Siinä on toinen MinnieMaudin kolmesta säännöstä: lepääminen. Ymmärrettävästi tämä aiheuttaa paljon kysymyksiä: miksi ja miten?
Joten tämä kolmas osa koskee nyt tuota kysymystä miten, eli miten hoitaa lepääminen ja mitä keksiä siihen tilalle?
Ihan ensiksi pieni muistutus siitä, että miksi tarvitset täyden levon.
Ensinnäkin liikunta asettaa sinut jopa hengenvaaraan, sillä nälkiintyminen syö kehosta kaikkea mukaan lukien sydänlihasta ja hermostoa. Elektrolyyttien epätasapaino yhdistettynä liikuntaan voi aiheuttaa tappavan rytmihäiriön. Elimistömme hermosoluja ympäröi myeliinivaipat, jotka vaikuttavat muun muassa vauhtiin ja tarkkuuteen ja ne koostuvat rasvasta. Nälkiintyminen aiheuttaaa sen, että elimistö käyttää nämä myeliinivaipat omaksi ravinnokseen, jolloin koordinaatio-ongelmia alkaa ilmentyä ja olet huomattavasti alttiimpi onnettomuuksille (et pysty liikkumaan normaalisti, tarkkuus on heikkoa etkä pysty kontrolloimaan kehoasi kunnolla). Liikunta myös vaikuttaa luuntiheyteen negatiivisesti, jolloin rasitusmurtumien riski on suuri ja niistä toipuminen on normaalia vaikeampaa ja kivuliaampaa.
Keho tulkitsee liikunnan yhdeksi rajoittamisen muodoksi, ja näin liikunta ylläpitää jatkuvaa hätätilaa kehossa. Vaikka söisit yli omien minimiesi niin sillä ei ole mitään merkitystä, koska liikunta aikaansaa sen, että keho on vain keskittynyt ylläpitämään välttämättömiä toimintoja ja säästää ruokaa pahaa päivää varten. Overshootingin riski on korkeampi kuin ei liikuntaa harrastavilla toipilailla, nesteturvotus voi olla pahempaa ja kestää pidempään ihan jo siitä syystä, että liikunta hajottaa kudoksia eikä keho pysty niitä korjaamaan. Myös trunk adipose eli keskivartalorasvaa muodostuu enemmän eikä painosi pysty jakautumaan normaalisti.
Eli toisin sanoen se syömäsi ruoka menee suoraan harakoille.
Kun liikunnan laittaa jäihin, jättää se tietynlaisen aukon, joka pitää täyttää korvaavilla aktiviteeteilla. Mieti mitä tykkäät tehdä, mistä tykkäsit lapsena tai nuorena, mitä olet halunnut tehdä mutta syömishäiriö ei ole sinun antanut sitä tehdä. Ota kynä ja paperia eteesi ja rupea listaamaan kaikkea ei fyysisesti aktiivista tekemistä: käsitöitä, ristikoita, kirjallisuutta, elokuvia, uuden kielen opettelua jne. Vaihtoehdot ovat rajattomat!
Opettele soittamaan uutta instrumenttia, kyllä musiikkiliikkeistä saa vaikka sen nokkahuilun varsin halpaan hintaan. Opettele laulamaan jotakin lempikappalettasi. Opettele kirjoittamaan vasemmalla kädellä, jos olet oikeakätinen. Tee sudokuita ja ristikoita. Opettele jokin uusi kieli: mene kirjastoon ja lainaa japanin alkeet ja rupea opettelemaan. Tai tee käsitöitä, aloita ristipistoista ja ota tavoitteeksi esimerkiksi sukkien kutominen.
Opettele piirtämään tai maalaamaan. Mieti jokin kiva kuva ja ota se tavoitteeksi opetella piirtämään. Tai kirjoita oma elämäkertasi. Mieti elämäsi tärkeimmät asiat ensin 7 vuoden välein ja sitten täydennä sitä pikkuhiljaa. Aloita kirjoittaminen lapsuudesta, tai voit aloittaa sen nykyisyydestä; tarinaasi et voi kirjoittaa väärin.
Mitä fyysiseen liikkumiseen tulee, niin kokeile hitaita ja rauhallisia kävelylenkkejä luonnossa ja ota kamera mukaan. Mieti päivän tunnetila tai jokin tapahtunut asia ja ilmennä sitä kuvien kautta. Älypuhelimella tämä on helppoa, sillä voit tehdä vaikka kuvakollaasin jokaisesta päivästä (InstaSize, NoCrop jne) ja katso vaikka parin viikon ajalta näitä kuvia ja tunnetiloja ja miettiä huomaatko niissä jotain yhtäläisyyksiä tai eroja, tai mitä se nyt saa sinut miettimään.
Foam roller ja hierontapallot ovat hyviä apureita tässä, sillä näin pystyt purkamaan energiaa ilman rasittavaa liikuntaa ja samalla annat kehollesi hierontaa. Tällä tavalla voit myös käydä läpi eri kehon osia ja saada ihan uudenlaista tuntumaa, koska sinulla on erittäin todennäköisesti tiettyjä inhottuja tai muuten vain vaikeita ruumiin osia ja olet tottunut kohtelemaan niitä tietyllä tapaa.
Rentoutumisen taito on nyt hyvä opetella. Mikäli paikoillaan makaaminen jotain rentoutuskasettia kuunnellen ei vielä onnistu niin mene luontoon. Itse tykkään hirveästi mennä metsään tai rantaan ja vain seisoa siellä. Katsoa luontoa, antaa ajatusten ja tunteiden tulla ja mennä, ja vain nollata kaiken. Mindfulnessista puhutaan paljon kaikkialla eikä turhaan, koska hetkeen keskittyminen ja rauhoittuminen todella vähentää tuskaa. Aivan liian usein me joko vellotaan menneessä tai tulevassa tai molemmissa, suoritetaan asioita ja täytetään työmuistimme täysin, jolloin mieli on ääriään myöten täynnä asioita, joilla ei välttämättä ole mitään merkitystä. Menneisyyteen me ei voida vaikuttaa, tulevaisuuteen me sen sijaan voidaan vaikuttaa nykyhetkellä, ja nykyhetkeen me voidaan vaikuttaa keskittymällä siihen.
En aio valehdella, lepäämisen oppiminen on vaikeaa mutta se on jälleen yksi pelko kohdattavana. Ajattele lepoa yhtenä pelkoruokana, jota sun pitää vaan kohdata ja toistaa, kohdata ja toistaa, koska vain tällä tapaa siitä alkaa tulla luonnollisempi asia.
Jos olet tottunut lähtemään aamulla lenkille, niin yksinkertaisesti siirrä herätystä myöhemmäksi. Jos olet tottunut lähtemään lenkille illalla, niin ota kirja esille ja rupea lukemaan tai katso Netflixistä Hatchiko. Huomion poissiirtämistä tavalla tai toisella mutta älä vältä sitä ahdistusta, anna sen tulla. Tunnepiikki ei kestä kuin 90 sekuntia - yksi ja puoli minuuttia - joten kun sen kestät niin sen jälkeen on jo huomattavasti helpompi jättää liikunta väliin ja kestää se olo. Olet varmasti mestari välttämään tunteita ja niitä syitä sairauden alla, ja jossakin vaiheessa ne on pakko käydä läpi.
Vai haluatko toistaa tätä samaa kuviota vuodesta toiseen?
Toinen kysymys tähän aihealueeseen liittyen oli miten sitten pysyä tällä tiellä?
Ensinnäkin, parantuminen on valinta, joka pitää tehdä joka päivä vaikka joka tunti. Siihen pitää sitoutua, sillä et voi toteuttaa parantumista kerran viikossa tai pari tuntia päivässä, vaan se pitää tapahtua joka päivä, joka minuutti. Takapakit ovat osa matkaa, mutta tämä ei saa olla syy tehdä takapakkeja tietoisesti. Täydellistä, yhtä oikeaa tapaa parantua ei ole olemassakaan mutta on olemassa tietyt säännöt, joiden sisällä pitää pysyä.
Sinulla on ollut hyvä itsekuri, joten miksi se ei pätisi tässä asiassa? Miksi et voi sitä ottaa avuksi toipumiseen? Kun iskee tiukka paikka, toista itsellesi miksi sinä lähdit parantumisen tielle, mikä sinua motivoi, mitä sinä haluat? Palaa lukemaan vaikka tämän blogin tekstejä muistuttaaksesi itsellesi mitä sinun pitikään tehdä.
Eli sitoutuminen.
Muistan itse ensimmäisen päivän, jolloin aloitin oikean parantumisen, realcoveryn. Pahasta jännevammasta huolimatta olin silti treenannut minkä kivuiltani pystyin, koska ahdistusta en vaan uskaltanut kokea. Lopulta tuli piste, jolloin en enää voinut muka-elää, vaan kohtasin tilanteeni kylmästi ja kyllä se sattui! Mutta se oli välttämätöntä muutokselle ja se oli myös uskomaton helpotus. Se oli keskiviikko, ja ensimmäistä kertaa lähes puoleen vuoteen menin Dooran kanssa hitaalle kävelylle rantaan ja istuin laiturilla. Istuin vaan. Hetkeksi minulle tuli kova hinku tehdä terveellä jalalla lihaskuntoa, mutta annoin sen tunteen tulla ja se laantui minuutin parin päästä. Istuin edelleen laiturilla ja koin ihan käsittämättömän onnen ja helpotuksen ja riemastuksen tunteen: mä pystyin siihen! Minä, joka oli jo vuoden päivät juossut joka päivä, pitäen yhden, YHDEN, ainoan lepopäivän koko aikana, pystyin siihen; minä, joka juoksin jopa 100 km viikossa, pystyin laittamaan liikunnan jäähylle ja lepäämään.
