistaMoikka! Mulla on nyt viime aikoina ollut ok-tilanne sydämen kanssa mutta vuosi sitten alkukesästä oli rytmihäiriötuntemuksia. Silloin oli myös inhottavaa hiumausta :(. Silloin Ekg:ssä ei kuitenkaan näkynyt mitään epätavallista. Sydäntä on kyllä tutkittu mutta kunnossa sen pitäisi onneksi olla.
Poista- Vuokko
Miten Heidi suhtaudut samanikäisiisi ihmisiin? Suurimmalla osalla on jo parisuhde/ovat avioliitossa, heillä saattaa olla lapsi(a), omistusasunto, tutkinto(ja), jopa 10 vuoden työkokemus, laaja ystäväpiiri, reissailevat ympäri maailmaa yms. Sitte taas sulla on tuo tilanne mikä on... Tuleeko sulle ikinä katkeruutta tai katumusta menetetyistä vuosista? Nimittäin on vaikea uskoa, että olisit onnellinen. Vaikuttaa näin ulkopuolisen silmin, että täytät jonkinlaista tyhjiötä syömishäiriölläsi. Sillä loppujen lopuksi sulla on lähelläsi vain ammatti-ihmiset, jotka saavat elantonsa sun sairaudesta. Niin ja vertaistukiyhteisösi, joita kiinnostaa vain oireilusi. Eikö olisi terveempää alkaa rakentaa identiteettiään muunkin kuin anoreksia diagnoosin varaan? Ehkä siten sun oikea toipuminenkin pääsisi alkamaaan?
VastaaPoistaTiedätkö, mun on pakko sanoa että mä olen todella tyrmistynyt ja jopa loukkaantunut sun kommentista. On eri asia kysyä aiheesta kuin lähteä samalla arvottamaan mun elämää, jopa määrittämään mun elämä jotenkin huonommaksi kuin muiden. Mikä sinut oikeuttaa arvostelemaan mun elämää, määrittämään mun elämää? Ei yhtikäs mikään.
PoistaMä olen päässyt jo aikoja sitten yli katkeruudesta, koska mä opin ettei siitä ole mulle mitään hyötyä. Toisin kuin sä annat ymmärtää, niin mä en ole katkera sairaudestani, mä en ole katkera siitä etten ole tuhlannut kakskymppisiäni kesätöissä, mä en ole katkera siitä ettei mun sormessa killu satasen kiveä.
Vaikka mä olen sairastanut, niin mulla on kuitenkin loppututkinto, mulla on uusi koulutus käynnissä ja mun sairauden ansiosta olen tajunnut mille alalle mä kuulun sen sijaan, että olisin jäänyt loukkuun väärälle alalle, kuten moni mun ikäinen on jäänyt. Kiitos mun sairauden, mun itsetuntemus on huomattavasti parempi kuin mun ikätovereilla puhumattakaan kokemuksista, ja kyllä mun mielestä nämä ovat materiaa tärkeämpiä.
Mua ei pidättele mikään parisuhde tai perhe enkä mä ole kenellekään tilivelvollinen, vaan mä olen vapaa.
En ole tilivelvollinen edes sinulle mutta sä loukkasit mua niin rankasti, että mä kirjoitan tämän sulle puolustuksena itseäni kohtaan.
Mä en kaipaa sun neuvoja mikä mulle on parasta, koska sun tuomitsevasta viestistä näkee jo heti, ettei sinulla todellakaan ole mun hyvinvointi sun intressinä, vaan lähinnä loukkaaminen ja oman olon kohentaminen toista mollaamalla. Olisiko sitten sinulle terveempää jotenkin työstää tätä asiaa? Onko nyt olosi parempi? Saavutitko tavoitteesi? Totta puhuen, mua säälittää tuo kyyninen asenne, että mun kärsimys on toisen leivän päällys. Totta, voihan se noinkin ajatella, mutta en jaksa uskoa, että tuollaisen asenteen takana on onnellinen ja tasapainoinen ihminen, joka on sinut itsensä ja muiden kanssa.
Onneksi on niitä ammatti-ihmisiä olemassa, koska vaikka he palkkansa saavat muiden auttamisesta, niin on se myös kutsumusammatti usealle, kuten itselleni.
Toivottavasti hitusenkaan verran ymmärrät minkä takia sä loukkasit mua, mutta pienenä vinkkinä: toisen elämän arvottaminen ei ole koskaan ok!
Kiitos viestistäsi, ja hyvää päivän jatkoa.
Pakko kommentoida kans edellistä mielipidettä. Koska ei esim.pariutuminen, perhe ym.ole mikään pakko!! Vähän paha on perustaa perhe tai mennä naimisiin jos ei ole kohdannut edes ihmistä kenen kans pistäs hynttyyt yhteen.
PoistaJa se nyt vaan on niin, että ihmisten elämä on muutenkin erilaista, oli sairas tai ei.
Ei onnellisuutta mitata sillä onko perhe, avio tai avopuoliso, lapsia, sinkku.
Jokaiselle ne on henkilökohtaisia juttuja. Toiset haluaakin olla yksin, eikä "eti" kumppania. Toiset saattaa ns.katsella sillä silmällä, mutta ei vaan kohtaa koskaan sitä ns. Oikeaa. Joten sit vaan on mielummin yksin kun esim.huonossa parisuhteessa!!
Elämä voi olla hyvää ja onnellista yhtälailla perheellisellä kun sinkulla!
Hyvää kesän jatkoa kaikille ja nautitaan kesäherkuista.
