Mistä rohkeus parantumiseen?

Mistä rohkeus parantumiseen?

Tämä on kysymys, joka on esiintynyt useassa kommentissa. Kun pieni mielenkiinto parantumista kohtaan on herännyt, vähän tekisi mieli kokeilla, mutta pelottaa. Ahdistaa. Hirvittää. 

Mistä rohkeus parantumiseen?

Ensinnäkin haluan rikkoa sen myytin, että pelko on aina pahasta. Se ei ole!

Tunteet ovat meillä syystä. Ne ovat selviytymisen kannalta elintärkeitä, sillä teemme tulkintoja salamannopeasti tunteiden pohjalta kun taas järkeilyn kautta samaan tulokseen pääseminen voi viedä pitkään ja epäonnistua ihan täysin.

Pelko kertoo siitä, että edessä on jotakin uhkaavaa. Jos olet pimeään aikaan metsässä ja eteen tulee karhunpoikanen, niin tiedät heti olla menemättä sen luokse. Aivosi tekevät tulkintoja tilanteesta ja varoittavat sinua, neuvovat sinua mitä tehdä. Fair enough!

Mutta joskus (tai harvinaisen usein) pelko on epäadekvaatti tunne, eli se ei ole asiaan kuuluva tunne, ja silloin joudumme käyttämään rationaalista puoltamme siihen, että pystymme tekemään oikean valinnan käyttäytymisen suhteen.

Parantumisen pelko ei siis ole ihmisen näkökulmasta adekvaatti, mutta syömishäiriön näkökulmasta se on. Syömishäiriön tavoite on tappaa sinut hitaasti, joten parantumisen pelko on sille adekvaatti tunne! Sairaus on luonut aivoihisi ihan uusia yhteyksia, joiden tuloksina sinulla on pelkoruokia, pelkotilanteita, ajatusvääristymiä... toisin sanoen suurin osa ajatusmaailmastasi on heittänyt härän pyllyä. Tämä on syömishäiriön tekosia, ja nämä sairaat käyttäytymis- ja ajatusmallit ovat syntyneet toiston kautta ja välttämällä niitä entisiä terveitä asioita.

Eli parantuminen ei pelota sinua, vaan se pelottaa sairauttasi.

Miten tämä pelko, parantumisen pelko, rohkeuden puute on jotenkin hyvästä?

Juuri siksi, että se pelottaa syömishäiriötäsi. Sairaus yrittää väittää sinulle vastaan. Se tekee sinut ahdistuneeksi ja pelokkaaksi, koska se ei ole vielä päässyt tavoitteeseensa: sinun kuolemaasi. Tiedän, tämä voi tuntua joistakin todella karulta tekstiltä, mutta tämä on totuus.

Kun tunnistat sen pelon, se on täsmälleen oikea aika hypätä. Mennä ulos omalta mukavuusalueelta ja sietää epämukavaa oloa. Saada pätevyyskokemusta siitä, että vaikka kuinka tunne pelottaa niin silti minä selvisin. 

Viivyttelemällä et tule yhtään sen valmiimmaksi. Uskon, että moni tunnistaa itsessään sen ajatusmallin, että huomenna minä teen sen, viikon päästä, kuukauden päästä, viiden kilon päästä voin alkaa parantua. 

Mutta tämä on kaikki valhetta: sitä valmista hetkeä ei tule vastaan, vaan se hetki on nyt.

Muistan itse miten viime syksynä elin tuota sitten kun -vaihetta.

Sitten kun olen saanut kaksi kiloa pudotettua lisää, sitten voin alkaa parantua.

Sitten kun on viikko mennyt, sitten voin alkaa parantua.

Sitten kun kuukausi on lopuillaan, sitten voin alkaa parantua.

Siinä meni viikot, kuukaudet ja kilot, mutta sitä valmista hetkeä ei tullut. Vielä silloinkaan, kun tein sen hypyn ja sitouduin noudattamaan MinnieMaudia, en silloinkaan ollut valmis.

Koskaan ei ole valmis parantumiseen eikä tarvitse ollakaan. Mutta pitää olla jonkinlainen halu, se riittää.

Parantuminen pelottaa, koska se on yksi iso kokonaisuus täynnä pirun pelottavia asioita: ruoka, pelkoruoat, painon normalisointi ja muuttuva keho, muiden mahdolliset kommentit, tunteet, sosiaaliset tilanteet, mahdollisesti epävarma tulevaisuus. Mitäs sitten? Mitäs sitten kun paino on normaali, putoanko tyhjän päälle?

Et. Et putoa vaan saat elämääsi asioita, jotka pikkuhiljaa täyttävät sairauden jättämää tyhjyyttä. Välillä niitä asioita joutuu penkomalla etsimään, mutta se kannattaa. Itselläni tällaisia asioita ovat muun muassa vertaistukityö ja kokemusasiantuntijan koulutus, mahdollinen uran vaihto ja yliopisto-opinnot, matkustelu, ihmissuhteet, halu kehittyä tanssissa ja olla Dooralle parempi mamma. Olen puolet elämästäni hukannut syömishäiriöön, ja haluan pikkuhiljaa kokeilla jotain muuta. En halua olla tunnettu "sinä anorektikkona", vaan "sinä tyyppinä, joka iski anoreksialle luut kurkkuun". Kyllä minua tulevaisuus pelottaa mutta silloin pitää selvittää faktoja. Kirjoittaa paperille ylös ne pelottavat asiat ja selvittää niihin vastauksia. Tästä voin esimerkiksi sanoa taloudellisen turvallisuuden/turvattomuuden: en ole vielä työkykyinen, joten mitä vaikka ensi vuonna tapahtuu? Mutta nämä asiat selvitetään, ja taas on vähän enemmän varmuutta tulevaisuudesta ja vähän vähemmän tilaa sairaudelle.

Eli ei kannata ajatella koko kokonaisuutta vaan mennä päivä kerrallaan, yksi asia kerrallaan. Jos miettii, että huomenna pitäisi pystyä syömään se 3000 kcal ja vaan levätä, niin varmasti iskee paniikki. Sen sijaan kannattaa keskittyä ruoan lisäämiseen, koska se on pienempi pala purtavaksi ja näin helpompi. Kun keskityt siihen, että huomenna lisäät 300 kcal ja pidät sen muutaman päivän ajan, niin siinä ajassa ehdit jo tottua ajatukseen eikä iske hirmuinen paniikki.

Lisäksi nälkiintymisen oireet on validoitava, sillä aliravittuna ihminen ei pysty täysin järkevään toimintaan ja monella nälkiintymisen oireet voivat yrittää nousta esteeksi parantua. Mutta esimerkiksi painon normalisoinnin pelko poistuu vain normalisoimalla paino.

Loppupeleissä tämä on puhtaasti sinun omissa käsissäsi.

Kukaan ei voi sinua parantaa, avaimet siihen on sinulla itselläsi. Rohkeus parantumiseen on sinussa itsessäsi. Sinä pystyt parantamaan itsesi.

Mieti, onko tämä sellaista elämää, jota haluat elää vielä kuukauden päästä, kolmen kuukauden päästä, vuoden päästä? Mieti omia unelmiasi ja tavoitteitasi. Mieti asioita, joita tykkäät tehdä, joita haluaisit tehdä.

Sinä voit tehdä unelmasi toteen, mutta syömishäiriö ei sitä salli. Voit lykätä päätöksen tekoa aina uudelleen ja uudelleen, juosta karkuun ja välttää tätä pistettä, mutta tulet kohtaamaan sen aina uudelleen ja uudelleen. Et voi edistyä skippaamalla jotain kohtaa.

Pahimmalta tuntuu se alku. Kun päätöksen on tehnyt, olo helpottuu. Tee päätös uudelleen ja uudelleen, joka päivä.Älä anna enää syömishäiriölle suurempaa valtaa.

Se on sinulta vienyt jo paljon ja nyt on sinun aikasi loistaa.

Lisätietoa pelosta ja pelkojen kohtaamisesta täällä.

Lisää aiheesta motivaatio vs päättäväisyys löytyy täältä.

Nälkiintymisen oireista löytyy lisätietoa täältä.

Triggerit sekä niistä selviytyminen

Syömishäiriöstä parantuessa ei voi olla kohtaamatta triggereitä, sillä niitä pursuaa niin media kuin tuttavapiirien keskustelunaiheet. Triggereitä ei voi välttää kokonaan, mutta toisaalta triggereiden haaliminen voi estää parantumasta ihan täysin.
Miten siis löytää jonkinlainen kultainen keskitie, ja miten selviytyä triggeröivistä tilanteista?

Triggerillä tarkoitetaan asiaa, joka jollakin tapaa aktivoi syömishäiriöisen ajattelun ja on ikään kuin bensaa liekkeihin. Me olemme jokainen yksilöitä, joten triggeritkin vaihtelevat yksilöittäin; yksi triggeröityy asiasta A, kun taas asia A ei ole kovinkaan suuri triggeri toiselle.
Mutta yhteistä on se, että suurin osa ruokaan, kehoon, terveyteen ja liikuntaan liittyvät asiat ovat tavalla tai toisella syömishäiriöpotilaille triggereitä ja negatiivissävytteisiä asioita ja voivat pahimmillaan johtaa relapsiin ja parantumisen välttämiseen.

On todella tärkeää tuntea omat rajansa ja se tapahtuu niin itseään kuuntelemalla kuin kokemuksen kautta. Ota hetki itsellesi ja mieti millaiset asiat saavat syömishäiriön heräämään ja vaikuttamaan käyttäytymisen tasolla parantumista estävästi. Onko se muiden laihdutuspuhe? Vegaanius? Rantakunto ja rantakunnon jälkeinen kunto, aka "sen täydellisen kropan" metsästys? Ulkonäöstä ja -muodosta puhuminen? Keskustelut ja artikkelit makroista, esimerkiksi sokeririippuvuudesta ja proteiinin tärkeydestä? Selluliittivoidemainokset?
Itselläni esimerkiksi suuria triggereitä ovat laihdutus-, ruokavalio- ja liikuntapuheet, ruoka-aineiden "pahuudesta" puhuminen ja kirjoittaminen, sekä (oman) kropan arvostelu ("ei näy tarpeeksi lihaksia", "liikaa läskiä siellä ja täällä").
Todella inhottavia tilanteita ovat sellaiset, jolloin syömistilanteessa seuralaiset puhuvat laihduttamisesta ja pahoista ruoka-aineista. Jouduin hiljattain tilanteeseen, jossa seuralaiset puhuivat laihduttamisesta, perunan vaarallisuudesta ja lihottavuudesta ja olivat täysin vakuuttuneita siitä, että he varmasti saisivat syömishäiriön, jos he joutuisivat syömään perunoita. Kyseessä oli kuitenkin ei-syömishäiriöisiä ihmisiä, jotka olivat tietoisia niin minun läsnäolostani kuin sh:sta, mutta siitä huolimatta keskustelu oli tämä.
Uskomattoman triggeröivää, voin vaan sen todeta.

