Siinä on toinen MinnieMaudin kolmesta säännöstä: lepääminen. Ymmärrettävästi tämä aiheuttaa paljon kysymyksiä: miksi ja miten?
Joten tämä kolmas osa koskee nyt tuota kysymystä miten, eli miten hoitaa lepääminen ja mitä keksiä siihen tilalle?
Ihan ensiksi pieni muistutus siitä, että miksi tarvitset täyden levon.
Ensinnäkin liikunta asettaa sinut jopa hengenvaaraan, sillä nälkiintyminen syö kehosta kaikkea mukaan lukien sydänlihasta ja hermostoa. Elektrolyyttien epätasapaino yhdistettynä liikuntaan voi aiheuttaa tappavan rytmihäiriön. Elimistömme hermosoluja ympäröi myeliinivaipat, jotka vaikuttavat muun muassa vauhtiin ja tarkkuuteen ja ne koostuvat rasvasta. Nälkiintyminen aiheuttaaa sen, että elimistö käyttää nämä myeliinivaipat omaksi ravinnokseen, jolloin koordinaatio-ongelmia alkaa ilmentyä ja olet huomattavasti alttiimpi onnettomuuksille (et pysty liikkumaan normaalisti, tarkkuus on heikkoa etkä pysty kontrolloimaan kehoasi kunnolla). Liikunta myös vaikuttaa luuntiheyteen negatiivisesti, jolloin rasitusmurtumien riski on suuri ja niistä toipuminen on normaalia vaikeampaa ja kivuliaampaa.
Keho tulkitsee liikunnan yhdeksi rajoittamisen muodoksi, ja näin liikunta ylläpitää jatkuvaa hätätilaa kehossa. Vaikka söisit yli omien minimiesi niin sillä ei ole mitään merkitystä, koska liikunta aikaansaa sen, että keho on vain keskittynyt ylläpitämään välttämättömiä toimintoja ja säästää ruokaa pahaa päivää varten. Overshootingin riski on korkeampi kuin ei liikuntaa harrastavilla toipilailla, nesteturvotus voi olla pahempaa ja kestää pidempään ihan jo siitä syystä, että liikunta hajottaa kudoksia eikä keho pysty niitä korjaamaan. Myös trunk adipose eli keskivartalorasvaa muodostuu enemmän eikä painosi pysty jakautumaan normaalisti.
Eli toisin sanoen se syömäsi ruoka menee suoraan harakoille.
Kun liikunnan laittaa jäihin, jättää se tietynlaisen aukon, joka pitää täyttää korvaavilla aktiviteeteilla. Mieti mitä tykkäät tehdä, mistä tykkäsit lapsena tai nuorena, mitä olet halunnut tehdä mutta syömishäiriö ei ole sinun antanut sitä tehdä. Ota kynä ja paperia eteesi ja rupea listaamaan kaikkea ei fyysisesti aktiivista tekemistä: käsitöitä, ristikoita, kirjallisuutta, elokuvia, uuden kielen opettelua jne. Vaihtoehdot ovat rajattomat!
Opettele soittamaan uutta instrumenttia, kyllä musiikkiliikkeistä saa vaikka sen nokkahuilun varsin halpaan hintaan. Opettele laulamaan jotakin lempikappalettasi. Opettele kirjoittamaan vasemmalla kädellä, jos olet oikeakätinen. Tee sudokuita ja ristikoita. Opettele jokin uusi kieli: mene kirjastoon ja lainaa japanin alkeet ja rupea opettelemaan. Tai tee käsitöitä, aloita ristipistoista ja ota tavoitteeksi esimerkiksi sukkien kutominen.
Opettele piirtämään tai maalaamaan. Mieti jokin kiva kuva ja ota se tavoitteeksi opetella piirtämään. Tai kirjoita oma elämäkertasi. Mieti elämäsi tärkeimmät asiat ensin 7 vuoden välein ja sitten täydennä sitä pikkuhiljaa. Aloita kirjoittaminen lapsuudesta, tai voit aloittaa sen nykyisyydestä; tarinaasi et voi kirjoittaa väärin.
Mitä fyysiseen liikkumiseen tulee, niin kokeile hitaita ja rauhallisia kävelylenkkejä luonnossa ja ota kamera mukaan. Mieti päivän tunnetila tai jokin tapahtunut asia ja ilmennä sitä kuvien kautta. Älypuhelimella tämä on helppoa, sillä voit tehdä vaikka kuvakollaasin jokaisesta päivästä (InstaSize, NoCrop jne) ja katso vaikka parin viikon ajalta näitä kuvia ja tunnetiloja ja miettiä huomaatko niissä jotain yhtäläisyyksiä tai eroja, tai mitä se nyt saa sinut miettimään.
Foam roller ja hierontapallot ovat hyviä apureita tässä, sillä näin pystyt purkamaan energiaa ilman rasittavaa liikuntaa ja samalla annat kehollesi hierontaa. Tällä tavalla voit myös käydä läpi eri kehon osia ja saada ihan uudenlaista tuntumaa, koska sinulla on erittäin todennäköisesti tiettyjä inhottuja tai muuten vain vaikeita ruumiin osia ja olet tottunut kohtelemaan niitä tietyllä tapaa.