Mihin sinä anonyymi pyrit kommentillas? Jos jollakin lailla halusit tarkoittaa hyvää, niin se ei kovin selkeästi välittynyt tekstistäsi. 30 vuotias on nuori, kerkeää opiskella, mennä töihin vaikka ja mihin ja saavuttaa kaikki edellä mainitsemasi asiat tai olla saavuttamatta -kaikki kun ei noita asioita halua. Heidillä on koulutus ainakin minun käsitykseni mukaan ja vaikkei olisi, niin aikaa vielä riittää. Jotkut sairastaa ja sairaus hidastaa tiettyjen haaveiden toteutumista, muttei estä niitä. Sairaus saattaa ottaa ison osan elämästä tietyksi ajaksi ja moni asia pyöriikin aiheen ympärillä. Ja haluaisin vielä anonyymi painottaa sulle tosi tärkeän asian minkä olen itse oppinut vaikka vasta 21 olen: elämä on helvetin lyhyt. Se on lyhyt, mutta arvokas ja ainutlaatuinen. Ei kannata harhautua siihen ajatukseen, että vain tietty kaava elämässä olisi oikea tai edes kaikille mahdollinen. Ei tarvitse tehdä lapsia, ei tarvitse mennä naimisiin eikä edes muuttaa yhteen kumppanin kanssa. Terveys saattaa reistailla ja silloin on poikettava tästä kaavasta. Ja kun tarkkaan mietitään, onko mitään kaavaa edes olemassa? Kaikkien elämät ovat kuitenkin niin toisistaan poikkeavia vaikka saattaisivat vaikuttaa samalta. Ajattelemme että meidän täytyisi edetä mainitsemassasi järjestyksessä, mutta kerron sinulle, ei tarvitse. Eikä se kaikille edes ole mahdollinen. Elämä on yllätyksellistä. Toivon että sinäkin anonyymi ajattelisit tätä ja päästäisit irti siitä ajatuksesta että tietyt asiat on saavutettava tietyllä aikavälillä. Kun päästää positiivisella tavalla irti, on se mielettömän vapauttavaa ja kaunista,silloin oikeastaan tajuaa mitä elämä on! :-)
Poista(Ja vielä tuohon terapeuttikommenttiin: mitä tarkoitit sillä että he saavat palkkaa työstään? Tottakai saavat! Eihän se poissulje sitä faktaa että he tekevät sitä täydestä sydämestään, ja joillekin se on elämäntyö. Sinne alalle minäkin suuntaan, ja täydestä sydämestäni sitä haluan. Raha on toissijainen juttu, usko pois.).
Täällä maailmassa on monia erilaisia ihmiskohtaloita, jollain on tosiaan perhe, tutkintoja iso pino taikka kiinnostusta matkustamiseen. Mutta jokaisen elämä on arvokas sellaisenaan! Elämä heittelee ja elämäntilanteet vaihtelevat. Minulla nousee karvat pystyyn tuollaisesta eriarvoistamisesta anonyymi. Lisäksi, menneisyyttään ei voi muuttaa vaikka haluaisi, joten pientä armollisuutta kiitos. Ja muistetaan nyt vielä, että syömishäiriö on sairaus. Ei sitä voi valita.
PoistaVoi teitä ihania ihmisiä... Kiitos!! <3 <3
PoistaTe toittekin niin hyvin esille tuosta elämän laatikkoon laittamisesta, siitä että elämän pitäisi aina mennä jonkin saman kaavan mukaan: tietyssä iässä koulutus, sitten työ, sitten perhe jne. Ollakseni rehellinen, niin kyllä mäkin vielä 19-vuotiaana luulin sen näin menevän. Olin nuori, lapsellinen ja naiivi, ja kyllä mulle iski paniikki kun meni vuosi toisensa jälkeen sairastaessa.
Mutta nyt mä olen helpottunut. Mä tiedän luissani ja ytimissäni, että mä en halua perhettä, mä en halua lapsia. Mä en ole niin perheorientoitunut kuin moni muu, ja se on mulle ok, enemmän kuin ok! Mulla on jo lapsi, Doora, ja mä olen onnellisimmillani kun saan olla karvatassujen kanssa. Mä rakastan sitä kuin omaa lasta, mitä se mulle onkin.
Aivan kuten anonyymi klo 6,01 kirjoitti, niin kun päästin irti tästä elämän laatikkomalliajattelusta, se oli uskomattoman vapauttava tunne. Helpottava, suorastaan. Mun ei tarvitsekaan enää jahdata sitä muka-ajatusta tietynlaisesta elämästä ja stressata sitä mitä muut musta ajattelee! Mun ei tarvitsekaan keskittyä kumppanin etsintään väkipakolla, vaan mä voin antaa virran viedä! Mun ei tarvitsekaan jäädä väkipakolla tradenomiksi, vaan mä voin uudelleenkouluttautua. Vitsit miten paljon se helpotti!!
Jokaisen elämä on arvokas, olipa sitten elämässä mitä hyvänsä. Jos taas kyynisesti ajatellaan, niin tämä yhteiskunta tarvitsee työnarkomaaneja, kotiäitejä ja perheenisiä, pikkulapsia ja niitä yhteiskunnan tukipilareita, jotta se toimisi. Tarvitaan myös niitä pitkäaikaissairaita ja tarvitaan heitä, jotka oman sairastamisensa inspiroimana innostuvat ja kouluttautuvat uudelle alalle ja auttavat muita samasta kärsiviä. Mä tunnen läheisesti sellaisia ammattilaisia, joilla on oma sairaushistoria ja jotka oikeasti ovat sata kertaa parempia työssään kuin kirjaoppineet. Mutta me tarvitaan myös kirjaoppineita.
Sitä paitsi, onko palkan saaminen kutsumustyöstä huono asia? Pitäisikö työtä tehdä palkatta ja odottaa jotenkin muuten saavansa siitä kiitosta? Vai johtaako tämä pahimmassa tapauksessa marttyyriyyteen?
Pitäisikö esimerkiksi minun tehdä sitten valmistuneena kokemusasiantuntijana töitä palkatta? Rahapalkka on kuitenkin sen konkreettisin kiitos, jota työstä voi saada vaikka sillä ei koskaan voidakaan mitata sitä vaikutusta muiden ihmisten elämään.
Valitettava fakta on kuitenkin se, ettei me tässä yhteiskunnassa rahatta eletä, ellei sitten ole syntynyt kultalusikkakokoelma suussaan ja vanhemmat maksa kaiken.
Palkan saaminen ei siis poissulje sitä, etteikö työtä tee aidosti omasta halustaan ja kutsumuksestaan, ja jos taas vaatii että hoitaja/lääkäri/psykologi jne hoitaa sinua ilmaiseksi, niin silloin on vaatimukset jo todella kohtuuttomat.
Sitä paitsi, ethän sinä sitä palkkaa maksa kuin välillisesti halusitpa sitten tai et, joten kannattaako sitten vaan radikaalisti hyväksyä tilanne ja muuttaa omaa ajattelutapaa tai muuttaa johonkin veroparatiisiin, it's up to you.
Tulipa taas runoiltua, mutta rupesi sekin suoni kuplimaan :D
Mutta kun teiltä tuli niin loistavia kommentteja, että ne kirvoittivat omatkin ajatukset juoksemaan. Ei se onnellisuus tule tietynlaisesta elämästä, tietystä statuksesta, tietystä lapsimäärästä, vaan se tulee itsensä täydestä hyväksymisestä. Ei onnellisuutta voi ostaa, jahdata tai synnyttää, vaan siihen opitaan kokemusten kautta. Ja voin sanoa omasta kokemuksesta, että nykyisin se onnellisuus on oikeasti sata kertaa merkityksellisempää kuin esimerkiksi 18-vuotiaana, koska mä oon oppinut niin paljon asioita ja kokenut niin paljon, ja nyt tietää mitä se onnellisuus oikeasti on.