Itkin ja nauroin, koska se tunnetila oli niin käsittämätön ja tajusin, että eihän tässä mitään hätää ole, ja samalla tiesin tekeväni täsmälleen oikein. Tiesin ottaneeni ensimmäisen askeleen kohti sitä elämää, jonka halusin.
En siis sano lepäämisen ja parantumisen olevan mahdollista vain siksi että minun pitää, vaan sanon sen siksi, että mä aidosti uskon siihen, ja mä tiedän sen olevan mahdollista myös teille jokaiselle!
Et voi hävitä mitään.
Lisää liikunnasta täällä.
Lisää ahdistuksen hallintakeinoista täällä.
Ihana teksti ja todella kannustava !
VastaaPoistaMyös hyvällä tavalla varoittava ja muistuttava, että ei kannata liikkua vaan levätä, rentoutua ja nauttia muista asioista kun jatkuvasta hyppelystä.
Aihetta voisi laajentaa tai ottaa esille omana aiheenaan.
Miksi ei kannata laihduttaa, mitä seuraa / mitä haittaa on liiasta alipainoisuudesta, miksi se olotila ei saa olla tavoiteltava.
Miksi kannattaa tehdä parannus, ja kovasti töitä sen eteen eteen, että paino nousee, saa lisää lihasmassaa ja mielihalut syömisen suhteen normaaliksi. Eli voimme syödä kaikkea nyt ja aina, olimme sitten minkä kokoisia ja näköisiä tahansa.
Aivan uskomaton blogi. Kiitos. Olet Heidi tärkeä kannustaja ja tukija tämän blogin kautta. Toivon, että meistä moni todella pysähtyy ja ajatuksella lukee näitä sivuja ja tekstejä. Sillä täältä saa kannustavia esimerkkejä, vinkkejä ja tietoa parantumisen tielle.
Syömällä, syömällä ja edelleen syömällä, me voidaan saada taas elämä kukoistamaan.
Matka ei ole helppo, mutta ehdottomasti kannattava!
Aivan loistava postausehdotus, kiitos!!
PoistaOn se vaan hyvä, että teiltä saa näitä ehdotuksia, kun itse niitä pitää sen verran itsestään selvinä eikä aina ymmärrä sitä, että näin ei välttämättä ole kaikille muille. Toisaalta nämä aiheet ovat myös sellaisia, että niistä kirjoittaminen kirkastaa omiakin ajatuksia, just kuten tuo alipainoisuuden haitat.
Suurin haittahan on hormonaalinen, eli alipaino + kuukautisten puuttuminen on suora resepti osteoporoosiin, jolloin esimerkiksi liikuntakyky on vaarassa. Osteoporoosi aiheuttaa myös kompressiomurtumia selkärankaan, jolloin ihminen painuu kasaan, ja osteoporoosi heikentää myös hampaiden kuntoa.
Hedelmällisyys kärsii ja voi jopa menettää mahdollisuuden saada koskaan biologisia lapsia (näin kävi muun muassa itselleni). Elimistön puolustuskyky heikkenee, sisäelinten toiminta heikkenee, aivot kutistuvat vaikuttaen ihan kaikkeen. Myös monia (kroonisia) hermokipuja voi syntyä joko esimerkiksi osteoporoosin seurauksena tai elimistön käytettyä hermoja ravinnokseen. Lisäksi vähänkin pitkäaikaisempi stressitila nostaa riskiä sairastua eri sairauksiin, kuten esimerkiksi kilpirauhasen toimintahäiriöihin ja fibromyalgiaan.
Onhan näitä. Alipaino ei tee ihmisestä kaunista, vaan se myös aiheuttaa hiusten lähtöä, tekee ihosta huonon, kynnet haurastuvat, iho vanhenee. Itselläni on esimerkiksi silmien ympäriltä iho ennenaikaisesti vanhentunut, koska ei se iho loputtomiin kestä sitä laihdutuskierrettä.
Ja nämä siis koskevat vain fyysistä puolta! Psyykkiset muutokset ovat todella karuja alkaen "pelkästä" ahdistuksesta ja masennuksesta ja pakko-oireista päättyen persoonallisuuden muutoksiin ja psykoosiin sekä kohonneeseen itsemurhariskiin.
Ihminen ei voi hyvin alle tai yli oman setpointinsa, ja se alipaino kostautuu aina tavalla tai toisella. Useimmissa tapauksissa alipainon aiheuttamat vauriot ovat parannettavissa - esimerkiksi osteopeniasta voi toipua - mutta ei kaikki. Kuinkahan moni niin "ihanan" terveeltä ja hoikalta näyttävä shitnessmalli on joutunut vuodelepoon kaaduttuaan, koska alipaino on aiheuttanut osteoporoosin?
Jos meidät olisi tarkoitettu olemaan kukkakeppejä, niin meidät olisi tehty sellaisiksi. Ei kenenkään meidän elämän päätarkoitus ole riutua päiviltä. Olen itse todella havahtunut siihen karuun todellisuuteen mun kehon heikkoudesta, ja mä myös kysyn itseltäni, että tulisinko mä katumaan tällaista elämää kuolinvuoteellani?
Kukaan meistä ei voi tietää kuinka pitkä aika meillä on täällä jäljellä - voi olla viisi vuotta tai viisikymmentä - ja se ainakin itseäni puskee eteenpäin. Niin pitkä aika on mennyt tämän sairauden kynsissä, puolet mun elämästä, enkä todellakaan halua viettää loppuaikaani samalla tapaa!
Mitä pahaa oman kehonsa ja mielensä ravitseminen, huolehtiminen ja välittäminen voi tehdä? Ei kerrassaan mitään! :)
Kiitos sinulle!
Hei,voi ei..
PoistaMiten sun hedelmällisyys on mennyt ja / todettu? Ei siis saa enää kohdilleen?
Siitä on puhuttu jo useita vuosia sitten, joten en usko että tilanne on juuri muuttunut.
PoistaMe ihmiset toimitaan hormoneilla, ne säätelevät ihan kaikkea, ja pienikin alipaino saa hormonitoiminnan järkkymään ja sillä voi olla todella kohtalokkaat seuraukset.
Totta.
PoistaMä oisin halunnu useammankin kun yhden lapsen.
Hienoa tietysti, että sain yhden, rakkaan ja ihanan terveen lapsen.
Mutta vaikka kroppani palautui hyvin raskaudesta. Mutta kyllä jonkun verran hormoonit tais mennä sekaisin...koska esim.menkat ei meinannu alkaa uudestaan...meni pitkä aika ja jouduin niiden käynnistämiseksi ottamaan avuksi lääkkeitä.
Mut eipä tärpänny koskaan, vaik hormoonirytmi toimi....ja ny on ne menkat taas reistaillu eikä oo välil toiminu pitkiin aikoihin mun alipainon vuoks. Että niin se on, alipaino on hyvin herkkä asia tuon hedelmllisyyden suhteen. Kyllä se lapsettomuutta voi todellakin aiheuttaa!
Joten jos lapsista haaveilee ja on sen ikänen, niin kandee oikeesti syödä ja parantaa itsensä sh- sairaudesta pikimmiten eikä laihdutella.
Tästä ei oo siis mitään hyötyä!
Himskatti, että sitä ihminen menee tuhoomaan kroppaansa...eikä ajattele, mitä sillä voi saada aikaan. Pysyviä vaurioita sinne sun tänne!
Aivan loistava kirjoitus. Kiitos!
VastaaPoistaHimmaillaan liikuntaa, ei se saa olla elämän keskipiste ja itsetarkoitus.
Pakkotouhu vie kurjuuteen eikä siitä loppujen lopuksi edes nauti. Keho ja mieli vaan sairastuu ja voi huonosti.
Liikunnan tulee olla nautinnollista ja se voi olla nimenomaan rauhallista metsäkävelyä, jossa aivot saa happea ja ajatus kirkastuu.
Mindfulness, rentoutumishetkiä, musiikkia, lukemista, elokuvia, leipomista...ystävien tapaamista kahvilassa...onhan näitä leppoisia tapoja viettää aikaa ja unohtaa suorituskeskeisyys ja pinkominen.
VastaaPoistaSuosittelen.
Ja että varmasti lepo, rauhoittuminen ja kiireettömyys tekee tehtäviään, niin muistaa vaan syödä kunnolla, niin kroppa pääsee korjaantumaan aiheutuneista vaurioista.
Ootko Heidi käyny Subwayssa? Kotona olit hampparia syöny ym.sen kaltaista. Mutta miten muuten hampparipaikat, joko oot voittanut ne?
Voisinpa suositella kaikille. Käykää ihmeessä subissa.
Itse rikoin tänään pinttyneitä rutiineja, söin eri aikaan kuin normaalisti oman lounaspalani. Syystä, että menin kaverin kanssa subiin syömään. Se on mulle suuri juttu ja saavutus. Ensinnäkin mennä subiin, jossa en oo käyny piiiitkään aikaan ja sit kellon aika syömiselle poikkeava.