Mitä sitten tehdä kun kohtaa triggerin?
Ihan ensiksikin kannattaa omasta arjesta karsia triggerit mahdollisimman minimiin etenkin alussa. Eli jos seuraat somessa jotain shitness-typyjä, niin lopeta seuraaminen. Lopeta triggeröivien lehtien tilaaminen, esimerkiksi kaikki kauneudet ja terveydet, fitit, sportit, trendit ja cosmot ymv naistenlehdet ovat kuin bensakanisteri sille nuotiolle.
Haali ympärillesi positiivista vahvistusta niin, että se muistuttaa sinua joka päivä tavoitteesta! Korvaa ne triggerit sellaisilla, jotka motivoivat sua parantumiseen ja terveyteen ja kehopositiivisuuteen. Itse tein niin, että rupesin aktiivisesti seuraamaan erilaisia #bodypositive ja #realcovery tilejä Instassa, ja koostin oman lähipiirini sellaisista ihmisistä, jotka saivat minut tuntemaan oloni hyväksi ja jotka tsemppasivat mua eteenpäin ja jotka ovat samalla polulla kuin itsekin olen.
Eli kannattaa ympäröidä itsensä nyt sellaisella positiivisella kuplalla, joka aktiivisesti vie sua kohti terveyttä ja josta kimmahtaa triggerit niiden osuessa kuplaan.

Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista eikä se toimi kuin tiettyy pisteeseen, joten omaa triggerin sietokykyään pitää vahvistaa ja se käy samalla tapaa kuin pelkoruokien kohtaamisessa: altistuksen kautta. Hengitä syvään, laita silmät kiinni ja puhalla ilma hitaasti ulos, anna kehon rauhoittua. Kun ihmisen tunnemieli aktivoituu, silloin aivokuoren toiminta heikkenee ja ihminen toimii tunteiden pohjalta. Tähän vaikuttaa muun muassa ravitsemustila ja masennus, sillä masennus heikentää aivokuoren aineenvaihduntaa, ja aliravitsemus aiheuttaa masennusta, eli toisin sanoen huonosti syöneenä triggereiden sietokyky on heikentynyt.
Eli ihan ensimmäisenä pidä huoli ravitsemustilastasi, ja toiseksi opettele erilaisia tunteensäätelykeinoja. Voit tarvita TIP-taitoja, joiden idea on tuottaa niin päinvastainen kehollinen reaktio, että tunnetila laskee ja ajatus alkaa taas kulkemaan.
Triggeröivissä tilanteissa pysy tietoisena tunnetilan noususta ja keskity itsesi rauhoittamiseen. Näin tunnetila laskee ja aivosi saavat uuden tulkinnan tilanteesta ja pystyt taas suhtautumaan tilanteeseen oikein. Muistuta itsellesi, että nämä triggeröivät asiat eivät koske sinua, sillä ne voivat oikeasti viedä sinulta hengen.
Mikäli tilanne tuntuu menevän ihan äärimmäisyyksiin saakka, niin tilanteesta poistuminen on yksi vaihtoehto, mutta tässä pitää pysyä tarkkana siitä mitä teet sen jälkeen. Menetkö oksentamaan ruokasi vai purkamaan asiaa lenkkipolulle? Tällä tavalla vahvistusta saa vain syömishäiriösi, ja aivosi tulkitsevat tämän tilanteen uhkana, ja seuraava tilanne on heti pahempi. Sen sijaan voit poistua tilanteesta hetkeksi rauhoittamaan itseäsi (kylmää vettä ranteille tai kasvoille, syvähengittelyä jne), ja palata sitten tilanteeseen.

Ei ole poissuljettu se vaihtoehto, että yrität hienovaraisesti kertoa keskustelukumppaneillesi miten hankala tilanne on itsellesi. Itse olen usein vaihtanut puheenaihetta ihan johonkin päin vastaiseen aiheeseen, joka ei millään tapaa liity laihduttamiseen/ruokaan/liikuntaan/terveyteen, ja ylläpidän keskustelua kysymällä keskustelukumppaneilta johdattelevia kysymyksiä.
Oi että kun nämä kuntavaalit ovat jännittävät, eikö vain? Mitä mieltä sinä olet siitä, joko on löytynyt oma ehdokas? Käytitkö jotain vaalikonetta vai oletko ollut varma tästä jo pidemmän aikaa? Miten sä löysit ehdokkan?
Tai esimerkiksi pakolaiset ovat aina todella hedelmällinen keskustelunaihe, samoin kuin vapaina juoksentelevat kissat, inhotut tosi-tv-ohjelmat ja kuka niihin haluaa osallistua... Mitä ikinä mieleen juolahtaa! Keskustelunaiheita on rajattomasti ja tällä tapaa verestät myös sosiaalisia taitojasi, sillä syömishäiriö tekee ihmisestä usein todella erakoituneen.

Mutta tosiasia on se, että triggereiltä ei voi välttyä täysin, joten on huomattavasti hyödyllisempää opetella kohtaamaan ne ja selviytymään niistä. Mitään yhtä ainoaa tapaa ei ole, jokaisen pitää löytää se omansa, mutta itsensä rauhoittaminen ja tavoitteiden mielessä kirkkaana pitäminen auttavat jo pitkälle. Kannattaa pysyä tietoisena siitä, että ei lähde hyökkäämään triggeriä kohtaan, esimerkiksi mikäli keskustelunkumppani puhuu toistuvasti laihduttamisesta ja ruoasta, niin ei ole kovin tavoitteiden mukaista lähteä hyökkäämään - "aina sinä vaan tästä jaksat jauhaa"; "minä en kestä sua kun sä puhut vaan tästä"; "voitko jo lopettaa?" jne - koska se yleensä saa vastapuolen puolustuskannalle ja jopa suuttumaan.
Mikäli henkilö toistuvasti, jatkuvasti puhuu samasta aiheesta, voit lempeästi hänelle huomauttaa siitä - "mä ymmärrän, että tämä on sulle varmasti tärkeä asia ja on hienoa, että sä haluat huolehtia omasta terveydestäsi, mutta oletko huomannut että puhut siitä toistuvasti?" - ja auttaa häntä näkemään ja havahtumaan siihen, sillä usein ihmiset eivät ole täysin tietoisia siitä mitä tekevät.

Pitemmällä tähtäimellä kannattaa vahvistaa omaa triggeröitymisen sietokykyään altistumisen kautta. Alussa on suotavaa karsia triggerit niin minimiin kuin mahdollista, mutta oman toipumisen edetessä kannattaa ruveta varovaisesti itseään altistamaan triggereille. En tarkoita tällä sitä, että kahden kuukauden jälkeen rupeat jälleen seuraamaan shitnee-typyjä ja tilaamaan fittiä, vaan että luet vaikka yhden triggeröivän artikkelin pari kolme kertaa viikossa aloittaen kaikkein vähiten triggeröivästä. Vahvista samalla omia tunteensäätelykeinoja ja erityisesti rauhoittumiskeinoja (syvähengitys, mindfullness), ja pidä mielessä omat tavoitteesi. Muista se, että sinä olet eri tilanteessa kuin muut, sillä mikä toiselle on terveyttä edistävä on sinulle äärimmäisen tuhoisa ja henkeä uhkaava. Ole tietoinen syömishäiriön ajatuksista ja siitä, että et triggeröityneenä lähde toteuttamaan niitä, vaan että tunnetilasta huolimatta toteutat parantumistasi, eli teet aina päin vastoin kuin sh edellyttää.
Ja vielä ihan lopuksi: triggerit eivät ole paha asia vaikka ne siltä tuntuukin! Triggerit muistuttaa siitä mihin meidän pitää kiinnittää huomiota; triggerit kertoo meidän heikoista kohdista, ja triggerit tekee meistä vahvempia.
Ne tuntuvat pahalta ja saavat sydämen sykkeen kuulumaan korvissa, mutta joka ikinen selvitetty triggeri luo aina yhden uuden kerroksen meitä ympäröivään tefloniin, ja pikkuhiljaa ennen niin pahat triggerit eivät enää saa aikaan kuin kulmien kohotuksen.

Ahdistuksen hallintakeinoista sekä TIP-taidoista lisää täällä.

Kehon vihaamisesta kehosta välittämiseen

Luulen, että yksi useimmin kysytyistä kysymyksistä liittyy omaan kehonkuvaan: miten oppia hyväksymään oma keho? Tai miten edes päästä irti siitä kehovihasta?

Näin heti alkuun huomautan, että tämä teksti on jatkoa Vuokon aikaisemmin kirjoittamalle postaukselle muuttuvasta kehosta ja muiden kommenteista, ja postaus löytyy täältä.

Kehonkuvan vääristymä on yksi nälkiintymisen oireista.

Jotta ymmärrettäisiin miksi näin tapahtuu, niin mennään vähän syvemmälle ja mietitään asiaa mitä tapahtuu aivoissa, koska kaikki lähtee aivoista.

Me ihmiset saadaan noin 80% ympäristön informaatiosta näköaistin kautta. Näköaisti on luonteeltaan integroiva, eli reseptorisolut ja hermoverkko toimivat yhdessä analysoiden tietoa, reagoiden muutoksiin valoisuudessa, kohteen rajaviivoissa ja kulmissa jne. Aivoissa yhdistyy eri reseptorien impulssit ja niiden keskinäinen suhde määrittää kohteen eli sen mitä ihminen juuri havaitsi. Tällä tavalla ihmiselle syntyy tietoinen aistikokemus, mutta kyseessä on tulkittu aistimus eli se ei ole absoluuttisesti totta, sillä ihminen käyttää aiempia tietämyksiään tulkitessaan jotain havaintoa. 

Tämä näkyy esimerkiksi käytännössä niin, että omaa peilikuvaansa ei näe samalla tapaa kuin muut näkevät sinut. 

Ihmisen ympärillä on aina todella rajaton määrä informaatiota eikä ole mahdollista ottaa kaikki huomioon. Siksi ihminen havainnoi sen mikä on milloinkin oleellista ja jättää loput pois. 

Nyt kun olemme vähän selvittäneet havainnointia näköaistin kautta ja ymmärrämme sen, että oma kokemusmaailmamme vaikuttaa kohteen havainnoinnin tulkitsemiseen, voimme siirtyä siihen mitä tämä tarkoittaa syömishäiriöisen kohdalla.

Syömishäiriöiselle keho on jatkuva taistelukenttä eikä sana "riittävä" kuulu sairauden sanavarastoon. Aina löytyy parannettavaa, tai toisin sanoen, aina löytyy keino olla sairaampi. Kehot - olipa se sitten oma tai muiden - on loogisesti ensimmäinen, johon kiinnittää huomiota. Meneepä sitten kauppaan, virastoon, sairaalaan, kahvilaan, niin huomio kiinnittyy muiden ihmisten kehoon että omaan. 

Oma keho tuntuu laihimmillaankin liian isolta vaikka toisaalta välillä ihminen voi nähdä kehonsa realistisesti. Muistan itse saaneeni välillä näitä hetkiä, jolloin katsoin peiliin ja kauhistuin, "tuoltako minä näytän?" Mutta tunne lihavuudesta vei kuitenkin voiton; tunne vie aina voiton.