Ei siihen tarvita omistusasuntoa ja uutta Mersua, vaan Dooran leikkien seuraaminen saa jo niin onnelliseksi ja täyteen rakkautta, että meinaa räjähtää :)
Kysyin siis lähinnä siksi koska itsellä toipuminen lähti siitä kun aloin miettiä, mistä kaikesta olen joutunut luopumaan. Sekä siitä kun oivalsin, että tahdon elämääni ihmisiä itseni, en sairauteni takia. Aloin rakentaa identiteettiäni muun kuin sairauden ympärille. En mäkään meinannut uskoa, että sh:n jättämän tyhjiön voisi täyttää mikään muu, mut toisin kävi.
VastaaPoistaNiin, no, on yhtä monta matkaa kuin on kulkijaakin, ja jos sinä olet tehnyt oivalluksia koskien sun omaa toipumista niin se ei tarkoita sitä, että olet oikeutettu jotenkin tuomitsemaan muiden, esimerkiksi mun matkan.
PoistaMä ymmärrän täysin sen, että ihmiset arvostavat eri asioita mutta eri asioiden arvostaminen ei tarkoita sitä, että ne poissulkevat toisensa.
Jos olisit asian esittänyt heti näin tuomisemisen ja määrittelyn sijaan, niin sun pointin olisi voinut ymmärtääkin. Mutta edelleen mulle ja näköjään monelle muullekin jäi paha mieli.
Mäkin loukkaannuin anonyymin kommentista, elämänkohtaloita on niin paljon erilaisia, että ihmisen arvostaminen elämänsä perusteella on ilkeää ja pikkumaista. Elämä heittelee ja elämäntilanteet vaihtelevat. Joillakin se elämä vain on vaikeampaa ja joillakin helpompaa. Menneisyyttään ei voi muuttaa eikä sitä voi valita, sitä on tarvittaessa hyvä käydä läpi esim. terapiassa tai jos pystyy läheistensä kanssa. Mutta sitä ei kannata murehtia eikä siitä kannata katkeroitua. Syömishäiriö on sairaus missä muutkin, sitä ei ketään valitse vapaaehtoisesti eikä sitä voi noin vain kytkeä pois päältä. Tämä blogi on itselleni tuonut uusia näkökulmia, jumiutunut elämäntilanteeni alkaa saamaan joustavuutta. Tässä ei siis ole kyse mistään sairaasta yhteisöstä missä ihmiset kyttäävät toistensa oireita. Ei vaan antavat toisilleen heidän kaipaamaansa hyväksyntää olla olemassa, parantua ja uskoa huomiseen.
VastaaPoistaSinäpä sen Kristiina sanoit, ja hyvin sanoitkin!
PoistaJokaisen elämä näyttää erilaiselta, jokaisen polku on erilainen omine kivineen ja metsineen, ja kaikki ovat täsmälleen yhtä arvokkaita! Se, että jollakin on kullankiiltoinen kivi ei tee tästä polusta jotenkin superioria muihin nähden.
Ei kaikkien elämän tarvitse eikä pidäkään mennä samalla kaavalla, ja elämä - ja tämä yhteiskunta - tarvitsee eri asioita arvostavia ihmisiä pyöriäkseen! On heitä, jotka arvostavat eniten perhettä ja on taas heitä, joille työ on kaikki kaikessa, ja on sitten heitä, jotka oman rankan elämänkokemuksen innostamanaan lähtevät uudelle polulle auttamaan muita. Kaikkia tarvitaan, ja kaikki ovat arvokkaita!
Ja mitä tähän blogiin ja esimerkiksi tähän Fb-ryhmään tulee, niin mä olen pitänyt siinä tiukkaa linjaa, että minkä luontoisia ne ovat. Tarjotaan apua, tukea ja ennen kaikkea validaatiota! Rikotaan myyttejä, rikotaan stigmoja ja leimoja, koska kyllä edelleenkin mt-ongelmilla on se häpeäleima otsassaan. Miksi sitä pitäisi hävetä? Ei se tee hullua kenestäkään, päin vastoin! Valtaosa esimerkiksi syömishäiriöisistä ovat todella älykästä porukkaa, jotka menestyvät mihin ryhtyvät, mutta siellä on jokin komponentti vähän pois paikoiltaan.
Joten ei, tämä ei todellakaan ole mikään sairas pro-ana-yhteisö, jossa seuraajat kyttäävät toisten syömisiä ja painoa ja liikuntamääriä ja siitä kilpaillaan. Kaikki itsetuhoporno on kielletty enkä mä näin ollen usko täällä kenenkään käyvän kytätäkseen jonkun oireilua, jota ei ole edes näkösällä.
Kiitos sinulle, Kristiina, ja monille muillekin! <3
Se on just noin, että ei ole mikään "sääntö", että elämän pitää mennä niin, että käy koulut, seurustelee, menee naimisiin ja hankkii lapsia.
PoistaEikä perhettä voi perustaa, jos ei ole edes kumppania. Toiset kohtaa sen aiemmin toiset myöhemmin ja jotkut ei koskaa ja voivat silti olla erittäin erittäin onnellisia. Mielestäni esim. on parempi elää ja asua yksin kuin olla huonossa parisuhteessa.
Eikä kaikki halua perhettä, toiset ei saa vaikka haluais. Ja ammatti / työ, toiset haluaa kouluttautua pitkälle ja ovat ns. ikuisia opiskelijoita. Toiset hankkivat nopeasti jonkun tutkinnon ja tekevät sitten töitä.
Mutta se vaikka ois kuinka monta tutkintoa ja kokemuksta, se ei tarkoita, että olis töitä.
Tänä päivänä täällä Suomessa on aika paljon työttömiä, joilla on yksi tai useampi korkeakoulututkinto ja siitä huolimatta ei vaan ole töitä.
Eikä työttömyys tee ihmisestä sen huonompaa. EI pidä leimata ihmistä sen perusteella, mikä se on ammatiltaan tai onko se yksinäinen, avo- tai avioliitossa, perheellinen ym.
Jokainen on arvokas omana itsenään ja elää ja luo omannäköisen elämän.
Joihinkin asioihin voimme itse vaikutta ja toisiin emme.
Se esim. onko töitä...ei aina ole niin yksioikoista.
Joskus ennen muinoin töitä sai lähes aina, kun astui putiikin ovesta ja kyseli hommia. Tänä päivänä se ei ole helppoa. Saa laittaa hakemuksia hakemusten perään ja silti ei tärpää. Hakijoita kamala määrä ja työpaikkoja vähän.