Mahtavaa mä selvisin ja nautin siitä suunnnattomasti. Tuli sellanen hieno nautinnollinen ja terve olo siellä ravintolassa, syödessäni sitä maukasta subia. Voittajafiilis. Subin jälkeen otettiin viel jälkkäritkin. Ja sit shoppailtiin. Rentoa vapaapäivän viettoa ja hyvällä tuulella. Ei tuskaa, ahdistusta, paniikkia, tai muuta epämiellyttävää fiilistä. Päätin, että on hypättävä rohkeasti välillä pois rutiinipyörästä ja haisteltava ja katseltava, mitä sen ulkopuolella on saavutettavaa. Etten jumiudu ja lukkiudu, jämähdä tuttuun ja turvalliseen. Olen ajatellut haastaa itseäni nyt säännöllisesti pikku jutuissa. Syödä uusia ruokia ja löytää liikunnalle vaihtoehtoja.
Mutta arvatkaa...
Ja hei, kun mä pääsin kotiin....mulla oli taas nälkä. Ja sit eikun välipalaa esiin, että jaksaa päivälliseen.
Muistelen lukeneeni, että Heidi ei niinkään kanasta välitä, mutta tulit mieleeni, kun itse maistoin tänään sen subini tonnikalatäytteellä, että sulle se ja.
Sit niitä muita täytteitä tottakai erilaisia ja kastikkeeksi otin hunajasinapin...
Ja cocista juomaksi.
Vau. Siis tää on otettava joku kerta uudestaan, että mä osaan olla varmasti rennosti ja nauttia tilanteesta. Ja just rikkoa rajoja ja kohdata pelkoja. SH...hah, hah, mä alan näyttää sille, kuka on kuka!
Seuraavalla kerralla ehkä joku toinen ravintola.
Kyllä ruoka parantaa haavoja, mutta liikunta voi ne rikkoo. Joten otetaan elämään sisältöä muusta kuin pakkoliikunnasta. Meillä on oikeus parantua ihan jokaisella.
- R
Kuule hampparipaikka on mulla seuraavaksi kohteena! :D
PoistaSubissa olen käynyt silloin tällöin, mutta leivän aiheuttaman turvotuksen takia en ole niin hirveän mieltynyt subeihin :/ Tokihan siellä on se salaattipuoli mutta itsestäni tuntuu siltä, että ennemmin mä käytän se tilaisuuden niihin hesen hamppareihin kuin subin salaattiin.
Mutta ihan mahtavaa kuulla tuosta sun saavutuksesta!! Iskit siinä useamman kärpäsen yhdellä iskulla, ja voin uskoa että oli riemastunut fiilis :)
Ei vitsit, sun viesti sai kyllä oman jalan vipattamaan, taidankin viikonloppuna suunnata sinne heseen! :D
No ilman muuta hampparille!!:)
PoistaMitäs hamppareita suosit ja hesekö sun suosikki hampparimesta? Ootko muissa käyny?
Mä tykkään rollssista ja erilaisista grillikioskeista..niissähän on vaik mitä ja mahtavat annokset. Kokeilkaa oman alueenne kipsoja.
Heisuli vei,
Poistatäällä kans voittajafiilistä fiilistellen.
Mutta eka tohon Heidi, juu hampparille hampparille. Otako minkä? Entäpä kaikilla höysteillä/mausteilla? Mulla hamppariin kaikki muuten, mutta suolakurkku jää pois. Ihana jotenkin kun täytettä on runsaasti. Ja ranskalaiset kyytipoikana. Yes.
Mutta joo mun turvottelu on alkanu kuulkaas helpottaan, kun oon jättäny sellaset turvotusruuat vähemmälle tai kokonaan pois. Vaikka esim. söisin siis jonkun jättilautasellisen pastaa, risottoo tai kiusausta esim. kalaperuna ym. hässäkkää, niin saan täyteläisen olon tottakai, koska on tarkoitus syödä ISO annos, eikä vaillinaisia. Niin se olo kestää tovin ja tasoittuu ja jälkkäriäkin oikein himoitsee. Mutta kun on syöny jotain rahka-raejuustosekotusta tai papukasviskaalikuskusta tai ruisleipää, niin turvottaa ja on pitkään täyteläisen oloista ja tuntuu, että ei tässä tartte tänään mitään syödä. Mutta uhallakin olen tottamaar syöny, koska täältä sain niin hyvät vinkit, että syötävä vaan on, vaikka olo ois mikä ja jos ruoka pyörii mielessä, niin sitten syödään.
Mutta tosiaan tätä ruokatutkimusta kun tässä on nyt tehny, niin havainnot on todistettu. Ja on se olo ihan erilainen, kun ei koko ajan mätä jotain proteiinihässäkkää ja tulee täyteläinen olo, mutta energiaa ei nimeksikään. Mä luulin niin, että juu, juu, hyvin syöty on, kun vatsa tuli täyteen tuosta hedelmärahkasta ym. mutta noup, hyvin pian ennen seuraavaa ruokailua, onkin jo kiljuva nälkä.
JA nyt mä olen sitten ostanut aivan ihania pehmeitä sämpylöitä ja patonkeja, vaaleaa paahtoleipää ja normirasvasta jogurttia. Juustoja, pastaa, riisiä, perunaruokia, pizzaa, pasteijoita, riisipiirakoita ym. JA vatsa voi niin älyttömän hyvin ja mä jaksan, oon pirtee ja virkee ja mieliala huippu hyvä.
Olen myös oivaltanut, että ei pidä lähtee joka päivä lenkille, vaan haukkaan happea rauhallisin mielin ja osaan rentoutua ja nauttia pulla-kahvit ja suklaat ja ottaa leposet. Nyt mun kroppa on oikeesti alkanu tekemään korjaustöitä, ei sillä, että mä hoppuilen ympäriinsä ja syön vatsaa täyttäviä terveysruokia, jotka ei anna mulle energiaa!:)
On se kantapään kautta käytävä tää oppi näköjään, että uskoo, että syödä saa ja pitää toooosi paljon ja kaikkee. Ja etenkin nyt alipainosena rasvaa ja hiilihydraatteja tulee saada.
Kyllä syöminen on sitten kivaa, ja ihanaa mättää oikein kauhakaupalla erilaisia juttuja. Sitähän on ihan etuoikeutetussa asemassa, kun ruoka maistuu! Vihdoin! :)
Hmmm... en ole etukäteen niin miettinyt vielä hamppisvalintaa, mutta kasvissellainen se tulee olemaan ja ilman tomaattia, ja ranskikset ehdottomasti majolla!!
PoistaIhan loistavia oivalluksia olet tehnyt, oikein itsellekin tulee näistä niin hyvä fiilis sun puolesta!
Mahtavaa, jatka vaan samaa rataa! :)
Kasvispihvihamppari on yes, kun kunnon majot ja muut välissä.
PoistaKasvispurilaisia on muuten loistavia paikallisilla grilleilläkin, ainakin meilläpäin. Ne on ollu tosi hyviä! Teepä joskus tutkimusreissu niihinkin. :)
Subway...yes.
VastaaPoistaMun yks suosikki ns.pikaravintola.
Rakastan kanaruokia, joten kanateriyaki ja kananrinta sekä kana fajita ykköset, mut vaihteluks olen myös ottanut tonnikalaa, oikein hyvä!!!
Tämän haasteen olen jo hyvin voittanut. Seuraavaa kohti.
Mitä tulee liikuntaan. Olen ollut sen suhteen hyvin tiukka ja hyvin kontrolloiva.
Mutta sen sain yht äkkiä rauhoitettua ja vaihdettua näihin rauhallisempiin lajeihin, jotka ovat antaneet itseasiassa enemmän sisältöä elämään.
Enää ei liikunta ole pakkopullaa, vaan käyn kävelyllä, joogassa ja venyttelytunnilla, kun hyvältä tuntuu. En halua rikkoa itseäni. Sitä aiheutin jo ihan tarpeeks ja nyt teen korjaustyötä!
Rentoa kevättä!
Mene mene. Ja hamppareita ehdottomasti kun niitä salaatteja. On ne aina niin erilaisia makuelämyksiä syödä hampparii kun salaattii, jota kummiskin syö kotonakii muun ruuan kerana.
VastaaPoistaMitkäs hampparit on sun suosikit? Ja ranskisten kera.
Ja hei subbarissa on patonkien lisäks se flatbread, joka on sellanen rieska. Voisit sietää sitä sitten paremmin kun kokojyväleipiä. Testaa ihmeessä joskus!!
Mun on pakko myöntää, ettei mulla juuri ole mitään hamppissuosikkeja. Aiemmin tykkäsin syödä kerroshampurilaista mutta kun en enää juurikaan syö (punaista) lihaa, niin on mennyt mieltymykset vähän uusiksi. Mutta ei muuta kuin etsimään uusia suosikkeja! :)
PoistaAah, flatbread, kiitos tästä vinkistä! Pitää pitää mielessä!
Mä mietin miten tohon bmi-lukemaan suhtautua.
VastaaPoistaJos se kertoo mun olevan alipainoinen, niin seuraanko sitä kuinka tarkkaan ja minne lukemaan? Normaaliksi ilmoitetaan 18,5 ja jossain sit sanotaan 20. Mikähän se terve painoindeksiluku on?
Eli Kannattaako bmi:tä kuinka tarkkaan pitää ohjenuorana ja edetä kohti normilukemaa? Mulla ois sen mukaan vajaa 11 kg normaalipainon alarajaan. (bmi vähän alle 15)
Että kylhän mä hoikka oon. Sen tiedän, mut että miten sit pitää yllä runsaan syömisen rytmiä. Että kandeiskohan ottaa ylimääräsiä välipaloja tai ehkä lisätä rasvaa, rasvasempia ruokia. Mut sit kyllä katsoessa ja jutellessa muiden syömisistä, niin mä kyl syön jo enemmän kun muut...tai niin mä uskon. Esim.mun aamupalat on todella runsaat. Sullakin aamulla vain se muro-jogurtti-hedelmäsetti, samoin mun mies syö aamul vain jonkun jogurtin ja mehulasin/kahvin....niin tuntuu, että mähän syön ihan valtavasti. Tulee jotenkin mietteliäs olo, että miten alkas muuttaa omaa ruokailua.