Nälkiintyminen aiheuttaa muutoksia ihan aivotasolla saakka, ja aivot alkavat kutistua. Keho polttaa lihaksia ja rasvaa, ja aivot muodostuvat rasvasta, joten ne kutistuvat. Kognitiiviset toiminnat alkavat heikentyä: yleinen hidastuneisuus, ajatus- ja muistikatkokset, mieliala heittelee ja tunteita voi olla vaikea hallita, sekä erilaisia epileptisiä oireita voi ilmestyä. Itse asiassa anoreksiaa sairastavilla on löydetty aivojen kuvantamistutkimuksissa muun muassa laajentuneita aivokammioita sekä uurteita, eli aivokuorella on vähemmän harmaata ainetta, joka on välttämätön tiedonvälityksen kannalta. Tämän harmaan aineen vähentymistä on todettu päälaki- ja ohimolohkolla sekä parientaalialueella, jossa näkohavainto tulkitaan.

Eli kun aivoissa ei ole riittävästi harmaata ainetta, niin aivojen tiedonkäsittely on huonompi, joten ihmisen havainnot voivat olla todella vääristyneet. Aivoilla ei ole kykyä havaita ja tulkita oikein, koska sen tiedonkäsittelyn kannalta välttämätöntä harmaata ainetta ei siellä vaan ole tarpeeksi!

Kun tähän sitten vielä yhdistetään syömishäiriön luoma fiksaatio ihmiskehoon ja kehon muotoihin, kun mielessä pyörii vaan oman kehon lihavuus, niin sitä ihminen silloin näkee kun tarpeeksi kauan tuijottaa omaa kuvajaistaan. Vähän kuin sinulle näytettäisiin korttia, jossa lukee punaisella "sininen" etkä tiedä onko kyse punaisesta vai sinisestä tekstistä. 

Oman kehonkuvan normalisoinnin kannalta ravitsemustilan normalisointi on siis ehdottoman välttämätöntä ja vielä välttämättömämpää on malttaa odottaa ja antaa kehon toipua!

Aivoilta vie keskimäärin vuoden verran palautua optimaaliseen tilaansa painon normalisoinnin jälkeen, joten lausahdus "pää tulee aina viimeisenä" pitää ihan paikkansa juuri tästä syystä: päällä ei ole mahdollisuutta päästä kyytiin nopeampaa. Aivot ovat suurimmaksi osaksi rakentuneet rasvasta, joten ruokavaliosta on saatava kunnolla rasvaa sekä hiilihydraatteja.

Olen itse huomannut radikaalin hyväksynnän olevan todella avain oman kehon hyväksymisessä. Kun lopetin sen jatkuvan jossittelun (jos minulla vaan olisi timmimpi vatsa ja lihaksikkaammat reidet tai olisin vähän pidempi...) ja hyväksyin kroppani sellaisena kuin se on, huomasin päässeeni alkuun. Aluksi välttelin paljon peiliä, koska edelleen näin itseni vääristyneesti, joten sen sijaan rupesin turvautumaan valokuvaamiseen. Kuvien kautta rupesin tajuamaan sen, ettei mun vatsa olekaan niin massiivisen suuri kuin sen itse näin ja koin; näin asioita, joita en peilissä nähnyt. 

Mutta en suosittele oman peilikuvan välttämistä, koska se taas antaa aivoillesi sen viestin, että peiliä pitää aina välttää. Jos olet paljon peiliä välttänyt tähän saakka ja koet, että se sinua jollain tapaa rajoittaa, niin kannattaa aloittaa helposta. Onko vaikka hiuksien laittaminen peilin edessä helpompi kuin peilin edessä seisominen ilman mitään tekemistä? Aloita sitten vaikka sillä. Tai voit ottaa pienen käsipeilin ja peilata sillä varpaitasi, sitten nilkkojasi, sormiasi... mieti mikä kohta on itsellesi helpoin ja siirry sitten pikkuhiljaa vaikeampaan päin. Vielä parempi on se, että otat puhelimella kuvan peilatusta ruumiinosasta ja tallennat sen puhelimeen. 

Näitä peilaustuokioita on hyvä pitää vaikka pari päivässä vaikka vaan minuutin ajan. Tällä tavalla aivosi saavat uutta informaatiota ja oppivat tulkitsemaan näköhavainnon eri tavalla, positiivisemmalla tavalla.

Jotta päästään eteenpäin ja opitaan välittämään omasta kehosta niin se on ensinnäkin prosessi, joka tapahtuu asteittain. Ei ole realistitista olettaa sen tapahtuvan sormia napsauttamallam vaan se tapahtuu harjoituksen ja toiston kautta.

Tämän voi aloittaa miettimällä omat hyvät puolet. Mistä tykkäät itsessäsi? Silmät? Huulet? Hiukset? Nämä olivat itselläni vastauksina. Kysy itseltäsi päivittäin tätä ja sääntö on se, ettet saa sanoa samaa kehon kohtaa kahta kertaa. Eli jos tänään sanot pitäväsi silmistäsi, niin sitä et saa sanoa enää uudestaan. Tämä on haastavaa juuri siksi, että joudut kurkistelemaan ulos omalta mukavuusalueeltasi ja miettimään koko kehoasi. Kun mieleesi tulee negatiivisia ja/tai tuomitsevia asioita kehostasi, niin kirjoita ne ylös. Kirjoita ylös, sitten revi tai leikkaa se teksti irti paperista, sano se ääneen ja silppua tämä pieni paperinpala vielä roskiin.

Käännä nämä negatiiviset väitteet positiivisiksi. Esimerkiksi kun itselleni tuli ajatus, että mun reidet ovat todella paksut, niin mä käänsin sen niin, että no niissä on nyt ainakin lihasta paljon enemmän, ne ovat vahvat ja mä jaksan juosta ja tanssia. Ja entäs sitten jos mun vatsa ei ole enää ohut pyykkilauta, sillä nykyinen vatsani on lihaksikkaampi ja tukee myös selkärankaa, pitää ryhdin hyvänä ja ainakin mä pystyn syömään mitä ikinä haluan! 

Konkreettisia seikkoja oman kehonkuvan normalisoimiseksi on triggerien minimointi ja sen oman sisäisen puheen tiedostaminen.

Kannattaa ehdottomasti poistaa kaikki triggeröivät IG-tilit, lopettaa Facebookissa triggeröivien ihmisten kaveruus, lopettaa triggeröivien lehtien tilaaminen. Itse lopetin esimerkiksi K&T:n ja KuntoPlussan, koska ne ensinnäkin saivat mut sekä kiehumaan kiukusta että triggeröitymään, eikä yksikään "terveellisyyttä" ja shitnessiä koskevat neuvot olleet itselleni hyväksi.

Etsi positiivista vahventamista, eli vahvenna sun tervettä puolta toimivilla asioilla. Esimerkiksi itse rupesin seuraamaan aktiivisesti eri body positive -tilejä, jotka tuovat mulle hyvää oloa. Hakeudun sellaisten ihmisten seuraan, joiden kanssa on hyvä olla ja jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Tämä ei ole aina oikeassa elämässä mahdollista, joten sen voi tehdä myös somessa sillä en yhtään väheksy somen kautta saatuja ystäviä. 

Tiedosta se oma sisäinen puhe, eli millä tavalla puhut (tai ajattelet) itsellesi. Jatkuva haukkuminen, mollaaminen, mitätöinti, virheisiin juuttuminen, ruoskinta... mikään näistä ei tee sinulle hyvää! Nyt on aika ruveta kohtelemaan itseään paremmin. Olemaan myötätuntoisempi, taputtamaan itseään olalle ja sanomaan, että sä muuten olet todella hyvä tyyppi!

Koska myötätunto ja itsestään välittäminen vie niin paljon pidemmälle kuin itseviha koskaan.

Lopuksi vielä sellainen, että sinä olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet! Sinut on tehty olemaan juuri sellainen kuin olet! Onni ei tule pidempänä tai pienempänä, vaan onni löytyy elämäntapana. Kaikki ne pienet kauneusvirheet, joita olet toivonut voivasi jotenkin muuttaa, tekevät sinusta juuri niin persoonallisen ja mielenkiintoisen, ja oikeasti, yksilöllisyys on kaunista, sinä olet kaunis! 

Jokainen ihminen on kaunis, joka ikinen vartalo on kaunis! 

Kehosi on uskomattomin asia, jota sinulla koskaan tulee olemaan; kehosi mahdollistaa sinun elossa olemisen; kehosi mahdollistaa kokemukset. Kehosi ei ole vihollinen, kehosi ei ole syypää mihinkään. Kehosi on ansainnut välittämisen jo siksi, että se on olemassa. Sinä olet ansainnut huolenpidon ja välittämisen siksi, että olet olemassa. 

Ja ihan viimeiseksi, sinä olet hyvä, sinä olet riittävä, sinä olet kaunis!

Lisää hiilihydraateista, rasvoista ja proteiinista täällä.

Lähde: Lehtismäki-Hyvönen, Henna. Anoreksia - pako mielen vankilasta. 2016.

Entäs kun mieli muuttuu; motivaatio vs sitoutuminen

Olen todella usein saanut kuulla motivaatiosta ja sen puutteesta: mitä silloin pitää tehdä?
Entäs kun parantumisen kuherrusvaihe on ohi, todellisuus iskee moukarilla ja hauskuus loppuu siihen? Mistä kaivaa motivaatio parantumiseen?
Entä onko se loppupeleissä kiinni motivaatiosta, vai onko kyse sitoutumisesta?

Motivaatio. Sitoutuminen.
Kaksi sanaa, joista toisella on suurempi merkitys parantumisen kannalta.
Tiedättekö miksi syömishäiriöisiä pidetään niin vaikeahoitoisina? Siksi, koska heillä ei ole motivaatiota parantua. Totta. Mutta jos tämä pitäisi ihan kirjaimellisesti paikkansa, niin yksikään syömishäiriöinen ei parantuisi, vaan kaikki kuolisivat kirjaimellisesti motivaation puutteeseen.
Tästä saadaan tulokseksi, että motivaatio on todella yliarvostettu asia eikä sillä kukaan etene.
Tuskin olit koko yhdeksää peruskouluvuotta motivoitunut koulun käyntiin, mutta silti sait peruskoulun päättötodistuksen, eikös?
Tuskin olit koko sairauden ajan innokkaan motivoitunut tuhoamaan itseäsi vaan sitoutuminen sairauteen ylläpiti tilannetta, eikös?
Motivaatio ei tule kolkuttamaan oveasi. Motivaatio ei kävele luoksesi. Motivaatiota et voi ostaa ja pitää taskussa. Motivaatio tulee välillä käymään ja se lähtee pois.
Mitä siis tapahtuu kun seuraa motivaatiota parantumisprosessissa? Pääsee askelen eteenpäin ja sitten iskee takapakki. Parantumisen alkuvaiheessa iskee kuherruskausi, jolloin kaikki tuntuu niin jännältä ja mahtavalta ja olet todella motivoitunut. Mutta sitten tämä vaihe menee ohi ja samoin menee motivaatio. Mitä nyt tapahtuu? Luovutatko? Tulitko näin pitkälle vain antaaksesi periksi?