Iloista ja värikästä kesänjatkoa ja syksyä kaikille.
Nautiskellaan oltiin minkälaisessa elämäntilanteessa tahansa. Ja ainakin muistetaan syödä!
Tsemppiä, voimia, sisua sh-taisteluun sulle Heidi.
VastaaPoistaOlen myös huolissani sun tilanteesata. Niin paljon oireita ja vaivoja. Ja nyt mitä tulee noihin sun kuviin itsestä. Voi miten olet laihtunut, ja kuihtunut syksys/talvesta.
Olit jo saavuttanut hurjan paljon.
Mutta taistelu taitaa olla sulla tosi kovaa.??
Toivottavasti haaveet eivät mureudu ja hajoa. Olet siinä koulutuksessakin...koita saada taas itseäsi kuntoon. Himmata liikunta ja,syödä runsaasti useammin ja enemmän:)
Älä kuihdu ja joudu vaan sairaalaan.
On kyllä vihuliainen sairaus.
Yritä voittaa se! Taistele. Syö,syö.
Tän blogin valloittamana munkin syömiset on menny ihan älyttömäst eteenpäin ja rennommaks. Kaloreita en laske ja syön mitä mieli tekee just niin usein kun siltä tuntuu.
Eikä sitä moni uskos.
Nautitaan hyvästä ruuasta, se on meitin polttoainetta!
Voimia!
Liikuntaa vähemmälle leidit ja ruokaa kehiin:)
VastaaPoistaAjatusten suuntaus muualle kun siijen miten "paljon" muka söi. Syödä pitää liikku tai ei.
Ja sitä enemmän jos liikkuu.
Pahalta näyttät luisevat kropat, joita nyt kesällä näkee kun pukeudutaan vähempään��
Voi Heidi.
VastaaPoistaToivottavasti syöminen "palaa"arkeesi paremmalla traivilla ja unohdat pelot,(kohtaa niitä), syyllisyydet...
Syödä pitää, sinäkin sen varmasti tiedät, vaikka nyt kärsit kovista taisteluista...
Syöminen ja ruoka on ihanaa. Taistelu parantumisen ja normaalin runsaan energian saamisesta on elinehto. Ei elämää pidä rakentaa ulkonäkökeskeisyyteen tai itsensä rääkkäämiseen ja kurittamiseen.
Toivottavasti oikeasti voitat SH:n ja vielä kuntosi, olosi ja vointisi paranee. Saat lihasta, rasvaa takaisin. Olit talvella jo niin ihailtavassa kunnossa.
Nyt olet huolestuttavan ohuen näköinen.
En tarkoita pahalla vaan toivon että sh on sinullekin joskus taaksejäänyttä elämää ja voit nauttia ruuasta useita kertoja päivässä hyvällä fiiliksellä!!
Me tarvitaan ruokaa. Et ole fat. Sysää se ajatus romukoppaan ja nyt herkuttelua ja energiapitoista ruokaa ja välipaloja. Ym.
Voimia Heidi!:)
Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla/lukea/saada tietoon jonkun sellaisen ihmisen kommentteja ja ajatuksia, joka ihan oikeasti on täysin parantunut syömishäiriöstä ja voi oikeasti sanoa, että syö kaikkea nupisematta ja kyselemättä ei kompensoi, ei skippaile, ei tunne syyllisyyttä, ei tarvitse liikkua, jotta saa ja voi syödä ym.
VastaaPoistaOnko se edes mahdollista päästä täysin irti siitä koskaan....epäilen, että se ei taida olla mahdollista. Jokin osa varmasti seuraa mukana aina, esim. joko jonkin tai joidenkin pelkoruokien välttely/kieltäminen, tietyt neuroosit ja pakkomielteet ja ajatukset ym.
Jollakin tapaa niitä sh:lle tyypillisiä kieroumia vaan alitajuntaisesti ylläpitää elämässään, se vaan niin näkyy ja sen aistii meistä lähes kaikista, joilla on sh:n kanssa enemmän tai vähemmän ongelmia.
Jos ei voi syödä sitä tai tota, vaikka tarjotaan, tai rääpii ja kuorii, erottelee ruuanosia/palasia ym. ja laskee suupaloja, syö miniannoksia .eikä edes kunnon ruokaa. Luulee että syö ja uskottelee sitä toisillekin, että "joo ei oo nälkä, syön kun syön ja se muka riittää". Mutta oikeasti se on sh:ta, niin se on. Ja kun oikeasti pitäs vaan syödä, vaikka ei tunne nälkääkään. Ihminen tarttee energiaa toimiakseen ja normaaliin aivotoimintaan. Niistähän ne aliravitussa ja alipainoisessa tilassa vuosikaudet roikkuen ja "jojoillen" johtuvat monet monet muutkin ongelmat joita ilmenee, kuten monenlaiset kivut, psyykkiset, sosiaaliset, somaattiset häiriöt.
Itse aina välillä lukee sekä sh-ihmisten tekstejä ja ajatuksia, ja saa tsemppiä, mutta myös triggeröityy...ja toisaalta taas muita mediajuttuja, jossa taas alituiseen paasataan erilaisista ruokabuumeista, niistä saa joko buustia tai tuntee syyllisyyttä. Mutta kun pitäs unohtaa muiden tapa elää ja olla ja panostaa omaan hyvinvointiin. Sillä ahdistuskohtaukset ja tuskaiset olotkin voivat johtua juuri sitä, että suorittaa elämää liikaa toisia "kumartaen" unohtaen itsensä ja sitten keho ei voi hyvin, kun ei syö tarpeeksi ja liikkuu liikaa. Ja kroppa on kipee.
Voikaa oikeesti hyvin ja kiva ois jos ruoka maistus. Ja kokemuksia ja ajatuksia itseltä tai tutuilta. Tai linkkejä´dokumentteihin ym. missä parantumisesta (jos sellaisia on)
:)
Oletko lukenut Pinjan tarinan tuolta selviytymistarinoita -sivulta? Jos et, niin käypä vilkaisemassa.
PoistaMuuten sitten löytyyhän noita dokkareita ja haastiksia ihan jo pelkästään YouTubesta, ei muuta kuin haeskelemaan :)
Mitä tuohon täpötäydelliseen parantumiseen tulee, niin neurologisesti ajatellen ei niitä yhteyksiä aivoista voi poistaa. Ne ovat siellä, syömishäiriön luomat yhteydet aivoissa tulee aina olemaan, mutta riippuu siitä miten aktiivisesti yksilö itse luo uusia, terveitä yhteyksiä. Jos vähän lusmuilee ja oikoo kulmissa, niin kyllä ne muutamat pelkoruoat helposti sopivan hetken tullen ottaa vallan. Eikä tarvi olla edes mitään triggeriäkään, vaan sairaus voi vaan jäädä päälle.