Kaikki vinkit tarpeen:)
Kiitos.
Normaali BMI ja biologinen normaalipaino ovat kaksi eri asiaa, ja näistä kahdesta jälkimmäinen on se, jota sun pitää tavoitella. Hoitotiimi yleensä asettaa tietyn tavoite-BMI:n etenkin hoidon alussa mutta sitä ei saa orjallisesti noudattaa ja pysähtyä siihen, vaan pitää antaa kehon toipua ja päästä setpointiin.
PoistaEsimerkkinä itselleni BMI 20 on alipaino, koska se ei ole mun setpoint vaikka tuo BMI onkin määritelty "normaaliksi". Eli nämä käsitteet ovat aina suhteellisia.
Painon normalisointi on keholle kalliimpi projekti kuin sen säilyttäminen, joten sä et voi verrata omaa tilannettasi mun tilanteeseen tai kenenkään muunkaan.
Lukaisepa ainakin seuraava postaus noista ateriaesimerkeistä:
https://freeyourrecovery.blogspot.fi/search/label/Ateriaehdotuksia
Tuossa sivun oikeassa laidassa on nuo tunnisteet ja myös tuolta Aloita täältä-sivulta löydät vinkkejä miten lähteä etenemään.
Mikäli sulla ei ole vielä minimejä käytössä niin tee se nyt, ja lisää rasvat ja hiilarit ruokavalioon, koska veikkaan sun suosivan niitä kevytversioita. Eli kaikki kevytversiot hiiteen ja tilalle aidot tuotteet, ja pähkinävoilla saa ihmeitä aikaiseksi.
Ja lopuksi: paljon ruokaa on HYVÄ juttu, koska oikeasti ihminen haluaa syödä paljon. Just viime viikolla sain kuulla yhdeltäkin ihmiseltä, että miten hän on esimerkiksi mulle kateellinen siitä miten paljon mun pitää syödä vain pysyäkseni hengissä, ja sun pitää tällä hetkellä syödä tuplasti se määrä.
Kannattaa siis unohtaa nuo BMI-lukemat, koska niillä ei ole mitään tekemistä sun setpointin kanssa. Sun paino tulee hakeutumaan sille omalle normaalille alueelleen, oli se sitten bmi 20 tai 28. Vain sun kroppa tietää sen.
Koskettavia tekstejä ja kommentteja täällä.
PoistaEtenkin olen saanut Ajatuksen voima ja nälkäsingnaali kohdista uutta buustia ja ymmärrystä tilanteeseeni ja sen kohentamiseen.
Tuudittaudun liikaa oletuksiin ja luulemiseen.
Mutta nyt vähän vakavoidun asian äärellä ja olen alkanut tutkia enemmän itseäni ja mitä pitäs tehdä!
Hyvä te. Kiitos!
Ja hei ilmanmuuta mä kannustan menemään Heseen tai muihin grilliruoka- ja hamppariravintoloihin. Mä olen nyt aluevallannut niitä ja jopas jotakin..sieltähän löytyy laaja valikoima toinen toistaan meheviä ja suussasulavia annoksia. On vaan ny puskettava sitäkin päin ja otettava ne ilolla vastaan. Noi turvotteluruuat alkaa tosiaan tökkiä eikä niihin kannata panostaa, kuten kaalit, pavut, kuituset sydeemit, rahkat.
Hyvää alkanutta maaliskuuta. Inhottavan liukasta keliä, joten ei kannata mennä lenkille!!
Ensimmäiselle anonyymille vielä lisäys tuohon BMI-kysymykseen.
PoistaVaikka puhuinkin tuosta setpointin tärkeydestä niin silti on suositeltavaa tavoitella vähintään BMI 20 ja tavallaan puskea yli. Tämä on jo ihan siitä syystä, että jos satut sairastumaan vaikkapa flunssaan, niin sairastaminen parantumisprosessin aikana on keholle tuplasti rankempaa ja myös paino voi pudota, jolloin hyvin herkästi tulee otettua takapakkia.
Hyvin harvalla on luonnostaan BMI alle 20, vaan suurimmalla osalla se sijoittuu 23-27 välille. Ja mikäli sun setpoint on alempi kuin BMI 20 ja sä pusket yli tämän, niin sun paino tulee omia aikojaan alas tähän sun biologiseen normaalipainoon.
Eli on hyvin suositeltavaa tavoitella vähintään sitä BMI 20 ja antaa sitten kehon löytää se setpoint ja asettua siihen.
Alempi anonyymi (klo 22.54):
Todella hyvä, että olet alkanut kiinnittämään huomiota omaan itseesi ja kehon viesteihin, se on oikeasti todella hyvä juttu!
Me saadaan jatkuvasti informaatiota, ollaan täydessä infoähkyssä ja unohdetaan oma kehomme. Yritetään noudattaa sitä ja tätä ja tuota neuvoa, koska nämä ja ne aiheuttavat tuota ja sitä.
Vastaus kysymyksiin tulee meidän keholtamme, koska se kertoo mitä pitää tehdä :)
Okei,
PoistaKiitos vinkistä. Pitänee vaan syödä enemmän, eikä rampata vaakalla kyttäämässä nousuja ja laskuja.
Aitoja, ehtaa ruokaa kehiin, kevyttuotteet ja täällä niin monen kertomat turvottelusapuskat minimiin.
Siks ostinkin tänään vaaleita leipiä, pastaa ja täysrasvasta juustoa.
Jogurtit ja muut maitotaloustuotteet ei mitään light-versioita.
Vuohenjuustosämpylät tuossa just nautinkin kera kuuman kaakaon ja jälkkäriksi juustokakkusiivu.
Tästä se lähtee!
Heidi onko sulla rytmihäiriöitä ym.pysyviä fyysisiä vaurioita, jotka sait tämän syömishäiriön johdosta?
VastaaPoistaJa ovatko ylipäätään kuinka vakavia ja onko ne korjattavissa vai jääneet kroppaan ja niiden kans tultava toimeen?
On mulle tullut pysyviä vaurioita.
PoistaMulla on vaikea-asteinen osteoporoosi, joka on aiheuttanut kompressiomurtumia selkärankaan, jotka taas on aiheuttanut kyfoosin, ja tämä koko paketti on aiheuttanut krooniset hermokivut. Sydämessä mulla on sivuääni, koska mitraaliläpässä on pieni vuoto, ja lisäksi mulle on kehittynyt pitkä Qt-aika, eli toisin sanoen voin saada tappavan rytmihäiriön milloin hyvänsä. Biologisia lapsia tuskin tulen koskaan saamaan, siitä on sanottu jo vuosia sitten. Aivotoiminnassa on vieläkin pientä häikkää, puhumattakaan iho-ongelmista, hauraista kynsistä, kropan heikkoutta ja kyvyttömyyttä muodostaa kunnolla punasoluja, ja jokunen vuosi sitten todettiin fibromyalgia. Lisäksi hampaista on kulunut kiille pois melkein kokonaan.
Eli onhan näitä.
Sydämen tilaa seurataan, samoin luuston. Kipujen kanssa on vaan opittava elämään, vaikka eniten v*tuttaa kroonisten kipujen kanssa elämisessä monien lääkärien asenne siitä miten mä vaan liioittelen kipujani ja kerjään niihin kipulääkkeitä. Olen onneksi kohdannut hyviäkin lääkäreitä, olen käynyt kipupolilla, jossa on selvitetty kivun hoito. Mutta siltikin vähän pelkään etukäteen sitä, jos joku kaunis päivä joku ihana lääkäri päättää viedä multa kaikki kipuja lievittävät lääkkeet syystä X, Y ja Z.
Niin monesti mä ihmettelen tätä suomalaisten lääkärien kivunhoidon politiikkaa, sillä esimerkiksi leikkauksien jälkeen on annettu buranaa ja sen lisäksi buranaa ja jopa yksi panadoli, ja jos se ei riitä niin on ensin ihmetelty sitä ja toiseksi tehty iso numero asiasta.
Jos taas mietitään Jenkkien asennetta kivunlievitykseen, niin siellähän jo lääketieteellisessä painotetaan sitä, että potilaan kertoma kipu on validoitava ja siihen on puututtava. Pelätäänkö siellä sitten niin paljon syytteitä, en tiedä. Tottahan on se, että lääkkeitä käytetään väärin, mutta mun mielestä on väärin myös se, että sut jo etukäteen profiloidaan lääkkeiden väärinkäyttäjäksi siksi, että satut olemaan nuori ja sulla sattuu olemaan jokin mt-sairaus. Nuorella mt-potilaalla voi myös olla oikeasti fyysistä kipua, jopa hermokipua, aiheuttava/aiheuttavia sairauksia, jolloin ei voida vaan tuijottaa tiettyä osa-aluetta ja mitätöidä loput.
Äh, tämä lähti nyt taas ihan sivuraiteille, mutta itselläni näyttäytyy näiden fyysisten vaurioiden rinnalla krooninen kipu todella voimakkaasti. En ikinä uskonut, että tällaiseen tilaan voisi joskus päätyä mutta koskaan ei voi tietää mitä sattuu.
Toivottavasti saat pitää ja jatkaa kipulääkitystä.