Sairastuminen ei ole valinta mutta parantuminen sen sijaan on.
Parantuminen on valinta, joka on tehtävä yhä uudelleen ja uudelleen joka päivä monta kertaa päivässä. Minä valitsen parantumisen tänään; minä valitsin parantumisen myös eilen, myös viime viikolla, viime kuussa, viime jouluna. Olen valinnut parantumisen ja olen sitoutunut siihen 100%.
Sitoutuminen tarkoittaa todella sitoutumista johonkin asiaan, päättäväisyyttä viedä se läpi vaikka sataisi niitä harmaita kiviä. Sitoutuminen parantumiseen ei tarkoita pelkästään syömistä, lepäämistä ja painon normalisointia, vaan se tarkoittaa kokonaisvaltaista itsensä hyväksymistä ja itsestään huolehtimista. Oman elämänsä arvostamista ja omia tavoitteitaan kohti menemistä.

Mutta takaisin siihen pisteeseen, kun sairaus huutelee ja tekee vaan mieli palata takaisin; mitäs silloin?
Ensinnäkin palauta mieleesi se, että miksi tähän lähdit? Miksi sinä rupesit parantumaan? Mitä haluat elämältäsi? Mitkä ovat toiveet ja suunnitelmat?
Muista, että lyhyellä tähtäimellä sairaudelle periksi antaminen tuottaa hyvää oloa mutta pitemmällä tähtäimellä se tuottaa niin katumusta, syyllisyyttä, ahdistusta, masennusta, epätoivoa, surua kuin kiukkuakin. Miksi minä annoin periksi? Miksi en vaan puskenut läpi? Miksi olen niin heikko?
Yleensä ne hetket, jotka tuntuvat kaikkein vaikeimmilta, ovat juuri niitä merkityksellisiä hetkiä, joiden selvittäminen auttaa sinut uudelle tasolle ja tekee sinusta taas kerrosta vahvemman. Jokainen vaikea hetki valmistaa seuraavaan ja antaa sinulle itseluottamusta siitä, että sinä kyllä pystyt navigoimaan näiden karikkojen läpi.

Motivaatio on hyvä työkalu, mutta sitä ei voi ennustaa ja se on arvaamaton.
Itselläni ensimmäisellä kerralla tanssi oli mun motivaatio syödä ja nostaa painoa. Kun sain luvan tanssiin, niin yhtäkkiä se motivaatio lopahtikin. Entäs nyt? Tiedostin tilanteen ja arvioin tilanteen: olen nyt paikassa B lähdettyäni paikasta A, eli olen edistynyt. Haluanko palata sinne takaisin ja tehdä kaiken uusiksi, vai käännynkö sitoutumisen puoleen saadakseni matkaa eteenpäin?
Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon ja hyvin pian tajusin, että en voi luottaa motivaatioon. Välillä sain motivaatiopuuskia ja oikein puhkuin intoa ja tarmoa, ja seuraavassa hetkessä olin valmis heittämään kaiken läskiksi ja palaamaan paikkaan A.
Kun motivaatio osuu polullesi, ota siitä kiinni. Katso mitä se tarjoaa ja arvioi se: onko tämä pitkä- vai lyhytaikainen? Kannustaako se minua terveyteen vai sairauteen? Onko mahdollista, että tämä lopahtaa huomenna vai onko mahdollista, että tämä voi muuttaa elämäni?

Haluan tehdä eroa hyvien ja huonojen motivaatioiden välille. Hyviä, terveyteen kannustavia motivaatioita on laidasta laitaan aina yksilöstä ja yksilön omasta arvomaailmasta riippuen. Itselläni tunnistan motivaation liittyvän itseni toteuttamiseen, kuten tanssi, vertaistukityöt, KAT-koulutus, psykologia alana ja mahdollisesti psykologian laitokselle pyrkiminen. Minua motivoi myös Doora, sillä haluan taata hänelle turvallisen elinympäristön ja auttaa häntä toteuttamaan omaa koiramaista itseään. Myös perheenjäsenten hyvinvointi on yksi motivaatio, sillä he ovat olleet todella rankassa sijaiskärsijöiden ja omaisten roolissa yli vuosikymmenen ajan.
Sen sijaan negatiiviset motivaatiot liittyvät sairauteen ja sairauden muodon muuttamiseen. Yhtäkkiä voi tuntea timmin kropan ja tiukan karppiruokavalion tai vegaaniuden olevan se päämotivaatio. Shitness voi tuntua uskomattoman houkuttelevalta, koska se tarjoaa saman kuin vegaanius: rajoittavuuden ja uskomattoman ruokakeskeisyyden, mutta "hyväksytyssä" muodossa.
Tässä vaiheessa huomautan vegaaniudesta sen verran, että ymmärrän sen olevan monille ihan oikea, aito asia mutta syömishäiriöstä parantuessa hälytyskellojen pitää soida. Jos et osoittanut ennen sairastumistasi juuri mitään mielenkiintoa vegaaniutta kohtaan ja se tapahtui parantumisvaiheessa, niin on erittäin todennäköistä, että kyseessä on syömishäiriö tekemässä kauppaa, johon ei saa ruveta. Mikäli täyden remission saavuttamisen jälkeen edelleen tunnet voimakasta tarvetta pelastaa valaat, kodittomat kissat, puuvillaviljelmät, ilmakehän ja silittää kasveja ja palauttaa maidot lehmille, niin silloin voit miettiä asiaa uudelleen (huomaa sarkasmi). Pystytkö syömään pussillisen sipsejä, käyttämään öljyä ruoassa, syömään maapähkinävoita ym rasvaista vegaanista ruokaa ilman mitään kompensaatiokäyttäytymistä?
Voin tästä aiheesta kertoa sellaisen omakohtaisen kokemuksen, että olen pääasiassa kasvissyöjä mutta syön maitotuotteita, kananmunia ja kalaa, koska mä tykkään niistä ja mun kroppa tarvitsee niitä. Olen jo pitkän aikaa syönyt myös kanaa ja muita lihatuotteita nähdäkseni onko kyseessä mun mielihalu vai sairauden, ja olen tullut tulokseen sen olevan mun oma mieltymys. Lihan syöminen tuo itselleni mielikuvan onnellisesta lehmästä/kanasta/possusta laihduntamassa auringonpaisteessa, sitten teurastamon ja veren tirskuvan suupielestä ihmisen syödessä sitä eläinparkaa. Mulle tulee myös kuvotus enkä tykkää edes lihan koostumuksesta.
En kuitenkaan luokittele itseäni kasvissyöjäksi, koska se on syömishäiriölle oiva harmaa alue.

Motivaatio ei siis ole avain parantumiseen, ei motivaatio sinua lämmitä, ei se kehoasi ravitse eikä se sinua tervehdytä. Sinä teet sen sitoutumalla parantumiseen. Parantumista ei voi toteuttaa silloin kun huvittaa, pari kertaa viikossa kun on hyvä päivä, vaan kyseessä on matka.
Voit kuvitella sen polkuna läpi aavan pellon tai pimeän metsän - itse suosin jälkimmäistä. Olet tulossa jostakin ja menossa kotiin ja ainoa keino päästä sinne on mennä metsän läpi. Matkalla voi olla susia ja karhuja, siellä on korppeja ja haukkoja, ja jokunen tikkakin saattaa nakuttaa kalloasi. Nälkä on jo kamala, jano polttaa kurkkua ja liimaa kielen kiinni kitalakeen, ja sinun on pakko päästä vessaan. Siis yksinkertaisesti pakko!
Mitä teet? Odotatko yksisarvista, joka vie sinut sateenkaarta pitkin valkoiseen linnaan? Käperrytkö polun alkuun ja leikit kuollutta? Vai puretko hammasta ja menet sen metsän läpi?
Jokainen tekemäsi valinta vahvistaa aivoissasi olevia yhteyksiä - joko sairaita ja uusia - ihan jokaikinen. On todella luonnollista ja ymmärrettävää miksi sairauden ajatus- ja käyttäytymismallit ovat niin houkuttelevia ja tuttuja, sillä olethan toistanut niitä kymmeniä kertoja päivittäin ties kuinka pitkän ajan! Mutta ainoa keino niiden terveiden yhteyksien vahvistamiseksi on niiden toistaminen. Tästä syystä sinun pitää tehdä aina päin vastoin kuin syömishäiriö sanoo!

Kun mielesi muuttuu niin anna sen muuttua. Se ei ole syy palata takaisin. Se ei ole syy jättää ruokia välistä tai mennä lenkille. Virheet ovat sallittuja ja niitä sattuu, mutta kun saman virheen tekee kahdesti niin se on jo valinta: sairauden valinta.
Tarkastele tilannetta ja mieti mikä triggeröi tämän ajatuksen? Huomaatko jonkin toistuvan kaavan? Ota oppia niistä ja mieti mitä sinun pitää tehdä seuraavalla kerralla, sillä tämä vahvistaa tervettä käyttäytymistä sekä sitoutumista, ja se tuo myös sekä lyhyellä että pitemmällä aikavälillä hyvää oloa. Myös oma itsetuntosi ja -luottamuksesi alkaa kasvaa.

Muista, että vaikeita hetkiä tapahtuu ihan kaikille mutta ne ovat vain pieniä kuoppia polulla. Motivaatio on hyvä apuväline mutta se ei ole kantava palkki, vaan sitoutuminen ja päättäväisyys rakentavat talon sinun avullasi. Parantuminen, aivan kuten talon rakentaminenkin, vaatii systemaattisuutta ja sitä pitää toteuttaa joka päivä joka hetki; jos sattuu kova ukkosmyrsky, niin talon rakentaminen jatkuu suunnittelulla ja pohjapiirrosten hienosäädöllä, eli työ jatkuu kaikesta huolimatta. Kun iskee vaikea hetki niin silloin tärkeintä on pitäytyä säännöissä, eli lepäämisessä ja syömisessä, aivan kuten joka ikinen päivä muutenkin. Ei poikkeuksia. Poikkeuksia ei ole olemassa parantumisessa.
Jotta tämä ei olisi niin totista puuhaa niin heittäydy haaveilemaan! Jos ihme tapahtuisi ja olisit huomenna haaveammatissasi, niin mikä se olisi? Tai jos huomenna saisit tehdä mitä oikeasti ikinä haluaisit, niin mitä se olisi? Mistä haaveilet? Tee vaikka oma haave- tai suunnitelmakartta ja mieti miten tämä hetki auttaa sinut sinne.

The moment you are ready to give up is the moment when magic happens!

Painon jakautuminen ja setpoint

Yksi toivotuista postausaiheista on ollut painon jakautuminen tasaisesti sekä setpointin saavuttaminen. Milloin tämä tapahtuu? Miten pitkään painon jakautuminen vie? Entä mistä tiedän saavuttaneeni setpointin?