Mutta ei auta se, että korjataan syömiskäyttäytyminen, koska eihän se ole se ongelma vaan se on oire ongelmasta! Jos ei hoidata perimmäistä ongelmaa pois, niin se on vaan kepit avomurtumaan: auttaa raahautumaan eteenpäin mutta ei korjaa sitä itse syytä.
Siksi mä itse olen kova liputtamaan terapian puolesta, koska itse voi olla todella vaikea tiedostaa ne omat ongelmat, puhumattakaan korjata niitä. Ja vaikkei olisikaan mitään sen suurempaa ongelmaa, niin kyllä ulkopuolinen apu on aina suureksi avuksi pelkästään vinoutuneiden ajatusmallien muuttamisessa.
Mutta kyllä mä uskon myös siihen että ihminen voi toipua täysin. Varsinkin jos sairaus ei ole päässyt juurtumaan ja siihen on puututtu nopeasti, kyllä ennusteet ovat hyvät.
Tämä on niin henkilökohtaista, ettei voi mennä tekemään mitään vedenpitäviä objektiivisia päätelmiä aiheesta.
Mut hei, vilkaisepa sitä youtubea ja etsi eri hakusanoilla niin ihan varmasti löytyy jotain, ja tule sitten linkittämään :)
Heipä hei,
VastaaPoistaLuetteko kaikki viestit ja julkaisetteko millä aikataululla kirjoituksia ja kommentteja tänne??!:)
Kyllä, kaikki kommentit luetaan ja julkaistaan kunhan ehtii.
PoistaTästä blogista on päävastuussa yksi henkilö Vuokon auttaessa omien voimavarojen mukaan, kun taas teitä lukijoita on satoja. Itselläni elämässä on tämän blogin lisäksi paljon muutakin, ja mun huomio ja voimavarat suuntautuvat omaan vointiini.
Oma vointi on aina etusijalla, aivan kuten täälläkin painotetaan. Parhaamme me molemmat täällä teemme, mutta emme oman vointimme kustannuksella.
Siksi pyytäisinkin vähän kärsivällisyyttä ja ymmärrystä asiaan :)
Kiitos, kiitos vastauksesta. Tottahan toki ymmärrän. Omaa vointia tulee ehdottomasti hoitaa ja panostaa kunnon syömiseen ja parantumiseen. Pitkä ja vaikea prosessi. Eli tekstit tulevat sitten näkyviin ja lisäkeskusteluun kun ehtii. Ootellaan.
VastaaPoistaHyviä vointeja!
Kiitos :)
PoistaHei Heidi, minkä nimistä beetasalpaajaa sulle on määrätty/annettu varuiks rytmäreihin?
VastaaPoistaMulle ekaa kertaa ehkä varulääkkeeks tulos beetasalpaajaa muljahduksiin...mutta en oikein tiedä uskaltaako niitä ees ottaa, kun ne laskee verenpainetta ja ohjeis just lukee ei suositella jos on matala verenpaine. Että ei niihin taida olla täsmälääkettä. Vaan enempi elämänasennetta rentoutettava tai jotain.:)
Mulle on määrätty aikoinaan Propralia, josta on vähän huonot kokemukset. Meni aina tabletista taju matalan verenpaineen takia enkä enää suostu sitä käyttämään. Mulle on pari vuotta sitten määrätty jotain ihan uutta beetasalpaajaa, joka ei vaikuta verenpaineeseen, mutta se oli niin kallis etten koskaan sitä hakenut.
PoistaNykyisin mä käytän Atenblockia, joka on tosi vanha lääke mutta ei potkaise samalla tavalla kuin Propral. Tätä ei ole mulle määrätty vaan äidilleni, joka on mulle noita antanut.
Mä en käytä beetaa muuhun kuin takykardiaan, koska ne laskee pulssia eikä näin auta niihin muihin rytmihäiriöihin. Tai näin ainakin itselleni on sanottu ja näin olen todennutkin.
Elämäntavoilla voi aika paljon vaikuttaa noihin rytmäreihin, joten todellakin kannattaa investoida lepoon ja ihan päivittäisiin rentoutushetkiin :)
Kiitos, kiitos vahvistavasta kommentista ja tiedosta.
VastaaPoistaMulle määrättiin tota Propralia ja hain sen...mutta hitot soikoon, en oo uskaltanu ottaa nappiakaan. (Onneks ei ollu kallis paketti neljä ekee) niin ei silleen harmita, mutta juu luin sen selostetta, ja ei sitä kyllä kannata ottaa, jos on muutenkin matala verenpaine tai allergiaa/astmaa ym. Voipi niitä ärsyttää ja voimistaa.
Otinkin lekurille soittoajan, että jos vaihdettas johonkin toiseen, joka ei vaikuta verenpaineeseen. Sillä en tod. halua, että taju kankaalla ollaan.....
Tosin nää on just näitä, että sit on monia jotka taas on just tätä Propralia käyttäny ja se on ollu just se oikea ja sopiva ja pitää kropan kunnossa eikä tuu häiriötekijöitä.
Sellasta se on eri asiat vaikuttavat meihin eri tavalla. Niin kun se ruokakin.
Mutta varmasti se on totta että stressi ja paineet kiihdyttää ja villitsee sydäntäkin niin eihän se ihme jos vähän lepattaa.
Rennompaa elämänasennetta ja energiapitoisempaa ruokaa. Ja just yks tuttu sanoi, että rasvaa, rasvaa. Sitä pitää saada, kaikkein pahinta on, jos syö rasvattomia tuotteita. Aivot ja elimistö tarttee rasvaa toimiakseen hyvin.
Että näin.
Täällä on jo varmasti paljon juttua sosiaalisista tilanteista ja sille altistamisesta. Mutta miten ihmeessä se tuntuu mukavammalta ja rennommalta syödä yksin kun se että pitää syödä seurassa vaikka sosiaalinen seura on mukava ja muuten kiva siinä syömisen ohella haastella ym.? Mutta etenkin jos muille pitää laittaa sellast ruokaa, mitä ite ei syö ja itelle erilaista ruokaa, niin se on kiusallista. Pitää ikäänkuin "piilotella" salaatin alle se, että syö eri ruokaa kun muut välttyäkseen kommenteilta ja huomautuksilta. Tiedän, tästä pitäs päästä eroon, mutta on se pirukseen vaikeeta.