PoistaJos on särkyjä, kipuja ym.niin kyllä sitä on oikeus syödä lääkkeitä. Ei siitä ketään pitäis tuomita!
Monelle lääkitys tuo edes jonkinlaisen helpotuksen ja "ilon" elämään. Pystyy lääkkeiden avulla toimimaan ja suoriutumaan erinäisistä askareista ja nauttimaan arjestaan...
Myös mielenterveys/masennuslääkkeet ovat auttaneet monia nousemaan ylös suosta ja selviämään elämässä.
Lääkkeet on apu ja tuki! Paniikki-ja ahdistusoireiden ehkäisyssä ja oireiden hallinnassakin lääkkeet auttaa toimimaan normaali elämässä.
Jaksuja sulle!!!
Onko sulla muuten monia lääkkeitä ja säännöllisessä käytössä?
Mulla on enää vähän lääkityksiä menossa, lähinnä ketiapiini ja amitriptyliini väsyttävänä ja kipukynnystä nostavana. Toki sitten tarvittavina löytyy uni- ja kipulääkkeet, mutta tosi hyvin on saatu balanssiin tämäkin puoli :) Menihän siihen aikaa, varsinkin kun SHK sotki kuviot niin totaalisesti niillä lääkemäärillä, mutta oon nykyiseen tilanteeseen ihan tyytyväinen :)
PoistaTää ei nyt liity teksin aiheeseen, mutta kysyisin sulta kun sulla tuntuu olevan syömishäiriöistä ihan älyttömästi tietoa. Tiedätkö onko anoreksialla mitään yhteyttä kilpirauhassairauksiin ( vajaa- tai liikatoiminta). Itseltäni nimittäin löydettiin kilpirauhasen vajaatoiminta kun otettiin verikokeita nyt anoreksiaa sairastaessani, ja olen huomannut monen muunkin anoreksiaa sairastavan/sairastaneen kärsivän myös kilpirauhasongelmista. Mietin vaan sillä, että kun itselläni ei ole esim. mitään tiedettäviä perinnöllisyystekijöitä kilpirauhasen vajaatoimintaan niin voisiko anoreksialla olla mitään tekemistä asiaan? Mulla on lisäksi osteoporoosi, sekin anoreksian ansiota, niin voiko tällä olla myöskin jotain vaikutusta.
VastaaPoistaOlen kyllä kuullut ja lukenut, että syömishäiriötä sairastaneilla/sairastavilla tulee kilpirauhasen toimintahäiriöitä, mutta syytä siihen en oikein tiedä.
PoistaLöysin Pöperöproffan blogista sellaisen teorian, että laihdutettaessa rasvakudokseen kertyneet organoklooriyhdisteet vapautuvat kehoon ja ne heikentävät kilpparin toimintaa.
Kilpirauhasen toiminta voi heikentyä tilapäisesti aliravitsemuksen takia ja palautua sitten normaaliksi mutta näin ei kuitenkaan ole kaikilla. Veikkaan, että kehon stressitilalla on myös tekemistä asiassa, koska syömishäiriöpotilailla on lähes poikkeuksetta kohonneet stressihormonitasot, ja pitkittynyt stressi aiheuttaa hormonitoiminnan häiriöitä, ja kilpirauhanenhan on yksi kehon tärkeimmistä elimistä, joka kontrolloi oikeastaan ihan kaikkea.
Et kertonut tarkemmin missä vaiheessa olet tällä hetkellä, oletko normalisoinut painon ja ravitsemustilan ja onko näillä ollut muutosta kilppariarvoihin. Muistan, että itseltäni on mitattu paljon kilppariarvoja mutta ne ovat aina olleet suht normaalit.
Mutta mä katson jos löydän tästä aiheesta lisää tietoa!
Moikkis,
VastaaPoistaMä oon kans rampannu verikokeissa tämän tästä ja mulla ei oo koskaan ollu kilppariarvojen kans ongelmia. Sen sijaan maksa-arvot toisinaan,(ei aina) heittelee ja sit niitä aletaan seuraamaan. Sit joudun käymään uusintakokeissa jonkun kolmen-neljän kuukauden päästä. Syytä ei oo koskaan osattu sanoa, epäilty vaan aina millon minkäkin aiheuttavan arvojen nousua. Kun maksa-arvot reagoi aika helpost kaikenlaiseen, kuten lääkekuureihin.
Myös hemoglobiini on joskus vähän alhainen, mutta ei pahasti.
Yleensä huippuarvot.
Mutta sehän on selvä, että monenlaisia fyysisiä oireita / vaurioita tulee poikkeuksetta, kun on rääkänny itseään.
Maksa-arvothan nousevat aliravitsemuksessa ihan siitä syystä, että maksa joutuu omasta kudoksestaan muodostamaan riittävästi glukoosia aivoille kun sitä ei saa ravinnosta. Monelle anoreksiapotilaalle on kehittynyt rasvamaksa puhtaasti nälkiintymisen takia, eli kyseessä ei suinkaan ole epäterveelliset ruokavalinnat vaan liian vähä ruoka.
PoistaMaksa on myös syynä siihen miksi muodostuu liian vähällä ruoalla parantuessa sitä viskeraalista rasvaa.
Tästä aiheesta on lisää kirjoitettu tuolla ruokapostauksissa (epäterveellinen vs terveellinen ruoka; hiilarit, rasvat ja proteiinit), joten sieltä voit halutessasi vilkaista lisää.
Mulla on hemoglobiini noussut aina aliravitsemuksen ja kuivumisen seurauksena tosi korkealle, jopa 150 pintaan, ja tämä tilanne on usein peittänyt alleen elimistön oikean tilanteen. Tai no, tuolloin kyllä munuaisarvot nousivat hälyttävälle tasolle ja silloin oli munuaisten pettäminen todella lähellä.
Nämä on kyllä tosi karuja asioita, on laittanut itsenikin moneen kertaan miettimään että mitäpä sitä onkin tullut tehtyä. Mutta hyvä puoli on se, että aika pitkälle keho pystyy korjaamaan syntyneet vauriot mikäli se mahdollistetaan ajoissa.
Käyttekö uimahalleissa/ kylpylöissä/ uimarannoilla?
VastaaPoistaMiten koette siellä olemisen? ( kun kroppa sairas, luiseva...)
Mä oon kaikis paikois, mutta en nauti siitä niin paljon, kun voisin.
Tykkään lillua erilaisis altais ja käydä ihanis saunoissa, mutta huomaan, että mua tuijotetaan silmä kovana.
Ja kun menee rannalle, niin kyllä mä yritän etsiä paikan, mis ei olis ihan vieres muita toljaamas mua.
Että kyl tän johdosta on alkanu pohtia, mitä hiton järkee on kiduttaa itseään, kun ei oo sinut ees oman kroppansakaan kanssa. Pitää yllä laihaa olemusta, mutta samalla tuntee häpeää julkisilla paikoilla, missä liikutaan vähissä vaatteissa(jolloin muodot näkyy)
Olis kiva kesälläkin pitää lyhyitä leninkejä, -hihasia paitoja, mut kyllä sitä koko ajan miettii, mitä muut itsestä ajattelee. Joten ei viitti sit sillee pukeutua, missä näkyy laiha olemus.
Talvella on helpompaa, kun on kerrospukeutumista ym.pitkää päällä.
Miten tän kans tulla toimeen ja edetä?!
Onko muilla tällasta.
Pakko myöntää, että tässä aiheessa mä olen todella alkeissa.
PoistaTykkään kyllä uida mutta inhoan uimahalliin menemistä enkä kyllä tykkää hillua uimarannallakaan :/ Ihan mahtavaa altistustahan se olisi mutta itselleni tämä on vielä liian syvä pää.
Mulla ei ole ollut kuvailemaasi käyttäytymisen asteelle mennyttä häpeää omasta kropasta, joskin viime syksynä mulle loppuvaiheessa yhtäkkiä iski häpeä siitä miltä mä näytin. Äidiltäni taasen olen saanut kuulla kommenttia, että lyhythihaisessa ei sitten ole asiaa mennä edes kauppaan, kun kaikki tuijottaa ja ihmettelee mikä mulla on.
Nii-in, mitä järkeä on itsensä kiduttamisessa? Toisaalta omaa kuvaansa häpeää ja sitä haluaa peittää mutta silti siinä on jotain saamarin addiktoivaa.
Mitäpä jos ottaisit ensi kesälle tavoitteen, ettei tarvitse etsiä mitään autiota paikkaa kaukana muiden silmistä, vaan pystyt menemään vähän lähemmäksi muita ihmisiä ja häpeän sijaan tuntisit ylpeyttä siitä, miten kovasti olet tehnyt töitä oman toipumisen ja kehon korjaamisen eteen?
Koska tässä tilanteessa ei ole kuin kaksi suuntaa: joko kuolema tai parantuminen. Onko itsensä häpeäminen, kiduttaminen ja piilottaminen se mitä olet aina halunnut tehdä ja mitä haluat tehdä vielä vuodenkin päästä?
On kyllä mielenkiintoista lukea näitä blogitekstejä ja huomata, miten täällä on noussut esiin monen monta tärkeää seikkaa, johon sh- potilaiden pitäisi kiinnittää huomionsa. Moni kirjoittaja on herännyt, pysähtynyt tarkastelemaan itseään ja oivaltanut sairauden vakavuuden. Että jotain tarttis tehdä, jotta elämä voittaa ja vointi olisi parempi.