Toipumisessa on neljä vaihetta, joista ensimmäinen on nesteen kertyminen eli nesteturvotus. Toinen vaihe on elinten korjaaminen, jolloin keho muodostaa ylimääräistä rasvakerrosta keskivartalon seudulle, eli tuttavallisemmin kehittyy trunk adipose. Kolmannessa vaiheessa alkaa nesteturvotus ja trunk adipose tasoittua ja paino alkaa jakautumaan, ja neljäs vaihe on remission saavuttaminen.
Vaikka tämä kuulostaa aika selvältä asialta niin lineaarista se ei ole, vaan saatat toistaa vaiheita yhä uudelleen ja uudelleen. Vaikka olisit saavuttanut vaiheen kolme, ei ole mitenkään tavatonta yllättäen siirtyä vaiheeseen kaksi tai jopa yksi. Keho kun ei ole mikään kone vaan se on oikeastaan ekosysteemi, joka toimii kokonaisuutena.

Painon jakautuminen (engl. weight redistribution) tapahtuu todella myöhään yksilöstä riippuen. Toisilla paino voi alkaa jakautua jo 3 kuukauden päästä, toisilla se voi viedä yli vuoden; keskimääräinen aika lienee puolisen vuotta.
Jotta paino voi alkaa jakautua tarkoittaa se sitä, että olet ensinnäkin saavuttanut setpointisi, kehosi on päässyt pois nälkiintymistilasta ja se uskaltaa käyttää energiaksi myös rasvavarastoa. Keho on hyvin fiksu. Mikäli se edelleen kokee pienintäkään uhkaa seuraavasta nälkiintymiskaudesta, niin se ei takuulla rupea kasvattamaan lihasmassaa ja käyttämään rasvaa energiaksi, koska sen prioriteetti numero yksi on säilyä hengissä.

Syömishäiriöisen yksi pahimmista painajaisista on huomata keskivartalon suurentuneen. Tämä on kuitenkin erittäin normaalia parantumisessa ja se on myös seikka, johon ei saa lähteä itse vaikuttamaan vähentämällä ruokaa ja lisäämällä liikuntaa! Nesteturvotus on siellä syystä, se kertoo ensinnäkin vaurioiden laajuudesta mutta se myös nopeuttaa toipumista, ja viskeraalinen rasva suojaa sisäelimiä ja se myös takaa maksalle vararavinnon. Keho ei luota sinuun, koska sitä on pidetty nälässä, eikä sen pidä luottaakaan! Kehosi tärkein työ on nyt pysyä hengissä ja jos se nyt sinuun luottaa, niin sinä kuolet. Näännyt nälkään.
Ainoa keino tästä eteenpäin on sitkeästi jatkaa omien minimien syömistä ja varsinkin lepo on ehdoton asia! Saatat ehkä ajatella voivasi huijata kehoasi - eihän sen nyt niin ole väliä vaikka joka toinen päivä jäätkin viidenneksen alle minimien, tai käyt vetäisemässä pienen lenkin - mutta kehoasi et voi huijata.

Normaalipainon saavuttaminen voi tapahtua nopeastikin mutta se ei tarkoita sitä, että olet parantunut. Painosi pitää pystyä jakautumaan, ja siihen keho tarvitsee edelleen runsaasti ruokaa ja lepoa. Näiden lisäksi myös normaalipainon ylläpitäminen on avain painon jakautumiseen, sillä ainakin tämän tutkimuksen mukaan painon jakautuminen voi viedä jopa vuodesta kahteen vuoteen. Tutkimus selittää muutenkin hyvin siitä, miten parantumisvaiheessa keskivartaloon kertyy suojaavaa rasvavarastoa eikä se ole riippuvainen painon nousun määrästä.
Eli painon jakautuminen kyllä tapahtuu kaikilla mutta se vaatii aikaa.

Kun olen tässä postauksessa puhunut normaalipainosta, olen sillä viitannut setpointiin eli biologiseen normaalipainoon, en BMI-luokituksen mukaiseen normaalipainoon. Tämä siksi, että setpoint on kaikille reilu käsite.
Ensinnäkin, setpoint ei ole mikään yksittäinen numero vaan se on painoalue, jonka sisällä kehosi voi kaikkein parhaiten. Tiedät saavuttaneesi setpointin siitä, että painosi ei nouse huolimatta siitä miten paljon syöt vaan säilytät painosi vaivatta. Hormonitoiminta toimii ja kuukautisesi ovat tulleet takaisin. Et enää järjettömästi himoitse jotain ruokia eikä sinulla ole ahmimishimoja (toisaalta saavutettuasi normaalipainon voit edelleen käydä läpi extreme hungeria). Hiuksesi eivät enää putoa päästä, kynnet alkavat vahvistua. Voit hyvin.
Jos mietit onko tämä sinun setpointisi kannattaa miettiä mitä teet tällä hetkellä. Oletko jotenkin lipsunut syömään vähemmän ja aloittanut liikunnan ja tunnet itsesi väsyneeksi? Mietitkö mitä tohdit syödä, jotta paino ei nousisi? Onko kyseisen, "normaalin" painon ylläpitäminen vähintäänkin työlästä? Mikäli vastasit yhteenkään kysymykseen kyllä, niin silloin hyvin todennäköisesti et ole setpointissasi.
Voisin sanoa, että setpointin saavuttamisen kyllä tuntee: vointisi on oikeasti hyvä! Paino voi ja se kyllä heittelee muutamalla kilolla suuntaan tai toiseen johtuen lukuisista eri syistä, mutta se pysyttelee samassa.

yritän tällä havainnollistaa miten paino jakautuu ja varsinkin miten se lihasmassa
kasvaa takaisin ilman treeniä. Keskimmäinen kuva on noin parisen kk toipumisen alusta,
ja kuva oikealla on siitä n. kuukausi myöhemmin

Voin itse antaa kolme erilaista esimerkkiä.
Ennen MinnieMaudin noudattamista yritin aina rämpiä toipumisen läpi liian pienillä ateriasuunnitelmilla, joilla kyllä todella saatiin paino nousuun mutta koskaan ei se paino jakautunut. Viskeraalinen rasva on itselleni muodostunut helposti ja sitä ylläpiti liian vähä syöminen ja liika liikkuminen. En tiennyt mitä oli meneillään, järkytyin ja retkahdin.
Toinen kokemus on ensimmäinen kerta MM:ia noudattamalla. Painon normalisointi eli setpointiin pääseminen tapahtui aika hitaasti, siihen meni ainakin se puoli vuotta, mutta se tapahtui todella lineaarisesti. Ensin minulle tuli nesteturvotus ja trunk adipose, mutta se tasoittui ja käsi kädessä tämän kanssa painoni jakautui ja saavutin setpointin.
Kolmas kokemukseni on taas huomattavan erilainen edellisestä. Saavutin normaalipainoni 7 viikossa, mikä on todella nopea vauhti. Minulle kehittyi kova nesteturvotus ja trunk adipose ja painoni overshoottasi, eli vaikka saavutin setpointin olin yhä parantumisen vaiheessa 1-2. Järkytys oli kyllä kova mutta uskon, että syömällä todellakin yli minimien ja pysymällä levossa mun paino lähti jakautumaan suhteellisen nopeasti; siihen meni 3-4 kuukautta parantumisen alusta. Nykyisen painoni olen ylläpitänyt grammalleen jo pitemmän ajan, joten voi olla, että tämä on uusi setpointini. Setpointiahan voi ohjelmoida korkeammaksi laihduttamalla, kuten edellisessä postauksessa kirjoitin.

Eli painon jakautuminen vie aikaa ja se vaatii sen, että tilanne on ollut hyvä jo pitempään. Syömällä ja lepäämällä siihen voi itse vaikuttaa, sillä kehon pitää olla päässyt pois nälkiintymistilasta ja sen pitää uskaltaa luottaa saavansa ruokaa silloin kun se sitä pyytää - ja useamminkin.
Painon jakautuminen konkreettisesti tarkoittaa sitä, että keho käyttää ylimääräisen rasvan energiaksi, jolloin kehon rasvavarastot tasoittuvat ja lihakset kasvavat takaisin. Moni varmasti tuskailee sen ajatuksen kanssa, että pitääkö mennä salille heiluttamaan kahvakuulaa saadakseen ne lihakset takaisin, ja vastaus on ehdoton ei. Kehosi hoitaa sen puolen ja ne sinun kehollesi ja kehotyypillesi kuuluvat lihakset kasvavat ihan itsekseen, se on osa painon jakautumista, osa pakettia.
Ja lopuksi: uskalla antaa mennä! Paino jakautuu kyllä, kehosi kyllä vastaa toimintaasi ja se hoitaa kyllä hommansa, mikäli sinä hoidat omasi.

Lähde: Anorexia Nervosa and Body Fat Distribution: A Systematic Review, täällä.
Lähde: The Physical Effects of Weight Gain after Starvation, täällä.
Lisätietoa parantumisen vaiheista täällä.
Lisätietoa nesteturvotuksesta täällä.
Lisätietoa trunk adiposesta täällä.

Overshooting - mitä ja miksi?

Painon normalisointiin liittyy kiinteästi overshooting, joka on suomeksi "yliampuminen" ihan kirjaimellisesti. Mutta mitä tämä overshooting sitten on?

Overshooting (tai engl. overshot, subst.) tarkoittaa painon nousua muutamilla kiloilla yli setpointin, tai biologisen normaalipainon. Tässä pitää ihan ensimmäiseksi huomauttaa sellainen asia, että biologinen normaalipaino on hyvin harvoin yksi tietty luku, vaan se on enemmänkin painoalue, jonka sisällä keho voi parhaiten.
Overshooting - tai miten itse sitä kutsun overshoottaukseksi - ei ole pysyvä tila eikä sitä voi etukäteen tietää. On tiettyjä seikkoja, jotka parantumisen aikana nostavat overshoottauksen riskiä huomattavasti, ja niitä ovat liian vähäinen ruoan määrä (eli alle minimit), reaktiivisen syömisen kaudet (eli ensin rajoitetaan ruokaa ja sitten ahmitaan, ja taas rajoitetaan ja ahmitaan; eli ns. b/p-kierre) ja liikunta.
Nämä tekijät ovat korkeita riskitekijöitä siksi, että ne ylläpitävät kehon stressi- ja nälkiintymistilaa, koska keho ei saa tarpeeksi ruokaa ja lepoa voidakseen normalisoida toiminnot ja alkaa korjata vaurioita. Syömishäiriöstä toipuminen on keholle erittäin kallis prosessi, ja ruoka on kehon rahaa. Ei ole mitään muuta keinoa toipua: sinun pitää syödä ja olla levossa.