Ja sit ei halua tiettyihin kyläpaikkoihinkaan mennä, kun pitäs sanoo sinne, että se ja se ei sitten käy. Kun se teettäs sinne ylimäärästä vaivaa, kun yks ny ei syö samaa kun muut. :)
Hjelppiä tähän!?
Ihanaa viikonloppua:)
Mitä jos vaan kokeilet aloittaa paljon pienemmällä annoksella ja katsot miten se sulla toimii? Koska ethän sä voi kokeilematta tietää ja tuomita lääkettä huonoksi ja perustaa sen mielipiteen muiden kokemuksiin.
PoistaItselleni yksi tabletti oli todellakin ihan liikaa, joten kokeile vaikka neljäosalla ensin, ja jos ei vaikuta niin sitten puolikas.
No ensinnäkin mitä noihin muiden kommentteihin ja huomautuksiin tulee, niin sä et voi niitä kontrolloida mitenkään. Se mitä sä voit kontrolloida on sun reaktio niihin kommentteihin, ja ainahan puheenaihetta voi lempeästi vaihtaa.
Mutta mitä enemmän niitä tilanteita välttelee, niin sitä vaikeampaa niitä on kohdata, eli rohkeasti vaan sosiaalisiin syömistilanteisiin mukaan. Onhan se alku aina vaikeaa mutta kerta kerralta se hälvenee.
Mä haluaisin sulta kysyä tuosta eri ruokalajista sellaista, että häpeätkö sä sitä siksi, että se on sun syömishäiriön sanelema ruoka (esim. turvaruoka), joka voi poiketa aika paljonkin normatiivisesta? Vai miksi sä koet sen kiusallisena? Mikä siitä tekee sellaisen piiloteltavan asian? Mikä sua estää vaan olemasta reilusti eri ruokalajin kanssa muiden seurassa?
Practise makes master; katsopa tunnisteista "sosiaaliset tilanteet" ja lue sieltä noita postauksia, jos et vielä ole sitä tehnyt :)
Onko tulossa uusia aiheita. Noi selviytymistarinat ois kyllä hyviä ja kannustavia. Eli että oikeesti oltu ns."kuivilla" vuosia, eikä syömishäiriö millään tapaa vaivaa ja vie elämää. Mitä on olla oikeesti terve? Mitä edelläkin toivottu.
VastaaPoistaRennon elämänasenteen löytäminen, mitä se vaatii ja miten sitä pitää yllä.
Tuntuu että kaikkea vaan suoritetaan ja pitää olla kiire, niin on hyvä. Mut eihän se niin voi olla?
Uusia aiheita tulee sitten omalla ajallaan.
PoistaKuten on useasti tässä kommenttiketjussa kirjoitettu, niin pyydän ennen kaikkea kärsivällisyyttä teiltä lukijoilta.
Tämän blogin päävastuu on mulla ja Vuokko auttelee oman vointinsa mukaan, kun taas teitä lukijoita on satoja. Mun voimavarat nyt ovat todella rajalliset ja mun on pakko karsia jostakin päästä.
Ymmärrän hyvin teidän halun ja odotuksen uusista postauksista, mutta oma vointi on nyt - ja aina - etusijalla.
Siksi mä pyydän kärsivällisyyttä ja ymmärrystä teiltä.
Laitetaan tuo sun idea korvan taa jemmaan, ja itsekihän voit somen ihmeellisestä maailmasta löytää satoja dokkareita ja haastatteluita syömishäiriön läpikäyneistä ihmisistä.
Se, että tänne saataisiin yksinoikeudella ko. haastatteluja on vähän isompi juttu ja vaatii paljon työtä, mutta se on työn alla.
Oletko lukenut postauksen "elämää toipumisen jälkeen"?
Niin, ja letsrecoverissa on muuten muutamia haastatteluja, joten käypä lukemassa niitä!
Ilman muuta Heidi sun pitää nyt panostaa omaan parantumiseen ja hyvinvointiin.Olet päässyt niin huonoon kuntoon, laihtunut kovasti. Voih...toivottavasti elämä voittaa Heidi, eikä kalorit pyöri mielessä, kompensaatiot ja kontrollointi hallitse elämää. Vaan pääset nauttimaan hyvästä ruuasta hyvällä fiiliksellä ja eikä syyllisyys paina.
VastaaPoistaRuoka on meillä ehdoton juttu kaikille!
Parane ja taistele, ettei tartte mennä sairaalaan. Hui, mikä sairaus.
Mä yritän parhaani, kiitos sinulle! <3
PoistaMoi, millanen on tuo mainitsemasi takykardia-kohtaus, miten se tuntuu ja vaikuttaa, meneekö nopeasti ohi vai kuinka?
VastaaPoistaMinun on myös lähetettävä sinulle suuret suuret tsempit ja voimapuhallukset:Jaksuja kovasti. Ja rauhassa ja iisisti. Vastaa kun ehdit.
Nuo takykardiakohtaukset ovat epäadekvaatteja, eli ne syntyy ilman mitään näkyvää triggeriä ja mun pulssi kohoaa joksikin aikaa aika korkealle, vähintään 140-150 pintaan. Välillä niitä tulee illalla just ennen nukahtamista, toisinaan niitä voi tulla mihin vuorokauden aikaan hyvänsä.
PoistaMutta niitä ei siis laukaise mikään fyysinen aktiviteetti vaan mulla yhtäkkiä sykkeet nousee korkealle ja se kestää aikansa, yleensä muutamia minuutteja. Ne on aika tympeitä, koska syke myös tuntuu tosi voimakkaana ja välillä tuntuu kuin sydän hyppäisi rinnasta ulos ja väkisinkin välillä sydämen pysähtyminen tulee mieleen. Mutta kokemuksen kautta olen oppinut ajatuksilla ja itseäni rauhoittamalla selviytymään kohtauksista.
Tästä takykardiasta kysyisin, kaun kohtaus kestää, tapahtuuko samalla muuta kun tuo sydämen pampatus? Kun mä sain eilen ihan ihmeellisen kohtauksen, en tiedä, mutta keskeltä rintaa jotenkin läpi rintakehän selänpuolelle sellenen outao "jumaus" pistos/viilto/aalto, miksi sitä nyt kuvais, sit se alko säteillä päässä/pistelyä ja se kesti about puoli minuttia minuutin. Ja sen jälkeen jäi viel muutamaks minuutiks yläselkä vähän niin kun araks/kipeeks. Kun se jumaus tuli läpi rintakehän. Säikähdin ihan älyttömästi siis että sydärikö tää on, mitä nyt tapahtuu, aloin levottomana kuljeksia ja ajatella vaikka mitä. Olin ihan siinä sohvalla istuksien ja yhtˋäkkiä tollanen tuli. No sit piti nukkumaan mennä, ensin pelotti mennä, mut menin istuksimaan sänkyyn puoli-istuvaan asentoon ja hieroin itseäni yläselästä mitä nyt pystyin...