VastaaPoistaToivottavasti kaikki, jotka kärsii sh oireista ja nyt ovat ilmaisseet täälläkin fiiliksistään ja siitä, että ovat ottaneet ohjat käsiin, niin todenteolla nyt tekevät töitä sen eteen, että laihdututtaminen on mennyttä elämää ja paino lähtee nousuun ja ruoka maistuu koko ajan paremmin ja paremmin. Ollan jokainen hyviä ihmisiä, sairaus ei muuta sitä. Mutta nyt kun olemme löytäneet tämän uskomattoman tuen parantumiseen, niin tehdäänpä lujasti töitä, että sh kukistuu ja tilalle tulee muuta elämää.
Ei satuteta enää itseämme, oma itsemme on aivan liian arvokas haavoitettavaksi. Kuten jotkut ovat kertoneetkin pysyvistä vaurioista, joita tämä sairaus on aiheuttanut, niin se tuntuu pahalta. Samalla ne myös pysäyttävät, ja herkistävät. Toivottavasti monelle varoituksena, että korkea aika ryhdistäytyä ja tehdä parannus ja alkaa syömään!!!
Tie voi olla pitkä ja kivinen, mutta nyt kannattaa aloittaa parantumisprojekti!
Sillä tässä itsekin mennään ja ihanaa, että tämä blogi on tukena. Tämän ansiosta olen alkanut laajentamaan syömisiä ja kohtamaan pelkoja ja syömään vaikka yöllä.
Kannattaapi muistaa, että meidän lääke on ruoka, ei mikään pilleripurkki ja sehän on jotain tosi mahtavaa.
Mä voisin kans valottaa ja kertoa, mitä oireita pitkään aliravitussa olotilassa oleminen aiheuttaa. Kuten on tullut ilmi täälläkin moneen otteeseen, että aivot tarvitsevat energiaa yhtälailla, kun muutkin sisäelimet ym.
VastaaPoistaNo mulla veriarvot on ollu muuten hyvät, mut just noi maksat on usein koholla. Ja syyhän tuossa Heidin kirjoituksessa ilmenikin.
Mulle alkoi muutama vuos sitten oudot kohtaukset, joita todella ihmettelin, mitä tää on. Pelästyin, että mitä ihmettä nyt tapahtuu. Tuntui, kuin koko kroppa ois luhistunut. En saanu henkeä, rintaa pisti ja kurkkua kuristi. Tärisin ja vapisin. Ym. Tämä ensimmäinen kohtaus..muistan kuinka hiki nousi pintaan ja pelkäsin että pyörryn tai kuolen.
No täälläkin jotkut ovat kirjoittaneet kärsineensä paniikkikohtauksista.
Niin mullekin se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta kesken lenkkeilyn.
Sen jälkeen kohtauksia on tullut aika ajoin ja olen saanut niihin jopa estolääkityksen. Koska muutaman kerran minulle jäi kohtaus ns. Päälle. Eli monta päivää olin hyvin epätietoisessa ja tärisevässä olotilassa. Olen jopa joutunut oireiden vuoksi hälyyttämään ambulanssin, kun en oikein tiennyt, mitä se oireilu oli.
Se on jotain hirveää.
Liekö myös aliravitulla olotilalla ja laihuudella, stressaavalla luonteella yhteyttä paniikkiherkkyyteen?!
Onneks on varalääkitys, niin se tuo turvaa.
Mutta tämäkin on herättänyt miettimään nyt, että ei kannattaisi tavoitella mahdollisimman laihaa olemusta ja suorittamaan koko ajan jotain.
Joo,
PoistaTuttua tuo sun kuvaus paniikkikohtauksista.
Ne on kauheita. Mä oon soittanu ambulanssin useamman kerrankin apuun, kun en tienny, mikä on.
Ja oon maannu ensiavussakin.
Esto ja apulääkitystä oon nyt saanu, ja niitä otan, jos oireita tulee. Muuten ei tartte lääkitä.
Mutta tosiaan karmee on! Ja kyllä aliravittu tila sille vaan herkistää..ja muakin on kehotettu ottamaan elämää iisimmin ja saamaan vähän lihaa luiden ympärille. Ja sitä ny sit tehään...
Tsemppiä !
Mä en kans tykkää noista uintipaikoista. Mutta sen vois laittaa tavotteeks, että joku päivä niissäkin vois käydä ilolla ja hyvillä mielin. Uiminen on nimittäin terapeuttista ja mukavaa, kesällä vielä ihanan virkistävää.
VastaaPoistaJuu hyi, mä en voi ollenkaan pukeutua lyhyisiin asusteisiin, kun mulla on kertakaikkiaan niin ruipelot käsivarret. Hameet yes, jalat ok. Mutta kädet toosi luisevat ja ohuet.
VastaaPoistaSiten uiminen yleisillä paikoilla ei kyllä mielellään tuu ollenkaan kyseeseen. Tosin viime kesänä lievästi "pakotettuna" piti käydä.
Muuten nautin uimisesta joko mökeillä tai altailla, järvellä, merellä niin, että kovin vieressä ei ole kukaan tuijottamassa mun laihaa kroppaani.
Tämä tässä jännä seikka juuri onkin, että häpeää näyttää itseään muille, mutta nauttii silti itse, että on hoikka. hmm.
Hyviä vaihtoehtoja liikunnalle kaikki nämä rentoutumishetket ja hiljaisuudessa olemiset ym.
VastaaPoistaMutta kun suurin osa olemme naisia, niin muistakaa ottaa naiseudesta kaikki irti.
Eli itsensä hemmottelu ois aika tärkeetä. Olla ylpeä itsestään.
Ja tähän kuuluu tottakai se, että syö ja syö, että kroppa näyttäisi jonain päivänä muodokkaammalta, eikä siltä nälkityyneltä luuviululta.
Mutta sitten tätä työtä tehdessämme hemmottelisimme itseämme käymällä kodin ulkopuolella kahviloissa ja ravintoloissa syömässä, leffassa, teatterissa, konserteissa ja sitten -> kampaajalla, hieronnassa, jalka-, käsi- ja kasvohoidoissa ym.
Itse sain esim. lahjaksi lahjakortin kauneushoitolaan, joten tässä pitäisi kasvo- ja jalkahoito varailla. Se on kyllä nautinollista, olla vaan ja toinen hoitaa :)
Sitähän sanotaan, että kasvohoidossakin olisi hyvä käydä vähintään pari kertaa vuodessa.
Että kaikkea sellaista voisi keksiä liikunnan tilalle, mistä tulee hyvälle tuulelle ja mieli lepää ja nauttii. Kiireet unohtuu ja myös kroppa pääsee rauhoittumaan ja korjaantumaan vaurioista.
Miten se osteoporoosi oireilee?
VastaaPoistaMiten sen voi havaita?
Sekin tulee jos tulee, oli sitten laihduttanut tai ei.
Liioitellaankohan senkin riskejä kuinka likaa?
Osteoporoosi ei välttämättä oireile yhtään mitenkään. Luuston haurastumista ei tunne eikä sitä välttämättä löydetä ennen kuin murtuu jokin luu, ja sen yhteydessä löydetään luuston haurastuminen. Mutta pituuden lyhentyminen on yksi merkki osteoporoosista.
PoistaPidemmälle mennyt osteoporoosi aiheuttaa monilla nikamien kompressiomurtumia, jotka syntyy usein idiopaattisesti ja aiheuttaa pirunmoista kipua murtumakohdassa ja saa ihmisen painumaan kasaan.
En millään ymmärrä miksi tästä asiasta liioiteltaisiin. Toki, mun suhtautuminen asiaan oli sama kuin sulla nyt ennen kuin mä sairastuin. Pidin sitä sairautena, joka tulee vain tietyille henkilöille eikä laihduulla ja aliravitsemuksella ollut mitään tekemistä asian kanssa.
Mutta sillä on. Mulla ei vaatinut kuin reilun vuoden päivät anorektista oireilua osteoporoosin toteamiseen, ja siis osteoPOROOSIN, ei osteopenian.
"Pelkkä osteoporoosi ei aiheuta selviä oireita, vain harvoin esiintyy kipuja. Ongelmat aiheutuvat luunmurtumista. Osteoporoottiset murtumat ovat yleisimpiä selkänikamissa, jolloin pituus lyhenee ja ryhti painuu kumaraan. Lievä selkänikamien painuminen kasaan ei aina aiheuta oireita. Vaikein ongelma on reisiluun yläosan murtuma. Suomessa reisiluun yläosan murtumien määrä on kaksinkertaistunut noin 15 vuodessa."
"Liikalihavuus, niin haitallista kuin se muutoin onkin, suojaa jonkin verran osteoporoosilta."
https://www.reumaliitto.fi/fi/reuma-aapinen/reumataudit/osteoporoosi
https://www.parempaaelamaa.fi/osteoporoosi/yleista/murtumat
"Osteoporoosista johtuvia murtumia tilastoidaan Suomessa vuosittain yli 30 000. Onkin arvioitu, että joka toinen suomalainen nainen ja noin 15 % miehistä saa elämänsä aikana osteoporoosista johtuvan murtuman."
Kyseessä on siis yleinen sairaus, johon voi omilla elintavoillaan vaikuttaa. Laihduttaminen ja hormonitoiminnan häiriöt altistavat todella voimakkaasti osteoporoosille, etenkin jos vielä tupakoit.
Onko tämä sitten liioittelua, ei ainakaan omasta mielestäni.
No ei oo liiottelua ei. Kiitos selvennyksestä!
VastaaPoistaVakava juttu sekin, kun vaan se otettaisiin vakavasti.