Mutta paino voi overshootata ilman noita riskitekijöitä, ja näin käy noin joka toiselle toipujalle, eli kyseessä on varsin yleinen ilmiö.
Nälkiintymiskauden jäljiltä keho on hätätilassa - triagessa - ja se säästää ihan kaiken energian pahan päivän varalle eikä se luota sinuun. Tämä selittää myös sen, että miksi kilot kertyvät ensimmäisenä keskivartaloon, nimittäin näin keholla on vararavintoa hyvin saatavilla, sillä maksa tarvitsee runsaasti energiaa voidakseen taata aivoille tarvittavan glukoosin. Tähän vielä sellainen huomautus, että aivot toimivat pelkästään glukoosilla ja sitä tarvitaan jatkuvasti.
Mikäli tässä vaiheessa keho ei saa tarpeeksi ravintoa ja lepoa, niin hengissä säilymisen kannalta sen on kaikkein parasta jemmata kaikki saamansa energia ja säilöä se keskivartaloon. Näin se suojaa myös sisäelimiä. Nyt jos tässä vaiheessa ei energiaa vieläkään saada tarpeeksi, niin mitä tapahtuu? Aineenvaihdunta ei pääse normalisoitumaan ja paino ihan varmasti overshoottaa, eikä keho pysty myöskään jakamaan painoa ympäri kroppaa eikä kasvattamaan lihasmassaa. Päädyt juuri siihen tilaan, jota niin pelkäät: paino nousee pienillä kaloreilla ja olet edelleen todella pakkomielteinen ruoasta. Todennäköisesti yrität rajoittaa ruokaa ja lisätä liikuntaa, jolloin ongelma vain pahenee.

Kuten aiemmissa postauksissa on kerrottu moneen kertaan, niin täyslepo ja riittävä ruoka ovat pakollisia eikä niistä voida neuvotella. Vaikka olemme yksilöitä, niin ihmiskeho toimii kuitenkin aina samalla tavalla: sen ykkösprioriteetti on säilyä hengissä. Se on kuin lama-aika, jolloin ihmiset eivät lähde tuhlaamaan rahaa turhamaisuuksiin, vaan raha säästetään vuokraan ja sähkölaskuun.
Kun keho taas saa riittävästi ruokaa (2500-3000+) ja se saa levätä ihan täysin, niin pikkuhiljaa se alkaa luottamaan saavansa ravintoa. Aineenvaihdunta alkaa normalisoitua ja saattaa lähteä jopa ylikierroksille, kilot kertyvät keskivartaloon ja paino voi overshootata, mutta mikäli keho tässäkin vaiheessa saa edelleen riittävästi ruokaa ja lepoa, niin ylimääräinen paino alkaa tulla itsekseen alas kohti biologista normaalipainoa ja keskivartalon rasvavarasto (ts. trunk adipose) alkaa hävitä, koska keho uskaltaa käyttää myös rasvaa energianaan.

Tiedän, että varmasti jokaista RED-potilasta pelottaa overshooting ja se nähdään negatiivisena asiana, mutta oikeasti se on todella fiksun kehon todella fiksu keino toipua. Se on henkisesti rankkaa, koska pää ei ole ehtinyt vauhtiin mukaan, mutta jo siitä syystä missään nimessä ei saa mennä vähentämään ruokaa ja lisäämään liikuntaa, koska tällöin et anna aivoillesi mahdollisuutta oppia uusia ajatus- ja käyttäytymismalleja, jotka ovat olennaisia terveemmän elämän hankkimisessa. Ihminen on hyvin oppivainen eläin, ja halusit tai et niin jokainen tekemäsi asia vahvistaa tiettyjä yhteyksiä aivoissasi. Tästä syystä esimerkiksi tietyt pelot tuntuvat kerta kerralta pahemmilta, tai overshoottaamisen pelko voi estää kokonaan toipumasta.
Toisin sanoen, välttämiskäyttäytyminen ja pelkojen mukaan eläminen vain ja ainoastaan vahvistaa näitä ajatusmalleja; niiden kohtaaminen hälventää ja lopulta poistaa ne.

Miten voi overshoottaukseen valmistautua?
Olemalla tietoinen siitä. Epätietoisuus ja näin yllättyminen ihan varmasti pahentavat tilannetta, joten kannattaa pysyä tietoisena mahdollisista fyysisistä asioista, kuten overshoottaamisesta. En aio valehdella: parantuminen ei ole fysiikan puolesta mikään kovin kaunis operaatio, sillä on turvotusta, nesteturvotusta, vatsaongelmia, ylimääräistä hikoilua, kuumia aaltoja, mahdollisesti dissosiaatiota, aknen puhkeamista, hiusten ohenemista ja rasvoittumista ja hilseilyä, ihon halkeilua ja lihomista. Overshoottaus voi tilapäisesti tehdä ihmisestä lihavan tämän yhteiskunnan kauneusihanteiden mukaan, ja ennen niin treenatut lihakset ovat peittyneet rasvakerroksen alle.
Mutta nyt tulee iso MUTTA: tämä on tilapäistä ja se on vaan pakko käydä läpi voidakseen parantua! Toipumisen mukana tulee tietyt ehdot, jotka on vaan hyväksyttävä.

Itselläni on kaksi erilaista kokemusta overshoottauksesta, niin MinnieMaudia noudattamalla kuin syömällä ateriasuunnitelman mukaan.
Mun atsit ovat aina olleet todella pieniä, sisältäneet hädin tuskin 2000 kcal ja mun paino nousi vauhdilla. Overshoottasin, järkytyin ja repsahdin. Kukaan ei minulle kertonut mistä on kyse, jolloin mun pahimmat pelot kävivät toteen: en voi parantua koska minusta tulee lihava.
Viime talvena MinnieMaudia noudattamalla en overshootannut, vaan paino lakkasi nousemasta kun saavutin biologisen normaalipainoni ja siinä se pysyi. Nyt kuitenkin tänä syksynä overshoottasin vaikka noudatin MinnieMaudia, todennäköisesti johtuen hyvin rankasta pakkoliikuntataustasta ja liian lyhyestä remissiosta. Minulla oli myös vahva tunne siitä ja se auttoi minua valmistautumaan asiaan henkisesti.
Kaikkein suurin kamppailu on ollut syömishäiriön ajatuksia vastaan, sillä sh:n mukaan en saisi enää syödä ja minun pitäisi liikkua laihduttaakseni nuo ylimääräiset kilot. Mutta tiedän, että nuo ajatukset eivät ole tosia ja ne ovat pelkkiä ajatuksia, joiden olemassaolo ei tarkoita että niitä pitäisi noudattaa; enhän mä ketään tapa vaikka niin ajattelisinkin, joten miksi noudattaisin syömishäiriön ajatuksia?
Nyt pikkuhiljaa on overshootannut paino lähtenyt laskuun ja trunk adipose (eli vatsarasva) on ruvennut häipymään, sillä kehoni on päässyt pois nälkiintymistilasta ja aineenvaihdunta on jo varsin vilkas.

Muista, että painon normalisoituminen ja overshoottaus eivät tarkoita sitä, että kehosi on toipunut, päin vastoin! Overshoottaus on merkki kehosi vaurioitumisesta, aivan kuten nesteturvotuskin, eikä se takuulla parane sillä millä se on tullutkin, eli ruoan rajoittamisella ja liikunnalla. Parantumisprosessissa keho ei ole laskuri vaan se tarvitsee runsaasti energiaa jokaiseen toipumisen vaiheeseen ja kyllä, myös overshootanneen painon laskemiseen; ylimääräinen paino ei lähde pois jos keho on edelleen nälkiintymistilassa, eikä sitä missään nimessä edes pidä itse yrittää laskea, vaan keho hoitaa sen homman itse.
Kaikille niille, jotka nyt kamppailevat asian kanssa ja jotka pelkäävät overshoottausta kuollakseen, niin olkaa tietoisia sen mahdollisuudesta, ja olkaa tietoisia siitä miksi näin tapahtuu. Olkaa tietoisia siitä mitä pitää tehdä (syödä paljon ja levätä) ja olkaa tietoisia ajatuksistanne ja muuttakaa niitä. On aina parempi valmistautua overshoottaamaan vaikka kahdellakymmenellä kilolla oma setpoint kuin työntää se kokonaan pois tietoisuudesta. Kun valmistaudut pahimpaan se tarkoittaa sitä, että tiedät sen olemassaolon eikä se sitten loppupeleissä olekaan niin paha. Fakta on se, että et voi toipua ilman painon normalisoitumista etkä voi saada pelkästään lisää lihasmassaa, vaan tulet saamaan myös paljon rasvakudosta.
Ja mikäli sinulle iskee järkytys ja pelko niin muista, että tämä on se pahin vaihe ja juuri siksi tämä on se kaikkein merkityksellisin vaihe! 

Lisätietoa täällä ja täällä

-Heidi

Aineenvaihdunta ja hormonitoiminta sekä niiden epätasapaino

Aineenvaihdunnan kiihtyminen ja hormonien epätasapaino tuovat mukanaan erilaisia oireita, jotka voivat olla todella kiusallisia. Aivan kuin pelkästään turvotus, nesteturvotus ja muuttuva keho eivät olisi tarpeeksi, niin sitten iskee siihen päälle vielä hikoilu! Moni varmasti kauhistuu tilannetta: mistä tässä on kyse? Sydän voi käydä todella ylikierroksilla eikä öisin saa nukuttua, koska yöhikoilu pitää hereillä. Kun näistä selviää, niin sitten alkaa iho kukkimaan.Voiko olla enää tuskastuttavampaa?

Tämä kaikki on normaalia.
Kun keho on nälkiintynyt se joutuu triageen eli tilaan, jolloin keskitytään vain tärkeimpään. Keholle tämä tarkoittaa aivojen, sydämen, keuhkojen, maksan ja munuaisten toimintojen ylläpito; kaikesta muusta supistetaan. Kun keho jälleen saa ruokaa se menee shokkiin eikä tiedä miten käsitellä ruokaa ja tässä vaiheessa iskee turvotus. Moni voi kokea todella voimakasta väsymystä mikä johtuu siitä, että keho saa tarpeeksi ruokaa voidakseen kuljettaa nämä signaalit perille; nälkiintymisvaiheen hyperaktiivisuus on itse asiassa peruja esi-isiltämme ja sen tarkoitus on ohjata meidät etsimään ruokaa. Joten kun sitten jälleen annat kehollesi ravintoa ja se tajuaa saavansa ruokaa, niin se haluaa pitää sinut aloillasi syntyneiden vaurioiden laajuuden ja korjausprosessin takia.