PoistaSiis oliko toi joku sydänkohtaustyyppinen juttu? Miltä ne sydämenrytmihäiriöt oikein tuntuu (muljahdukset tiedän, niitä tulee tämän tästä) mutta tää hui? Tai oliko toi vakava rytmäri? Aivoihinkin oikein levisi säkenöimään.
Iik.Kaikenlaisia aaltomaisia rintatuntemuksia on ollu, mutta toi säikäytti, kun sisällä tuikkas läpi rintakehän.
Itselläni takykardiakohtaukset ovat yleensäkin vain sellaisia, että pulssi kiihtyy ilman minkäänlaista triggeriä, lähinnä fyysistä aktiviteettia. Nämä on tutkittu ja todettu epäadekvaateiksi takykardioiksi. Usein kun illalla yrittää nukahtaa saattaa iskeä takykardia, eli pulssi nousee ja nousee ja nousee, jumpsuttaa aikansa ja sitten pikkuhiljaa laskee.
PoistaOlen kokenut aika ajoin sellaista, että kesken rytmihäiriön tai takykardiakohtauksen aivan kuin joku potkaisisi keskelle rintakehää ja siinä itse ihan hätkähtää. Mutta olen itse laittanut sen ihan lihaskramppien piikkiin, varsinkin kun näitä esiintyy eniten silloin kun on esimerkiksi kaliumit päin seiniä. Välillä on ollut sellaistakin, että viiltävä - melkein pistosmainen - kipu iskee läpi rintarangan ja saa yläselän särkemään mutta tätä en yhdistä mitenkään rytmihäiriöihin.
Kuten olen sanonut, niin en ole kardiologi mutta en usko sun saaneen mitään sydänkohtausta tai vastaavaa. Yleensä ne ovat huomattavasti kokonaisvaltaisempia, lue alta:
"Tyypillisiä sydäninfarktin oireita ovat rintakipu, pahoinvointi, oksentelu, selittämätön uupumus, polttava tunne rinnassa, kipu niskassa tai leuassa sekä hengitysvaikeudet. Hiljaisen sydänkohtauksen oireet voivat olla niin lieviä, että ne tuntuvat tavallisen flunssan tai vatsataudin oireilta."
Rytmärit on kaikilla vähän erilaisia, ja tuossa uusimmassa aineenvaihduntapostauksen kommenttiboksissa on niin paljon hyvää keskustelua aiheesta, että käväisepä lukemassa jos et sitä vielä ole tehnyt.
Tultapäin sisulla Heidi!
VastaaPoistaVoita sairaus!
Ota taas maspähkinävoikin ruokavalioon ja muutenkin vaan rohkeesti rohkeesti kasvatat annoskokoja!
Oot niin pieneksi kutistunu, että ihan kauhistuttaa.
Niin sanottiin mullekin,kun kävi niin.
Mut ny vaan syömään kyl se elämä sit voittaa.
Kuten oot itsekin sen usein todennu, syömällä pelot väistyy ja mieli vahvistuu ym.
Aivot rullaa ja pyörittää pakkoajatuksia, jos niil ei oo energiaa! Että niin se on.
Kokeilin piruuttaan syödä yks päivä syödä niin vähän kun sä nyt syöt...aamupalakin niin surkeen nirkonen....no mitä huomasin, hui....pyörrytti, huimasi, maha ontto koko päivän, pää tulu kipeeks...oli kylmä, sain rytmäreitä. Tajusin heti, että en voi palata entiseen ja alkaa leikkiä ruualla. Vaan on syötävä paljon ja,usein. Mä tartten energiaa, vaik en ookasn aikoihin vajonnu, enkä kompensoinu ym.
Mut sit huomasin, että muutkin syö isosti ja usein. Ja kuka mitenkin ja mihin aikaan vaan. Eli en voi vertaillakaan, muuten sekin vie ojasta allikkoon.
Jes.eli hyvä jos kohtaat pelkojasi ja syöt isosti..aluks,ahistaa, mut anna mennä vaan...syömällä tulee kuitenkin tulee se parempi fiilinki ja olo, kun kituuttamalla.
Tsemii ihan valtavasti!!!
Olen hieman ''virallisen BMI-luokituksen'' ali- ja normaalipainon rajan ylittänyt 16-vuotias tyttö. Olen syönyt 2500-3000+ kcal päivässä noin 3 kk ajan, ja lihonut sinä aikana kahdeksan kiloa. Ainakin entiseen hyvinvointipainooni ei ole enään vaan kuin 1-3 kg matkaa, mutta kuukautisiani ei näy. Viimeisimmät kuukautiseni olivat tammikuussa. Minua ihmetyttää, että menkkoja ei näy, koska monella ne ovat alkaneet ennen hyvinvointipainon saavuttamista. Kauanko menkkojen palaamiseen yleensä ja pahimmillaan voi mennä?
VastaaPoistaMoikka Salla, ja kiitti kysymyksestä! :)
Poista3 kuukautta on toipumisessa todella lyhyt aika, joten en vielä ihmettele sitä ettei menkat ole tulleet takaisin. On eri asia olla BMI:n mukaan normaalipainoinen kuin oikeasti normaalipainoinen, eli sun kehon hyvinvointipainossa.
Mainitsit, että sun edelliset kuukautiset tulivat tammikuussa? Mä vedän tästä vähän sellaista johtopäätöstä, että ne todennäköisesti eivät ole olleet oikeat menkat, vaan ns. unovulation periods, joka on todella yleinen alipainoisilla ja -ravituilla ihmisillä. Eli mitään munasolua ei irtoa, vaan keho yksinkertaisesti... noh, vuotaa verta.
Muutenkin kuukautisten paluu on todella yksilöllistä. Toisilla ne palaavat aiemmin syystä, että heidän elimistönsä on sopeutunut vallitsevaan tilanteeseen, kun taas toisilla hormonitoiminnan korjaaminen vie pitemmän aikaa.
Onko sinulla yhä muita nälkiintymisen merkkejä, kuten nesteturvotusta? Huomaatko, että keho on kipeä tai arka, sukista jää rannut nilkkoihin, silmäluomet ovat aamuisin turvoksissa, tai muuten vaan on turvotusta kehossa? Onko sun hiukset, iho ja kynnet missä kunnossa, vieläkö lähtee hiuksia? Entä mieliala: oletko ahdistunut, masentunut, heitteleekö mielialat paljon? Onko edelleen minkä verran pakkoajatuksia ja -toimintoja, ja ruoka-ajatuksia?