Tosta olen eri yhteyksissä kuullutkin, että laihduttamisella todellakin olisi vaikutusta tai ainakin suuri suuri riski saada osteoporoosi.
Hei!
VastaaPoistaEn tiedä, että lukiko postauksessa, mutta onko liikunnan rajoittamiselle BMI-rajaa? Itse olen merkittävästi alipainoinen, mutta verikokeissa kaikki oli viitearvojen sisällä. Onkohan 30 min koiralenkki päivässä + pyöräily kouluun liikaa? Syön päivittäin 2500-3000 kcal.
Moikka!
PoistaEi ole BMI-rajaa vaan se raja on sun setpoint. Näin siksi, koska BMI ei ole reilu mittari eikä se kerro mitään ihmisen normaalipainosta. Eli sitten kun olet saavuttanut sun biologisen normaalipainon (eli ei BMI:n mukaista normipainoa), sun kroppa toimii ihan täysin, niin sitten voit aloitella taas liikuntaa.
Enemmän mä kysyisin sulta siitä, että millä teholla sä teet tuon koiran kanssa kävelyn sekä kouluun pyöräilyn? Merkittävä alipaino lisää ihan älyttömästi liikunnan aiheuttamia fyysisiä vaurioita eikä niitä korjaa ruoka, vaan lepo ja ruoka.
Lisäksi jos sun minimi on 3000, niin silloin 2500 päivässä on rajoittamista.
Itse tein niin, että käytin koiraa kävelyillä mutta ne oli tosi rauhallisia ja minimoin muutenkin arkiliikunnan. Olisi kaikkein parasta, jos pystyisit saamaan kouluun jonkin muun kyydin (ellei koulumatkasi ole tyyliin 100 metriä :D). Koiran kanssa voit pitää kävelylenkit mikäli ne ei millään tavalla rasita kehoasi, eli pulssi ja verenpaineet eivät kohoa, et hengästy etkä hikoile eikä tule mitään pyörtymystuntemuksia.
Ymmärrän tämän olevan rankka vaihe, mutta se on vain yksi vaihe ja on ohi sitä nopeampaa mitä enemmän siihen sitoudut.
Tsemppiä! :)
Kiitos vastauksestasi!
PoistaKoulumatkani on vajaa 3 km, mutta matka on aika tasaista. Voisin ainakin vähentää kouluun pyöräilyä, ja hiljentää tahtia koiran kanssa.
Tällä hetkellä olen melkeinpä täyslevossa koska olen sairaalassa, mutta kotiutus on ensi viikolla.
Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta :)
PoistaTsemppiä kotiutumiseen!
SINÄ 13-VUOTIAS ANONYYMI, JOKA LÄHETIT VIESTIN KLO 13.27. TÄNÄÄN:
VastaaPoistaEn voi julkaista viestiäsi sen liiallisen triggeröivän sisällön takia.
Yksi kommentoinnin säännöistä on se, että mitään tarkkoja paino- ja BMI-lukemia EI SAA MAINITA, sama koskee myös liian tarkkaa oireilun kuvausta.
Mutta vastaan sulle tähän kuitenkin, toivottavasti tavoitat tämän ja ymmärrät miksi mä en sun viestiä julkaise.
Toisin kuin luulet, sun paino ei ole noussut lihaskasvun takia syystä, että sä et saa tarpeeksi energiaa. Painon nousu on suurimmaksi osaksi nestettä etenkin noin alussa. Lihasmassan kasvatus vaatii niin paljon enemmän kuin mitä sä nyt osastolla saat.
Sun kropalle ei riitä pelkkä lihas, kenellekään ei riitä. Se on sun syömishäiriön erittäin sairas ajatus. Sanoit, että sun kasvu ja kehitys on pysähtynyt ihan kokonaan ja tälle tasolle se tulee myös jäämään mikäli sä et normalisoi painoa ja myös rasvakudosta.
Sä olet kaukana hyvästä kunnosta, usko pois. Mä uskon kyllä, ettet sä sitä itse näin koe, koska sulla ei ole sairauden tuntoa nyt.
Saatko sä puhua siellä kenenkään kanssa? Kuka herättää sua sun tilanteeseen?
Herran jumala ihminen, sä sait melkein SYDÄNKOHTAUKSEN viime kesänä, alle vuosi sitten, ja sä olet vasta 13-vuotias! Sun kroppa kertoo sen miten lopussa se on, ja tää pakkoliikunta ei missään vaiheessa vie sua kohti terveyttä. Se ei kasvata sun lihasmassaa vaan se päin vastoin tuhoaa sen! Sä ylläpidät sellaista hätä- ja nälkiintymistilaa, jossa sun kroppa ei pysty käyttämään saamaansa vähää energiaa hyödykseen vaan se syö sen viimeisenkin lihaksen susta pitääkseen sydämen lyömässä ja keuhkot hengittämässä.
Joten ei, sun kropalle ei riitä nykyinen tila eikä riitä se parin kilon lihasmassan nousu.
Ymmärrän täysin, että tämä on sulle tosi rankka vaihe ja sun oireilu on voimakkaana päällä. Mutta kukaan sitä ei voi sun puolesta lopettaa. Sano hoitohenkilökunnalle, ole oikeasti rehellinen siellä ja KERRO sun oireilusta. Sun on pakko, jos sä haluat joskus vielä tervehtyä ja välttää todella pysyvät vauriot, joista sä et enää pysty toipumaan.
Ihana kuulla siitä, että sulle kotilomat ovat sellainen levähdyspaikka, mutta nyt sun pitää muuttaa ne osasto-olot yhtälailla levähdyspaikaksi. Et sä osastoa vastaan tappele, osastolla sä huijaat vain itseäsi. Osasto on siellä pitämään sut hengissä, koska sä olet pakkohoidossa. Sä voit tehdä tästä tilanteesta itsellesi parhaan mahdollisen olemalla rehellinen hoitohenk.kunnalle kertomalla sun pakkoliikuntaoireilusta ja pyytämällä vaikka vierihoitoa ja tukea sen lopettamiseen.
Itse vetelin rauhoittavia kun lopetin sen pakkoliikunnan, koska mä en vaan kestänyt sitä jatkuvaa sotaa päässä, ja se toimi ihan ok.
Eli ole rehellinen, pyydä apua, koska sä kyllä sitä saat.
Sä oot niin nuori ja koko elämä edessä, joten älä anna tämän sairauden kroonistua ja jäädä päälle! Se ei oikeasti ole mukavaa menettää nuoruus, koska sä et saa näitä vuosia koskaan takaisin. Sä olet lapsi ja nuori vain kerran, aikuisen koko loppuikäsi, joten vaali sitä.
Sä pystyt siihen kyllä!! <3
Viime syksynä sain lopetettua pakkoliikunnan ja pikkuhiljaa paino on normalisoitunut, mutta en tiedä, onko se vielä biologisessa normaalipainossani. Nyt kun kesä on alkanut lähestyä ja ahdistuneisuus on lisääntynyt, olen huomannut, että liikkuminen on alkanut vaivihkaa lisääntyä ja täytyy myöntää, että juoksemaan tulee lähdettyä varsinkin, kun painon nousu ahdistaa tai muut asiat. Olen hoidon piirissä ja haluaisin ehkä tästä puhua siellä, koska pelottaa, että tää lähtee taas käsistä. En kuitenkaan jotenkin ole uskaltanut mainita tästä sieltä, koska tuntuu, että minun pitäisikin heidän mukaan liikkua enemmän ja painokin on nyt paljon enemmän kuin viime vuonna. Toisaalta en tiedä onko tämä vain pääni sisällä paisunut asia... D:
VastaaPoistaTiedätkö, ei mulle ainakaan tämä kuulosta mitenkään siltä, että asia olisi jotenkin kohtuuton tai olisi paisunut pään sisällä kohtuuttomaksi. Päin vastoin, tämä on erittäin relevanttia.
PoistaMä ehdottomasti kannustan sua puhumaan aiheesta sun hoitavalle taholle, koska on ihan selvää että tämä on sun syömishäiriön harmaa alue, että tästä voi lipsahtaa herkästi huonolle puolelle.
Ekaksi mä kysyn sulta, että onko sun hoitotaho suoraan kertonut sulle, että sun pitää liikkua enemmän? Mitä perusteluita he ovat sulle mahdollisesti antaneet? Vai oletko vain tehnyt mahdollisesti virheellisiä tulkintoja?
Annan tästä esimerkin, koska olen itse saanut sh-polin johtavalta lääkäriltä liikuntaneuvoja ja käskenyt fyssaria tekemään mulle liikuntasuunnitelman (lähinnä saliohjelman). Syy tälle lienee selkärankamurtumat ja fibro, koska niiden kipuihin ja hoitoon voi itse vaikuttaa paljonkin liikunnalla, mutta ei voida sulkea pois muita osa-alueita: syömishäiriötä.
Eli sen sijaan että fyssarin kanssa tehtiin mulle minkäänlaista liikuntasuunnitelmaa, me puhuttiin siitä yleisellä tasolla minkä verran kannattaa tehdä esimerkiksi vastuskuminauhaharjoitteita. Ei joka päivä, ei välttämättä edes joka viikko, vaikka ihanne on se kerta per viikko. Tärkeintä on kuitenkin sen oman itsen kuunteleminen. Jos tuntuu, että mun on vaikeaa yrittää pitää lepopäivää, niin silloin mun pitää keskittyä just siihen: lepäämisen lisäämiseen, koska se tulee vain toistamalla. Tekemällä toisin kuin sh yllyttää.