On yksilöllistä kuinka nopeasti aineenvaihdunta alkaa kiihtymään, mutta sen huomaa kyllä. Moni kuvaa huomaavansa sen erityisesti yöhikoilusta ja kuumista aalloista, ja sydämen syke voi kiihtyä voimakkaasti. Hikoilun lisääntyminen tuntuu todella kiusalliselta mutta kun vaan sitkeästi jatkat vähintään minimien mukaan syömistä ja lepäät, niin kehosi löytää tasapainon nopeammin.
Sama koskee hormonitoimintaa. Nälkiintymisen aikana hormonitoiminta ei toimi kunnolla, joten yllättävä ruoan saanti saa kehon ihmettelemään mistä on kyse. Tässä vaiheessa saatat tuntea eläväsi uuden puberteetin, koska oireet ovat kuin suoraan siitä: iho-ongelmia, päänahan kuivumista, hilseilyä, hiusten rasvoittumista, ja samaan aikaan iho ja hiukset ovat rutikuivat. On tärkeä tiedostaa se, että näillä oireilla ei ole mitään tekemistä ruoan rasvan määrän kanssa!
Päin vastoin, mitä enemmän lisäät rasvaa ruokaasi niin sitä parempi se on ihosi, hiustesi ja hormonitoiminnan kannalta. Mikäli sinulla on haave perustaa perhe joskus tulevaisuudessa ja kaipaat kipeästi kuukautisiasi takaisin, niin niiden kannalta rasvan saanti on välttämätöntä! Tarvitset hormonitoimintaan kolesterolia, joten etenkin eläinrasvat sekä täysrasvaiset maitotuotteet (puhumattakaan suklaasta) ovat niitä, joista hormonitoimintasi kiittää eniten. Mutta tarvitset myös rautaa, sillä vaikka olisit biologisessa normaalipainossasi mutta kärsit anemiasta niin kehosi ei halua luovuttaa pisaraakaan ylimääräistä verta, koska siitä on puutetta.

Mietitään asiaa hurrikaanin uhriksi joutuneen talon kannalta.
Joka paikassa on pahoja vahinkoja. Ikkunat ovat rikkoutuneet, kantavat palkit ovat poikki, katto on lähtenyt tuulen mukana, seinissä on reikiä. Eli massiivinen tuho, joka vaatii paljon työtä. Jotta talo saataisiin taas asuttavaan kuntoon niin kaikki pitää korjata: ikkunat vaihtaa ehjiin, katto rakentaa uusiksi, kantavat palkit rakentaa. Mikäli yhdenkin näistä jättää pois, niin ei talossa voi asua; ilman kattoa tulee vedet sisälle, ilman ikkunoita tulee hyönteiset ja tuuli ja vesi sisälle, ja ilman kantavaa palkkia koko talo ei pysy pystyssä. Kun keskitytään korjaamaan ensin perustukset saadaan talo siihen kunntoon, että näiden tärkeimpien asioiden jälkeen voidaan keskittyä ns. hienosäätöön, eli siivoamaan sotkut, korjaamaan huonekalut ja hankkimaan uusia tilalle ja tekemään talosta jälleen koti.
Juuri näin se menee kehonkin kohdalla.

Olen itse kokenut nuo aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan tuomat epämiellyttävyydet: kuumat aallot, yöhikoilun, sydämen sykkeen huomattavan kiihtymisen, ihon kukkimisen, kuivan päänahan ja samalla näiden sekoittumisen nälkiintymisen oireiden kanssa. Saatoin palella todella paljon tiettyihin aikoihin päivästä ja taas esimerkiksi iltapäivää kohden rupesi tulemaan koko ajan kuumempi ja kuumempi olo. Ruumiinlämpö nousi ja teki olosta kuumeisen ja epämiellyttävän. Mietin loppuuko nämä koskaan, vai olenko pilannut kehoni niin, että saan aikaiset vaihdevuodet? Otin kaksi tai jopa kolme kylmää suihkua päivässä - turhaan, koska heti niiden jälkeen kylvin hiessä. Sosiaaliset tilanteet lisäsivät kuumia aaltoja enkä saanut öisin nukuttua. Mutta nämä meni ohi itsestään, samoin ihon kunto parani pikkuhiljaa kun vaan jatkoin vähintään minimien mukaan syömistä ja lepäsin.
Tiedän miten turhauttavalta se tuntuu ja miten suuri houkutus on ruveta muokkaamaan ruokavaliota rasvattomaksi, sokerittomaksi, kevyeksi, lähes kalorittomaksi salaattikuuriksi, mutta se ei ole ratkaisu. Ratkaisu on se, että syö vähintään 2500-3000 kcal päivässä, ei rajoita rasvan tai hiilihydraattien saantia, koska ne ovat vaurioiden korjaamisen ja kehon toiminnan kannalta olennaisia. Ethän sinä hurrikaanin hajottamaa taloakaan voi korjata pelkästään uusilla laudoilla (proteiinilla), vaan tarvitset runsaasti kaikkea muuta avuksi (hiilihydraatteja ja rasvoja).
Millä keinolla itse sain oloa lievitettyä niin tuuletan asuntoni huolellisesti ennen nukkumaan menoa ja tarvittaessa pidän ikkunan öisin hitusen raollaan. Varo kuitenkin kylmää vetoa, sillä keho laittaa lämmöntuotannon entistä kovemmin päälle kylmän ilman iskiessä ja siitä syntyy vain ikävä kierre. Kuumien aaltojen iskiessä viilensin oloani laskemalla kylmää vettä ranteisiin ja käsivarsiin. Tämän voi hyvin tehdä myös niin, että viilentää painaa esimerkiksi kylmäkallea ihoa vasten (ranteet, yläselkä, rintakehä). Kannattaa vaatetuksessa myös suosia hengittäviä materiaaleja ja ainakin itse lähdin kotoa aina sillä tavalla pukeutuneena, että minulla oli viileä olo; sosiaalisissa tilanteissa olo muuttui huomattavasti tukalammaksi ja jos minulla oli jo kotona lämmin olo niin kuumasta aallosta saattoi olla ihan varma. Vältä myös kuumia juomia, sillä ne lisäävät lämpöä.
Itseään voi rauhoittaa puhumalla tai omilla ajatuksillaan. Usein muut eivät edes huomaa, että koet parhaillasi liiallista kuumuutta ja hikoilua ja yleistä tukalaa oloa, se tuntuu itsestä kaikkein pahimmalta. Ole tietoinen kehosi reaktioista: alatko jännittämään ja menetkö paniikkiin, jolloin kehosi erittää lisää adrenaliinia. Hengitä syvään ja rauhallisesti (hyvä esimerkki on 5 sekuntia sisäänhengitystä, 5 sekuntia hengityksen pidättämistä ja 5 sekuntia uloshengitystä, ja toista useamman kerran) ja rauhoita itsesi sanoen, että ei ole yhtään mitään hätää, tämä menee ohitse. Näin aivosi saavat viestin rauhoittua ja kehosi reaktiot alkavat rauhoittua myös.

Kehon reaktiot voivat olla todella sekaisia ja hämmentäviä mutta ne johtuvat siitä, että keho etsii tasapainoa. Voit olla varma, että kokemasi oire on normaali joskin se voi olla äärettömän kiusallinen. On hyvin yksilöllistä miten kauan tämä aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan aiheuttama epätasapainotila helpottaa mutta se helpottaa kaikilla! Voin sanoa vielä omasta kokemuksestani, että kun nämä yöhikoilut ja kuumat aallot alkoivat helpottaa niin aineenvaihdunta toimi toden teolla. Nälkäsignaalini heräsivät ja tuntuu, että minulla on nälkä tunnin välein. Mutta minulla ei ole koskaan ollut yhtä nopea aineenvaihdunta ennen kuin nyt ja viime keväänä MinnieMaudin noudattamisen ansiosta, joten tämä työ todellakin palkitsee itsensä!

Lisätietoa täällä, täällä sekä erinomainen keskustelu aiheesta täällä.

-Heidi

Terveellinen vs epäterveellinen ruoka parantumisvaiheessa

Olen saanut paljon kysymyksiä liittyen terveelliseen ja epäterveelliseen ruokaan. Onko ok syödä vähän herkkuja parantuessa? Pitääkö syödä täysin terveellisesti? Lihonko eri tavalla epäterveellisellä ruoalla? Entä jos haluaisin syödä vain herkkuja?

Ensinnäkin sellainen asia, että parantumisvaiheessa ei ole olemassa epäterveellistä tai roskaruokaa! Itse henkilökohtaisesti vihaan ruoan leimaamista "epäterveellisiin" tai "roskaan" tai edes "herkkuihin", koska ne ovat bensaa suoraan syömishäiriön mustavalkoisiin, ehdottomiin liekkeihin. Mutta koska ihmiset käsittävät mitä tarkoitetaan epäterveellisellä ja mitä terveellisellä, niin vastarinnastani huolimatta käytän noita termejä määrittelynä tässä postauksessa.

On enemmän kuin ok syödä herkkuja parantuessa ja myös parannuttua!
Veikkaan, että suurin osa syömishäiriöisistä pelkää just näitä ei-niin-terveellisiä -ruokia, kuten suklaata, donitseja, pitsaa, hampurilaisia, croissantteja, karkkia jne jne. Mitä enemmän ihminen välttää tiettyjä ruoka-aineita, niin sitä enemmän niitä ajattelee ja sitä suurempia pakkomielteitä niihin liittyy. Parantumisprosessin yksi olenaisimmista osa-alueista on omien pelkojensa kohtaaminen, oli ne sitten mitä hyvänsä.

Olen itse kohdannut saman tilanteen niin viime syksynä kuin tänä syksynä aloittaessani parantumisen: hillittömän himon pelkkiin herkkuihin. Kun keho on ollut nälkiintynyt, siihen on syntynyt paljon vaurioita. Kun keho jälleen saa ruokaa se on pakokauhuissaan. Se pelkää milloin seuraava nälkiintymiskausi iskee, joten se ikään kuin hamstraa sekä ruokaa että painon jämähtämisen keskivartaloon. Ruoansulatus toimii huonosti, turvottaa ja röyhtäyttää (lisää täällä), joten pahinta mitä tässä tilanteessa on ruokien vähentämisen lisäksi niin koettaa korjata tilannetta runsaasti kuitua sisältävällä ruoalla. Sen sijaan ratkaisu on prosessoitujen, energiatiheiden ruokien syöminen hyvin usein, eli juurikin suklaata, karkkia, vaaleaa pastaa, vaaleaa leipää, pitsaa, hampurilaisia, keksejä, maapähkinävoita jne. Nämä ruoat on jo prosessoitu, joten niiden käsittely ei vaadi keholta yhtä suurta työtä kuin runsaasti kuitua sisältävien ruokien, esimerkiksi tumman pastan ja parsakaalin.

Herkut ja muut vastaavat ruoat ovat muuten erinomaisia parantumisvaiheen ruokia myös siksi, että ne sisältävät runsaasti hiilihydraatteja. Hiilihydraatit ovat kehomme polttoainetta ja ne myös kiihdyttävät aineenvaihduntaa ja lisäävät leptiinin tuotantoa. Leptiini on hormoni, joka on vastuussa nälkäsignaaleista, painosta ja energian tasosta. Kun leptiinin tuotanto on alhainen, ihminen on hyvin väsynyt, nälkä ja mielihalut ovat kovia ja paino nousee herkästi. Kun leptiinin tuotanto on korkea, se vaikuttaa päin vastaisesti. Olet varmaan huomannut, miten himoitset paljon hiilihydraatteja sisältäviä ruokia nälkäisenä; leptiini on siitä vastuussa.
Ratkaisu tähän on syödä enemmän hiilihydraatteja, joita tarvitset myös vaurioiden korjaamiseen.
Lisätietoa täällä.