Rentoutumisen taito on nyt hyvä opetella. Mikäli paikoillaan makaaminen jotain rentoutuskasettia kuunnellen ei vielä onnistu niin mene luontoon. Itse tykkään hirveästi mennä metsään tai rantaan ja vain seisoa siellä. Katsoa luontoa, antaa ajatusten ja tunteiden tulla ja mennä, ja vain nollata kaiken. Mindfulnessista puhutaan paljon kaikkialla eikä turhaan, koska hetkeen keskittyminen ja rauhoittuminen todella vähentää tuskaa. Aivan liian usein me joko vellotaan menneessä tai tulevassa tai molemmissa, suoritetaan asioita ja täytetään työmuistimme täysin, jolloin mieli on ääriään myöten täynnä asioita, joilla ei välttämättä ole mitään merkitystä. Menneisyyteen me ei voida vaikuttaa, tulevaisuuteen me sen sijaan voidaan vaikuttaa nykyhetkellä, ja nykyhetkeen me voidaan vaikuttaa keskittymällä siihen.
En aio valehdella, lepäämisen oppiminen on vaikeaa mutta se on jälleen yksi pelko kohdattavana. Ajattele lepoa yhtenä pelkoruokana, jota sun pitää vaan kohdata ja toistaa, kohdata ja toistaa, koska vain tällä tapaa siitä alkaa tulla luonnollisempi asia.
Jos olet tottunut lähtemään aamulla lenkille, niin yksinkertaisesti siirrä herätystä myöhemmäksi. Jos olet tottunut lähtemään lenkille illalla, niin ota kirja esille ja rupea lukemaan tai katso Netflixistä Hatchiko. Huomion poissiirtämistä tavalla tai toisella mutta älä vältä sitä ahdistusta, anna sen tulla. Tunnepiikki ei kestä kuin 90 sekuntia - yksi ja puoli minuuttia - joten kun sen kestät niin sen jälkeen on jo huomattavasti helpompi jättää liikunta väliin ja kestää se olo. Olet varmasti mestari välttämään tunteita ja niitä syitä sairauden alla, ja jossakin vaiheessa ne on pakko käydä läpi.
Vai haluatko toistaa tätä samaa kuviota vuodesta toiseen?
Toinen kysymys tähän aihealueeseen liittyen oli miten sitten pysyä tällä tiellä?
Ensinnäkin, parantuminen on valinta, joka pitää tehdä joka päivä vaikka joka tunti. Siihen pitää sitoutua, sillä et voi toteuttaa parantumista kerran viikossa tai pari tuntia päivässä, vaan se pitää tapahtua joka päivä, joka minuutti. Takapakit ovat osa matkaa, mutta tämä ei saa olla syy tehdä takapakkeja tietoisesti. Täydellistä, yhtä oikeaa tapaa parantua ei ole olemassakaan mutta on olemassa tietyt säännöt, joiden sisällä pitää pysyä.
Sinulla on ollut hyvä itsekuri, joten miksi se ei pätisi tässä asiassa? Miksi et voi sitä ottaa avuksi toipumiseen? Kun iskee tiukka paikka, toista itsellesi miksi sinä lähdit parantumisen tielle, mikä sinua motivoi, mitä sinä haluat? Palaa lukemaan vaikka tämän blogin tekstejä muistuttaaksesi itsellesi mitä sinun pitikään tehdä.
Eli sitoutuminen.
Muistan itse ensimmäisen päivän, jolloin aloitin oikean parantumisen, realcoveryn. Pahasta jännevammasta huolimatta olin silti treenannut minkä kivuiltani pystyin, koska ahdistusta en vaan uskaltanut kokea. Lopulta tuli piste, jolloin en enää voinut muka-elää, vaan kohtasin tilanteeni kylmästi ja kyllä se sattui! Mutta se oli välttämätöntä muutokselle ja se oli myös uskomaton helpotus. Se oli keskiviikko, ja ensimmäistä kertaa lähes puoleen vuoteen menin Dooran kanssa hitaalle kävelylle rantaan ja istuin laiturilla. Istuin vaan. Hetkeksi minulle tuli kova hinku tehdä terveellä jalalla lihaskuntoa, mutta annoin sen tunteen tulla ja se laantui minuutin parin päästä. Istuin edelleen laiturilla ja koin ihan käsittämättömän onnen ja helpotuksen ja riemastuksen tunteen: mä pystyin siihen! Minä, joka oli jo vuoden päivät juossut joka päivä, pitäen yhden, YHDEN, ainoan lepopäivän koko aikana, pystyin siihen; minä, joka juoksin jopa 100 km viikossa, pystyin laittamaan liikunnan jäähylle ja lepäämään.
Itkin ja nauroin, koska se tunnetila oli niin käsittämätön ja tajusin, että eihän tässä mitään hätää ole, ja samalla tiesin tekeväni täsmälleen oikein. Tiesin ottaneeni ensimmäisen askeleen kohti sitä elämää, jonka halusin.
En siis sano lepäämisen ja parantumisen olevan mahdollista vain siksi että minun pitää, vaan sanon sen siksi, että mä aidosti uskon siihen, ja mä tiedän sen olevan mahdollista myös teille jokaiselle!
Et voi hävitä mitään.
Lisää liikunnasta täällä.
Lisää ahdistuksen hallintakeinoista täällä.