On hyvä juttu liikkua, varsinkin jos liikunta on kivun hallinnassa oleellista, mutta pitää pitää mielessä että MIKSI liikkuu.
Jos painon nouseminen ahdistaa, niin silloin liikunta ei ole oikea keino hallita ahdistusta. Jos ruoka ahdistaa, niin todellakaan liikunta ei ole paikallaan. Näissä tilanteissa on pakko opetella muita ahdistuksen hallintakeinoja (vilkaisepas postaukset aiheesta), koska näiden vanhojen, tuhoisten keinojen tilalle pitää opetella uusia.
Ihan todella mahtavaa on se, että sä olet rehellinen, koska siitä on älyttömän hyvä lähteä korjaamaan tilannetta aikaisin.
Kerroit, ettet tiedä oletko saavuttanut setpointin ja mulle tuli kans sellainen olo, että sä et ole siellä vielä. Sä olet ehdottomasti edistynyt sun toipumisessa mutta vielä on matkaa jäljellä. Mikäli hoitotaho on sitä mieltä, että sun pitäisi liikkua syystä, että olet saanut painoa lähemmäs normaalia, niin kysypä heiltä että miksi. Miten he sen perustelevat? Miksi he neuvovat syömishäiriöistä liikkumaan, mikäli henkilöllä on jo nyt havaittavissa ongelmia liikkumisen kanssa?
Ei hoitotiimi saa pelätä samaa kuin syömishäiriö, koska kuka silloin hoitoa johtaa? Miten siitä silloin muka päästään mihinkään hyvään lopputulemaan?
Sen sijaan että sä lähdet juoksemaan, niin mä kannustaisin sua pysymään kävelyssä ja siirtämään huomion muualle, vaikka luontoon. On uskomattoman tärkeää pystyä rentoutumaan, keskittymään hetkeen, opetella mindfullnessin perusteita, koska mitä enemmän tähän hetkeen voi keskittyä hyväksyvästi, niin sitä enemmän se poistaa tuskaa, jota menneessä tai tulevassa vellominen aiheuttaa. Meillä on vain tämä hetki tässä.
Hyvin simppeli harjoite on mikä tahansa mitä teet. Voit istua kivellä keskellä metsää ja keskittyä havainnoimaan jonkin aistin kautta tai miltä kehossa tuntuu, tai voit pestä hampaitasi keskittyen vasempaan jalkaterään. Tai voit istua nurmikolla ja hengittää pallealla (ei keuhkojen yläosalla vaan pallealla). Vain mielikuvitus on rajana! Itse nautin ihan älyttömästi istua joen rannalla haistellen alkukesän tuoksuja. Tällainen pysähtyminen on tärkeää ihan sympaattisen hermoston rauhoittamiseksi, sillä esim. juokseminen kiihdyttää sitä, nostaa adrenaliinia ja kortisolia, ja herkästi se huono lopputulos on se, että on kamalan hermostunut, säpsähtelevä, kireä, ahdistunut. On taistele tai pakene -reaktio koko ajan aktivoituneena.
Tuli niin pitkä vastaus, että tässä yo kommentin 2. osa.
PoistaMikäli mindfullnes- ja rentoutusharjoitukset tuntuvat kuin kylmään veteen hyppäämiseltä, niin ehdottomasti sä voit ottaa siihen muuta apuvälinettä. Ota vaikka musiikkia avuksi, tai kamera on toinen tosi loistava keksintö. Voit etsiä mukavan ja rauhoittavan paikan luonnosta (tai vaikka puistosta), tai voit vaan kuljeksia kuunnellen/kuvaten/laulaen jne. Ideana on siirtää huomio pois siitä liikunnasta ja suorittamisesta ja keskittyä johonkin muuhun, ja samalla saat myös kehoa ja hermostoa rauhoitettua.
Mitä enemmän sä pystyt tekemään erilaisia rentoutusharjoituksia ja rauhoittamaan omaa kehoa, niin sitä paremmin sä pystyt myös hallitsemaan ahdistusta.
Mainitsin tuolla ylempänä tuosta palleahengityksestä, ja ajattelin linkittää sulle muutaman artikkelin siihen liittyen. Palleahengitys aktivoi vagushermon, joka on parasympaattisen hermoston tärkein hermo. Sympaattinen hermosto on se flight or fight -hermosto, kiihdyttää sykettä ja verenpainetta ja pitää kehon jännittyneenä, ja parasympaattinen on taas tämän vastakohta: rauhoittaa kehoa ja tehostaa ruoansulatusta.
http://www.samhita.fi/?p=667
http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/selata-selkakivut-ja-joulustressi-palleahengityksella/4615998
Mutta ehdottomasti kannattaa kertoa hoitotiimille aiheesta. Kerro miten paljon tämä sua huolettaa, koska olet todella kamppaillut pakkoliikunnan kanssa ja pelkäät sen uusiutuvan. Sulla on oikeus saada tukea siihen eikä saada mitään tuomitsemista hoitajien tai lääkärien osalta. Mikäli susta tuntuu, niin kannattaa pyytää sun hoitajaa (tai lääkäriä jne) opettamaan sulle eri ahdistuksen hallinnan keinoja, TIP-taitoja ja sitten ihan vaan tuota palleahengitystä, koska kun niitä on kokeillut edes kerran pari vastaanotolla, voi olla helpompaa ottaa ne käyttöön omaan arkeen.
Linkkaan sulle tähän alle vielä noista tippitaidoista postauksia.
http://freeyourrecovery.blogspot.fi/search/label/TIP-taidot
http://freeyourrecovery.blogspot.fi/search/label/Hallintakeinot
Tsemppiä!!
Kiitoksia paljon vastauksestasi :) Osittain tämä voi johtua siitä, että kun pääsin tällä hetkellä olevan hoidon pariin, olin jo päässyt pahimmasta pakkoliikunnasta eroon ja en ehkä ole siitä oikein edes puhunut. Pitää yrittää uskaltautua ottamaan tämä puheeksi, kun en haluaisi tästä uutta pahaa kierrettä aikaan uudestaan :/ Kommentit ovat olleet lähinnä sellaisia, että kannattaa lähteä vaikka pyöräilemään tai lenkille, jos se piristäisi mielialaa. Olen tiedostanut sen, että välillä jokin kommentti on aiheuttanut pääni sisällä reaktion "nyt olen lihonut liikaa ja kaikki näkee sen", erityisesti kun minulle sanottiin, että mene lenkille ja osta palkinnoksi vaikka suklaapatukka ja tästähän sitten heti ajattelin, että en saa suklaata syödä, jos en ole sitä liikkumalla ansainnu. Miten voikaan pienet kommentit aiheuttaa niin kauhean myrskyn pään sisällä D: Haluaisin liikkua sen takia, että se on mukavaa eikä sen takia, että tuntuu että on vain pakko liikkua ja kuluttaa kaloreita.
PoistaTuo mindfullness kuulostaa sellaiselta, jota aion kokeilla. Myös tuo idea rauhallisista kävelyistä valokuvaten voisi olla minulle sopiva, kun valokuvaamisesta muutenkin tykkään :) Nuo laittamasi linkit vaikuttavat myös tosi hyödyllisiltä
Kiitos paljon vastauksestasi ja vinkeistä, kaikkea hyvää sinulle :)
Luvassa lienee typerä kysymys, mutta huomasin tänään jotakin mullistavaa. Olen sairastanut anoreksiaa 12 vuotta ja pakkoliikunta on ollut mukana alusta asti. Syöminen menee, mutta se saakelin liikunta, seisoskelu, touhuaminen, istumisen pelko jne! Nyt olen ollut ihan ok painossa, siis alle normin, mutta ei missään hengenhädässä ja kaikki käppyrät eivät estä normaalia elämää tai rankkaakaan liikuntaa. Pää on kuitenkin niin täynnä sh-sontaa, että rajoittaa elämää 24/7. Nyt olen taas poissa töistä, mikä sapettaa, mutta nyt kun on ollut aikaa, olen alkanut ajattelemaan asioita. Siis onko elämäni elämisen arvoista? Päätin alkaa tekemään muutoksia ja vähensinkin muutama päivä sitten liikuntaa jättämällä sauvakevälylenkit tekemättä. Kävelin vain kauppaan ja takaisin yht.40 min. Siinä se. Hirvitti se ajan valtameri, jonka olisin käyttänyt lenkkeilyyn, mutta selvisin siitä touhuamalla kotona. Täksi aamuksi olin suunnitellut, että menen salille vetämään hiitin. Aamulla ei kuitekaan huvittanut ja salille vääntäytyminen oli pakkopullaa. En nauttinut treenistä ja hymyä tai mitään euforiaa ei tullut. Ei siis napannut alkuunkaan! Tämä oli tosi outoa. Aina, vuosia, olen elänyt liikunnasta ja intoa puhkuen ryysännyt liikkumaan alati ja kaikkialla. Nyt ei huvita yhtään. Johtuuko siitä, että olen lepäillyt vain kolme päivää enemmän? Nyt olen kahden vaiheilla uskonko sitä sairasta ääntä, joka sanoo, että olen laiska paska vai sitä (ilmeisesti) tervettä, joka antaa luvan levätä. Kokemuksia kenelläkään?
VastaaPoistaNiin ja vielä, saisiko vinkkiä siihen, kuinka päästä "lopullisen toipumisen" alkuun? Siis vuosien veivaamisen ja osastoreissujen jälkeen päättää ja tehdä tarvittavat muutokset. Moni muukin varmaan kaipaa rohkaisua ottaa first step. :)
Poista