Ja tärkein: liikutko?
Sillä liikkuminen on yksi varma syy, joka estää kuukautisten palaamista sillä se pitää kehon hätätilassa.
Mä edelleen neuvoisin sua jatkamaan samalla linjalla, syömään vähintään 3000 kcal (ei 2500, vaan 3000 sillä se on sinun minimisi), jatkamaan lepoa (tai lopettamaan liikkumisen jos treenaat) ja syömään mielihalujen mukaan. Lisää täysrasvaisia maitotuotteita, sillä niitä sun hormonitoiminta rakastaa!
Sun kuukautiset palaa sitten, kun olet saavuttanut biologisen normaalipainon ja sun kroppa on sitä mieltä, että se uskaltaa antaa sen ruoan mennä myös hormonitoimintaan.
Kolme kuukautta on tosi lyhyt aika, joten se saattaa viedä vielä toiset mokomat, tai vain kuukauden. Mä en voi tietää, vain sun kroppa tietää tämän.
Oletko lukenut postauksia hormonitoiminnasta? Löytyy tunnisteella "hormonitoiminta". Vilkaise ihmeessä!
Tsemppiä sulle! :)
Nesteturvotusta ei ole, vatsan turvotusta kylläkin. Iho ja hiukset on taas hyvässä kunnossa, mieliala on ihan hyvä.
PoistaEn varsinaisesti urheile, mutta liikun päivittäin vähintään tunnin. Liikkumiseni on suurimmaksi osaksi arkiliikuntaa, kuten koiran ulkoiluttamista tai pyöräilyä/kävelyä vaikkapa kauppaan.
Kannattaako minun vaihtaa vegaaniset ''maitotuotteet'' tavallisiin? Kannattaako minun syödä esim. avokadoja, niissähän on paljon rasvaa?
Haluaisin vielä sanoa, että tämä blogi on tosi hyödyllinen ja oon saanut tästä paljon tukea ja apua muunmuassa silloin, kun olin osastolla :)
Mä kyllä suosittelen vaihtamaan vegaanituotteet ihan normaaleihin tuotteisiin. Tämä siksi, että vaikka sä söisitkin rasvaisia vegaanituotteita, niin sun keho ei saa niistä niitä ravintoaineita mitä se saisi oikeista maitotuotteista. Ja maitotuotteista älä valitse rasvattomia tai vähärasvaisia, vaan täysrasvaiset versiot. Olen niin monelta kuullut sen miten voimakkaasti täysrasvaisten maitotuotteiden käyttö vaikuttaa hormonitoimintaan ja menkkojen palautumiseen, ja miten niiden käytön lopettaminen on myös lopettanut menkkojen toiminnan.
PoistaVoit ehdottomasti ottaa peliin myös avokadoja mikäli sun niitä tekee mieli. Kannattaa hyödyntää tosiaan eri rasvan lähteitä: pähkinöitä ja manteleita, kalaa, rasvaiset maitotuotteet, avokadot jne. Tällä tavalla sun kroppa saa paitsi rasvoja niin myös eri rasvahappoja ja rasvaliukoiset vitamiinit myös imeytymät paremmin, jolloin niillä on positiivinen vaikutus muun muassa sun hermoston toimintaan.
Muuten mä neuvoisin sua vaan relaamaan niin paljon kuin mahdollista. Hyötyliikunta on ihan ok mutta näin varhaisessa vaiheessa vähintään tunti päivässä on kuitenkin aika paljon. Voisitko vaikka hiljentää koiran kanssa kävelyä, koska koira nauttii enemmän siitä ympäristön nuuskimisesta ja koluamisesta ja mitä enemmän se sitä saa tehdä niin sen parempi teille molemmille. Ylipäätään koeta minimoida liikunta mahdollisimman paljon ja investoida ennen kaikkea lepoon. Sun keho tarvitsee todella paljon nyt lepoa ja ravintoa, eikä sun keho palauta sun hormonitoimintaa mikäli tilanne on vähänkään sille stressaava.
Muista, ettet voi syödä liian paljon etkä missään nimessä levätä liikaa!
Ja kiitos todella paljon! On ihanaa kuulla, että tästä blogista on ollut sinulle apua! <3
Hyvä Heidi, voita puuroon. Oikein. Me tarvitaan erilaisia rasvoja.
VastaaPoistaMä laitan aina sillon kun syön ns. lämpimiä puuroja, voisilmän puuroon. Riisipuuro on poikkeus, se syön useimmiten kaneli-sokerilla tai sopalla.
Keitetyn pastan joukkoonkin loraus öljyä tekee terää..ja pasta pysyy myös irtonaisena.
Ja erilaisten salaattien joukkoon myös öljyjä.
Mites mahtasko maapähkinävoi palata myös takaisin :)
Voittojen kautta voittoon.
Mulle on kans tässä huomauteltu vuosien vuosien laihasta olemuksesta. Että enemmän sais töitä tehdä sen eteen, että alkais tulla muutosta fyysiseen olemukseen. Ei olis sellaan kuikelo.Syön kyllä ja paljon, mutta pitäs syödä viel enemmän ja useammin ja energiapitosempaa kulutukseen nähden, että jotain myös jäis eikä kaikki kuluis.
Joo, kannustan ja tsemppaan sua vaan rohkeesti syömään ja himmaileen kompensaatiota ja syyllisyystuntemuksia. Kuten monelle sinun lisäks liiallinen laihana oleminen tuottaa ikäviä komplikaatioita ja vaurioita. Joten kandee tankata, että sydän, aivot, eri sisäelimet ym. saa tarpeeks ravinteita ja energiaa eikä tapahdu mitään ikävää:)
Kun keholla ja aivoilla on energiaa, elämä maistuu paremmalta. Yöunet paranee, erilaiset kivut helpottavat ja ajatus kirkastuu ja mieli on rauhallisempi. Painajaiset esim. usein väistyvät ja helpottavat, kun ei ole koko ajan erilaisia levottomia ajatuksia ja pelkoja mielessä, liian vähän energiaa päivän toimintohin ja järkevään ajatteluun ja päätösten tekemiseen.
Äsken kun söin iltapalaa, niin oikein makustelin sitä syömääni sapuskaa ja mietin, että on sitä tyhmä kun kieltäytyy hyvästä ruuasta. Syöminen on ihanaa ja on mahtava maistella hyviä makuja/erilaisia ruokia.