Mutta entäs ne ravintoaineet, hivenaineet ja mineraalit ja vitamiinit, eikö just niitä tarvita tähän prosessiin?
Kehon vauriot korjataan ruoalla, ei C-vitamiinilla. Saat kyllä tarvitsemasi ravintoaineet - hiilihydraatit, rasvat, proteiinit - vaikka et söisitkään kanaa ja parsakaalta. Esimerkiksi suklaassa on hiilihydraattien ja rasvojen lisäksi magnesiumia, rautaa ja muita ravintoaineita (etenkin tummassa suklaassa) ja lisäksi se vaikuttaa mielialaa kohottavasti.
Kehosi ja mielesi toipumisen kannalta on tärkeämpää syödä vaikka 500 kalorin edestä suklaata kuin 500 kalorin edestä kanaa. Saatat kohdata sen ajatuksen, että "jos minä nyt syön niin syön vain ja ainoastaan puhtaasti." Tämä on edelleen hyvin voimakas sairauden ajatus etkä sitä noudattamalla pääse eteenpäin.

Et liho herkuista yhtään eri tavalla verrattuna terveelliseen ruokaan; ainoastaan jos syöt liian vähän on overshoottauksen riski huomattavasti korkeampi kuin syömällä vähintään 2500-3000 kcal. Kalori on aina kalori, tulipa se sitten suklaasta tai parsakaalesta; ainoa ero on turvotus, sillä parsakaali turvottaa voimakkaasti ja aiheuttaa kipua, kun taas suklaan kehosi käsittelee hyvin eikä se turvota samalla tavalla.
Saatat pelätä sitä, että menetät kontrollin syömällä herkkuja tai että jos kerran annat kehollesi "periksi" et syö enää mitään muuta kuin keksejä ja karkkia. Pelko on todellista, mutta se ei ole totuus. Kun olet paremmassa voinnissa ei sinun enää tee mieli syödä kahta jäätelöpakettia ja kolmea suklaalevyä kerrallaan, koska kehosi energiatasapaino on jo aika hyvin kohdillaan. Rupeat myös pikkuhiljaa himoitsemaan normaalia ruokaa.
Esimerkiksi itse himoitsin alussa todella voimakkaasti erilaisia herkkuja ja pystyn kevyesti syömään ison paketillisen jäätelöä, kun taas esimerkiksi viime keväänä ollessani biologisessa normaalipainossa minun ei tehnyt edes mieli jäätelöä. Yhtenä päivänä testasin kuinka paljon sitten sitä saattaisi syödä ja ostin 500 gramman jäätelöpaketin (Ingman Creamyn English Mint ;), ja päädyin syömään siitä vain sata grammaa.
Eli ne mielihalut eivät pysy ikuisesti; kroppasi kertoo kun niiden aika on ohi.

Mikä sitten on normaalia herkkujen syöntiä, niin siitä kertoo kehosi. Muista, että et ole samalla viivalla terveiden ihmisten kanssa kehosi vaurioiden takia, koska ne vauriot vaativat paljon enemmän ruokaa korjaantuakseen kuin mitä terve, normaali ihminen syö päivässä.
Luota kroppaasi, se on ystäväsi ja se haluaa vain sinun parastasi! :)

-Heidi

Ateriaesimerkkejä

Olen huomannut, että yksi eniten kysymyksiä aiheuttava aihe MinnieMaudissa on ateriat. Millä tavalla pitää syödä, että saa minimit täyteen?
Joten tässä postauksessa avaan vähän tätä asiaa ja annan erilaisia esimerkkejä siitä, millaisia voi ateriat ja välipalat olla.

Ihan ensiksikin kannattaa vaihtaa kaikki kevyet ja rasvattomat tuotteet normaaleihin tuotteisiin. Eli esim. kevytjuusto normaaliin, rasvaton maito kevyeeseen tai täysmaitoon, rasvattomat rahkat normaaleihin jogurtteihin jne. Tämä siksi, että joudut syömään kevyttuotteita huomattavasti enemmän verrattuna normaaleihin tuotteisiin saadaksesi tarvittavan energiamäärän täyteen. Lisäksi kevyttuotteet ovat lähes aina syömishäiriön sanelema asia, joten parantumisesi kannalta on olennaista pystyä syömään muita kuin kevyttuotteita.

Mikäli sinulla on ateriasuunnitelma käytössä voit totta kai jatkaa sen noudattamista, mutta lisää energiaa pienillä muutoksilla, kuten juurikin noiden kevyttuotteiden korvaaminen aidoilla, rasvan käyttö, erilaiset naposteltavat ja levitteet kehiin, jne.
Tärkeintä on se, että saat energiaa tasaisesti pitkin päivää, esimerkiksi jokainen ateria sisältää 600 kcal ja syöt 5-6 krt päivässä = 3000 - 3500 kcal!
 

Aamiainen

Vaihtoehto 1: Astetta parempi kaurapuuro
Tee kaurapuuro maitoon (joko kevyt- tai täysmaito, tai vaihtoehtoisesti manteli-, kookos-, riisi- tai jotain muuta vastaavaa maitojuomaa) niin, että hiutaleita on 1,5 dl (40-50 gr) ja nestettä 2 dl.
Lisää joukkoon reilu ruokalusikallinen (~ 20 gr) maapähkinävoita tai jotain muuta haluamaasi levitettä (esim. Nutellaa tai suklaalevitettä) tai öljyä.
Voit lisätä joukkoon reilun ruokalusikallisen jotain siemeniä tai pieni kourallinen pähkinöitä (~ 15-20 gr) tai kuivattuja hedelmiä.
Banaani tai kaksi pienempää hedelmää tai lasillinen mehua.

40 gr kaurahiutaleita mantelimaitoon tehtynä, banaani, soijakookosjogurttia 50 gr,
raejuustoa 50 gr, maapähkinävoita 20 gr, pieni kourallinen kuivattuja hedelmiä

Vaihtoehto 2: Suklainen leipä- ja jogurttiaamiainen
Kaksi viipaletta leipää tai 4 riisikakkua, joiden päällä reilusti levitettä (voi, maapähkinävoi, Nutella, suklaalevite...) ja puolikas banaani.
Jogurttia (ei rasvatonta tai kevyttä!), johon lisää toinen puolikas banaania, ruokalusikallinen kaakaojauhetta/vastaavaa, 4 ruokalusikallista muroja tai mysliä, reilu ruokalusikallinen haluamiasi siemeniä tai pähkinöitä (n. 15-20 gr).
Kuppi kaakaota tai chai lattea tmv.

Lounas ja päivällinen

Pastaa 80-100 gr (keittämätön paino!), haluamaasi lihaa tai kanaa tai kalaa tai tofua minimissään 50 gr öljyssä paistettuna.
Pieni kourallinen salaattia.
Leipä levitteellä ja päällisillä.
Lasillinen (n. 2 - 2,5 dl) kevyt- tai täysmaitoa.
Jälkiruoaksi esim. suklaata (n. 30 gr) tai 3 täytekeksiä tai 6 tavallista keksiä tai 50 gr irtokarkkeja

300 gr kirjolohikiusausta, kurkkua, 50 gr raejuustoa; jälkiruoaksi 1 vanukas ja 80 gr
irtokarkkia

Iltapala

Vaihtoehto 1: Karjalainen
Kaksi isoa tai kolme pientä karjalanpiirakkaa voilla ja juustolla.
Yksi banaani tai kaksi pienempää hedelmää tai lasillinen mehua.

3 pientä karjalanpiirakkaa, joista kaksi voilla ja juustolla, yksi maapähkinävoilla
ja banaanilla, 1 vanukas, 1 hedelmä = 700 kcal

Vaihtoehto 2: Maapähkinävoiunelma
Kaksi leipää tai 4 riisikakkua reilulla kerroksella maapähkinävoita (ruokalusikallinen leipää kohti), yksi banaani siivuttuna leipien päälle.

kaksi maapähkinävoi-banaanileipää sekä kreikkalainen jogurtti = 600 kcal

Vaihtoehto 3: Pieni mutta paljon energiaa
100 grammaa kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä.
Lasillinen mehua sekä haluamasi tuore hedelmä.

Vaihtoehto 4: Herkullinen
Haluamiasi keksejä n. 60 gr (esim. 6 kpl Oreo-keksejä tai 12 kpl pieniä keksejä).
Iso lasillinen kevyt- tai täysmaitoa.
70 gr kuivattuja hedelmiä.

2 mp-banaanileipää, hedelmäsalaatti rahkalla ja maapähkinävoilla ~ 600 kcal

Välipala

Vaihtoehto 1: makean suolainen unelma
6 suolakeksiä, 60 gr maapähkinävoita tai Nutellaa tmv haluamaasi levitettä.
Banaani tai kaksi pienempää hedelmää tai lasillinen mehua.

Vaihtoehto 2: Suklainen
100 gr suklaata.

Vaihtoehto 3: On the go
Croissant tai jokin muu isohko leivos.
Banaani tai kaksi pienempää hedelmää.
Kuppi kaakaota tmv.

Huomio!!

Nämä ovat vain ehdotuksia ja itse hyväksi koettuja keinoja, ja näitä voi varioida todella paljon. Jokainen ateria ja välipala sisältää n. 600 kcal: osa voi olla 620, osa 590, mutta keskimäärin 600 kcal.
Mikäli minimisi on 2500 kcal, voit koostaa sen niin, että syöt 600 kalorin aamiaisen, lounaan ja päivällisen, ja kaksi 300 kalorin välipalaa.
Esimerkki 300 kalorin välipalasta: suklaapatukka ja hedelmä tai croissant ja hedelmä tai täytetty donitsi ja hedelmä tai 4 suolakeksiä maapähkinävoilla/Nutellalla tai muulla vastaavalla.
Tai toinen vaihtoehto on jakaa jokin välipalaehdotus kahteen osaan.
Mikäli minimisi on 3000 kcal, syö jokaisella aterialla 600 kcal, ja viisi ateriaa päivässä.
Mikäli minimisi on 3500 kcal, syö kuten kuvatut viisi 600 kcal sisältävää ateriaa plus lisää kaksi 300 kcal välipalaa esim. aamiaiselle ja päivälliselle.

Voit korvata...
... 100 gr suklaata yhdellä Nutridrinkillä.
... 2 leipäviipaletta neljällä näkkileivällä tai riisikakulla.
... yhden Nutella-annoksen voi korvata banaanilla.
... yhden annoksen kanaa korvaa about 60 gr soijaa tmv.
... jauhelihan ja voin tai muun vastaavan voi korvata puolikkaalla kananfileellä ja isolla ruokalusikallisella pestoa.
... maitolasin voi korvata jogurtilla.
... yhden hedelmän voi korvata 3-4 kpl kuivatulla tai tuoreella luumulla tai 2,5 dl marjoja tai yhdellä hedelmäpiltillä.

Nämä määrät ovat vain minimejä, joten on ehdottoman ok mennä yli. Kehosi vain kiittää sinua siitä :)

Lisätietoa ruokien vaihtotaulukosta löytyy täältä.
Lisätietoa ateriaesimerkeistä täällä, täällä ja etenkin täällä. 

<3: Heidi